Artikkelit

n. 700 ”kaveria”. Joskus on aika ajaa ”parta”. Se sopii sulle, joo, mutta silti. Teki mieli ajaa turhat pois. Ammatin takia ei voi itse lähteä Facebookista, mutta ”kavereita” voi ja pitää karsia. Nyt on mahis pysyä mukana. Tykkää/ jaa, muuten putoa.

Elämme Piuskin kanssa unelmaelämää, mutta joillekin se on liikaa. Siis, off with the faults, on with the show”.

Siivousvuoro

Kiva ja mahtavaa te, jotka jäitte kanssamme. Odottakaa, saatte meiltä kohta live-kutsun: Jutellaan, vietetään aikaa – olette aidosti kamuja.

Kaikki te, jotka ette ole osallistuneet elämäämme enää vähään aikaan, saatte potkut.

Melanoomahälytys sai aikaan siivouksen. Ketä ei kiinnosta, ei kiinnosta minuakaan. Hyvää elämää, silti.

Juu, Apurin blogi on auki ja vapaa, joten näette silti elämää korporaatioiden takaa ja alle 1500€/kk -rajalta. Moi.

Elämä on melkoista. Se on äkkiä ohi ja kannattaa viettää niiden kanssa, jotka sinua rakastavat.

Teemme Piuskin kanssa tällaisen. Kumpikin vastaa omansa ja sitten istumme miettimään, miten asiat totutetaan käytännössä. Suosittelen kaikille pariskunnille.

Jos saisit valita ihan mitä vaan

  1. Mitä haluat tehdä työksesi 2020-luvulla?
  2. Miten ja missä haluat elää 2020-luvulla?
  3. Mitä haluat harrastaa 2020-luvulla?
  4. Haluatko tehdä matkoja tai pitkiä matkoja? Mihin? Miten? Koska?

Ei ole muuten helppoa

Olemme nyt parisen viikkoa miettineet tahoillamme. Jo ensimmäinen kysymys on iso.

Tässä vaiheessa ikää ja uraa voi jo miettiä mielihalujen, ei taloudellisten pakotteiden ohjaamana. Itselle työn merkityksellisyys on ydinsana.

Kakkoskysymyskään ei ole helppo. Haluaako asua Suomessa, ja jos, niin missä? Maaseudulla ja kaupungissa kuten nyt, vai vain yhdessä paikassa?

Voimme tehdä työmme missä vain, mutta en usko vielä siihen, että saisimme näin hyvin asiakkaita jos asuisimme esim. Lapissa. Moni haluaa kuitenkin edelleen nähdä naamatusten, ei vain Google Hangoutsin tai Skypen kautta.

Ulkomaille muutto on aivan yhtä helppoa kuin muutto Lappiinkin. Jos uskoo saavansa asiakkaita mistä vain, työ ei pidättele ketään.

Harrastuskin voi jopa määrittää työn, tai ainakin se voi vaatia tiettyä paikkaa, mutta se lienee näistä helpoimpia vastattavia.

Matkustaminen on sitten se helpoin vastattava, kun on jo paljon ehtinyt sitäkin tehdä. Ja ilmastonmuutoskin mietityttää matkustamisen taustalla.

”Käymällä listan läpi molempien osalta osaamme ottaa toisen paremmin huomioon ja voimme tehdä suunnitelmia molempien tulevaisuudentoiveiden eteen.”

Ilmastonmuutos jarruttaa jokaisen matkailusta pitävän aivoissa, mutta pysäyttäjäksi ei sekään liene riittävä syy.

Kun 90-luvulla saimme töistämme sen verran ylimääräistä, että saimme asuntolainaerät ja muut velat kuitattua, ja jotain jäi säästöön, ampaisimme heti matkalle. Siitä lähtien reissasimme loma-ajat. Vuosien 2005 ja 2016 välillä mm. Thaimaa tuli tutuksi, koska ostimme sieltä velaksi pienen condonkin seitsemäksi vuodeksi. Nyttemmin matkojamme määrittävät pääosin UV-arvot.

Globaaliloton voittajat opiskelemassa muita kulttuureita

Suomalaiset kuuluvat maailmaloton top5:een. Sattuma synnytti meidät juuri tänne, eikä esim. junaradan varteen Mumbaissa tai länsimaisen elektroniikan polttajiksi Ghanaan. Useimmilla meistä on aikaa ja varaa matkustella, tutkia maailmaa. Sekin on hyvä pitää mielessä, kun valittaa Airbus 320:n ahtaista penkeistä.

Uusien paikkojen, ihmisten ja kulttuurien näkeminen sekä niihin sisälle kurkkaaminen on kasvattanut enemmän kuin kaikki käymäni koulut yhteensä.

Tärkeimpänä olen oppinut kuuntelemaan puhumisen sijaan. Perspektiivini tästä kohtuullisen pienestä planeetastamme ja sen asukkaista on parantunut huimasti. Tiedän paikkani, satumaisen onneni ja Suomeni paikan pallolla hyvin. Kiitollisuuskin lisääntyi. Sosiaaliset kykyni ovat parantuneet, kun on saanut viettää aikaansa useista eri maista olevien kanssa, oppien ja vertaillen. Ja tietysti olen opetellut nauttimaan elämästä. Minulle oman jalanjäljen jättäminen työn kautta maailmaan ei ollutkaan se oikea polku.

Ainoa mitä olen jäänyt kaipaamaan on parempi kielitaito. Englannilla pärjää, muttei espanjan-, ranskan-, italian-, thain- tai kreikankielen taidoista haittaakaan olisi. Vielä ehtii, vaikkei aivo enää niin sieni olekaan, maksa on.

Ilmastonmuutos syyllistää lennot

Emme saisi lentää. Lentämisen hiilidioksidipäästöt ovat jotakuinkin 25-30% koko hiilijalanjäljestäni. Se on paljon. Ja se vaivaa, syyllistää. Pitäisi vain matkustaa kotimaassa, siitä kun jää ne verovaratkin, melkein aina, omaan maahan.

Ongelma on se, että suomalaiset eivät niin kiinnosta. Ulkomaillakin koitamme välttää paikkoja, jonne suomalaiset kerääntyvät yhteen. Kyllä meitä täällä näkee ihan tarpeeksi. Muiden maiden ihmisiä ja paikkoja on kivampi nähdä kun niissä on ainakin lupaus erilaisuudesta.

Enkä ole lainkaan niin varma siitä olisinko oppinut niin paljon joensuulaisilta, tamperelaisilta ja inarilaisilta? Eikä suomalaisissa mitään vikaa ole, mutta on meistä eksotiikka kaukana.

Mitä täällä tekee? Miksi olemme täällä?

Itselle matkailun tarve on nyt peruskysymys. Tässä iässä pohtii, varsinkin kerran melanooman jo saaneena, elämän perusjuttuja.

Mitä haluan vielä nähdä? Mihin käyttää se aika, mikä meille on annettu?

Emme saaneet tai tehneet lapsia. Se on monelle suuri elämän jakolinja. Olemme siis ”vapaampia” menemään ja liikkumaan kuin lapselliset. Siksi teimme 17 vuotta työtä sen eteen, että molemmat voisimme tehdä työmme kannettavalla tietokoneella. Nyt olemme kohta vuoden niin tehneet.

Siksi jatkossa tulemme tekemään työtämme hyvin erilaisista paikoista, Suomessa ja muualla. Miksi emme, jos siihen 17 vuotta yritimme?

Mietin kuolinvuodettani. Mietin kumpaa katuisin siellä: matkustamattomuutta ilmastonmuutoksen takia vai syyllisyyttä 2000 kg:n vuosittaisista CO2 -lentopäästöistä?

Valitsin hedonistisesti. Otan syyllisyyden mutta matkustan pääosin Euroopassa. Maissa, jossa UV-arvot sen sallivat. Ja teen sen ajan töitä sisällä kun UV helottaa pahasti.

Koitamme kompensoida pienissä teoissa ja tavoissa suurta syntiämme – kuten ihmiset kaiketi ovat tehneet jo vuosituhansia, ennen ensimmäistäkään polkupyörää saati lentävää konetta.

Monenlaisiin neuvosetteihin on tullut törmättyä, mutta luin hetki sitten yksinkertaisimmat ja parhaimmat.

Uskon muutenkin ajatukseen kokoikäisestä henkisestä kasvamisesta ja oppimisesta. Vertikaalikasvua koitan hidastaa, mutta sekin näyttää vääjäämättömältä.

Olen 2000-luvun alussa ollut mukana suurehkossa projektissa yhdessä Marko Kulmalan kanssa. Nyt törmäsin häneen tässä Aamulehden jutussa, josta nämä ohjeetkin ovat peräisin.

 

  1. Jos et halua tehdä jotain, älä tee.

  2. Jos haluat tehdä jotain, tee.

  3. Älä kiinny tavaraan tai materiaan, lopussa kaikkien tavaroiden arvo on nolla.

Koitan pitää noista kiinni tästä lähtien. Aloitin urakan kieltäytymällä yhden asiakkaan suurehkosta työpyynnöstä, sillä en jaa pyynnön arvoja enkä tarkoitusta. Tästä se siis lähtee.

Tässä vielä bonuskuvitus kampaajan arboristille antamassa ohjeessa: varo juurikasvua.

Jee, hommia paiskittu siihen malliin, että on aika katsella vähän muutakin. Isoin juttu meille Pian kanssa on nyt se, että olemme Apurin kanssa omavaraisia.

Toki teemme veli-Ranin kanssa edelleen myös digikonkari Viidakkorummun nimellä verkkotöitä, mutta kesästä asti tehtäväni oli nostaa myös Pikku Apuri -perhemainostoimisto henkilökohtaisesta blogista Viidakkorummun rinnalle työtä syöttämään.

Lisäksi on mahtavaa, kun omista tutuista saa parin mikroyrityksen taustalle jatkuvaa tukea ja työntöapua.

Ja aina kun joku taho hiljenee, taustalta nousee uusia jotka muistavat meitä. En osaa tarpeeksi kiittää teitä tuestanne.

Nyt tilanne näyttää siltä, että seuraava vapaa tuotantoaika itselle on jossakin maaliskuun alkupuolella. Siksi tarvitaan vasta- ja vatsapainoa.

Työn touhussa unohtaa helposti taas sen mikä on tärkeää kun on terve – eläminen.

Vuosi eteenpäin muunkin kuin työn osalta näyttää myös kivalta. Tuosta puuttuu vielä mahdollinen kesän U2-keikka mahdollisesti meidän Helsingissä, eli Berliinissä, mikäli moisen vielä jaksaisi katsoa – n. 15 kerran?

Ja se mitä eniten odotamme on siirtyminen Taivassaloon torppariksi Toukokuusta, TTT.

 

Juttua kirjoitettaessa kuulokkeissa soi:

Olen viimeaikoina herännyt tunteeseen, että juurikaan mikään ei voisi olla paremmin. 47+ vuotta se kesti huomata.

Ajatelkaas nyt jo isoa kuvaa: Jos Suomessa jättää lukematta negamediat, niin täällä on aidosti maailman 1.-4.ksi parasta elää (näkökannasta riippuen Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa voi elää vielä paremmin).

Meitä eivät uhkaa suuret luonnonkatastrofit eivätkä sodat. Täällä suurimmat pelot ovat turpaan saaminen öisellä nakkarilla ja hirvikolarit.

Meitä suojellaan valtion taholta monin seikoin. Emme juurikaan törmää myrkyllisiin tai haitallisiin ruokiin. Sähkölaitteemmekaan ei aiheuta tulipaloja, kiitos Tukesin. Saamme edelleen ilmaisen koulutuksen ja loistavan terveydenhoidon (sen voi tosin täysin sekaisin oleva sote romuttaa, ”kiitos” Kokoomuksen ja Keskustan setädiilin).

Yhä useammin tuntuu siltä, että meillä on kaikki niin hyvin, että keksimme tylsyyttämme nahisteltavaa.

Pienemmässä kuvassa sitten on eroja. Toisilla menee sikahyvin, toisilla todella huonosti. Valtaosa vaeltaa maanantaista sunnuntaihin autozombeina, kunnes viikko kelataan taas alkuun.

Tiedän että Suomessa, varsinkaan täällä Varsinaisessa Suomessa, ei saisi kertoa olevansa tyytyväinen. Se juna suistui raiteiltani jo vuonna 2006, kun aloitin yrittäjyyden.

Olen vain pikku hiljaa huomannut, etten oikein saa elämästäni enää tuunattua parempaa. Kaikki on juuri nyt paremmin kuin hyvin. Ainoa uhka on terveys. Nytkin odottelen taas labratulosta yhdestä poisleikatusta luomesta.

Kun sain vaimoni Pian mukaan Apuriin, kaikki naksahti kohdalleen.

Voimme nyt toimia yritysten markkinointiapurina mistä vain.

Työtä on tähän saakka tullut tasaisesti ja niitä on kivaa tehdä. Eli kiitos asiakkaamme, Apurin ja Rummun!

Huomaa hyvä

Arkeen on helppo hukkua. Päivät seuraavat toisiaan ja tuntuu ettei mikään muutu. Vaan huomaatko ne pienet asiat, joista tulee yhdessä suuri?

Nytkin nautin täällä tyhjässä Manillan toimistossa työstäni. Kuuntelen Black Crowesia ja teen asiakkaiden verkkosivuja. Nyt on paljon työtä. Hyvä taloudellinen tilanne on tärkeä, voi elää ilman painetta rinnassa. Eikä siihen tarvitse raharikkautta. Turvan tuo tieto siitä, että kävi mitä tahansa, läheiset pärjäävät silti. Heillä on turva pitkälle tulevaisuuteen.

Olen aina toitottanut sitä, että jos aamulla ei jaksaisi nousta sängystä, joku asia on varmaan huonosti. Onko se työ, liian vähäinen vapaa-aika, parisuhde vai joku muu? Elämän pitää olla tasapainossa, jotta siitä voi nauttia.

Arjen korjaaminen on kaikille mahdollista. Ainoa este sille olet sinä. Rohkeissa hypyissä tuntemattomaan on se hyvä puoli, että vaikkei se hyppy tavoittaisikaan sitä rotkon toista reunaa, olet ainakin koittanut. Nyt lopetan, ennen kuin Paolo Coelho tulee ja halaa.

Itse asiassa kaveri juuri nimitteli Facessa allekirjoittanutta ”digimaailman Esa Saariseksi”. Siitä on oltava ylpeä – kai? Kyllä tälläkin raapustuksella taas nakarilla turpaansa ottaa, on enemmän varsinaissuomalainen aavistus.

Ja kuten sanoin, tätä kirjoittaessa soi the Black Crowesin ne vähän tuntemattomat tsipaleet:

Kaiken ”maailma on pahin koskaan” -vyörytyksen keskellä on hyvä muistaa aika ajoin, että elämme nyt paremmin kuin kuninkaat silloin joskus. Tuon vaan unohtaa heti luettuaan.

  • Meillä on kylmällä lämmintä
  • Meillä on lämpimällä viileää
  • Meillä on ruokaongelma: Emme tiedä mitä söisimme tai jättäisimme syömättä?
  • Kakkaamme juomaveteen
  • Olemme lähes aina terveitä
  • Matkustamme vuosittain katsomaan muita maita ja ihmisiä
  • Valitamme usein, koska meillä on siihen aikaa
  • Emme enää tiedä mihin tavaraa laittaisimme, myisimme tai lahjottaisimme
  • Politiikkamme kärkeä ovat päätökset limuviinoista ja sulle, mulle -sisäpiirileikeistä
  • Kukaan ei uhkaa meitä, mutta pelkomme kasvaa silti
  • Tulevaisuuden suurin kynnys on tajuta fyysisten töidemme vähenevän minimiinsä
  • Kuolemme vain kerran, muttemme silti muista elää riittävän usein

Samaa laulua laulaa Suomessa mm. Esko Valtaoja, kohtuullisen tietäväinen väinämöinen. Yksi Eskotus päivässä pitää mielen loitolla pahasta.

Kesti se 10+ vuotta. Oli kiva seurata sosiaalisen median kuninkaan nousua valtaan, tehdä siellä satoja markkinointitempauksia asiakkaille, kommentoida juttuja ja elää uudessa mukana. Nyt riittää.

Olen viime kuukausina huomannut oman Facebook-seinäni täyttyvän aivan käsittämättömästä (amerikkalaisesta) paskasta. Jos Facebookin takana pitäisi olla hyvä algoritmi, se ei toimi.

Ja lisäksi Facebookissa eläminen on oikeasti addiktio muiden joukossa. Kun pidin taukoja sieltä, oloni parani, joten miksi jatkoin? Addiktio.

Facebook antaa nykyään pahaa enemmän kuin hyvää ja se riittää syyksi hylätä olo siellä.

Olen päättänyt karsia elämästäni muutenkin negatiivisia asioita ja ihmisiä, joten henkilökohtainen Facebook-luovutus lienee helpoimmasta päästä.

Teen edelleen asiakkaille Facebook-sivuja ja -kampanjoita. Aion myös edelleen jatkaa blogien kirjoittamista ja niiden jakamista myös Facebookin kautta, koska pienet yritykseni saavat uusasiakkaista 50% sen toiminnan kautta, mutta oma esiintyminen ja olo siellä saa painua minimiin.

Irlantilainen runoilija Brendan Kennelly kertoi eräässä haastattelussa, että hän on kirjoittajana saanut apua sellaisesta säännöstä, että hän kuvittelee olevansa kuollut. Siten pääsee kirkkaampaan ja merkityksellisempään lopputulokseen eikä pelkää muiden mielipiteitä.

En tiedä riittääkö rohkeus koskaan tuohon asti, mutta matkalla olen. En vaan jaksa enää turhasta lätisemisiä.

Ihmisen elämässä merkitsevät terveys, kiintoisat työt, turva (taloudellinen, henkinen sekä fyysinen), rakkaudet ja ystävät. Siinäpä se. Kaikki muu on nice to have.

Olen joskus miettinyt, että kirjoittamani n. 2200 blogikirjoitusta jää jälkeeni, ellei auringonpurkaus niitä tuhoa. Suurin osa niistä on todella nolostuttavia ja naiiveja, etenkin alkuvuosien opettelut. Mutta onpahan tehty ja sillä tuotu leikkeleitä moneen ruokapöytään (Viidakkorummun ja Pikku Apurin asiakkaista 30-50% tulee blogikirjoitusten kautta).

Asiaa voi myös ajatella sen kautta mitä meidän maksamat ja valitsemat kansanedustajat juuri nyt pohtivat rahoillamme ja ajallamme: Saako 4,9% olutta myydä tuon vai tämän nurkan takana ja saako mies tai nainen -päätettä enää käyttää sanoissa. Ollaanko siinä nyt meille olennaisten asioiden äärellä? Kannattaako ko. asioita vatvoa päivää enempää?

Olennaiset asiat tulevat vahvemmin mieleen aina ennen melanoomadiagnoosin puolivuositarkastusta. Toivottavasti ei taaskaan löydy mitään?

…ja tiedoksi: Tämä kirjoitettiin oheisen SIMO -yhtyeen uuden albumin päättävän, loistavan kappaleen päälle:

Kun on tarpeeksi kauan tehnyt lujaa töitä ja säästänyt sen mitä ihminen tarvitsee turvakseen, on velvollisuus nauttia ajastaan heti – ei sitten joskus.

Tausta

Olemme viitisen vuotta saaneet ottaa vaimoni kanssa vapaammin, koska saimme ajoissa jo asunnot velattomiksi. Olen monesti kirjoittanut, kuinka aloimme jo 90-luvulla noudattamaan simppeliä budjettilomakkeen kuria. Elimme silloin, suuremmilla palkoillakin, kuin nyt. Kuukausimenot rutistettiin 1000-1500€:oon kuukaudessa. Siitä jäi sitten väkisinkin paljon lainojen maksuun ja säästöön. Tämä tasan viisi vuotta sitten kirjoittamani budjettipohja-blogijuttu on edelleen ylivoimaisesti luetuin kirjoitukseni.

Hullua on se, että mitä vapaammaksi pyrimme, sitä enemmän saamme työtä tehdäksemme.

Nyt

Nytkin tämä syysalku on juostu aivan hulluna uusien asiakasprojektien kimpussa. Upeaa on katsoa, miten vastikään yrittäjäksi Pikku Apuriin hypännyt Pia tekee yhdessä kanssani isoa kampanjaa koko Pohjoismaihin ja muutamaa vaativaa myymäläsuunnittelua.

Päätimme hyvin yksinkertaisesta perussäännöstä jo aiemmin:

Kun työtä tulee, se hoidetaan ekstrahyvin, koska tulee aikaa jolloin sitä ei ole.

Olemme jo päättäneet, että jahka pahin kiire hellittää, lennämme lämpimään ja myös tutkailemme viileämpiä kaupunkikohteita Euroopassa. Monelle on edelleen epäselvää se, että tietotyöläinen, joka tekee työnsä kannettavalla tietokoneella, ei tarvitse toimistoa, saatikaa pomoa kello kaulassa vahtimaan.

On käsittämätöntä, että Suomen tasoisessa hyvinvointikehdossa käytämme voimiamme aikuisten ihmisten holhoamiseen. Suoritamme edelleen työaikaa, emme työn tuloksiin perustuvaa tulosta.

Tavallaan elämme jo nyt eläkeaikaa, sillä jos saamme elää eläkeikään, eläkkeemme ovat niin pieniä, että meidän pitää tehdä työtä ehkä edelleen? Kiitos vain ahneet polvet edellämme. Ja polville meidän jälkeemme – jääkö mitään?

Aika

Normaali työaikani on hankalaa määritellä, koska olen oma pomoni, mutta se menee suurin piirtein näin – peruspäivänä, ei kiireaikoina:

  • Herään yleensä klo 6-7 aikaan (joskus klo 3-5), jolloin luen lehdet ja uutiset. Siihen menee n. tunti.
  • Sitten avaan sähköpostit ja teen kiireisimmät työt, joita asiakkaat ovat illalla vaatineet/ toivoneet. Siihen menee n. 30 minuuttia – tunti.
  • Siirryn toimistomme Manillaan, koko 240 metriä pitkän työmatkani. Olen siellä yleensä klo 8-9.30.
  • Teen lujasti töitä klo 8/9 – 13 välisen ajan. Saan siinä enemmän aikaan, kuin ”töissä” ollessani kahdessa työpäivässä.
  • Iltapäivästä tulen kotiin syömään lounaan yhdessä Pian kanssa. Sen jälkeen pyrimme lähtemään pitkälle kävelylenkille (2+ tuntiselle).
  • Lenkin jälkeen (ja joskus sen aikanakin) katson taas postit – onko jotakin kiireellistä?
  • Jollei ole, saatan ottaa hetken iisisti, esim. lukea kirjaa ja nukahtaakin.
  • Joskus klo 17-19 teen viimeiset työt ja saatan jo tehdä seuraavien päivien pohjiakin, jos tarmo riittää (onpahan sitten vähemmän edessä).
  • Ilta rauhoitetaan muille askareille.

Jos tuosta nyt laskee, niin varsinaisia työtunteja tulee päivässä 4-8 välillä. Väittäisin, ettei tietotyöläinen pysty tekemään luovaa työtä kuin maksimissaan 5-6 tuntia niin, että jälki on tasokasta.

Sitten tulee päiviä, kun olen jo tehnyt sen päivän työt aiemmin tai asiakas venyykin kommenteissaan, materiaaleissaan tmv. Silloin pidän vapaata työstä, lukuunottamatta postin lukuja. Viikonloppuisin en tee maksullista työtä, mihin huom. en laske blogikirjoituksia ja omaa markkinointia. Niihin menee helposti 4-6 tuntia viikossa.

Joka tapauksessa koitamme pitää, varsinkin torppakautena, eli toukokuu-syyskuun loppu, kolmipäiväisiä viikonloppuja. Lisäksi vapaapäivät menevät torppatöissä.

Ja torpalla asuessamme meillähän on ihan omanlaisensa työrytmi, eli sadepäivät ja kuumimmat jaksot tehdään maksullisia tietokonetöitä – muuna aikana ei.

Kun olemme matkoilla, teemme oikeastaan torppasäännöillä töitä, eli sadekuuroajat sekä keskipäivän kovimmat uv-ajat, eli klo 12-15 (melanoomasta jäänyt viisaus). Muuten olemme täysin vapaana tekemään mitä huvittaa.

Voin kertoa, että en pystyisi parempaa suunnittelemaan. Vaikka saisin lottovoiton, en osaisi olla aloillani. Tekisimme aivan samoin töitä kuin nytkin.

Muuten: Tämä teksti kirjoitettiin Gregg Allmanin viimeiseksi jääneen albumiin tahtiin. Iso suosittelu! Greggkin koittaa siinä kertoa, että eläkää kun elätte, älkää silloin kun kuolema jo kolkuttaa tuvan laseihin.

Tämä on oikeastaan jatkoartikkeli pariinkin juttuun, mm. tähän.

Olen ollut markkinointialalla nyt 20 vuotta ja sitäkin ennen myynnissä ja markkinoinnissa melkein 10 vuotta. Olen siis nähnyt ja kuullut aikamoisia väittämiä, tehnyt itse monia ja ollut mukana sadoissa. Nyt on tietynlaisiin mitta täysi.

Tekopirteät yritykset

Eniten itseä ärsyttää yritysmaailmassa tekopirteys. Henkilöt, joilla tuntuu aina olevan aurinko nousussa ja kaikki hyvin kaikkialla. Viestintä, joka väittää yrityksellä olevan samoin. Pelkkää bullshittia siis.

En tiedä sitten toimiiko tuo silti useimpiin. Viestintä ja media on muutenkin niin täynnä negatiivisuutta, että jos maailmaa päättää katsoa tsemppikokoomuslaisin lasein, ehkä se menee läpi?

Itseä kiinnostaa eniten ihmiset ja yritykset, jotka näyttävät olevansa – ihmisiä. Välillä nauravia, itkeviä, asiakkaita menettäineitä, surullisia. Eläviä.

Esim. tosi monet peittävät isotkin YT-neuvottelut ja asiakasmenetykset. Aina menee lujaa! Jos nekin kertoisi fiksusti ulos, voisi yritys saada uudenlaista tartuntapintaa. Rosoa.

Taisi olla Duke Ellington, joka määräsi pianonsa aina viritettävän hieman väärin juuri rosoa saadakseen?

Meillä oli hirveä viikko, kun kaupunkielämään taas totutellessa ei saatu nukuttua kuin 1-4 tuntia/ yö. Ei jaksanut mennä ulos, nipin napin toimistolle. Työssä sitten pussit silmien alla ja harmaa sumu iiriksissä hoidettiin kuitenkin viisi asiakaspalaveria sisulla läpi, joista silti kaikista taitaa tulla kauppaa kotiin.

Apuri puki syksyyn

Elämää eri kirjoissaan pyrimme tuomaan entistä rohkeammin sekä tänne Pikku Apuriin että Viidakkorumpuun. Jollei kiinnosta, ei kiinnosta meitäkään. Lukijamääristä päätellen yhä useampia kiinnostaa.

Kyllä mekin tyyliä silti pyrimme vaalimaan, kuten nyt syysilmeemmekin kera. Mun kuvassa ei edes silmäpussit näy 🙂

 

Vaihtelevaa syksyä,

Jari ja Pia

 

Vaikka se taas pelotti, varsinkin vaimoa, niin Pian siirto Pikku Apuriin oli järkevintä, mitä olemme vuosiin tehneet.

Nyt Pia suunnittelee rautakauppaketjulle konseptia, joka pitää sisällään kaiken, ketjun nimestä värien kautta sisustukseen. Lopputulemana yrittäjälle muodostuu kevyt visuaalinen ohjeistus, joka on helppoa jakaa tuleville franchising -yrittäjille. Tuo projekti kestää aina toukokuun loppuun 2018, jonka jälkeen Pikku Apuri jää ketjun ”sisäiseksi mainostoimistoksi” huolehtimaan yrittäjien haluista ja tarpeista.

Sen lisäksi Pia on päässyt mukaan kultaseppäketjun suunnitteluun sekä todennäköisesti erään suuremman uimatarvikkeita myyvän yrityksen myymälä-/ visuaaliseen suunnitteluun. Nämä kaikki perusmainontasuunnittelun lisäksi.

En voisi olla ylpeämpi vaimostani.

Suurin autuus on kuitenkin ollut se, että saamme asua ja työskennellä täällä torpallamme Taivassalossa puolet vuodesta. Täällä rauhassa saa nukkua pitkään, työskennellä kun haluaa ja muuten touhuta ja fiksailla pihaa sekä torppaa kun siltä tuntuu.

Aikaa on, kunnes sitä ei enää ole

Kun Pia juuri kävi poistamassa yhden luomistaan, ihotautilääkäri kertoi melanoomien kasvun olevan räjähtänyt. Nyt kun luomi lähtee patologiselle, lääkärit varaavat oletuksena jo plastiikkakirurgiajan, koska sen tarve on suurempi kuin koskaan. Aurinko todella tuntuu nyt.

Josta päästäänkin lempiaiheeseeni.

Arvokkainta maailmassa on aika, ei raha. Kun sitä saa viettää rakastaen ja rakastettuna, niin ystävien kuin puolison kanssa, muuta ei tarvita. Älä siis hukkaa aikaasi viettämällä sitä väärien ihmisten sekä työn parissa tai juoksemalla rahan perässä. Tee muutokset heti.

Itse en enää keksi, miten voisin olla onnellisempi juuri nyt. Kivaa syksyä kaikille.

”digitorppari Taivassalosta”

 

Jatkoartikkeli haastatteluuni Vakka-Suomen Sanomissa. Kuva Pawel Kuczynski.

Nyt kaikkea mitä teen määrittää se, etten tiedä kuinka kauan täällä pääosin ihanassa maailmassa saan viettää. Se tarkoittaa, että pyrin edelleen vähentämään niitä asioita elämästäni, jotka masentavat ja syövät energiaani hyvistä jutuista. Mm. Taantunut setäpolitiikka Suomessa ja maailmalla, väärät ihmiset, ei-kiinnostavat asiat ja projektit jne. saavat jäädä ilman minua.

Kollega Janne kirjoitti muutama päivä sitten hyvän listauksen, miten voit vähentää häiriötekijöitä (työ)elämästäsi. Itse ehdotan simppeliä ajatuskikkaa.

Elämätyö

Lopetetaan puhuminen ja suunnitteleminen työelämä -sanajohdannaisen ympärillä. Käännetään se elämätyöksi, jolloin ensin tulee aina se muu kuin työ. Minä ainakaan en ole täällä vain tekemässä vaikutusta johonkin kaukaiseksi jäävään ihmiseen, joka ei koskaan käy meillä, emmekä me hällä.

Luuletko vanhuuden päiväsi olevan autuaammat, kun juoksit robottina vastoin tahtoasi?

Ota siis elämä omaan haltuusi, vaikka se toki tuntuu pelottavalta. Ei sinun tarvitse juosta velkapyörässä, koska sen vauhti alkaa olla jo mahdotonta. Kaikki muutkin isot asiat ovat nyt murenemassa. Twitterissä n. kolmekymppinen freelancer-toimittaja sanoi parhaiten:

”Poliitikot ihmettelevät, miksei nuoret osta asuntoja? Olen hieman päälle 30:nen ja nyt minulla on ensi kertaa varaa omaan, uuteen sänkyyn.”

Tekisikin sedille hyvää jutella 20-30 -vuotiaiden kanssa työurista, kun kaikki romuttuu alta. Luottamus ei ole kovin vahva kuin itseen, minkä voi lukea mm. tässä Hesarin jutussa.

Omistamisen tilalle tulee vuokra-, vaihto- ja jakamistalous, muttei vain ekologisista syistä, vaan siksi ettei useimmilla ole koskaan varaa muuhun.

Lainaan April Rinnettä, joka on toiminut jakamistalous- ja kehityskonsulttina:

Suuret ikäluokat kasvoivat yhteiskunnassa, jossa omaisuus määritti ihmisen yhteiskunnallisen aseman. Talo, loma-asunto, kaksi tai kolme autoa ja autotalli – näillä asioilla olemme osoittaneet olevamme kelpo ihmisiä, jotka pystyvät huolehtimaan perheestään.”

Tämä elämänkatsomus ruokkii velanottoa ja johtaa ympäristölle tuhoisaan resurssien tuhlaukseen. Pakkomielteisellä omistamisella on myös sosiaaliset vaikutuksensa, Rinne väittää. Tuloksena on aika yksinäinen yhteiskunta.”

”Ilmeisin esimerkki tästä on bruttokansantuote. Ei sen pitänyt olla mikään taloustieteen Graalin malja eikä varsinkaan hyvinvoinnin yleismittari ja poliittisen päätöksenteon perusta.”

Kansantalouden tuotannon arvoa mittaava bkt levisi maailmalle toisen maailmansodan jälkeen pidetyn Bretton Woods -kokouksen myötä. Samalla syntynsä saivat Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki, jotka seuraavat silmä kovana maiden talouskuntoa juuri bkt:n avulla.

”Ekonomisteja ilmiö hämmentää. Oletuksena on, että terve kansantalous perustuu tuottavuudelle, kulutukselle, omistajuudelle ja työllisyydelle. Nämä neljä peruspilaria ovat myllerryksen keskellä.”

Vähillä rahoilla kaikki irti – vaikka sitten muualla

Eli nyt kaiken romuuttuessa (!) meidän ja varsinkin nuorempien on pakko ottaa elämästä kaikki irti vähemmällä rahalla. Pätkä- ja satunnaistyötä tekevien osuus kasvaa koko ajan ja epävarmuudesta tuli default-tila.

Ainoa keino vähentää pelkoa on menojen rankan karsimisen lisäksi joku perustulomalli. Se tulee väistämättä, mutta siihen asti, kunnes sedät asian ymmärtävät (tai kuolevat ymmärtämättä), pyristellään pelossa.

Vaikka Suomi on yksi maailman parhaista maista monella mittarilla, ymmärrän kyllä hyvin niitä nuoria ja vähän vanhempiakin, jotka muuttavat pysyvästi maihin, joissa a) yrittäminen on positiivinen asia eikä rikos ja b) elämisen peruskustannukset ovat 30%-50% sikakalliin Suomen vastaavasta.

Kun nyt katsoo tärkeintä valtiollista mittaria, Suomen tulevaa huoltosuhdetta, syytä pelkoon on meillä kaikilla, ellemme muuta nopeaan ja rankasti koko sosiaalijärjestelmäämme. Mutta silti: Elämä ennen työtä.

Huhhhuh, kuinka kivaa, rankkaa, aurinkoista (kyllä, olemme Suomen aurinkoisimman kunnan, Kustavin, naapurissa), tuulista, viinistä, pihvistä ja mukavaa on taas ollut.

Olemme oleskelleet torpalla nyt pääsiäisen tienoilta, jolloin maassa oli vielä lunta. On tehty terassia, vaihdettu hanat ja varaajat, istutettu puskia, kukkia, kasveja. Nyt siis n. 3kk:tta täynnä ja pari kuukautta jäljellä. Rakkaita ystäviä on ollut useita kymmeniä, useasta eri maastakin (mm. Thaimaa, Tanska, Ruotsi ja Vehmaa), koiriakin jos jonkinmoisia. Ai jessus että on ollut taas kivaa. Alla kuvasadetta – ja hommahan jatkuu ensi viikosta taasen. Tosin nukumme silloin, viimeisenä lomaviikkona, ainakin pari päivää ensin 🙂

Eräs vanhenemisen (ja vakavan diagnoosin) eduista on se, ettei välitä enää paskan vertaa siitä mitä muut sinusta ajattelevat. (Välitän toki mitä kaikki muuten ajattelevat).

Yrittäjänä minulla kuitenkin on joskus naamio, riippuen kassavirrasta. Jos meillä menee hyvin ja asiakas pöydän toisella puolella ei ole mielestään tsaarista seuraava, kaikki sujuu ilmankin, mutta jos on tiukkaa ja pöydän takana on itse itseään tärkeänä ja korvaamattomana pitävä henkilö, mietin laitanko kevyen päivänaamion kasvoilleni. Olen huomannut että en oikein jaksa enää silloinkaan teeskennellä. Vain se kauppa voi jäädä tekemättä.

Alallamme on nimittäin suuri etu siitä, että on kokoomusmainen kaikki on aina jees ja nyt let’s go -tyyppinen, hyperpositiivista kuvaa ulospäin antava ihminen. Kun katsoo osaa start-up -skenen tai digitalist -sakin menoa, sitä kummasti haluaa kulkea omaa polkuaan. Nimittäin:

Mietin edelleen eniten sitä, mihin asti tässä pitää venyä saadakseen vielä enemmän rahaa – ja miksi?

Kun on pitkään ollut pienet menot, eipä sitä suuria tuloja tarvitse. Lisäksi puuttuu täysin se isompi, kauniimpi ja kalliimpi auto/ vene / asunto -vaihde, niin mitä jää? En halua syödä enemmän, juonkin jo tarpeeksi. Vaatteita on niin, ettei edes ilmaiskeräys vastaanota.

Ja onneksi voi myös torpan vierastykityksestä sen verran vetää johtopäätöksiä, että meillä läheisiä ystäviä riittää. Joillekin siis kelpaa naamioton minä.

Kuitenkin on kiva pitää itsestään sen verran huolta, ettei joudu terveydestään tinkimään liian aikaisin. On kiva nousta aamulla ilman 16:sta lääkepurkkia aamiaispöydässä. Kun vielä rakkauttakin riittää, niin mikäs tässä, loppuelämässä.

”When you’re younger, I think you are encouraged or you encourage yourself to hide behind a mask. As the years have gone on, that mask has worn away. I’ve lost any reason to hide. The more vulnerable and honest, the better I feel about it.” JOSH HOMME