Mitä kuuluu?: “Töitä”, vastasin taas ja jäin samalla kiinni omasta lupauksestani

Olen ollut puolisen vuotta kirjoittamatta blogeja, kun niistä alkoi tulla paskaa niskaan idiooteilta. Olen voinut senkin takia huonommin henkisesti. Ne kun olivat itselle kuitenkin terapiaa: Kirjoittaa huonoa ulos. Nyt rikon hieman lupausta, koska aihe on työ ja elämä – työelämä.

Olen nyt muutamille päässyt jo vastaamaan kuulumisiin “työtä”. Eihän tässä ole muuta kerrottavaa. Olemme tehneet ja teemme nyt aivan liikaa “työtä”. Asuntomessuprojekti on, aivan odotetusti, ollut kaikin puolin raskas. Lisäksi meillä on muutenkin ollut paljon työtä. Yrittäjänä tietysti hyvä, koska monella meistä ei ole työtä, mutta ihmisenä olemme astuneet taas pahasti sen rajan yli, mikä on järkevä määrä työtä.

Se raja on muu elämä. Kun eläminen jää elämässäsi tappiolle, ei hyvä. Jos teet pääosin työtä, älä sitten valita siitä, kun se elämisen raja lähestyy. Itse en pysty. Vituttaisi kuin jäätynyttä oravaa, jos kuolisi elämättä tarpeeksi.

Lupasin itselleni melanoomaleikkauksen jälkimainingeissa, etten koskaan ole enää niin tyhmä, että päästän työn elämäni kärkipaikalle. No, tässä ollaan taas.

Viime kesän lomat jo paloivat työn takia ja nyt palaa taas. On pakko raivata (tai pakkoraivata) pieni lomatauko 18.7.-4.8. välille, jottei päämme hajoa lopullisesti.

Meille se tarkoittaa sitten täydellistä konetaukoa: Puhelin, tabletti, tietokone. Ne eivät toimi “työn takia”. Emme vastaa työaiheisiin, koska silloin olemme heti “töissä”. Monille tämäkin kun pitää ihan selittää julki. Lisäksi olemme luonnossa samoilemassa. Senkään takia meihin ei saa yhteyttä. Ei kuulu signaali.

Nähdään elokuun puolella. Me jatkamme nyt vielä 10 päivää 15-18 tuntisia työpäiviä, jotta saamme pitää sen pienen lomamme.

Hyvää kesää,

Jari ja Pia