Artikkelit

Vasta nyt, 30+ vuoden työnteon kohdalla, alkaa ymmärtää enemmän arjen onnen salaisuuksia. 10 vuotta sitten alkanut SoMe-vyöry vinksautti maailman minäminä -moodiin, joka mielestäni on nyt ajanut seinää päin.

Olemme onnekkaita juuri nyt, sillä pääasiakkaamme työssä ovat aivan ihania yrityksiä ja ihmisiä. Meissä monessa on se yhteneväistä, että tiedämme mitä on olla rikki. Lisäksi ymmärrämme myös pienuuden hienouden. Muuten: Aina puhutaan ylöspäin skaalaavuudesta, mutta kannattaisi opetella skaalaamaan myös alaspäin.

Joku on käynyt läpi burnoutin. Joku jopa lievän masennuksen. Nyt teemme yhdessä töitä, autamme ja terapioimme siinä sivussa. Ja meillä on kivaa.

Samalla on ”joku luukku taas avautunut”. Huomaan paremmin kuinka ihmiset kohtelevat toisiaan? Kuka hyökkää omia totuuksiaan, kellä on todella narsistisia piirteitä ja ketkä ovat aidosti kiinnostuneita siitä mitä sinulle kuuluu?

Ole oma mediasi -mantra

Sisällöntuotannon ja media-alan tekijänä aloimme vuosia sitten jo kuulla kuinka jokaisen kannattaisi nyt olla oma mediansa. No nyt osa on, osa ei vaikka kuinka on yritetty. Medioita Suomessa ovat lähinnä tubettajat, pari tosi-tv -tähteä ja sitten YLE, HS ja pari muuta ”vanhaa mediaa”.

Olen paljonkin syyllinen aikamoisen turhaankin älämölöön, asiaan josta kirjoitinkin kuukausi sitten. Nyt opettelen vihdoin siitä irti. Kirjoitan enää juttuja, jotka pitävät minut järjissäni tai selkeyttävät aivojani. Jotkut osaavat sen ajatellen, puhuen tai piirtäen, minun pitää kirjoittaa jotta ymmärrän paremmin.

Et ole mitään ja samalla kaikki

Olen kuullut sen ennenkin, mutta eilen kuulin sen taas.

En katso moniakaan ohjelmia tv:sta, mutta Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmaa katson, koska se on iloista viihdettä. Saa minut hyvälle tuulelle. Viime jaksossa tätä aihetta sivuttiin ja Tuomas Kyrö piti hienon lauselmahetken, joka päättyi: ”Sinä, rakas kirjoittaja, et ole mitään ja samalla kaikki.”

Upeasti sanottu.

Ihmiset kertovat elämästään, odottavat peukutuksia ja hyväksyntää. SoMen alkuvaiheessa joku niitä saikin, mutta nyt kaikilla on elämä niin täynnä ”omaa elämäänsä”, että ei aidosti ole aikaa kiinnittää huomiota mitä muut tekevät tai eivät tee.

Sen sijaan koitan nyt keskittyä nauttimaan elosta ja ilosta. Terapiajuttuja silti valuu vielä niin kauan kuin aivot vielä jotain oivaltavat.

Olen melanoomapysähdyksestä lähtien ollut hiljaisempi mies. Minä ”käyn”. Vaimokin sanoi että kuulee sen raksutuksen mitä päässä ja kropassa tapahtuu. En tiedä mitä tästä seuraa, mutta ensimmäisiä päivityksiä alkaa jo tulla.

Olen 2500 blogijutulla ja yleisellä nettimauhkaamisella saanut vuosien saatossa hienosti työtä useammallekin henkilölle. Olen samalla hengittänyt mediavirtaa niin, että nyt se tulee ihosta ulos. On pysähdyttävä. On ajateltava itseään.

Suomimedia on sairas ja ainakin minun on ryömittävä sieltä ulos, jotta pysyn järjissäni. Olen sylkenyt kaikki luonnoksina kelluvat poliittiset blogijutut nyt ulos ja eräs aikakausi sai samalla päätöksensä.

Kun alkaa olla siinä pisteessä, että parasta netissä on Tullikoirien Facebook-sivut, on otettava vinkki totena ja muututtava.

Elämä vanhalla torpalla muutoksen aloitti – jo ennen pikapysähdystä. Kaikki se luonnonvoima, hiljaisuus ja vauhdittomuus voitti puolelleen. Elämä on aidosti nautittava ainesosa. Negatiivisen uutisoinnin saa ilman minun apuanikin.

Itse asiassa koko maan olisi käännettävä kammesta. Suomen on muututtava. Tämä jalka edellä ei kannata nousta enää yhteenkään aamuun.

Olen niin kauan ollut utelias ja tiedonahmija, että kestää toki tovin oppia muuksi. Aloittaa voi Tullikoirasivuston lisäksi myös Anna Saivosalmen blogista.

Aloitan varovasti valikoimalla uutislähteeni ja luettavani. Rajoitan sosiaalista mediaa rajulla kädellä. Pidän mielummin lempeämmällä kädellä vaimoani. Tee samoin jos tunnet samaa ahdistusta. Me paranemme, emme paralysoidu.

Kaikki blogilukijamme tietävätkin mitä kaikkea olemme muuttaneet viimeisen 10 vuoden aikana. Seuraava pysyvä muutos koskee työmaatamme, internettiä. Sen käyttö muuttuu seuraavaksi.

Louis CK muuten lopetti kokonaan netissä hyörimisen (samoista syistä kuin alla). Nyt jos hän haluaa tietää jotain jostakin, hän kysyy joltakin ihmiseltä 😉

Niinhän se menee, että jos haen verkosta tietoa siitä, mistä kannattaisi ostaa esim. pakoputken takapönttö Yaris Versoon, päädyn usein vapaisiin keskusteluihin, joiden kaari menee suunnilleen näin:

  • Mistä saisi edukkaasti Yaris Verson pakoputken takapöntön?
  • Ensimmäinen vastaus on aina Tojota suxx, aja Bemarilla -tyyppinen
  • Ketju päättyy yleensä siihen, että omakotitaloasukkina voi kuitenkin elää paljon vapaammin kuin kerrostalossa

Facebookin ”uutisvirta” on 99% tuubaa, meiltä ja maailmalta. Trumppinismia, oman kotimaan politiikkamme negakierrettä ja päättömyyttä, huuhaamainontaa, meidän juupas-eipäs -politiittisen tai taloudellisen maailman parannusta jne.

Meillä on kultakalan muisti, johon ei saisi luottaa. Se muokkaa itseään valheista, unista ja mielen kuvista. Kuitenkin muistiymmärrykseen vedotaan aika monessa väittelyssä.

Rajoitin päälle

  • Keskitymme postittelemaan positiivisia juttuja, kuvia ja fiiliksiä. Niitä on kiva itsekin lukea.
  • Luemme itselle mielenkiintoisia juttuja.
  • Politiikka saa mennä menojaan, koska en ole uskonut nykyjärjestelmään enää vuosiin.
  • Talouselämä saa mennä menojaan, koska en ole uskonut nykyjärjestelmään enää vuosiin.
  • Puhelimesta siivotaan ylimääräiset appsit pois. Laskin juuri, että tarvitsen niistä ehkä viittä.

Tarvitsemme kaikki lisää hyvää mieltä.

Pääpointti lienee se, että keskittyy omiin tekoihin, ei muiden teksteihin 😉

Huomasin loppuvuodesta sellaisen, että sisällä leijui aika ajoin tumma pilvi. Pilvi on voimattomuutta liian ison asian edessä. Se syö iloa pois kaikesta. Lisäksi jatkuva disinformaatio, suomalainen masennusmedia sekä infotykitys kaivertavat samaa onkaloa. Ilon hetket ovat todella niitä, hetkiä.

Huomasin jo muutaman viikon nettitauon vaikutuksen, kun viimeksi olimme Thaimaassa. Oloni parani huomattavasti. Lopetin kokonaan suomimedian lukemisen sekä lähes kokonaan sosiaalisen median seuraamisen.

Niinpä päätin tänä vuonna hylätä koko vuodeksi valtion päätösten seuraamisen, pääosan uutisoinneista, vähentää SoMe-aikaa sekä ohittaa erilaisten hampaankiristelijöiden postituksia. Auttaa.

Ohessa nopeasti analysoitua tunneskaalaa uutisvirrasta, kun elät keskellä infomyrskyä. Ts. aika harva asia tuntuu miltään. Sinusta tulee emotionaalisesti tunnoton. Se on pelottavaa, ja kun tuon huomasin, muutin tapojani heti.

skaalaa

 

Olen jutellut kesän kuluessa useiden markkinointialaa työkseen tekevien sekä alaa sivuavien tahojen kanssa, ja vastaukset ovat samat:

  • Liikevaihdot ovat 1-2 vuoden sisään romahtaneet 20-30%, joillakin jopa 50%
  • Samaan aikaan kaikki lakisääteiset maksut vaan nousevat, eli kulupuoli syö hurjasti vähenevää tulosta
  • Asiakkaat eivät tee juuri mitään – ovat käpertyneinä ja peloissaan, vetävät pois jo ”varmoja” tilauksiaan jne.

Eli mitä tästä seuraa? Valtava määrä yrityksiä lopetetaan, koska niitä ei enää kannata pitää.

Teemme varmaan itsekin järkeistystoimia, sillä kuulun mukaan neljään eri yritykseen ja jokaisesta tietenkin on nousevia kuluja. Ei mitään järkeä. Nousukausi on lopullisesti ohi, paitsi pakkomaksuissa.

Suomi lähinnä estää pienyrittämistä, ei auta sitä.

Uskon kuitenkin vanhaan totuuteen: Jos teet hyvää ja laadukasta työtä mukavasti asiakasta kohdellen, ei pitäisi olla ongelmia.

Nauttikaahan loppukesän keleistä!

Olen työskennellyt muutamassa muussakin maassa kuin Suomessa.

Täällä on yksi piirre yli muiden: Työ on harvoin kivaa.

Onko Suomessa nykyään hirveää työskennellä? Onko historiamme huonoimmat hallitukset saaneet näin pahan ilmapiirin aikaan? Vai onko kuitenkin jokaisen oma asenne ratkaiseva?

On. On. Kyllä.

Toki itselläkin on pinna kireämmällä silloin, kun budjettilaskelmat näyttävät uhkaavilta. Pienyrittäjällä se asteikko menee näin:

  • Peipponen = 6+ kuukautta palkat ja maksut eteenpäin kunnossa
  • Ihan jees = 3+ kuukautta palkat ja maksut eteenpäin kunnossa
  • Ei sitten nukuta = 1+ kuukautta palkat ja maksut eteenpäin kunnossa
  • Täysi paniikki = Mistä seuraavan kuun työt?

Lisäksi voi olla henkilökohtaisia syitä olla vittumainen, mutta minusta pääpointti on:

Ei omia huolia kaadeta syyttömän niskaan.

En usko itsekään mihinkään naminamiseisopeilinedessäjakerroettäoletparas -soopaan, mutta jokainen meistä voisi edes yrittää aamulla arvostaa sitä kyseistä päivää. En usko, että meillä on muuta elämää kuin tämä. Siksi jokainen paska päivä on täysin turha ajanhukka.

Voin toki olla sijais-sylkykuppi niin kauan kuin nallepinnani kestää. Tiedän itseni hyvin. Se pinna kestää pitkään, mutta kun se ei enää kestä, lopetan kerrasta ja annan mulkkujenkin asiakkaiden kuulla, kuinka ankeita ihmisiä he oikeasti ovatkaan.

Josko taas koitettaisiin olla välillä positiivisiakin siellä työpaikalla ja kunnioittaa edes muiden elämää, jollei omaa enää jaksa?

Tämän kirjoituksen saa näemmä kirjoittaa joka vuosi. Tässä vuodelle 2015.

Pikku Apuri

 

”95.1 percent of the Universe is made of stuff we cannot see, yet still affects us profoundly: dark energy and dark matter.”

arnade_prostitutes_telescope_920.jpg.CROP.original-original

Photo by Chris Arnade

Phil Plait on koonnut blogiinsa vuoden 2013 parhaat avaruus- ja astronomiakuvat. Tarinatkin kuvista ovat mahtavia. Itselleni jäi pyörimään aiemminkin kuulemani totuus: Universumimme rakennusaineista 4,9% on ymmärrettäviä palikoita, melkein kaikki on ”pimeää energiaa ja materiaa”.

PIMEÄ TURKU ENERGIA

Kuluva vuosi on tuonut taas roppakaupalla lisää pahaa karmaa tänne: Edelleen jatkuva Toriparkkihanke, HC TPS:n johdon sekoilut ja viimeisenä Turku Energian ”Jouluyllätys”, jossa 80-vuotias vanhus jätettiin Jouluksi ilman sähköä, vaikka ihmiset olisivat halunneet maksaa vanhuksen sähkölaskurästit. Lopulta valtavan SoMe-paineen alla yrityksen oli pakko palauttaa sähköt.

Yritysten täällä olisi viimeistään nyt hyvä tajuta, että Some-kanavien avaaminen vaatii niiden hoitoon sosiaalisesti taitavimman henkilön koko talossa!

Mietityttää vaan, että mikä ihmisiä Varsinais-Suomessa vaivaa? Se tylyys, sosiaalinen kyvyttömyys ja negatiivisuus mikä täällä velloo, saa miettimään muuttoa muualle, vaikka kuinka ympäröivästä (muusta) luonnosta täällä pitäisikin.

Onko historia muovannut geenimme pimeän energian lähettiläiksi?

Tämä vanha maan keskus on vuosisatojen kuluessa joutunut pokkuroimaan monille suuremmille. Onko pokkurointi jättänyt jälkensä meihin ja tehnyt meistä katkeria maailmaa kohtaan? Masentaako leveyspiirin sateet ja 6kk:n syksy varsinais-suomalaisen Suomen huonolaatuisimmaksi eliölajiksi? Hei, meitä kutsutaan Suomen persreiäksi.

VUOSI 2014 – MUUTOS?

Miten olisi, jos vuonna 2014 koitetettaisiin oikeasti tuoda muille myös hyviä uutisia ja ennen kaikkea – tekoja? Kaikki alkaa jokaisen omasta asenteesta: Jos kiitoslauseetkin aloitetaan kieltosanalla, ei maailman hyvää karmaa ole helppoa lisätä.

Täällä pitäisi nyt eritoten Kaupungin ja yritysten johdossa tajuta, että KAIKKI tieto saavuttaa ihmiset.

Kassakaappisopimusten ja pöydänaluspolitiikan aika jäi jo kauan sitten.

Viikko aikaa uuden vuoden alkuun. Viikko aikaa muuttaa toiminta positiivisemmaksi, ja todistaa, ettei 95,1% varsinais-suomalaisesta ole pimeää ainetta ja energiaa! … Vai onko sittenkin?

Pikku Apuri

Ammattini takia olen aktiivinen sosiaalisen median kanavissa. Viime aikoina on tullut huomattua jonkinlainen trendi. Kun päämediat suoltavat ulos pelkkää pahaa oloa, eli negatiivista uutisointia, on osa ihmisistä alkanut postittamaan ja vaatimaan vain kivoja ja positiivisia juttuja. Voisiko trendiä sanoa Cheekismiksi?

Suuren veden takana vain positiivista uutisointia harjoittava Upworthy keräsi ensimmäisen vuotensa aikana huimat 22 miljoonaa lukijaa. Suomessa ei silti taida väkeä riittää vastaavaan palveluun?

Saavutan nyt 1000 blogipostin rajan.

Vuodesta 2005 aloitettu aktiivinen bloggaaminen on johtanut siihen, että meillä on omia asiakkaita. Google kun löytää noiden 1000 postin asiasanoja melko tehokkaasti. Valtaosa asiakkaistamme tuleekin verkosta. Mutta se siis vaati kahdeksan vuotta aktiivista kirjoittamista. Useimmat yritykset ohittavat oman markkinointityön rahalla – mainoksin.

Jos haluaa hyväksi golffariksi, ei tarvitse lyödä kuin miljoona palloa. (kaverimme ja golf pro, Mark Roast)

 

1470022_10152037360396605_1868391708_n

Olen myös tieteen seuraaja ja ystävä, ja sillä saralla ei helppoja vastauksia ole. On vain epäkohta tai väite, jota sitten aletaan vänkäämään suuntaansa. Prosessi on jatkuva, kunnes saavutetaan pitävä näyte useammasta lähteestä ja vertaistutkimuksin. Ja senkin jälkeen prosessi jatkuu.

Olen myös sitä mieltä, että kaikki epäkohdat pitää nostaa esiin, olkoonkin huonoja, koska siten ne oikenevat (vertaa case: KEVA juuri nyt). Negatiivisuus ilman ratkaisuehdotuksia on kuitenkin vain pahan olon rummutusta.

Välinpitämättömyyttä ja taputtajat

Työmme puolesta kirjoitan auki normaalisti arkoja ja piilossa pysyviäkin asioita, kuten esim. yrityksemme tulostietoja ja niiden taustoja. Ne keräävät hyvin paljon lukijoita, mutta vain murto-osa lukijoista kertoo niistä julkisesti pitävänsä (tykkäämiset), saatika kommentoi julkaisua.

Suurelle osalle vierusyritykseen liittyvät kirjoitukset vaativat henkisen kynnyksen ylitystä.

Kynnykset monistuvat ja alkaa kierre. En osallistu hänenkään yrityksensä asioihin, enkä tue – kuin alamäessä.

Välinpitämättömyys syö jokaisen tuloja.

Toisaalta, ihminen on juuri sellainen digimedian ulkopuolellakin. Naapurin auto-ostos vie talouttamme eteenpäin ja perheet vararikkoon.

Yleensä hyvää työtä tekevät saavat asiakkaita. Vaikkei niistä avoimesti kerrotakaan, niin tuleville asiakkaille kerskutaan niin, että Keynotet ja Powerpointit ovat haljeta liitoksistaan. Muistan hyvin vielä vanhaa työuraani. Yleisin lause taisi olla: ”Tehdään me yhdelle isolle matkapuhelinvalmistajallekin töitä. Nimeä emme vaan saa mainita”. Noin sanoivat kaikki media-alan yritykset 90- ja 00-luvulla. Ja töitä tuli, kunnes matkapuhelimet meni.

Pikku Apuri

Sain eräältä asiakkaalta ja tutulta vinkin, että voisin vähentää negatiivisuutta kirjoitteluissani.

Itse en osaa asiaa tarpeeksi terävästi nähdä, eikä muutama muukaan palautteen antaja, mutta otan vinkistä nyt kopin.

Olen kuitenkin kirjoitellut blogeja vasta kuutisen vuotta ja kolumnejakin vasta 15 vuotta, joten opin tiellä tässä ollaan. Pitää löytää balanssi, kuten muissakin asioissa.

Olen itse buddhalaisuuteen kallellaan oleva uskonnoton, mutta aloitan nyt kuukausittaisen sielunpuhdistusriitin katoliseen tapaan, jossa pyydän anteeksi kuukauden aikana aiheuttamaani negatiivisuutta.

Olkoon aurinko kanssanne ja antakoon sopivassa kulmassa olevan (joka muuten sinällään on ihme tässä alati pyörivässä avaruudessa, ettei sen voima polta tai jäädytä meitä täällä…ööö, tsekkaa Wikipediasta loput) voimansa käyttöönne kaikkiin arjen askareisiin!

  • Anteeksi HC TPS, koska uskoni sinuun on ollut horjuva jo muutaman vuoden, vaikka olen sinulle vuosia ilmaista mainontaa tehnytkin
  • Anteeksi suomalainen kuluttaja ja duopolia harjoittavat keskusyritykset, koska ostatte kaiken kilohinnan, ettekä laadun perusteella
  • Anteeksi suomalaiset tv-mainontaa ostavat yritykset, kun en pysty tilaamianne tuotoksia niiden liiallisen selvyyden ja mysteeriyttömyyden takia katsomaan

Siinä oli viimeisen kuukauden anteeksiannettavat. Tein nyt kuvitteellisen päänsisäisen rukouksen sekä mantran asiaan kuuluvin käsimerkein, ja koitan elää taas tällä valitsemallani polulla asiallisesti ja asiattomasti kuukauden päivät.

Pikku Apuri

 

Ei sitä ihminen enää voi olla kiitollisempi. Taas on yksi pidempi thaielo takana ja valmistaudumme henkisesti (Varsinais-) Suomeen. Perjantaiaamuna tulee lähtö.

Pitääkö jo mutristaa suita ja kerätä taas selkäytimeen se hieman negatiivisempi maailmankuva: Vieläkö Eurooppa on pystyssä? Koska se sitten romahtaa? Mitä ovatkaan julkkikset tehneet tällä välin? Missä on JJ?

Positiivisuus ei ole perseestä

Paljon on töitä edessä, mutta se on kiva asia. Olen tehnyt täällä päätöksen, että koitan olla se oudon positiivinen kyyppari. Pitäkööt hulluna.

Täällä elämänkatsomus on yleisesti hyvinkin valoisa. Asiat murehditaan vasta kun ne ovat edessä tai päällä, ei koskaan ennen. Juontuu buddhalaisuudesta. Siinä viisaus, jonka soisi kyllä leviävän. Vaikeaa se on toteuttaa käytännössä. Itse olen tähän asti ollut juuri se päinvatsainen: Kaikki on pitänyt murehtia ja budjetoida jo valmiiksi, ja se meinasi hajoittaa minut vuonna 2011.

Tärkeintä ovat rakkaus ja terveys. Niiden jälkeen katto, seinät ja ravinto. Loput on bonuksia. Tosin eräs vanhus tokaisi kerran kuolinkirjeessään rakkauden ja terveyden ylistyksen jälkeen, että ”buy more crap you want”. Miksei niinkin?

Kiire no more

Kiire jolla ei ole oikeata tarkoitusta, on vuoden 2012 turhake. Muistaakseni koskaan ei työssäni ole ollut kiirettä jolla olisi ollut tarkoitus? Kaikki on aina ollut keinotekoista vauhtia. ”Middlemanin” toiselle sanelemaa. Olkoon sellainenkin ohi. Ainakin kysyn syytä sille.

Muita lupauksia en tee. Jokainen päivä kertokoot mihin se johtaa.

Pikku Apuri

 

 

 

 

 

Verkkokeskustelut ja sosiaalisen median sovellukset täyttyvät haukuista. Olen itsekin monasti kirjoittanut huonosta palvelusta blogiini tai Facebookiin. Tosin olen tehnyt sen vasta silloin, kun palvelu on ollut täysin kelvotonta. Kirjoitusteni tarkoitus on ollut ”varoittaa” muita vastaavaan sotkeutumasta, ei nostaa porukkaa barrikadeille.

Se mistä en usein julkisesti kirjoita, on antamani kehut. Annan aina erikoishyvää palvelua saadessani suoran kiitoksen ko. yritykselle. Siitä jos jostakin tulee hyvä mieli kaikille.

Olen myös joskus virheen tehdessäni tai epäonnistuttua työssäni lähettänyt asiakkaalle anteeksipyynnön kukkien kera. Kokemukseni mukaan se jos joku kannattaa.

Missä ovat kiitokset päivittäisistä töistä?

Joskus vielä 2000-luvun alussa, kun saimme valmiiksi suuremman verkkosivuston, tai kampanjan, sitä juhlistettiin asiakkaan kanssa, tai edes omalla porukalla. Nyt moista ei tehdä koskaan. Valmis työ kuitataan tehdyksi hiljaisuudella. ”On to the next one…”.

Kokemukseni on, ettei 2010-luvun (tieto)työläinen saa enää työstään kiitosta. Hän saa vain palkan. Vedotaan kiireeseen ja ties mihin. Tekosyitä kaikki.

Tämä ihmettää suuresti. Mieti millaisen työpanoksen saisit jengiltäsi, kun muistat sanoa vaikka pelkän peruskiitoksenkin: ”Teitte muuten vähän helvetin hienoa työtä tässä projektissa!”. Isommat työt vaatisivat ehdottomasti pienimuotoisen juhlahetken.

Työn pitää aina alkaa ja päättyä. Harjakaisten idea on pumpata tekijöiden henkinen ja fyysinen hartiapankki takaisin täyteen. Ei se PacMankään loputtomasti jaksa juosta karkuun haamuja. Välillä pitää saada popsia myös herkkua.

Pikku Apuri