En ole törmännyt vielä yrittäjätarinoissa yhteen sen pääosan esittäjään, nimittäin pelkoon. Pelko kuuluu aina yrittäjyyteen ja itsellä se on ollut hallitsevana yrittäjyyteni alusta (v. 2006) asti.

Nytkin takana on kesän hiljaisempi kausi (markkinointiala on käytännössä kiinni heinä-elokuussa) ja projektityöt eivät oikein vieläkään ole alkaneet kunnolla. Se aiheuttaa välittömästi yöheräämisiä, eli silmät aukeavat klo 01-04 ja uni ei tule enää ollenkaan tai vasta muutaman kirjanlukutunnin jälkeen. (Nyt muuten hyvänkarmea Auschwitzin tatuoija loppusuoralla).

Kun teimme ainostaan irtoprojekteja, ongelma oli vielä suurempi. Ei ollut tasaista tuloa lainkaan. Nyt on onneksi vuosisopimusasiakkaamme, jotka kattavat työllään yrityksen kuukausittaiset perusmenot.

Pelkotilat liittyvät itsellä aina taloudelliseen tilanteeseen ja niitä ei täysin voi ymmärtää kuin toinen yrittäjä.

Olen tehnyt urani alusta asti sekä yritykselle että yksityispuolellemme simppeliä budjettia, joka auttaa. Teen budjetin aina vähintään 3-4 kuukautta eteenpäin, jolloin näen tarkasti taloudellisen tilanteemme. Kun pelot saavat valtaa, avaan budjetit ja väännän aivoilleni rautalangasta, ettei meillä ole hätää. Sen se vaatii, jotta pelko laukeaa. Vaikka on kuinka rationaalinen ja jalat maassa -tyyppi, pää alkaa hiljaisuudessa kehittämään mitä ihmeellisimpiä pelkoja ja mörköjä. Sellaisia me olemme.

Normaalisti meillä ei ole tällainen tilanne, mutta olemme jo tovin maksaneet aika suurtakin ylimääräistä investointia, joka rasittaa talouttamme. Se tuo painetta tienata enemmän kuin normaalisti. Niinhän investoinnit tekevät ja siksi moni niitä vältteleekin. Investoimme omaan vanhuuteemme, koska meillä ei ole lapsia ja onko edes kummoisia eläkkeitäkään? Miksi? Koska yrittäjät maksavat muiden eläkkeet. Ohessa hyvä juttu yrittäjien kuppausreikä nro. 1:stä, eli YEL-vakuutuksesta, joten pakko lopettaa, ettei tule aivan pörröinen olo taas.

Se, ettei yrittäjien maksuja säästetä yrittäjille itselleen niin, että ne voisivat kasvaa korkoa, tekee yrittäjien eläkevakuutuksesta käytännössä huijauksen. Tällaiseen järjestelmään ei kannata laittaa vapaaehtoisesti lainkaan rahaa, vaan eläketurvasta kannattaa huolehtia itse, jotta pääsee hyötymään korkoa korolle -ilmiöstä. Yrittäjien kannattaakin käyttää yrityksen rahat mihin tahansa muuhun kuin YEL-maksuihin.

 

 

 

0 Vastausta

Kommentoi?

Osallistu ja levitä sanaa.
Osallistu.

Kommentoi?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.