Artikkelit

Tämä kesä on meille erikoinen. Ei juurikaan mitään isoa rakennettavaa tai korjattavaa torpalla. On outoa vaan olla. Toki muutama asiakasprojekti on työn alla kesälläkin.

Olemme reissusta tultuamme Pian kanssa pääosin olleet vain. Aamuisin teemme mainos- ja verkkosivutöitä, päivällä jotain pikkupuuhastelua pihalla ja kovat UV-ajat (klo 13-16) menen kirjaa lukemaan sisälle (sen muutoksen kerran saatu melanooma tekee). Illat ovatkin kulkeneet futiskisoja tai hyvää tv-sarjaa katsoessa.

Saatamme toki tehdä päivisin polkupyöräretken, käydä Ukissa kaffella ja hakemassa jotain torppatarpeita, mutta muuten olla köllötetään. Edelliset 3+ vuotta meni erilaisia suurempia projekteja näkertäessä.

Tai niin, päätimme nostaa tuvan vanhat lankkulattiat ylös syksyllä, kun ei ole niin kuumaa. Tsekataan samalla vanhan multipenkin kunto ja höylätämme Larjamalla uudet lankut huonojen tilalle. Mutta se on ainoa isompi remppa.

Ja toki tuttuja täällä ramppaa. Tällä viikolla haemme äitini tänne saunomaan ja sitten tulevatkin Ruotsin sukulaiset heti perään. Ja thaikkuperhe odottaa jo parin viikon päässä.

Nyt kuuntelen lintujen viserrystä avonaisesta ikkunasta, juon maitokahvia ja odottelen asiakkaiden kommentteja töistämme (hiljaista on heinäkuussa).

Olo on niin kiitollinen. Saamme vaimoni kanssa tehdä mukaville asiakkaille töitä. No, sehän on päätetty jo vuosia sitten, että ”mulkkujen kanssa emme töitä tee.”

Koossa on nyt sen verran vuosisopimusasiakkaita, että enempää ei nyt mahdu, jotta voimme tehdä työmme kunnolla. Jos haluat, voi laittaa viestiä päästäksesi ”jonoon”. Jos joku väistyy, paikka vapautuu seuraavalle. Kiitos luottamuksesta.

Irrallisia projektitöitä mahtuu elokuun puolivälistä taas kalenteriin, sillä irtoprojekteja varten meillä on verkosto luotettavia ystäviä vierellämme. Jos siis kaipaat verkkosivuja, mainoskampanjoita jne., ne kyllä onnistuvat taas 15.8. eteenpäin.

Hyvää kesää – meillä se on työteliäs, mutta aiomme myös muutaman viikon lomailla ihan ilman konetta. Ensi viikon lopussa on nopea reissu Italiaan tiedossa, koska yksi ikisuosikeista, Pearl Jam, pitää kyllä kerran nähdä intohimoisten fanien kanssa – nyt näemme heidät Padovassa 🙂

Syystä tai toisesta meille on siunaantunut paljon meitä vanhempia ystäviä, Suomesta ja ulkomailta. Itse asiassa suurin osa on 55-75 -vuotiaita.

Ehkä syynä on jo vuosia sitten lanseeraamani omakroppatutkielma: Jalat parikymppisen, kroppa viiskymppisen ja pää eläkeläisen.

On mahtavaa törmätä jutuissaan ja viisauksissaan kokemuksen seinään. Joskus seinä murtuu, usein ei. Kun on kokenut enemmän, on vaan nähnyt enemmän.

Sitäpaitsi vanhemmat ovat hauskempia. Ei pingoteta koko ajan business-moodissa. Mekin ollaan se vaihe jo ohitettu, joten antaa nuorempien ja kunnianhimoisten supista keskenään siitä, kuinka kiireistä on koko ajan. Ei kiinnosta. Meillä ei ole enää. Superkiireisiä voi käydä hautausmaalla katselemassa.

Joskus nuorempana ajattelin, kun meuhkasimme mukahauskoja ja vanhempi väki naureskeli hieman halveksien, että ”ne ei vaan tajuu”. Tosiasiassa he tajusivat liikaakin. Lähinnä säälistä hymyilivät.

Kiitos

Alison skottilaisena on ihan hulvaton tapaus, kun taas Merjaa Tampereelta en haastaisi edes leikkimieliseen painimatsiin. Erkiltä ja Heidiltä, Tampereelta hekin, tulee aina takaisin pää hiukka kivistäen ja vatsa niin kipeänä nauramisesta, ettei pysty autossa istumaan. Mark, englantilainen skotti, on täysin hulvaton tapaus, mutta silti hyvin viisas. Veljien äidin, Pirjon, ja vaimon isän, Jorman, energiatasoja en pysty ymmärtämään. Jos he pysähtyisivät, luultavasti kuumenisivat pohjaan.

Voi olla, ettei vanhemmista ihmisistä ole koneoppimisen aikakaudelle siirtyessä apua, mutta kaikessa muussa heitä pitää kuunnella. Opit.

Ilmastonmuutos jarruttaa jokaisen matkailusta pitävän aivoissa, mutta pysäyttäjäksi ei sekään liene riittävä syy.

Kun 90-luvulla saimme töistämme sen verran ylimääräistä, että saimme asuntolainaerät ja muut velat kuitattua, ja jotain jäi säästöön, ampaisimme heti matkalle. Siitä lähtien reissasimme loma-ajat. Vuosien 2005 ja 2016 välillä mm. Thaimaa tuli tutuksi, koska ostimme sieltä velaksi pienen condonkin seitsemäksi vuodeksi. Nyttemmin matkojamme määrittävät pääosin UV-arvot.

Globaaliloton voittajat opiskelemassa muita kulttuureita

Suomalaiset kuuluvat maailmaloton top5:een. Sattuma synnytti meidät juuri tänne, eikä esim. junaradan varteen Mumbaissa tai länsimaisen elektroniikan polttajiksi Ghanaan. Useimmilla meistä on aikaa ja varaa matkustella, tutkia maailmaa. Sekin on hyvä pitää mielessä, kun valittaa Airbus 320:n ahtaista penkeistä.

Uusien paikkojen, ihmisten ja kulttuurien näkeminen sekä niihin sisälle kurkkaaminen on kasvattanut enemmän kuin kaikki käymäni koulut yhteensä.

Tärkeimpänä olen oppinut kuuntelemaan puhumisen sijaan. Perspektiivini tästä kohtuullisen pienestä planeetastamme ja sen asukkaista on parantunut huimasti. Tiedän paikkani, satumaisen onneni ja Suomeni paikan pallolla hyvin. Kiitollisuuskin lisääntyi. Sosiaaliset kykyni ovat parantuneet, kun on saanut viettää aikaansa useista eri maista olevien kanssa, oppien ja vertaillen. Ja tietysti olen opetellut nauttimaan elämästä. Minulle oman jalanjäljen jättäminen työn kautta maailmaan ei ollutkaan se oikea polku.

Ainoa mitä olen jäänyt kaipaamaan on parempi kielitaito. Englannilla pärjää, muttei espanjan-, ranskan-, italian-, thain- tai kreikankielen taidoista haittaakaan olisi. Vielä ehtii, vaikkei aivo enää niin sieni olekaan, maksa on.

Ilmastonmuutos syyllistää lennot

Emme saisi lentää. Lentämisen hiilidioksidipäästöt ovat jotakuinkin 25-30% koko hiilijalanjäljestäni. Se on paljon. Ja se vaivaa, syyllistää. Pitäisi vain matkustaa kotimaassa, siitä kun jää ne verovaratkin, melkein aina, omaan maahan.

Ongelma on se, että suomalaiset eivät niin kiinnosta. Ulkomaillakin koitamme välttää paikkoja, jonne suomalaiset kerääntyvät yhteen. Kyllä meitä täällä näkee ihan tarpeeksi. Muiden maiden ihmisiä ja paikkoja on kivampi nähdä kun niissä on ainakin lupaus erilaisuudesta.

Enkä ole lainkaan niin varma siitä olisinko oppinut niin paljon joensuulaisilta, tamperelaisilta ja inarilaisilta? Eikä suomalaisissa mitään vikaa ole, mutta on meistä eksotiikka kaukana.

Mitä täällä tekee? Miksi olemme täällä?

Itselle matkailun tarve on nyt peruskysymys. Tässä iässä pohtii, varsinkin kerran melanooman jo saaneena, elämän perusjuttuja.

Mitä haluan vielä nähdä? Mihin käyttää se aika, mikä meille on annettu?

Emme saaneet tai tehneet lapsia. Se on monelle suuri elämän jakolinja. Olemme siis ”vapaampia” menemään ja liikkumaan kuin lapselliset. Siksi teimme 17 vuotta työtä sen eteen, että molemmat voisimme tehdä työmme kannettavalla tietokoneella. Nyt olemme kohta vuoden niin tehneet.

Siksi jatkossa tulemme tekemään työtämme hyvin erilaisista paikoista, Suomessa ja muualla. Miksi emme, jos siihen 17 vuotta yritimme?

Mietin kuolinvuodettani. Mietin kumpaa katuisin siellä: matkustamattomuutta ilmastonmuutoksen takia vai syyllisyyttä 2000 kg:n vuosittaisista CO2 -lentopäästöistä?

Valitsin hedonistisesti. Otan syyllisyyden mutta matkustan pääosin Euroopassa. Maissa, jossa UV-arvot sen sallivat. Ja teen sen ajan töitä sisällä kun UV helottaa pahasti.

Koitamme kompensoida pienissä teoissa ja tavoissa suurta syntiämme – kuten ihmiset kaiketi ovat tehneet jo vuosituhansia, ennen ensimmäistäkään polkupyörää saati lentävää konetta.

Viimeajat on nuo yönet jääneet vain muutamiin tunteihin.

On siis ollut kiirusta. 500m2:n kokoisen rautakaupan teko alusta loppuun on iso työ. Muiden osuus vielä suurempi kuin meidän. Hermot ovat koko ajan pinnassa ja tiuskimista sekä viuhdontaakin esiintyy.

Heräsin 3.55 ja laitoin kaffet tulille. Otin padin ja luin uutiset. Sitten avasin Instagramin ja tämä tuijotti heti vastaan.

Asiakas oli pistänyt pikku kiitoksen. Äkkiä oli väsyneet silmät roskia täynnä.

Monenlaisiin neuvosetteihin on tullut törmättyä, mutta luin hetki sitten yksinkertaisimmat ja parhaimmat.

Uskon muutenkin ajatukseen kokoikäisestä henkisestä kasvamisesta ja oppimisesta. Vertikaalikasvua koitan hidastaa, mutta sekin näyttää vääjäämättömältä.

Olen 2000-luvun alussa ollut mukana suurehkossa projektissa yhdessä Marko Kulmalan kanssa. Nyt törmäsin häneen tässä Aamulehden jutussa, josta nämä ohjeetkin ovat peräisin.

 

  1. Jos et halua tehdä jotain, älä tee.

  2. Jos haluat tehdä jotain, tee.

  3. Älä kiinny tavaraan tai materiaan, lopussa kaikkien tavaroiden arvo on nolla.

Koitan pitää noista kiinni tästä lähtien. Aloitin urakan kieltäytymällä yhden asiakkaan suurehkosta työpyynnöstä, sillä en jaa pyynnön arvoja enkä tarkoitusta. Tästä se siis lähtee.

Tässä vielä bonuskuvitus kampaajan arboristille antamassa ohjeessa: varo juurikasvua.

Jee, hommia paiskittu siihen malliin, että on aika katsella vähän muutakin. Isoin juttu meille Pian kanssa on nyt se, että olemme Apurin kanssa omavaraisia.

Toki teemme veli-Ranin kanssa edelleen myös digikonkari Viidakkorummun nimellä verkkotöitä, mutta kesästä asti tehtäväni oli nostaa myös Pikku Apuri -perhemainostoimisto henkilökohtaisesta blogista Viidakkorummun rinnalle työtä syöttämään.

Lisäksi on mahtavaa, kun omista tutuista saa parin mikroyrityksen taustalle jatkuvaa tukea ja työntöapua.

Ja aina kun joku taho hiljenee, taustalta nousee uusia jotka muistavat meitä. En osaa tarpeeksi kiittää teitä tuestanne.

Nyt tilanne näyttää siltä, että seuraava vapaa tuotantoaika itselle on jossakin maaliskuun alkupuolella. Siksi tarvitaan vasta- ja vatsapainoa.

Työn touhussa unohtaa helposti taas sen mikä on tärkeää kun on terve – eläminen.

Vuosi eteenpäin muunkin kuin työn osalta näyttää myös kivalta. Tuosta puuttuu vielä mahdollinen kesän U2-keikka mahdollisesti meidän Helsingissä, eli Berliinissä, mikäli moisen vielä jaksaisi katsoa – n. 15 kerran?

Ja se mitä eniten odotamme on siirtyminen Taivassaloon torppariksi Toukokuusta, TTT.

 

Juttua kirjoitettaessa kuulokkeissa soi:

Kaiken ”maailma on pahin koskaan” -vyörytyksen keskellä on hyvä muistaa aika ajoin, että elämme nyt paremmin kuin kuninkaat silloin joskus. Tuon vaan unohtaa heti luettuaan.

  • Meillä on kylmällä lämmintä
  • Meillä on lämpimällä viileää
  • Meillä on ruokaongelma: Emme tiedä mitä söisimme tai jättäisimme syömättä?
  • Kakkaamme juomaveteen
  • Olemme lähes aina terveitä
  • Matkustamme vuosittain katsomaan muita maita ja ihmisiä
  • Valitamme usein, koska meillä on siihen aikaa
  • Emme enää tiedä mihin tavaraa laittaisimme, myisimme tai lahjottaisimme
  • Politiikkamme kärkeä ovat päätökset limuviinoista ja sulle, mulle -sisäpiirileikeistä
  • Kukaan ei uhkaa meitä, mutta pelkomme kasvaa silti
  • Tulevaisuuden suurin kynnys on tajuta fyysisten töidemme vähenevän minimiinsä
  • Kuolemme vain kerran, muttemme silti muista elää riittävän usein

Samaa laulua laulaa Suomessa mm. Esko Valtaoja, kohtuullisen tietäväinen väinämöinen. Yksi Eskotus päivässä pitää mielen loitolla pahasta.

Jatkoartikkeli haastatteluuni Vakka-Suomen Sanomissa. Kuva Pawel Kuczynski.

Nyt kaikkea mitä teen määrittää se, etten tiedä kuinka kauan täällä pääosin ihanassa maailmassa saan viettää. Se tarkoittaa, että pyrin edelleen vähentämään niitä asioita elämästäni, jotka masentavat ja syövät energiaani hyvistä jutuista. Mm. Taantunut setäpolitiikka Suomessa ja maailmalla, väärät ihmiset, ei-kiinnostavat asiat ja projektit jne. saavat jäädä ilman minua.

Kollega Janne kirjoitti muutama päivä sitten hyvän listauksen, miten voit vähentää häiriötekijöitä (työ)elämästäsi. Itse ehdotan simppeliä ajatuskikkaa.

Elämätyö

Lopetetaan puhuminen ja suunnitteleminen työelämä -sanajohdannaisen ympärillä. Käännetään se elämätyöksi, jolloin ensin tulee aina se muu kuin työ. Minä ainakaan en ole täällä vain tekemässä vaikutusta johonkin kaukaiseksi jäävään ihmiseen, joka ei koskaan käy meillä, emmekä me hällä.

Luuletko vanhuuden päiväsi olevan autuaammat, kun juoksit robottina vastoin tahtoasi?

Ota siis elämä omaan haltuusi, vaikka se toki tuntuu pelottavalta. Ei sinun tarvitse juosta velkapyörässä, koska sen vauhti alkaa olla jo mahdotonta. Kaikki muutkin isot asiat ovat nyt murenemassa. Twitterissä n. kolmekymppinen freelancer-toimittaja sanoi parhaiten:

”Poliitikot ihmettelevät, miksei nuoret osta asuntoja? Olen hieman päälle 30:nen ja nyt minulla on ensi kertaa varaa omaan, uuteen sänkyyn.”

Tekisikin sedille hyvää jutella 20-30 -vuotiaiden kanssa työurista, kun kaikki romuttuu alta. Luottamus ei ole kovin vahva kuin itseen, minkä voi lukea mm. tässä Hesarin jutussa.

Omistamisen tilalle tulee vuokra-, vaihto- ja jakamistalous, muttei vain ekologisista syistä, vaan siksi ettei useimmilla ole koskaan varaa muuhun.

Lainaan April Rinnettä, joka on toiminut jakamistalous- ja kehityskonsulttina:

Suuret ikäluokat kasvoivat yhteiskunnassa, jossa omaisuus määritti ihmisen yhteiskunnallisen aseman. Talo, loma-asunto, kaksi tai kolme autoa ja autotalli – näillä asioilla olemme osoittaneet olevamme kelpo ihmisiä, jotka pystyvät huolehtimaan perheestään.”

Tämä elämänkatsomus ruokkii velanottoa ja johtaa ympäristölle tuhoisaan resurssien tuhlaukseen. Pakkomielteisellä omistamisella on myös sosiaaliset vaikutuksensa, Rinne väittää. Tuloksena on aika yksinäinen yhteiskunta.”

”Ilmeisin esimerkki tästä on bruttokansantuote. Ei sen pitänyt olla mikään taloustieteen Graalin malja eikä varsinkaan hyvinvoinnin yleismittari ja poliittisen päätöksenteon perusta.”

Kansantalouden tuotannon arvoa mittaava bkt levisi maailmalle toisen maailmansodan jälkeen pidetyn Bretton Woods -kokouksen myötä. Samalla syntynsä saivat Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki, jotka seuraavat silmä kovana maiden talouskuntoa juuri bkt:n avulla.

”Ekonomisteja ilmiö hämmentää. Oletuksena on, että terve kansantalous perustuu tuottavuudelle, kulutukselle, omistajuudelle ja työllisyydelle. Nämä neljä peruspilaria ovat myllerryksen keskellä.”

Vähillä rahoilla kaikki irti – vaikka sitten muualla

Eli nyt kaiken romuuttuessa (!) meidän ja varsinkin nuorempien on pakko ottaa elämästä kaikki irti vähemmällä rahalla. Pätkä- ja satunnaistyötä tekevien osuus kasvaa koko ajan ja epävarmuudesta tuli default-tila.

Ainoa keino vähentää pelkoa on menojen rankan karsimisen lisäksi joku perustulomalli. Se tulee väistämättä, mutta siihen asti, kunnes sedät asian ymmärtävät (tai kuolevat ymmärtämättä), pyristellään pelossa.

Vaikka Suomi on yksi maailman parhaista maista monella mittarilla, ymmärrän kyllä hyvin niitä nuoria ja vähän vanhempiakin, jotka muuttavat pysyvästi maihin, joissa a) yrittäminen on positiivinen asia eikä rikos ja b) elämisen peruskustannukset ovat 30%-50% sikakalliin Suomen vastaavasta.

Kun nyt katsoo tärkeintä valtiollista mittaria, Suomen tulevaa huoltosuhdetta, syytä pelkoon on meillä kaikilla, ellemme muuta nopeaan ja rankasti koko sosiaalijärjestelmäämme. Mutta silti: Elämä ennen työtä.

Vanha laivamekaanikko

Törmäsin eilen netissä hyvään tarinaan, jossa ison laivan koneessa oli vika ja sitä olivat koittaneet useat jo saada toimimaan. Lopulta vanha konemestari saapui valtavan työkalulaukkunsa kanssa paikalle ja tuhtasi aikansa koneen parissa. Kävi sen läpi kauttaaltaan, otti sitten ison kumipäisen vasaran ja kumautti kerran – kone käynnistyi.

Laivanomistaja sai parin viikon kuluttua 10 000 dollarin laskun ja kimmastui: ”Mitä helvettiä? Sinähän kumautit moottoria kerran ja se oli siinä! Vaadin eritellyn laskun.”

Saamansa piti. Vanhan konemestarin erittelyssä oli kaksi riviä: Vasaralla kumauttaminen 2 dollaria ja tieto siitä mihin paikkaan kumauttaa, 9998 dollaria.

Sisällöntuottajan arkea

Törmäämme lähes päivittäin yllä mainitun ”kumaustuspaikan” kyseenalaistajiin.

Yleisvika on se, että nyt 80% asiakkaista luulevat osaavansa mm. graafisen suunnittelun, tekstin teon, netin tekniset asiat ja valokuvaamisen. Juttelemme useasti, että se ”loistoidea” vaatii monasti joko esseen pituisen selityksen siitä, miksi ko. asia ei nyt vaan sovellu tehtäväksi sillä idealla, tai se hylätään kauniisti heti, koska keksimme saman ja hylkäsimme sen jo.

Kaikilla aloilla on asiantuntijansa. Vanha perstuntuma taisi olla se, että jotain pitää harjoittaa 10 000 tuntia sen jotenkin hallitakseen? Jos siis opiskelee ja tekee valitsemaansa tointa vaikkapa kahdeksan tuntia päivässä, vaatii se 3,5 vuotta jokapäiväistä työtä, viikonloput ja pyhät mukaan lukien, jotta alkaa hallita hommaa joten kuten. Japanilaisilla puusepillä 35 vuotta.

Hulluinta vielä omalla alallamme on se, että jos minulla on 20 vuoden kokemus alalta, ja olen nyt 20 kertaa nopeampi tekemään töitä kuin nuorempana, yleinen laskutusperuste tai -toive on silti aika, esim. tunti- tai päivähinta.

Eli siis mitä paremmaksi tulen, sitä vähemmän minulle kuuluu työstäni palkkaa?

Eipä silti, kivaa hommaahan tämä on, siistiä sisätyötä kuitenkin.

Unohda työajan pidennys, joka on tutkimustenkin mukaan idioottien hommaa. Loistava suunta olisi työajan lyhennys, joka taas toimii tutkitusti (linkki 1 ja 2). Itse olen yrittäjänä löytänyt vielä paremman työnteon tavoitteen.

POIS KELLONAIKATYÖSTÄ

Kun lähdin yrittäjäksi 10v. sitten, ajattelin jo alussa, että koitan irtautua kellonaika- tai tapapohjaisesta työstä. Ihan vieläkään se ei täysin onnistu, koska asiakkaista melkein kaikki työskentelevät kuitenkin klo 8-17 välillä arkisin. Jos haluaa reagoida liian nopeasti, mistä myös pitää oppia pois, koneen ääressä on tuolloin oltava.

Osa asiakkaista soittelee minulle iltaisinkin, mutta siitä tavasta jättäydyin pois jo vuosia sitten, että ottaisin työasiat iltaan. En vain vastaa, enkä soita takaisin kuin aamulla.

KIINNOSTAVIA JUTTUJA

Toinen pääpointti on ollut löytää aidosti itseä kiinnostavia juttuja, joista mahdollisesti voisi olla työksikin (ei tietenkään aina). Siinäkin ollaan jo matkalla, tosin hitaalla sellaisella.

Kehittämämme ekologinen pientalomalli on suunnittelun vaiheessa kaksi. Nyt karsimme kaiken röhnän ja turhan pois, jolloin jäljelle jää vain se, missä itse haluaisimme kahdestaan asua: Loft-asunnossa, joka on tehty ekologiseksi omakotitaloksi.

Rob Hill Sr. kertoi saman jota olen tolkuttanut kaikille – yhdellä lauseella. Kiitos.

robhillsr

 

Torstaina kirurgi lopulta soitti ja kertoi leikatun lisäpalan olleen täysin puhdas. Melanooma oli todellakin vain pintaluomessa. Itku tuli meille molemmille jo kesken puhelun. Olen taas terve.

Torstai-ilta kuluikin sitten torpalla pitkälle. Rakkaat Rani ja äitinsä Pirjo liittyivät seuraamme juhlimaan, ja jaksoimmekin Ranin kanssa ihan aamuun saakka. On taas upeaa hengittää 5 viikon stressijakson jälkeen – terveenä.

On kuitenkin hyväksyttävä, että 46 -vuotiaana olen jo siirtynyt todennäköisyyksien toiselle puolen: Tästä lähtien sairauksia tulee useammin.

On siis parempi käyttää se terveenä saatu aika hyvin ja hyvien ihmisten seurassa.

Uusi takki Apurille

Käytin aikani vastausta odotellessa mm. pistämällä Apurin sivut kokonaan uusiksi. Olemme nyt markkinointiravintola, jonka kärkituote on auttaa aloittavia yrityksiä alkuun, puoleen hintaan. Se tarkoittaa että saat siis:

  • Logosuunnittelun ja -tuotannon
  • Verkkosivut
  • Käyntikortit
  • PPT/ Keynote-pohjat
  • Ja muutakin (animaatio, tv-mainos jne.)

…Kaiken -50% alennuksella. Työhön yleensä menee 1-2 viikkoa, joten maksat vain puolesta. Varaa pöytäpaikka raflastamme, niin aloitetaan.

Mutta ennen kaikkea, iloitse terveydestäsi ja nauti elämästä….. ja ethän tee liikaa töitä?

Katsoimme nyt toisen kerran yhden maailman parhaista tv-sarjoista, Breaking Badin. Siinä highschoolin kemianopettaja ryhtyy ja ajautuu huumeparoniksi – kalifiksi sen maailman kalifin paikalle.

Sarjan pihvi käy ilmi viimeisessä osassa, kun päähenkilö selittää vaimolleen, miksi hän moiseen ryhtyi:

Minä olin siinä hyvä ja tunsin olevani elossa.

Aloin miettimään, kuinka tärkeää meille kaikille on työ. Se on kuitenkin iso osa identiteettiämme.

Olen aiemminkin kirjoittanut, kuinka vähän oman 25-vuotisen työurani aikana olen saanut asiakkailta edes simppeliä kiitos -sanaa hyvin tehdystä työstä.

Ja ei, en ole ollut huono. Olen aina ollut tunnollinen molemmissa urissani. Ensin tietotekniikkamyymälän myyjänä ja liikkeenhoitajana sekä viimeiset 16 vuotta viestinnän suunnittelijana ja tekijänä.

Meihin on sisäänkirjattu ummikko, joka ei osaa sanoa puolisolleen rakkauttaan eikä työkavereilleen tai vastapuolelle kiitosta.

Oletko elossa?

Vaikeampi kuin olla hyvä työssään, on olla elossa. Sitä itsekään en myönnä olevani, koska näille työurille ”olen vain ajautunut”. Ei ne kuitenkaan ole intohimotyötä.

Jotta tuntisi olevansa ”elossa”, työnkin pitäisi olla jotain, joka antaa muille vielä enemmän kuin itselle.

Lisäksi työ olisi todennäköisesti lempiharrastuksesta kasvanutta. Sellaisesta harrastuksesta, jota ei malta olla harrastamatta. Siitä kasvaa työ, jota ei malta olla tekemättä.

Maltan oikein hyvin olla välillä tekemättä omaani.

Ohessa ”vaihtoehtoinen loppu” Breaking Badille 😉

Kun katselee uutisia ja juttuja, saa käsityksen, että meillä on tärkeysjärjestykset sekaisin. Mediaa hallitsee työ ja kaikki sen ympäriltä. Taas kerran:

Työn pitäisi olla mahdollistava keino elämistä varten, ei toisinpäin. Missä vaiheessa keinosta tuli päämäärää tärkeämpi? Millainen määrä rahaa on tarpeeksi, jotta saa alkaa elämään?

Vaikka pidänkin työstäni, pienyrittäjänä olo on aika ajoin stressaavaa. Mikrokoonkin yritykset vaativat yllättävän paljon hoitamista, jotta voi tehdä edes työtä. Kummallista, sillä yritys on vain y-tunnus, sarja numeroita?

Aion pitää keinosta tauon. Siirryn hetkeksi päämäärään.

Katkaisen kuukaudeksi 90% työstä, koska kehoni on taas stressaantunut siitä. Liian stressaantunut ykkösistä ja nollista. Liian täynnä kassavirtoja ja myymistä. Kehoni kaipaa aurinkoa, kavereita, uimista ja elämisen nautintoja.

Muistakaa huoltaa itseänne. Jos työnne on sellainen, ettette voi, tehkää työstänne ja elämästänne sellaista, että voitte. Ja muistakaa paijata toisianne sekä kaikkia eläviä.

Tässä päätoimittaja Teija Uitton pyynnöstä kirjoitettu artikkeli Turkulaiseen 26.9.2015. Pyyntö sisälsi ehdotuksen yhteen muutokseen, joka vaikuttaisi mahdollisimman laajalti ja positiivisesti Suomen työelämään.

Kaikki ovat lukeneet ja kuulleet liikaakin Suomen tilanteesta.

Kun pyydettiin, suostuin silti kirjoittamaan mikroyrittäjän näkökulmasta yhden muutosehdotuksen. Valitsin sellaisen, mikä mielestäni vaikuttaisi eniten, positiivisella tavalla, koko Suomen tilanteeseen.

Julkinen keskustelu ja näkökulma tuskaan on liian kapea: Tökitään yksittäisiä etuja ja keinoja. Jos otetaankin askel taaksepäin ja katsotaan laajempaa kuvaa?

Nopeutuva ja reaaliajassa muuttuva maailma on musertanut hitaan poliittisen ja virkamieskeskeisen päätöskoneiston ja säännöstöt, kaikilla tasoilla, jokaisessa kehittyneessä maassa. Seurauksena on mm. työttömyyden ja velkojen kasvua.

Mikä olisi siis mahdollisimman suuren positiivisen muutoksen aikaansaava uudistus?

  • Fakta: Tulevaisuuden työ on sirpaleista, yrittäjä- ja osaamislähtöistä.
  • Fakta: Se tapahtuu robotisaation ja digitalisaation rinnalla, koko ajan automatisoituvassa ja rajattomammassa maailmassa.
  • Fakta: Jokainen ihminen joutuu opiskelemaan jatkuvasti, ja tekemään hyvin erilaisia töitä koko elämänsä.
  • Fakta: Työ- ja vapaa-aika on jo sekoittunut monella alalla ja ilmiö laajenee koko ajan lisää.

Kuitenkin työelämämme luokittelu, artiklat ja säännöt perustuvat kärjistetysti maailmankuvaan, jossa käytiin koulua, oltiin samoissa töissä koko elämä ja lopuksi jäätiin eläkkeelle.

Nyt tarvitsemme yhteiskunnan ja pelisäännöt, jossa jokaisella meistä on mahdollisuus vaihtaa opiskelijasta työttömään, yrittäjään, työntekijään tai työnantajaan sekä takaisin – muutamalla hiiren painalluksella.

Sillä sitä elämämme nyt jo on – jatkuvaa ja nopeaa muutosta.

Tarvitsemme siis asennemuutoksen

Meidän pitäisi antaa ihmiselle mahdollisuus elää ja liikkua hurjasti muuttuvan maailman mukana ilman, että jokaista nöyryytetään ja kohdellaan kaltoin menneen maailman varjoissa.

Tarvitsemme kaiken tuen, kannustuksen ja avun, jotta ”sen jokapäiväisen leipänsä” saisi pöytään.

Emme halua, emmekä tarvitse nykyisenlaista Suomea, jossa itse asiassa estetään ihmisen kehittyminen eikä kannusteta siihen.

Jari Liitola,