Artikkelit

Jatkoartikkeli haastatteluuni Vakka-Suomen Sanomissa. Kuva Pawel Kuczynski.

Nyt kaikkea mitä teen määrittää se, etten tiedä kuinka kauan täällä pääosin ihanassa maailmassa saan viettää. Se tarkoittaa, että pyrin edelleen vähentämään niitä asioita elämästäni, jotka masentavat ja syövät energiaani hyvistä jutuista. Mm. Taantunut setäpolitiikka Suomessa ja maailmalla, väärät ihmiset, ei-kiinnostavat asiat ja projektit jne. saavat jäädä ilman minua.

Kollega Janne kirjoitti muutama päivä sitten hyvän listauksen, miten voit vähentää häiriötekijöitä (työ)elämästäsi. Itse ehdotan simppeliä ajatuskikkaa.

Elämätyö

Lopetetaan puhuminen ja suunnitteleminen työelämä -sanajohdannaisen ympärillä. Käännetään se elämätyöksi, jolloin ensin tulee aina se muu kuin työ. Minä ainakaan en ole täällä vain tekemässä vaikutusta johonkin kaukaiseksi jäävään ihmiseen, joka ei koskaan käy meillä, emmekä me hällä.

Luuletko vanhuuden päiväsi olevan autuaammat, kun juoksit robottina vastoin tahtoasi?

Ota siis elämä omaan haltuusi, vaikka se toki tuntuu pelottavalta. Ei sinun tarvitse juosta velkapyörässä, koska sen vauhti alkaa olla jo mahdotonta. Kaikki muutkin isot asiat ovat nyt murenemassa. Twitterissä n. kolmekymppinen freelancer-toimittaja sanoi parhaiten:

”Poliitikot ihmettelevät, miksei nuoret osta asuntoja? Olen hieman päälle 30:nen ja nyt minulla on ensi kertaa varaa omaan, uuteen sänkyyn.”

Tekisikin sedille hyvää jutella 20-30 -vuotiaiden kanssa työurista, kun kaikki romuttuu alta. Luottamus ei ole kovin vahva kuin itseen, minkä voi lukea mm. tässä Hesarin jutussa.

Omistamisen tilalle tulee vuokra-, vaihto- ja jakamistalous, muttei vain ekologisista syistä, vaan siksi ettei useimmilla ole koskaan varaa muuhun.

Lainaan April Rinnettä, joka on toiminut jakamistalous- ja kehityskonsulttina:

Suuret ikäluokat kasvoivat yhteiskunnassa, jossa omaisuus määritti ihmisen yhteiskunnallisen aseman. Talo, loma-asunto, kaksi tai kolme autoa ja autotalli – näillä asioilla olemme osoittaneet olevamme kelpo ihmisiä, jotka pystyvät huolehtimaan perheestään.”

Tämä elämänkatsomus ruokkii velanottoa ja johtaa ympäristölle tuhoisaan resurssien tuhlaukseen. Pakkomielteisellä omistamisella on myös sosiaaliset vaikutuksensa, Rinne väittää. Tuloksena on aika yksinäinen yhteiskunta.”

”Ilmeisin esimerkki tästä on bruttokansantuote. Ei sen pitänyt olla mikään taloustieteen Graalin malja eikä varsinkaan hyvinvoinnin yleismittari ja poliittisen päätöksenteon perusta.”

Kansantalouden tuotannon arvoa mittaava bkt levisi maailmalle toisen maailmansodan jälkeen pidetyn Bretton Woods -kokouksen myötä. Samalla syntynsä saivat Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki, jotka seuraavat silmä kovana maiden talouskuntoa juuri bkt:n avulla.

”Ekonomisteja ilmiö hämmentää. Oletuksena on, että terve kansantalous perustuu tuottavuudelle, kulutukselle, omistajuudelle ja työllisyydelle. Nämä neljä peruspilaria ovat myllerryksen keskellä.”

Vähillä rahoilla kaikki irti – vaikka sitten muualla

Eli nyt kaiken romuuttuessa (!) meidän ja varsinkin nuorempien on pakko ottaa elämästä kaikki irti vähemmällä rahalla. Pätkä- ja satunnaistyötä tekevien osuus kasvaa koko ajan ja epävarmuudesta tuli default-tila.

Ainoa keino vähentää pelkoa on menojen rankan karsimisen lisäksi joku perustulomalli. Se tulee väistämättä, mutta siihen asti, kunnes sedät asian ymmärtävät (tai kuolevat ymmärtämättä), pyristellään pelossa.

Vaikka Suomi on yksi maailman parhaista maista monella mittarilla, ymmärrän kyllä hyvin niitä nuoria ja vähän vanhempiakin, jotka muuttavat pysyvästi maihin, joissa a) yrittäminen on positiivinen asia eikä rikos ja b) elämisen peruskustannukset ovat 30%-50% sikakalliin Suomen vastaavasta.

Kun nyt katsoo tärkeintä valtiollista mittaria, Suomen tulevaa huoltosuhdetta, syytä pelkoon on meillä kaikilla, ellemme muuta nopeaan ja rankasti koko sosiaalijärjestelmäämme. Mutta silti: Elämä ennen työtä.

Unohda työajan pidennys, joka on tutkimustenkin mukaan idioottien hommaa. Loistava suunta olisi työajan lyhennys, joka taas toimii tutkitusti (linkki 1 ja 2). Itse olen yrittäjänä löytänyt vielä paremman työnteon tavoitteen.

POIS KELLONAIKATYÖSTÄ

Kun lähdin yrittäjäksi 10v. sitten, ajattelin jo alussa, että koitan irtautua kellonaika- tai tapapohjaisesta työstä. Ihan vieläkään se ei täysin onnistu, koska asiakkaista melkein kaikki työskentelevät kuitenkin klo 8-17 välillä arkisin. Jos haluaa reagoida liian nopeasti, mistä myös pitää oppia pois, koneen ääressä on tuolloin oltava.

Osa asiakkaista soittelee minulle iltaisinkin, mutta siitä tavasta jättäydyin pois jo vuosia sitten, että ottaisin työasiat iltaan. En vain vastaa, enkä soita takaisin kuin aamulla.

KIINNOSTAVIA JUTTUJA

Toinen pääpointti on ollut löytää aidosti itseä kiinnostavia juttuja, joista mahdollisesti voisi olla työksikin (ei tietenkään aina). Siinäkin ollaan jo matkalla, tosin hitaalla sellaisella.

Kehittämämme ekologinen pientalomalli on suunnittelun vaiheessa kaksi. Nyt karsimme kaiken röhnän ja turhan pois, jolloin jäljelle jää vain se, missä itse haluaisimme kahdestaan asua: Loft-asunnossa, joka on tehty ekologiseksi omakotitaloksi.

Rob Hill Sr. kertoi saman jota olen tolkuttanut kaikille – yhdellä lauseella. Kiitos.

robhillsr

 

Tässä päätoimittaja Teija Uitton pyynnöstä kirjoitettu artikkeli Turkulaiseen 26.9.2015. Pyyntö sisälsi ehdotuksen yhteen muutokseen, joka vaikuttaisi mahdollisimman laajalti ja positiivisesti Suomen työelämään.

Kaikki ovat lukeneet ja kuulleet liikaakin Suomen tilanteesta.

Kun pyydettiin, suostuin silti kirjoittamaan mikroyrittäjän näkökulmasta yhden muutosehdotuksen. Valitsin sellaisen, mikä mielestäni vaikuttaisi eniten, positiivisella tavalla, koko Suomen tilanteeseen.

Julkinen keskustelu ja näkökulma tuskaan on liian kapea: Tökitään yksittäisiä etuja ja keinoja. Jos otetaankin askel taaksepäin ja katsotaan laajempaa kuvaa?

Nopeutuva ja reaaliajassa muuttuva maailma on musertanut hitaan poliittisen ja virkamieskeskeisen päätöskoneiston ja säännöstöt, kaikilla tasoilla, jokaisessa kehittyneessä maassa. Seurauksena on mm. työttömyyden ja velkojen kasvua.

Mikä olisi siis mahdollisimman suuren positiivisen muutoksen aikaansaava uudistus?

  • Fakta: Tulevaisuuden työ on sirpaleista, yrittäjä- ja osaamislähtöistä.
  • Fakta: Se tapahtuu robotisaation ja digitalisaation rinnalla, koko ajan automatisoituvassa ja rajattomammassa maailmassa.
  • Fakta: Jokainen ihminen joutuu opiskelemaan jatkuvasti, ja tekemään hyvin erilaisia töitä koko elämänsä.
  • Fakta: Työ- ja vapaa-aika on jo sekoittunut monella alalla ja ilmiö laajenee koko ajan lisää.

Kuitenkin työelämämme luokittelu, artiklat ja säännöt perustuvat kärjistetysti maailmankuvaan, jossa käytiin koulua, oltiin samoissa töissä koko elämä ja lopuksi jäätiin eläkkeelle.

Nyt tarvitsemme yhteiskunnan ja pelisäännöt, jossa jokaisella meistä on mahdollisuus vaihtaa opiskelijasta työttömään, yrittäjään, työntekijään tai työnantajaan sekä takaisin – muutamalla hiiren painalluksella.

Sillä sitä elämämme nyt jo on – jatkuvaa ja nopeaa muutosta.

Tarvitsemme siis asennemuutoksen

Meidän pitäisi antaa ihmiselle mahdollisuus elää ja liikkua hurjasti muuttuvan maailman mukana ilman, että jokaista nöyryytetään ja kohdellaan kaltoin menneen maailman varjoissa.

Tarvitsemme kaiken tuen, kannustuksen ja avun, jotta ”sen jokapäiväisen leipänsä” saisi pöytään.

Emme halua, emmekä tarvitse nykyisenlaista Suomea, jossa itse asiassa estetään ihmisen kehittyminen eikä kannusteta siihen.

Jari Liitola,

Kannan jo kesäpäätä. Unohdan kaikki asiat, joita ei ole merkitty puhelimen kalenteriin.

Aamullakin sain asiakkaalta soiton, että istuivat palaverissa ja minua ei näy. Ei näkynyt ei, kun en ollut merkannut palaveria kalenteriin 1,5kk:tta sitten. Kesäpää.

No, puhelimella asiat hoituivat mainiosti ja skype/hangoutkin olisi käynnistynyt tarvittaessa. Suomessa on jo muutenkin liikaa palavereita: Ns. rutiinitapaamiset hoituisivat kaikki puhelin- tai videopalavereina. Osassa organisaatioita vaan eletään palaveritahtiin: Palaveroidaan seuraavasta palaverista.

Työasioiden unohtaminen on myös merkki siitä, että elää juuri tässä.

Työpäässä ei eletä nyt, vaan seuraavissa ja menneissä projekteissa.

Sitä paitsi, työasiat hoituvat paremmin, kun päästää irti siitä kireimmästä köydestä. Vaihtaa kesäpäähän.

Olen työskennellyt muutamassa muussakin maassa kuin Suomessa.

Täällä on yksi piirre yli muiden: Työ on harvoin kivaa.

Onko Suomessa nykyään hirveää työskennellä? Onko historiamme huonoimmat hallitukset saaneet näin pahan ilmapiirin aikaan? Vai onko kuitenkin jokaisen oma asenne ratkaiseva?

On. On. Kyllä.

Toki itselläkin on pinna kireämmällä silloin, kun budjettilaskelmat näyttävät uhkaavilta. Pienyrittäjällä se asteikko menee näin:

  • Peipponen = 6+ kuukautta palkat ja maksut eteenpäin kunnossa
  • Ihan jees = 3+ kuukautta palkat ja maksut eteenpäin kunnossa
  • Ei sitten nukuta = 1+ kuukautta palkat ja maksut eteenpäin kunnossa
  • Täysi paniikki = Mistä seuraavan kuun työt?

Lisäksi voi olla henkilökohtaisia syitä olla vittumainen, mutta minusta pääpointti on:

Ei omia huolia kaadeta syyttömän niskaan.

En usko itsekään mihinkään naminamiseisopeilinedessäjakerroettäoletparas -soopaan, mutta jokainen meistä voisi edes yrittää aamulla arvostaa sitä kyseistä päivää. En usko, että meillä on muuta elämää kuin tämä. Siksi jokainen paska päivä on täysin turha ajanhukka.

Voin toki olla sijais-sylkykuppi niin kauan kuin nallepinnani kestää. Tiedän itseni hyvin. Se pinna kestää pitkään, mutta kun se ei enää kestä, lopetan kerrasta ja annan mulkkujenkin asiakkaiden kuulla, kuinka ankeita ihmisiä he oikeasti ovatkaan.

Josko taas koitettaisiin olla välillä positiivisiakin siellä työpaikalla ja kunnioittaa edes muiden elämää, jollei omaa enää jaksa?

Tämän kirjoituksen saa näemmä kirjoittaa joka vuosi. Tässä vuodelle 2015.

Pikku Apuri

 

Aika monessa artikkelissa tulee nyt vastaan otsikon väittämä. Tässä Richard Bransonin esimerkki. Olen muuten täysin samaa mieltä. Ajan takana nimittäin lymyilee vapauden käsite. Tosin tuo kaikki pätee vasta Maslowin tarvehierarkian korkeimmalla portaalla, kun perusasiat ovat kunnossa.

Oma esimerkki on seuraava. Olen saanut muutaman hyväpalkkaisen työtarjouksen markkinointijohtajan paikasta. Summat ovat olleet moninkertaiset verrattuna siihen mitä yrittäjänä voin itselleni maksaa. Kieltäydyin silti tarjouksista, koska rahan perässä juoksu ei enää motivoi. En tarvitse sitä lisää. Enkä tarvitse 100 tuntisia työviikkoja ja Hki-Tku -moottoritiekoomia. Tarvitsen aikaa.

Olen nimittäin huomannut, että kaikki työsuoritukset paranevat poissa töistä ja työpaikalta: puita hakkaamalla, lököilemällä tai lenkillä. Ajatukset ehtivät suodattua, uusiutua ja kirkastua. Ei kiireisessä työelämässä ehdi kuin hoitaa asiat eteenpäin. Työn laatu on yleensä huonoa.

Ja kun kaikki kiireiset, töihinsä täysin jo mielenkiintonsa menettäneet suorittajat vievät olonsa koteihin, marketteihin, sukulaisiin ja autokorjaamoihin, seuraa paskempi maailma.

Pikku Apuri

 

 

 

 

Juuri nyt:

  • Aika harva ostaa uusia autoja enää, koska käytettyjenkin varastot tursuavat yli.
  • Isot yritykset pyytävät pieniltä 1-2kk:tta lisämaksuaikaa laskuilleen, eli mikroyritykset toimivat pankkina suuremmille.
  • Asuntokauppa on täysin seis. Omistajat haluavat rempatuille kodeilleen vastineen + voittoa, mutta ostajat eivät suostu enää moisia maksamaan.
  • Perinteiset kaupat kaatuivat ensin maaseuduilla, nyt jo vauhdilla kaupunkien keskustoissakin.
  • Veroja nostetaan ennätyskorkeuteen.
  • Vakinaiset työpaikat ja -tilat häviävät.
  • Päättäjät juoksevat ulos Suomesta ja/tai muihin hommiin. Edessä vain vaikeaa vastuuta?

Samaan aikaan:

  • Jakamistalous nousee kohisten: Uber, AirBnB ja muut hajoittavat vanhat liiketoimintamallit.
  • Uudemmat yrittäjyysasenteet kasvussa: Löytyy suoraan kasvuun tähtääviä globaaleja raketteja sekä vastaavasti omatuntotaloutta harjoittavia, vähään tyytyväisiä.
  • Verkostoituminen kasvaa joka sektorilla, mm. monta pientä yhdessä onkin se uusi suuryritys.
  • Verkkokauppojen osuus kaikesta kaupankäynnistä nousee.
  • Pätkä-, osa-aika-, etä- ja vuokratöiden sekä ns. pakko- ja yksinyrittäjyyden tekeminen kasvaa.

Sattumaako? Tuskin. Rakennemuutos tapahtuu juuri nyt nopeammin silmiemme edessä kuin napajäätiköiden sulaminen.

Silti asioistamme päättävät ovat neuvottomia tässä rakennemuutoksessa, osa vanhaa maailmaa. Suurin osa heistä ei ole juuri koskaan tehnyt muuta kuin politiikkaa.

Sitten ihmetellään, kun politiikka ja sen rakenteet eivät enää kiinnosta? Ihmetellään, kun uudet säännöt, lait ja asetukset vain hankaloittavat uudenlaista yrittämistä ja muutakin työn tekemistä?

Vaikka häviämmekin jokainen ajan sumuun, vanhan maailman asenteelliset ja taotut Berliinin muurit sortuvat parhaillaan.

Pikku Apuri

 

 

Kuka on vanki?

Kuka on vanki?

Kreetalla tuli taas pohdittua elämää, kun sai koto-Suomesta huonoja terveysuutisia kollegoilta. Suomen työelämän stressaavuus ja pelkkä arjen suorittaminen pisti kirjaimellisesti sydämeen.

Karoshi

Tulin myös katsoneeksi dokumentin Japanin nuorisotyöttömyydestä. Nuoriso kasvatetaan siellä ”tekemään kunniaa vanhemmilleen” niin, että he saavat hyvän koulutuksen vastineeksi ”pitkän uran hyvästä työpaikasta”. Eli normityö ei riitä, saatika pätkätyö, joka on sielläkin nyt se suurin työmuoto.

Selvää on, että monella eivät odotukset täyty, ja vaikka täyttyisivätkin, ihmiset tekevät sen johdosta työtä jopa 15-18 tuntia päivässä. Työttömyyden paine sekä liian kova työtahti stressaa, masentaa ja tappaa siellä 30 000 nuorta vuodessa. Koko ilmiölle on syntynyt oma terminsä, Karoshi.

Mitä jos sinulla olisi vain x-määrä aikaa?

Kaikesta tuosta tuli ajatus mieleen, että jos meillä olisi ”viimeinen käyttöpäivä”. Tietäisimme, että tästä hetkestä olisi esim. kaksi vuotta aikaa. Mitä tekisitte?

  • Poistaisin toimistotyön. Tietotyöläisenä toimisto alkaa olla täysin turha. On toki mukava nähdä kollegoja silloin tällöin, muttei siihen enää tarvita toimistoa.
  • Vähentäisin työn tekemistä. Keskimäärin 2-3 päivää viikossa riittäisi, jos se olisi muille hyväksyttävää. Tämä edellyttää sitä, ettei ole velkavankeudessa.
  • Harrastaisin enemmän rakkautta vaimon kanssa.
  • Juhlisin enemmän elämää ystävien kesken. Bisset Aurajokirannassa, viiniä Kreikassa ja shotit Alpeilla -tyyppisesti.
  • Kuluttaisin jo tienattuja varoja asioihin josta pidän, vaikka ne olisivatkin muiden mielestä turhuuksia.
  • Auttaisin ystäviä enemmän.
  • En miettisi lainkaan taaksepäin enkä liikaa eteen, vain tätä ja huomista.
  • Muuttaisin maaseudun rauhaan.
  • Hankkisin paljon eläimiä, joita ilman elämä on vaan tylsempää.
  • Opettelisin soittamaan soittimia.

Varmaan on monta muutakin, mutta nuo nyt suoraan hihasta. Sitten tarkasteluun. Lopputulos on, että teemme noista jo osaa ja muita järkkäämme. Mites sulla?

Pikku Apuri

Dogi

Levollinen dogi kiinalaisen luostarin lattialla, Kaoh Taolla lähellä Hua Hinia.

Muistatteko, kun ihminen vielä pystyi tuntemaan itsensä levolliseksi? Oli levollinen olo. ”Tunnenpa itseni levolliseksi”.

Mietin koska viimeksi? Ehkä Hua Hinissa? Turussa ei koskaan. Nykyisen ”Katso tissit” -median ja teknologian 24/7/365 -yhteispommitus sekä suomalainen työelämä, jossa säädetään usein tuhatta ja sataa vailla tarkoitusta, veivät sen. Ihmisen itse tehtyä kiirettä sekä pahaa oloa. Levollisuus vaihtui ahdistukseen.

Sitä mietin työn päivänä. Hyvää vappua kaikille, me lähdetään Kasnäsiin sitä karkuun.

Pikku Apuri

 

Suomi on sairas.

Mm. Meidän koko työelämää koskevat rakenteet ovat vanhentuneita. Ne eivät enää auta ja tue, vaan tuhoavat ja rankaisevat. Ja niitä ”paikkaamaan” keksimme koko ajan lisää kaikkea järkevää toimintaa jarruttavia säädöksiä ja sääntöjä!

Graphserver

Ihmiset ovat koventuneessa työelämässä sairaampia kuin koskaan, vuonna 2012 76 000 jäi työkyvyttömyyseläkkeelle uupumuksen tai masennuksen takia (pelkästään 23 000 sinä vuonna). Koko luku oli lähes 200 000. Työkyvyttömiä. Loppuun asti. Out.

Olemme pahoinvointivaltio, vaikka kaikilla mittareilla olemme yksi maailman parhaista valtioista. Miten tähän on päästy?

Omakin usko on mennyt ns. vanhaan demokratiaan. Jos nyt keksin lääkkeitä johonkin valtion vaivaan, minun kai pitäisi lähestyä alueeni kansanedustajaa? Hänen avustajansa sitten päättää, pääseekö kirjeeni edes edustajan silmille. Ja mitä sitten jos pääsee? Näyttäkää minulle edustaja, joka on vienyt yksittäisen kansalaisidean ne lukemattomat portaat ylös asti (oma puolue, eduskunta, työryhmät, valiokunnat, laki), niin näytän teille onnellisen kansalaisen.

Professori Eero Paloheimokin sanoi Ekopolis-dokumentissa: ”Demokratia on aivan liian hidas järjestelmä kriisitilanteisiin”.

On toki tullut mm. hieno kansalaisaloite.fi, mutta senkin käytännön tulokset ovat vielä heikkoja. Ja miettikää tätä määritettä:

Suomen kansalaisilla on perustuslaissa turvattu oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. Tämän valtiollisen tason vaikuttamiskeinon käyttäminen edellyttää, että aloitetta kannattaa vähintään viisikymmentätuhatta äänioikeutettua Suomen kansalaista kuuden kuukauden kuluessa.

50 000 puolessa vuodessa! Vaikuttamiskeino jokamiehille ja -naisille. ”Siinäpä keräävät, hah, hah”. Demokratiaa?

MITÄ PITÄISI TEHDÄ?

Lukuisista lukemistani opuksista ja artikkeleista sekä käymistäni keskusteluista tiedän, että on jo tapahtunut iso arvopohjainen muutos.

Ihmiset ovat jo hiljaisessa kapinassa. Muodikkaasti puhutaan hiljaista signaaleista, what’s bubbling down under. Kokemuksistaan fiksuuntuneet kehäketut ja varsinkin nuoremmat globaalit kansalaiset elävät ihan eri maailmaa kuin päättäjät. Poliittinen valta on kärjistetysti enää vanhempien kansalaisten huvi ja kiinnostuksen kohde. Ennen niin pieni joukko, johon lasken itsenikin, on kasvanut ilahduttavasti koko ajan. Se kaipaa ihan muuta kuin mitä on aina ollut tarjolla.

Miten edetä nyt? Osaan hyvin vain verkkopalveluiden teon. Ainoa siis mitä minä voin tehdä on verkkopalvelu, joka yhdistäisi:

  • työelämästä ulos heitetyt 40-60 -vuotiaat (kyllä, mm. Manpower -rekryfirmaa kielletään lähettämästä yli 40-vuotiaiden hakemuksia yrityksiin! Ei palkata.)
  • työelämään sisälle pääsemättömät alle 30-vuotiaat nuoret (ns. pätkätyöelämän edustajat, syrjäytyneet, jne)
  • uudet keinot työelämän rakenteiden helpottamiseen (yrittämisen aloituksen helpottaminen, vero- ja maksuporkkanat, kansalaispalkka tmv. perustulo, jne.)

Palvelun lopputulemana tulisi ulos:

  • iso lista kannatettavimpia korjauksia normityöelämästä vieraantuneille päättäjille
  • yhdistäviä liikeideoita keskustelijoiden ja foorumin jäsenten keskuudessa (sielunkumppanit löytäisivät yhteisiä intressejä)
  • fyysisiä tapaamisia ja keskusteluita jäsenten kesken
  • iso lista KÄYTÄNNÖN TOIMISTA, joilla avataan nykytyöelämän rakennelukkoja

Toki tuo palvelu yhdistetään kaikkiin toimiviin sosiaalisen median kanaviin ja sen yksittäisille kokonaisuuksille avataan omat Facebook-ryhmät.

Toisaalta mietin, että moisen foorumin pitäisi saada iso massa ihmisiä, jotta se alkaisi oikeasti toimia. Onko toisinajattelijoita kuitenkaan tarpeeksi? Jaksaako tarpeeksi heistä osallistua, sillä perinteinen jakohan menee 90% lukee, 10% kirjoittaa?

Mitä olette mieltä? Kannataisiko moista alkaa suunnittelemaan? Olisiko joku muukin kiinnostunut rakentamaan sellaista? Muita ideoita?

Pikku Apuri

Jaan täällä kokonaisuudessaan artikkeleita, jotka osuvat poikkeuksellisen lujaa ohimoon. Tässä taas yksi.

Löydän itseni tuosta suoraan, vaikka olenkin y-sukupolveen verrattuna jo setäihminen. Todella hyvä kuva siitä, mihin työ on menossa, ja missä se jo osalla on.

Uusi ihminen

heikki_valkama_2013_1

(Heikki Valkama, Image)

Työ on menossa uusiksi. Tai ainakin on syntynyt uusi sukupolvi, joka haluaa työskennellä eri tavoin kuin edeltäjänsä.

Uusi työ ei ole sidottuna paikkaan: työntekijä liikkuu sen mukaan, missä hänen verkostonsa liikkuvat. Pysähtymistä vaativat hommat tehdään kotona tai kahvilassa.

Enää ei mennä töihin yhteen firmaan, työn mielekkyys on tärkeämpää kuin palkka. Verkostot ovat tärkeä osa uutta työtä: olennaista on, keitä tuntee ja keiden kanssa pääsee tekemään töitä. Yhä useampi ryhtyy omasta halustaan tai pakon sanelemana yrittäjäksi.

Uuden sukupolven työ on mobiilia: se tapahtuu myös sosiaalisessa mediassa. Työpalavereita käydään Facebook-keskusteluissa ja työkontakteja vaalitaan ja luodaan Twitterissä. Työn mullistajat ovat usein diginatiiveja, sukupolvi Y:n edustajia.

Mitä enemmän pohdimme tämän lehden kansijuttua Aleksi Valavuoresta (syntynyt 1978), sitä enemmän alkoi tuntua siltä, että hän on kuin karikatyyri uuden sukupolven edustajasta.

Kun Valavuori saa idean lennättää faneja koripallon MM-kisoihin, hän ottaa yhteyttä Finnairiin ja aloittaa projektin. Hän käyttää verkostojaan, levittää tietoa sosiaalisessa mediassa – ja pari päivää idean saamisen jälkeen fanit istuvat lentokoneessa matkalla Sloveniaan.

Silti Valavuori ei ole matkanjärjestäjä. Hänelle tempaus oli vain yksi projekti.

Valavuoren innoittamana piti kaivaa esiin kanadalaisen tutkijan ja tietokirjailija Don Tapscottin määrittelyt nettisukupolvesta. Tapscott joukkoineen haastatteli lähes 10 000:ta uuden sukupolven edustajaa. Tutkimusaineiston perusteella hän määritteli nettisukupolven vuonna 2009 kirjassaan Grown up Digital (suom. Syntynyt digiaikaan). Verkkosukupolvea ovat 1977-1998 syntyneet nuoret ja aikuiset.

Sukupolvesta puhutaan myös nimellä Y-sukupolvi, mutta Tapscottista käsite on huono. Douglas Couplandin romaanista nimensä saanut sukupolvi X on merkityksetön väliinputoaja, eikä nettisukupolvea pitäisi nimetä X:ää seuraavaksi Y:ksi.

Nettisukupolvea määrittävät Tapscottin mukaan kahdeksan normia: 1. vapaus, 2. räätälöinti, 3. tutkiminen, 4. eettisyys, 5. yhteistyö, 6. viihde, 7. nopeus ja 8. innovatiivisuus.

Tapscottin mukaan työn kannalta vapaus tarkoittaa sitä, että sukupolven edustajat haluavat valita milloin ja missä työskentelevät. Teknologian avulla he pääsevät perinteisen toimiston rajoituksista. He haluavat vapautta vaihtaa työpaikkaa ja valita polkunsa.

Räätälöiminen merkitsee sitä, että nettisukupolvi haluaa kustomoida. Paitsi itselleen sopiviksi muunnellut vimpaimet ja sisällön, he haluavat räätälöidyn, itselleen sopivan työn.

Nettisukupolven edustajat ovat Tapscottin mukana tarkastelijoita. He haluavat läpivalaista organisaatiot ja päästä informaation alkulähteille, selvittää, mistä saa tietoa – ja muokata ja käyttää tietoa hyväkseen. Työnantajiltaan ja yrityksiltä he haluavat integriteettiä ja avoimuutta, sekä miettiessään, missä työskennellä että miettiessään, mitä ostaa.

Nettisukupolvi haluaa viihdykettä ja leikkiä työltään, koulutukseltaan ja ystäväpiiriltään. Sen edustajat vievät leikkisyyden ja pelinomaisuuden töihin. He ovat yhteistyön ja suhteiden sukupolvi. He tekevät asioita yhdessä sosiaalisessa mediassa ja verkkopeleissä.

Uusi sukupolvi haluaa nopeutta. Se haluaa tehdä asiat heti, ja kaiken pitää tapahtua vauhdilla. Vastaukset pitää saada heti.

Nettisukupolvi on keksijöiden sukupolvi: se haluaa tehdä itse ja omaksuu nopeasti uudet teknologiat ja innovaatiot. Näiden avulla se haluaa muuttaa tavan tehdä töitä.

Päätelmät ovat yleistyksiä, Kuten sukupolvikirjallisuudessa esitetyt määritelmät yleensä ovat. Eikä uusi työ ole missään nimessä diginatiivien yksinoikeus. Nettisukupolvelle se on kuitenkin lähtökohta.

Vanhemmat voivat mutista, että taloja ja tehtaita ei rakenneta kahviloissa läppärin äärellä. Uuden työn osat levittäytyvät silti joka puolelle. Kaikenlaiset yritykset ja organisaatiot joutuvat omaksumaan osia uudesta työstä ja nettisukupolven normeista. Työn vallankumous on jo täällä.

Ne yritykset ja organisaatiot, jotka eivät osaa sopeutua työn vallankumoukseen, kuolevat.

Pikku Apuri

401818_188618784624260_1327154545_n

Näitä tauluja näkee joka päivä esim. Facebookissa. Ihan kiva.

Olen nyt 20 vuotta yrittänyt selvittää mitä se eläminen sitten on? Asiat ovat paremmin kuin 99,89%:lla maapallon väestä – ja silti askarruttaa päivittäin, että mitä NYT pitäisi tehdä?

Siitä dilemmasta on hieno kuvaus upealla Daft Punkin uudella levyllä Random Access Memories. Kappaleen nimi on: Within.

Seitsemän vuoden sykli

Itsellä tuntuu olevan n. seitsenvuotinen sykli työelämässä. Sen jälkeen pitää Shake up the citizens, kuten Frank Sinatralla oli tapana tokaista. Nyt on seitsemän vuotta siitä kun perustimme Viidakkorummun ja aloitimme yrittämisen. Nyt mietin laajemmin mitä tehdä seuraavaksi, jahka saadaan tuo Rannykin pois asuntolainalaisista.

Haluamme vaimon kanssa ottaa luonnon ja käsillä tekemisen (pienviljely, nikkarointi, jne.) mukaan elämän yhtälöön.

Talo vai mökki maalta – ja miltä maalta?

Kuten edellisessä jutussa kerroin, olemme nyt pari vuotta katsastaneet eri vaihtoehtoja Varsinais-Suomen alueella.

Työ sallisi asumisen kauempanakin, mutta valitako Kakskerta, Vehmaa vai Parga tai Kreeta? Thaimaan viisumikäytännöt pelaavat sen ulos valinnoista, ainakin vielä.

Eräs vaihtoehto on jakaa asuminen kahteen, tai jopa kolmeen eri paikkaan: Turku talvella, muu maa pimeällä ja maalaismökki kevät-kesällä.

Kun asuminen on hoidettu – mitäs sitten?

Jos on lapsia, tehtäväsi on tehdä heistä hyviä ihmisiä. Siihen kuuluu pari asiaa (mitä saa, ei saa, pitää ja ei pidä tehdä) ja se ottaa lopun ikäsi. Jos taas ei ole jälkikasvatettavaa, tila pitää täyttää muilla asioilla.

Valitettavan usein tuo tila täyttyy omien ja läheisten aivojen käsittelystä ja defragmennoinnista. Niiden johdosta viistetään usein läheltä masennusta aiheuttavia vesiä. Omaan tai muiden päähän ei kannata jäädä asumaan. Kurkkia vaan ikkunoista.

Opittava ja haasteet vievät elämää eteenpäin

Olen oppinut 43-vuotisen elämäni aikana paljon markkinoinnista ja kaupankäynnistä. Nyt on aika ottaa lisäoppia mm. siitä, miten ruokaa ja energiaa tehdään itse. Sen opiskelun aloitin jo vuosi sitten kirjoista. Nyt on käytännön aika.

Jos siis osaat lukea mitä itsekään emme vielä tarkasti näe, ilmoita esim. kaunis satavuotias hirsitalosi tai muu vastaava osoitteeseen jari(at)pikkuapuri.fi. Tiedä vaikka osaisimme sen?

Pikku Apuri

Nyt ollaan maalaisasunnon ostamisen hetkellä. Pelko ja pahat ennustuskyvyt nousevat esiin kun raha pitää kaivaa: Talojen ja mökkien arvo tulee varmasti tipahtamaan! Oma työllisyystilanne on myös pienen hämärän takana yleisen taloustilanteen vuoksi. Miten meidän käy jos nyt sijoitetaan tähän?

Tähän olemme kuitenkin matkanneet jo vuosia:

  1. Ensin vuosia älytön määrä ylitöitä, burn-outit ja tiukka säästökuuri.
  2. Sitten lainojen maksu ja työelämän ruuvin höllentäminen.
  3. Hyppy pois kerskakulutuksesta.
  4. Nyt olisi aika astua seuraavalle portaalle. Vaikka on terve, niin nynnyttää.

Aiomme toistaiseksi pitää turvana nykyisen asuntomme. Ja kyllä puristit, tiedämme kuuluvamme siihen promilleen maailmassa jolla on yltäkylläisyydessäkin mietittävää. Hei, kakkaamme juomaveteen!

Ko. ostokohde on täysin talviasuttava, hyvin varusteltu. Siksi se ei ole halvin mökki. Siksi se epäilyttää. Riittäisikö halvempi, riisutumpi?

Miksi?

Halu muutoksen on nykyelämä kaupungissa. Miettikää, että osa meistä kaupunkilaisista merkkaa foursquareen sen missä käy, jotta saa esim. metsäkäynnistä supermajavamerkinnän!?!?

Kun emme osta enää turhaa tavaraa, käymme kävelyllä, kahvilla ja urheilemme. Kerrostaloasukkaalla ei ole arjessa oikeaa tekemistä. Kaupunki on kuitenkin tehty pääosin kuluttamista varten.

Tekee mieli tehdä jotain konkreettista: kaataa puita lämmitykseen, tehdä heinäseiväsaitaa ja saunoa puusaunassa. Valaa kivigrilli. Opetella ruuan kasvattamista. Juoksuttaa koiraa pihalla. Istua kalliolla ja katsoa auringon laskevan peltojen taa. Kuunnella mitä ei kuule.

Työ?

Jotta osittainenkin elämä maalla onnistuu, olisi hyvä olla työ jota voi tehdä kotoakin käsin. Itsellä se jo on, vaimolla vielä ei. Tosin ydinjuttuhan on pienet menot, ei suuret tulot, eli jos pystyy lainattomuuteen, pystyy myös elämään pienillä tuloilla. Toki kulut nousevat jos omistaa kaksi kiinteistöä eikä vuokraa niitä säännöllisesti. Rahaa pitää saada tietty määrä vain pitääkseen ne.

Toinen vaihtoehto on löytää ja tehdä työtä lähialueella. Näihin perhedymme täysillä, jos uskallamme kohteen ostaa.

Elämä ja mitä saat lisää

Mitä sitten saa lisää? Täysin erilaisen variaation elämiseen. Voi tutustua paremmin itseensä ja oppia millainen elämä miellyttää. Onko maalla asuminen jopa pysyvä vaihtoehto, vai oletko sittenkin kaupunkilainen velttoperse?

Elämä. Se tuli taas mieleen eilen, kun katsoi Jouko Lehtolasta kertovan, todella pysäyttävän 25 minuuttisen dokumentin. Elämä voi pysähtyä koska tahansa. Oletko silloin elänyt täyteläisen, haluamasi elämän? Oletko onnellinen kun valmistaudut lähtemään?

Pikku Apuri

Kesälomalla tuli tavattua muutamia kollegoitakin mainos-/it-alalta. Ensimmäinen kysymys heiltä oli: ”Mitäs töissä, mitä juuri nyt puuhaatte?”. Vastasin olevani nyt lomalla.

Yli kuuden vuoden ajan olemme Viidakkorumpuna toimineet. Pikku Apurina olen ollut jo kolmisen vuotta.

Kaiken sen ajan olemme reagoineet hyvin nopeasti alan kysyntään ja sopeutuneet henkilöstövaihdoksiin sekä omistajuusmuutoksiin. Pienyrittäjän on pakko. Olen saanut kuulla muutamalta palkkatyöläiseltä olevani tuuliviiri sen takia. Lauseen paino sanalla palkkatyöläinen.

Itsellä on järjen päähän tultua ollut selvää, että tavoite on elää mahdollisimman hyvä elämä. Elämä, jossa työ, perhe, kaverit, harrastukset ja vapaus ovat tasapainossa. Mikään ei saa valtaa toisesta. Edellisessä kirjoituksessani esiintynyt Lennon-lainaus kiteyttää tavoitteen: “When I went to school, they asked me what I wanted to be when I grew up. I wrote down ‘happy’. They told me I didn’t understand the assignment, and I told them they didn’t understand life.”

Marginaalivähemmistössä

Läheisimpien kavereiden kanssa huomasimme jo armeijassa, että kuulumme marginaalivähemmistöön. Tuntui kuin olisi ollut nelikymppinen teinibileissä.

Nykyään olen huomannut ilokseni, että yhä useampi vanha työkaveri siirtyy tälle polulle, josta tuleekin mieleen suositun suomalaisiskelmän sanoituspähkinä: ”Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti, jos sä rakkaani seisot mun vieressäin”. Toinen kulkee, toinen seisoo, mutta matkaa tehdään rinnakkain?

Niin … tutut yrityksien johtohenkilöt ovat vaihtaneet rennompaan asemaan. Mitä järkeä on taistella yhä suuremmasta vastuusta, kun vastineeksi saa vain lisää jo ennestään ylivalunutta työtä? Osa haluaa silti kalifiksi kalifin paikalle. Onnea heille!

Rennompi työ antaa vapauden muuhun. Lapsien kanssa on kiva olla kun he vielä ovat pieniä. Puolisoakin on mukava rakastaa pelkän tervehtimisen sijaan.

Vapaus

Vapaus toki maksaa. Rahaa ei ole tuhlattavaksi, mutta silti sitä jää säästöön Euron kaatumista varten. Asunto on pienempi ja auto vanhempi.

Kateutta saa niskaansa. Ei se kivaa ole lukea vapaudesta, kun itse odottelee kellokortin täyttymistä kahdeksaan tuntiin? Tässä kohtaa yleensä sanon, että kaikilla on mahdollisuus muuttaa elämäänsä. Vain rohkeus ratkaisee. Tolkienin Hobitissa Bilbon päätelmä asiasta oli suurin piirtein: ”Ensimmäinen askel kotiovelta on ratkaiseva. Koskaan ei tiedä mihin tie sen jälkeen vie”. Yrittäjä on nimensä mukainen.

Ei yrittäjyys kaikille sovi. Turvallinen palkka on monelle numero 1. Tänään se tosin ei pitkää turvaa lupaa.

Oikeanlainen elämä itselle

Olen tarkoituksella kirjoittanut vuosia auki omaa tietäni. Muutamalta olen kuullutkin kirjoituksieni olleen ratkaiseva tuki omaan hyppyyn pois palkkatyöstä. Hyvä! Avuksi tekstit tehtiin.

On myös hauskaa lukea kuuden vuoden takaisia kirjoituksia, kun uuden yrittäjän pelko puski läpi joka kappaleesta.

Yrityksen näkymät ja taloustilanne aiheuttavat kyllä edelleen öisiä huolia, mutta nyt niitä vastaan osaa jo taistella. Auttaa kun on hyvä vaimo, ja kavereita joille puhua. Vain huolien jakaminen auttaa.

Huolet ovat silti vähemmistönä. Nytkin on kytkin kohti Saaristomerta. Vain yrittäjällä on vapaus veneillä torstaina kun aurinko paistaa. Kun vaan astuu sen ensimmäisen askeleen.

Seuraavaksi odottelen taas suurta askelta tuntemattomaan, jos Tekes sen suo. Myös reissu Thaimaaseen taas odottelee. Siellä olisi nyt tarkoitus edistää omaa kirjaa, jonka kirjoittamisessa on revennyt liian suuri tauko.

Pikku Apuri

 

 

 

 

Greg Hartle matkoillaan.

Mitä tekisit, jos sairastuisit tai loukkaantuisit kuolemanvakavasti – ja parantuisit?

Ajatus tuli taas mieleeni, kun törmäsin Greg Hartlen blogiin/ sivustoon. Mies selvisi ja tekee nyt koetta, jossa hän aloittaa kaiken alusta, kiertäen USA:n osavaltioita läppäri kainalossaan ( Ten dollars and a laptop, tenlap).

Why Did I Decide To Do This?

The simple answer is people asked me to. I did this in response to several people who, struggling to rebuild their life after a major economic collapse, asked me what I would do if I had to start over. Rather than tell them what I would do as I sit comfortably in my living room, I thought I would show them what I would do and hopefully be an example of possibility for them as they go through a significant life transition.

Mitä tekisin?

Tuskin tekisin kuitenkaan noin. Elämä on jo lähellä sitä mitä sen pitääkin. Työtä tekisin silti vielä vähemmän kuin nyt. Kuka sitä nyt kuolinvuoteeltaan selvittyään palaveeraisi, tai sähköpostittelisi asiakkaidensa kanssa enemmän?

Lähtisin ensin vaimon kera reppureissulle. Kämppä vuokralle. Firma siksi aikaa puolitelakalle, tai sitten Rani hoitamaan sitä. Ei päämäärää, ei aikamäärettä. Lähtö vain. Kun aika olisi täysi, tulisimme (ehkä) takaisin.

Kun/jos tulisimme takaisin …

  • Sanoisin kusipäisesti, tai muuten huonosti käyttäytyville asiakkaille ja ”tuttaville” hyvästit. Samoin epäkiitollisille (vaikka teet mitä, palaute on vain negatiivisia puutteita tai asioita). Kuka kaipaa negatiivista energiaa, ja käyttää siihen omaa aikaansa? Elämä on aivan liian lyhyt siihen: Viidakkorumpu – vastaanotamme vain hyvin käyttäytyviä ja positiivisella asenteella olevia asiakkaita! (ei taitaisi jäädä enää työtä?).
  • Luopuisin sähköpostista mobiililaitteissa. Kuka kaipaa vittumaisia kysymyksiä tai täysin turhaa infon siirtoa iltaisin, öisin, aikaisin aamulla? Ehkä luopuisin jopa mobiililaitteesta. Toimistoaikana saa häiritä. Muulloin elän.
  • Ostaisin tuvan maalta, ja lähtisin elämään kohti omavaraistaloutta.
  • Ilakoisin enemmän. Vaatteet päällä ja ilman.

Siinä se kaiketi. Nyt ainoa jäljelle jäävä kysymys on: Miksi en tee tuota ILMAN sitä kuoleman uhkaa?

Kuten Greg sanoo: ”And remember…Don’t tell, show. Don’t talk, take action. Not tomorrow, today.”

Pikku Apuri