“Sinä et ole mitään ja samalla kaikki”
Vasta nyt, 30+ vuoden työnteon kohdalla, alkaa ymmärtää enemmän arjen onnen salaisuuksia. 10 vuotta sitten alkanut SoMe-vyöry vinksautti maailman minäminä -moodiin, joka mielestäni on nyt ajanut seinää päin.
Olemme onnekkaita juuri nyt, sillä pääasiakkaamme työssä ovat aivan ihania yrityksiä ja ihmisiä. Meissä monessa on se yhteneväistä, että tiedämme mitä on olla rikki. Lisäksi ymmärrämme myös pienuuden hienouden. Muuten: Aina puhutaan ylöspäin skaalaavuudesta, mutta kannattaisi opetella skaalaamaan myös alaspäin.
Joku on käynyt läpi burnoutin. Joku jopa lievän masennuksen. Nyt teemme yhdessä töitä, autamme ja terapioimme siinä sivussa. Ja meillä on kivaa.
Samalla on “joku luukku taas avautunut”. Huomaan paremmin kuinka ihmiset kohtelevat toisiaan? Kuka hyökkää omia totuuksiaan, kellä on todella narsistisia piirteitä ja ketkä ovat aidosti kiinnostuneita siitä mitä sinulle kuuluu?
Ole oma mediasi -mantra
Sisällöntuotannon ja media-alan tekijänä aloimme vuosia sitten jo kuulla kuinka jokaisen kannattaisi nyt olla oma mediansa. No nyt osa on, osa ei vaikka kuinka on yritetty. Medioita Suomessa ovat lähinnä tubettajat, pari tosi-tv -tähteä ja sitten YLE, HS ja pari muuta “vanhaa mediaa”.
Olen paljonkin syyllinen aikamoisen turhaankin älämölöön, asiaan josta kirjoitinkin kuukausi sitten. Nyt opettelen vihdoin siitä irti. Kirjoitan enää juttuja, jotka pitävät minut järjissäni tai selkeyttävät aivojani. Jotkut osaavat sen ajatellen, puhuen tai piirtäen, minun pitää kirjoittaa jotta ymmärrän paremmin.
Et ole mitään ja samalla kaikki
Olen kuullut sen ennenkin, mutta eilen kuulin sen taas.
En katso moniakaan ohjelmia tv:sta, mutta Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmaa katson, koska se on iloista viihdettä. Saa minut hyvälle tuulelle. Viime jaksossa tätä aihetta sivuttiin ja Tuomas Kyrö piti hienon lauselmahetken, joka päättyi: “Sinä, rakas kirjoittaja, et ole mitään ja samalla kaikki.”
Upeasti sanottu.
Ihmiset kertovat elämästään, odottavat peukutuksia ja hyväksyntää. SoMen alkuvaiheessa joku niitä saikin, mutta nyt kaikilla on elämä niin täynnä “omaa elämäänsä”, että ei aidosti ole aikaa kiinnittää huomiota mitä muut tekevät tai eivät tee.
Sen sijaan koitan nyt keskittyä nauttimaan elosta ja ilosta. Terapiajuttuja silti valuu vielä niin kauan kuin aivot vielä jotain oivaltavat.