Artikkelit

Vasta nyt, 30+ vuoden työnteon kohdalla, alkaa ymmärtää enemmän arjen onnen salaisuuksia. 10 vuotta sitten alkanut SoMe-vyöry vinksautti maailman minäminä -moodiin, joka mielestäni on nyt ajanut seinää päin.

Olemme onnekkaita juuri nyt, sillä pääasiakkaamme työssä ovat aivan ihania yrityksiä ja ihmisiä. Meissä monessa on se yhteneväistä, että tiedämme mitä on olla rikki. Lisäksi ymmärrämme myös pienuuden hienouden. Muuten: Aina puhutaan ylöspäin skaalaavuudesta, mutta kannattaisi opetella skaalaamaan myös alaspäin.

Joku on käynyt läpi burnoutin. Joku jopa lievän masennuksen. Nyt teemme yhdessä töitä, autamme ja terapioimme siinä sivussa. Ja meillä on kivaa.

Samalla on ”joku luukku taas avautunut”. Huomaan paremmin kuinka ihmiset kohtelevat toisiaan? Kuka hyökkää omia totuuksiaan, kellä on todella narsistisia piirteitä ja ketkä ovat aidosti kiinnostuneita siitä mitä sinulle kuuluu?

Ole oma mediasi -mantra

Sisällöntuotannon ja media-alan tekijänä aloimme vuosia sitten jo kuulla kuinka jokaisen kannattaisi nyt olla oma mediansa. No nyt osa on, osa ei vaikka kuinka on yritetty. Medioita Suomessa ovat lähinnä tubettajat, pari tosi-tv -tähteä ja sitten YLE, HS ja pari muuta ”vanhaa mediaa”.

Olen paljonkin syyllinen aikamoisen turhaankin älämölöön, asiaan josta kirjoitinkin kuukausi sitten. Nyt opettelen vihdoin siitä irti. Kirjoitan enää juttuja, jotka pitävät minut järjissäni tai selkeyttävät aivojani. Jotkut osaavat sen ajatellen, puhuen tai piirtäen, minun pitää kirjoittaa jotta ymmärrän paremmin.

Et ole mitään ja samalla kaikki

Olen kuullut sen ennenkin, mutta eilen kuulin sen taas.

En katso moniakaan ohjelmia tv:sta, mutta Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmaa katson, koska se on iloista viihdettä. Saa minut hyvälle tuulelle. Viime jaksossa tätä aihetta sivuttiin ja Tuomas Kyrö piti hienon lauselmahetken, joka päättyi: ”Sinä, rakas kirjoittaja, et ole mitään ja samalla kaikki.”

Upeasti sanottu.

Ihmiset kertovat elämästään, odottavat peukutuksia ja hyväksyntää. SoMen alkuvaiheessa joku niitä saikin, mutta nyt kaikilla on elämä niin täynnä ”omaa elämäänsä”, että ei aidosti ole aikaa kiinnittää huomiota mitä muut tekevät tai eivät tee.

Sen sijaan koitan nyt keskittyä nauttimaan elosta ja ilosta. Terapiajuttuja silti valuu vielä niin kauan kuin aivot vielä jotain oivaltavat.

Enkä tarkoita fyysistä, vaan henkistä kuntoa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä mukavampaa on kannustaa muita löytämään itsensä ja oikeaa tekemistä josta nauttii.

Vaan kymmenen+ vuotta sosiaalisen median eri kanavissa pyörineenä ja työtä siellä tehneenä suhdeluku on silti surullinen:

Vain joka kymmenes huomioi toisen hyvän.

Satoja erilaisia asiakasblogeja ja yli 2500 omia sellaisia kirjoittaneena tuo suhdeluku pysyy. Yhdeksälle kymmenestä on ylivoimaista kannustaa tuttua tai ystävää. Siinä meillä on suuri parantamisen vara. Eikö se vain ole hyvä, jos ympärillä menee kivasti? Silloin se saattaa tarttua sinuunkin. Saat tarmoa ja hyvää oloa, mikäli olet itsetunnoltasi ja asenteeltasi kunnossa.

Vaan olen kuullut hurjia juttuja, varsinkin ns. Varsinaisen Suomen alueelta, jossa naapurin aidan takana kytätään, jos pihaan on ilmestynyt uusi auto tai traktori, niin ”siltä ei sitten varmaan osteta mitään”. Aika harva meidänkään alan toimijoista kannustaa toistaan. Kyräilyä kyllä riittää.

On mahtavaa myöntää ja elää mukana, kun lähes samalla kentällä työtään tekevät pärjäävät hienosti. Taisteen menoa on huikeaa katsella vuodesta toiseen, samoin Aucorin kollegoiden.

Mukavuus on tärkeää

Monet hakevat vain pirun hyvää jälkeä, vaikka tekijät olisivatkin täysiä kusipäitä.

Maksetaan maltaita ja tapellaan itsepäisten besserwissereiden kanssa 20€:n sashimirullat suussa.

Itse tykkään mukavista ammattilaisista. Siksi hieman omien tekojen vierestä Kui Designille toivon lisää kauppaa ja Simeliuksen pariskunnalle, Twistedille sekä Valotuksen J-P:lle paljon kivaa kuvattavaa. Veli-Jaakko on niin mukava mies, että enemmän saisi hällekin työtä tulla. Groundin sakilla käsittääkseni meneekin hyvin, mutta kaikkea parasta myös niin mukaville.

Ja kun vielä lavennetaan, niin iso kehu menee Laivurinkadun asuntomme alakertaan, KopioNiinin Seijalle, joka hoitaa kaikki pikatilaukset aina hymy asenteessaan. Samoin tekee Herr Holmström Mainoskohosta.

Muitakin toki Turun alueelta löytyy, mutta jääkööt seuraavaan postiin.

Pistetäänkö mukavien rinki kiertämään? Eiköhän silloin tartu kivoja asiakkaita itse kunkin hihataipeeseen?

Jos johonkin ihmiseen tässä maailmassa voi eniten vaikuttaa, se on oma itse. Siksi oman mielen ymmärtäminen, myötätuntoisuuden löytäminen ja itsensä viisas ohjaaminen ovat mitä tärkeimpiä tehtäviä ihmiselämässä. Ja mitä paremmin itseään käsittää, sitä sujuvampia ihmissuhteitakin osaa rakentaa. – Maaret Kallio

Kivaa uutta vuotta ja tee vain mukavien kanssa hommia vuonna 2018.

positiivinen-na%cc%88yte

Turkulaisen kolumni.

Olen 10 vuotta mekastanut netissä. Nyt viimeisen vuoden olen kyseenalaistanut molempien, mekastamisen ja netin, voimaa.

Tiedän toki saaneeni työtä ja lukijoita 2500 blogikirjoituksen ja ziljoonan muun jutun takia, mutta kaikki ”hallitus on huono” ja ”tämäkin on paskaa” -kirjoittelun jakaminen vaan musertaa.

Suomimedia tosin ON aidosti masentava. Kun Suomi kokeilee sovituskopissa ahdistuspaitaa ja masennushousuja, kaikki koot sopivat valettuna. Osaamme kieriä ja nauttia piikkihöyhenistä ja huonosta tervasta. Ja täällä Turussa jopa aloitamme monet lauseet kieltosanalla, ”Et sää mittä mihinkä lähtis?”.

Päätyseinä vilahti – aivot kilahti

Kesän loputtua saatu ja poistettu melanooma muutti miestä. Arvot olivat jo aiemmin hakeutuneet kohdilleen, mutta nyt ne naksuivat lukkoon. Ei elämää oikeasti kannata käyttää murehtimiseen vaan lähimmäisiin, rakastamiseen, iloon ja nautintoon.

Itse asiassa en edes tiedä mitä tästä vielä seuraa, mutta tunnen kuinka aivot päivittyvät ruksutellen ja mieli työstää uutta elämänvaihetta. En vain vielä saa/ osaa pukea uutta minää päälleni. Olen hiljaa ja hiljainen, koska ”käyn”. Tuleeko kuinka vahva seos, sen näkee sitten joskus?

Sekin on muuttanut kaupunkilaista, että vanhalla torpalla saa asua kesät. Nautinto vyöryy yli, kun vain seuraa luonnon ja sen eläinten menoa, touhuaa puutöitä tai rupsuttelee maata. Kuin ihmeen kautta maa antaa vielä ruokaakin pöytään.

Ilon kautta

En silti ihan pahimpaan start-up -pöhinä-positiivisuuteen meinaa sortua. Kuten muutamat niissä piireissä touhuavat kaverini ovat sanoneet: ”Siellä kyllä pidetään kauheetä fiilistä yllä, suunnitellaan ja strategioidaan, mutta aika harva oikeasti tekee mitään”.

Opettelen pikku hiljaa ajattelemaan positiivisia asioita heti aamusta. Elinikäisen uteliaalle uutisnarkkarille se jo on iso prosessi, josta voi vain hiljaa oppia pois. Ensin pitää katsoa mistä uutisensa meinaa lukea tai katsoa. Sitten varovasti kurkkia konepellin alle. Sosiaalisen median rajoitin on pakko laittaa päälle. Facebookin algoritmi pitää automaattisesti seinävirrastani pois ne, jotka eivät sen mielestä sinne sovi.

Kun muistaisi joka päivä sen, että täällä (ainakin vielä) kelpaa elellä. Meitä ei ammuta mistään, maa ei järise alta eikä tulivuori ryömi päälle. Diktaattori ei kahmi rahoja ja hakkaa vääräpäisiä. Ja ainakin päiväsaikaan uskaltaa vielä kävellä melkein missä vaan.

Kai se viisastuminen hiipii liberaalimmankin kaverin ihon alle? Vaikka sitten pakkopysähtymisen kautta. Veikko Lavin sanoin:

”Ota löysin rantein, älä jännitä,

ota vastaan mitä tarjoo elämä.

Eihän suremalla maailmasta

mitään saa

päivä päivältä vaan lähestyypi maa.

Ota löysin rantein, älä jännitä,

ota vastaan elämä!”

Jari Liitola, pikkuapuri ja elämän opiskelija

Tästä keksihyllyindeksistä tuli mieleen lisäkehut, sillä nythän kaikki valittavat: 1% syystä, 99% ilman syytä – josko kehuttaisikin välillä?

On aivan ihanaa saada asua puolet vuodesta maalla

Mitä ihmettä tekisin Suomessa, jossa olisi vain pääkaupunkiseutu ja muutama suurkaupunki? On mahtavaa herätä pelkkään lintujen lauluun ja köpötellä pieruverkkareilla postilaatikolle hakemaan paikallisaviisi, keittää aamukaffet, ja istua rauhassa ilman yhtään sähköaparaattia.

Jatkaa siitä saunalle, jossa tuikata vesipata tulille, korjata matkalla puuvajan kahva ja tammitynnyrin pohja, ja sitten mennä tietokoneen ääreen töihin hetkeksi. Aina löytyy jotain käsillä tekemistä, oikeaa työtä, ja jollei löydy, vedän sohvalle pitkäksi, pitkäksi ajaksi pötkölleen.

Onneksi en polttanut siltojani ollessani muilla työssä

Mikään nykyelämästämme ei olisi mahdollista, jos olisin kohdellut työkavereitani, asiakkaitani tai pomojani huonosti tai välinpitämättömästi. Kun en niin tehnyt, kaikki nuo mahtavat ihmiset tuovat meille työtä vuodesta toiseen, ja mahdollistavat sen, että saamme elää yrittäjinä, jotka voivat tehdä työtään mistä vain, kunhan löytyy tietokone ja nettiyhteys.

Sattumalle (ja parille tutulle) kiitos oikeista hetkistä

Onko se joku Jumalista, spaghettisellainen tai jopa Allah, universaalinen sattumus (mitä epäilen eniten) tai Kismet, mutta joku voima sai minut vuonna 1990 törmäämään tulevaan vaimooni. Se sama voima pitää meidät edelleen kylkimyyryläisinä.

Sama kaveri tai kaveritar heitti eteeni 1980-luvulla tusinan verran sellaisia ystäviä, jotka ei viereltä häviä edes potkiessa. Sitäkin on jollekin koitettu.

Kiitos myös ex-lentokapteeni Kuosmaselle, joka tuli raahaamaan hunningolle suunnanneen teinin ylös Kärsämäen montusta, ja istutti minut Singaporesta raahaamansa, ensimmäisen PC-koneen eteen.

Saimme vielä bonuksena omakotitalon kokoisen jalkamaton kylmien jalkojemme alle. Kuosmasten löytökoira Bella oli nimittäin suuri ja isosydäminen patja, joka söi loppuikänsä Perezin pizzoja sekä hanhenmaksaa ja pääsi kuolemaan hymy hännässään.

 

Heitän tässä samalla haasteen lukijoilleni: Kehu jotakin, sanallisesti tai vaikkapa blogissasi (tai Facebookin seinällä). Levitetään hetkeksi vaaleanpunaa Suomeen.

Lopuksi vielä vinkkejä elämään Shirley Mansonilta (Garbage-yhtyeestä). Vinkeistä osa tuntui kovinkin fiksulta.
IMG_6358

Olen nyt kuullut monilta kavereilta Suomesta, kuinka valo puuttuu täysin. On pelkkää mustaa ja ankeaa. Ja se näkyy ilmapiirissä, esim. asiakkaiden sähköpostiviesteistä. Pelkkää negatiivista marmatusta ja vaatimista, usein vielä täysin ilman syytä. Tulee se sama paha olo kuin siellä ollessa, vain lukemalla työposteja.

Tiedämme masennukseen taipuvaisina oikein hyvin, mitä Suomessa on elää loka-tammikuu väli. Siksi emme olekaan enää siellä silloin, toivottavasti koskaan? Painostava tunnelma kaiken kaikkiaan.

Missä on kaikki kunnioitus toista ihmistä kohtaan? Syljetään vain ongelmia eteenpäin.

VOI OLLA TOISINKIN

Ota löysin rantein, älä jännitä.

Ota löysin rantein, älä jännitä.

Toista se on täällä, auringon ja positiivisten ihmisten keskellä. Tätä elämän pitäisi olla välillä ihan kaikille.

Itse olen kuin uusi ihminen, koska jätin myös lukematta kaikki suomimediamarmatukset kun saavuin tänne. Painostakin lähtenyt terveellisesti syömällä ja liikkumalla jo 6kg:aa.

Nyt alkaa viimeinen 2,5 viikkoa, ja arveluttaa jo tulla takaisin sinne negatiivisuuden kehtoon. Se imee kuitenkin taas mukaansa, vaikkei haluaisi. Koitankin nyt skipata myös siellä mediat, liikkua vaikka väkisin siinä räntäsateessa ja repiä se ilo jostakin elämään.

Ensi viikonloppuna rakkaat ystävämme Pom ja Ryaw (äiti ja tytär) täyttävät yhteensä 66 vuotta. Luvassa on naamiaisbileet heidän ravintolassaan. Sitten ampaisemme kolmen päivän pikalomalle Cha-amin Novotel-hotelliin. Viimeisenä viikonloppuna vietämme vaimoni kanssa täällä hääpäivää, kaikkien ystäviemme kanssa, kunnes siirrymme Finallandian koneeseen.

Ihminen voi olla positiivinen tai tylyn ahdistunut, ja kaikkea siltä väliltä. Jokainen päättää sen itse. Oppia Veikolta.

Pikku Apuri

 

Jatkuva uutistulva lannistaa. Scoopinionin ja muiden palveluiden päivittäinen lukeminen opettaa toki, muttei kevennä tuskaa.

Ennen riitti, kun luki Hesarin tai paikallislehden nasevan kolumnin. Tuli niitä joskus itsekin rustattua. Nyt tämä globaali idea- ja juttuvyörytys musertaa alleen. Ja sitä paitsi ei juttuja juurikaan lueta, tissejä vaan katsellaan netistä.

TEKOJA

Olen pyrkinyt tekemään kuten kirjoitan. Maaseutukoto valmistunee ensi kesänä, ja saamme jatkossa nauttia puoli vuotta energiaomavaraisesta elosta. Sen jälkeen pitää ratkaista, miten se toinen puoli vuotta hoidetaan?

Jatkossa kerron vain omista teoista työ- ja vapaa-ajalla sekä ajatuksista niiden takaa. Jätän täysin idioottimaiseen suuntaan kulkevan suomipolitiikan muiden harteille. Sancho Panzan viittoja kun kantaa moni muukin. Keskityn iloisempaan ja jätän masennusta aiheuttavat aineet muille.

Just sayin´.

Pikku Apuri

Joka kerta kun puutun täällä blogissa johonkin (yrittäjäelämän) epäkohtaan saan varsinkin vanhemmalta lukijataholta viestiä, että voisi olla enemmän (lue: vain) positiivinen.

Kaikki jotka minut tuntevat, tietävät että olen positiivinen ja iloinen veikko. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sulkisi silmät ja näppäimistön, jos huomaa tyhmiä epäkohtia esim. laeissa tai säännöissä. Koen sen tärkeäksi, että tuon esille myös korjaamista vaativia seikkoja. Niin ne joskus ehkä korjataan? Mm. Yrittäjyyteen liittyviä asioita olen kerännyt Yrittäjä on yhtä kuin -Facebook-ryhmään.

Kuva otettu 27.5.2014 klo 10.58

Mikäli haluatte vain iloisia ja positiivisia juttuja, lukekaa vaikka Stubbin blogia tai muuta yli-ihmistä? Itse aion olla ennen kaikkea läpinäkyvä ja rehellinen. Välillä vitutus näkyy, välillä näkyy nami-nami. Iloinenkin voi välillä möksöttää.

Pikku Apuri

 

BdHRc1GIcAAZidQ

Näitä on netti pullollaan. Muutama hyvä vinkki ja poks, huolet pois. Mikä on funktio? Sekö, että kun tuijottaa moisia n kertaa, ne kumuloituvat teoiksi? Yhtäkkiä aivosi eivät enää murehdi ja et enää mieti.

Seisot vaan kaikesta liikunnasta, salaateista ja positiivisuudesta trimmattuna, typerä hymy naamallasi, vaikka kuinka yritettäisiin lannistaa?

Ikävää huomata näin yli 1000 blogijutun kirjoittamisen jälkeen, mutta teot ratkaisevat, ei hienot sanat eikä pinnistelty positiivisuus. Maailmassa on liikaa tietäjiä ja puhujia, liian vähän soittajia kanteleen tekeviä.

Lannistaako työpaikka? – VAIHDA SE!

Oletko löysä paska? – LIIKU JA HAPETU!

Löllyykö läski? – SYÖ VÄHEMMÄN JA TERVEELLISEMMIN (tai kuole aiemmin?)

Hirvittääkö elämisen kulut ja luonnon tuho? – SIIRRY OMAVARAISEMMAKSI!

Onko kunnantalosi ruma? – ÄLÄ KATSO SITÄ!

….Oho, tästäkin on tulossa typerä taulu. Lopetan ajoissa.

Pikku Apuri

 

”95.1 percent of the Universe is made of stuff we cannot see, yet still affects us profoundly: dark energy and dark matter.”

arnade_prostitutes_telescope_920.jpg.CROP.original-original

Photo by Chris Arnade

Phil Plait on koonnut blogiinsa vuoden 2013 parhaat avaruus- ja astronomiakuvat. Tarinatkin kuvista ovat mahtavia. Itselleni jäi pyörimään aiemminkin kuulemani totuus: Universumimme rakennusaineista 4,9% on ymmärrettäviä palikoita, melkein kaikki on ”pimeää energiaa ja materiaa”.

PIMEÄ TURKU ENERGIA

Kuluva vuosi on tuonut taas roppakaupalla lisää pahaa karmaa tänne: Edelleen jatkuva Toriparkkihanke, HC TPS:n johdon sekoilut ja viimeisenä Turku Energian ”Jouluyllätys”, jossa 80-vuotias vanhus jätettiin Jouluksi ilman sähköä, vaikka ihmiset olisivat halunneet maksaa vanhuksen sähkölaskurästit. Lopulta valtavan SoMe-paineen alla yrityksen oli pakko palauttaa sähköt.

Yritysten täällä olisi viimeistään nyt hyvä tajuta, että Some-kanavien avaaminen vaatii niiden hoitoon sosiaalisesti taitavimman henkilön koko talossa!

Mietityttää vaan, että mikä ihmisiä Varsinais-Suomessa vaivaa? Se tylyys, sosiaalinen kyvyttömyys ja negatiivisuus mikä täällä velloo, saa miettimään muuttoa muualle, vaikka kuinka ympäröivästä (muusta) luonnosta täällä pitäisikin.

Onko historia muovannut geenimme pimeän energian lähettiläiksi?

Tämä vanha maan keskus on vuosisatojen kuluessa joutunut pokkuroimaan monille suuremmille. Onko pokkurointi jättänyt jälkensä meihin ja tehnyt meistä katkeria maailmaa kohtaan? Masentaako leveyspiirin sateet ja 6kk:n syksy varsinais-suomalaisen Suomen huonolaatuisimmaksi eliölajiksi? Hei, meitä kutsutaan Suomen persreiäksi.

VUOSI 2014 – MUUTOS?

Miten olisi, jos vuonna 2014 koitetettaisiin oikeasti tuoda muille myös hyviä uutisia ja ennen kaikkea – tekoja? Kaikki alkaa jokaisen omasta asenteesta: Jos kiitoslauseetkin aloitetaan kieltosanalla, ei maailman hyvää karmaa ole helppoa lisätä.

Täällä pitäisi nyt eritoten Kaupungin ja yritysten johdossa tajuta, että KAIKKI tieto saavuttaa ihmiset.

Kassakaappisopimusten ja pöydänaluspolitiikan aika jäi jo kauan sitten.

Viikko aikaa uuden vuoden alkuun. Viikko aikaa muuttaa toiminta positiivisemmaksi, ja todistaa, ettei 95,1% varsinais-suomalaisesta ole pimeää ainetta ja energiaa! … Vai onko sittenkin?

Pikku Apuri

Ammattini takia olen aktiivinen sosiaalisen median kanavissa. Viime aikoina on tullut huomattua jonkinlainen trendi. Kun päämediat suoltavat ulos pelkkää pahaa oloa, eli negatiivista uutisointia, on osa ihmisistä alkanut postittamaan ja vaatimaan vain kivoja ja positiivisia juttuja. Voisiko trendiä sanoa Cheekismiksi?

Suuren veden takana vain positiivista uutisointia harjoittava Upworthy keräsi ensimmäisen vuotensa aikana huimat 22 miljoonaa lukijaa. Suomessa ei silti taida väkeä riittää vastaavaan palveluun?

Saavutan nyt 1000 blogipostin rajan.

Vuodesta 2005 aloitettu aktiivinen bloggaaminen on johtanut siihen, että meillä on omia asiakkaita. Google kun löytää noiden 1000 postin asiasanoja melko tehokkaasti. Valtaosa asiakkaistamme tuleekin verkosta. Mutta se siis vaati kahdeksan vuotta aktiivista kirjoittamista. Useimmat yritykset ohittavat oman markkinointityön rahalla – mainoksin.

Jos haluaa hyväksi golffariksi, ei tarvitse lyödä kuin miljoona palloa. (kaverimme ja golf pro, Mark Roast)

 

1470022_10152037360396605_1868391708_n

Olen myös tieteen seuraaja ja ystävä, ja sillä saralla ei helppoja vastauksia ole. On vain epäkohta tai väite, jota sitten aletaan vänkäämään suuntaansa. Prosessi on jatkuva, kunnes saavutetaan pitävä näyte useammasta lähteestä ja vertaistutkimuksin. Ja senkin jälkeen prosessi jatkuu.

Olen myös sitä mieltä, että kaikki epäkohdat pitää nostaa esiin, olkoonkin huonoja, koska siten ne oikenevat (vertaa case: KEVA juuri nyt). Negatiivisuus ilman ratkaisuehdotuksia on kuitenkin vain pahan olon rummutusta.

Välinpitämättömyyttä ja taputtajat

Työmme puolesta kirjoitan auki normaalisti arkoja ja piilossa pysyviäkin asioita, kuten esim. yrityksemme tulostietoja ja niiden taustoja. Ne keräävät hyvin paljon lukijoita, mutta vain murto-osa lukijoista kertoo niistä julkisesti pitävänsä (tykkäämiset), saatika kommentoi julkaisua.

Suurelle osalle vierusyritykseen liittyvät kirjoitukset vaativat henkisen kynnyksen ylitystä.

Kynnykset monistuvat ja alkaa kierre. En osallistu hänenkään yrityksensä asioihin, enkä tue – kuin alamäessä.

Välinpitämättömyys syö jokaisen tuloja.

Toisaalta, ihminen on juuri sellainen digimedian ulkopuolellakin. Naapurin auto-ostos vie talouttamme eteenpäin ja perheet vararikkoon.

Yleensä hyvää työtä tekevät saavat asiakkaita. Vaikkei niistä avoimesti kerrotakaan, niin tuleville asiakkaille kerskutaan niin, että Keynotet ja Powerpointit ovat haljeta liitoksistaan. Muistan hyvin vielä vanhaa työuraani. Yleisin lause taisi olla: ”Tehdään me yhdelle isolle matkapuhelinvalmistajallekin töitä. Nimeä emme vaan saa mainita”. Noin sanoivat kaikki media-alan yritykset 90- ja 00-luvulla. Ja töitä tuli, kunnes matkapuhelimet meni.

Pikku Apuri

Juttelin eilen vanhan työkaverin kanssa yli tunnin puhelun. Samanlaisia puheluita olen pitänyt jo usean kanssa. Niiden yhteinen nimittäjä on pelko tulevasta työstä. Pelkoa siitä, jatkuuko yritys enää vuoden päästä?

Varsinais-Suomen alueelta on jo vaikeaa saada työtä. Laadukkaita tai luotettavia verkkototeutuksia ostaa enää harva – kaikki juoksevat vain halvan hinnan perässä. Mobiilitoteutuksia ostetaan, mutta niissäkin juostaan jo hintaa.

Uusia verkkopalveluita on vaikea markkinoida, ellei kaikki ole ilmaista. Tämän seikan olemme huomanneet myös omassa Osulassamme. ”Ai se maksaa 99€ vuodessa!?” -tyyppisiä kommentteja on kuultu useita.

Ilmainen työ on ihan absurdi käsite. Onko se sitä siksi, että Google ja muut jätit suoltavat koko ajan ilmaisia palveluita? Elokuvia, tv-sarjoja, musiikkia on katsottu ja kuunneltu ilmaiseksi (luvatta) jo vuosia. En tiedä?

Rahoitushanatkin ovat pienyrittäjältä kiinni. Tukea saa vain kasvuun ja kansaivälistymiseen sekä tietysti vakkareihin, eli seisoviin sahoihin ja kelluviin juottoloihin.

Helsingissä tietääkseni vielä liikkuu raha, mutta pienyrittäjän omat muskelit eivät sinne saakka usein riitä.

Vielä on yhteistyö. Tuo sana, joka harvoin toimii.

Itsekin olen ollut jos jonkinnäköisissä foorumeissa, kokoonpanoissa, järjestöissä jne. Yhden käden yhdellä sormella voi laskea niistä tulleet työt. Tuntuu siltä, että kasataan jengiä ja sitten kukaan ei tee mitään. Odotetaan että kauppa kävelee ovesta sisään.

Kaiken huipuksi päättäjämme korottavat yrittäjien maksuja koko ajan, kauneista lauseista huolimatta. Juuri nyt tarvittaisiin esim. selkeää alennusta alle kymmenen hengen yritysten eläke- ja veromaksuihin. Nopeasti.

Mitä tehdä?

Leukaa rintaan ja kohti uusia pettymyksiä? Ei tietenkään.

Karsi turhat kulut pois. Juokse enemmän asiakkaissa. Avaa markkinoita esim. Suomen ulkopuolelta. Kehitä uusia palveluita ja innovaatioita. Keksiminen harvoin maksaa mitään. Toteuttaminen muutaman kymppitonnin ja markkinointi kaikki rahat.

Osaatko jotain todella hyvin? Panosta siihen. Tuotteista yksi hyvä palvelu/ tuote, ja katso tuleeko kysyntää?

Olen kaikesta huolimatta ”Valtaojaisella mielellä”. Meillä ei koskaan ihmiskunnan historiassa ole ollut asiat näin hyvin. Turhasta murehtiminen vie työ- ja muut kyvyt. Se syö elämästä vuosia pois. Iloinen nassu myy paremmin kuin murheinen. Jalkaa eteen, veteen, veteen -sanoi Ahmed Ahnekin.

Pikku Apuri

Ei sitä ihminen enää voi olla kiitollisempi. Taas on yksi pidempi thaielo takana ja valmistaudumme henkisesti (Varsinais-) Suomeen. Perjantaiaamuna tulee lähtö.

Pitääkö jo mutristaa suita ja kerätä taas selkäytimeen se hieman negatiivisempi maailmankuva: Vieläkö Eurooppa on pystyssä? Koska se sitten romahtaa? Mitä ovatkaan julkkikset tehneet tällä välin? Missä on JJ?

Positiivisuus ei ole perseestä

Paljon on töitä edessä, mutta se on kiva asia. Olen tehnyt täällä päätöksen, että koitan olla se oudon positiivinen kyyppari. Pitäkööt hulluna.

Täällä elämänkatsomus on yleisesti hyvinkin valoisa. Asiat murehditaan vasta kun ne ovat edessä tai päällä, ei koskaan ennen. Juontuu buddhalaisuudesta. Siinä viisaus, jonka soisi kyllä leviävän. Vaikeaa se on toteuttaa käytännössä. Itse olen tähän asti ollut juuri se päinvatsainen: Kaikki on pitänyt murehtia ja budjetoida jo valmiiksi, ja se meinasi hajoittaa minut vuonna 2011.

Tärkeintä ovat rakkaus ja terveys. Niiden jälkeen katto, seinät ja ravinto. Loput on bonuksia. Tosin eräs vanhus tokaisi kerran kuolinkirjeessään rakkauden ja terveyden ylistyksen jälkeen, että ”buy more crap you want”. Miksei niinkin?

Kiire no more

Kiire jolla ei ole oikeata tarkoitusta, on vuoden 2012 turhake. Muistaakseni koskaan ei työssäni ole ollut kiirettä jolla olisi ollut tarkoitus? Kaikki on aina ollut keinotekoista vauhtia. ”Middlemanin” toiselle sanelemaa. Olkoon sellainenkin ohi. Ainakin kysyn syytä sille.

Muita lupauksia en tee. Jokainen päivä kertokoot mihin se johtaa.

Pikku Apuri