Olen kyllästynyt taistelemaan. Ehkä vaihe tulee kaikille enemmin tai myöhemmin?

Koitan nyt keskittyä vain hyvään elämään itselle ja läheisille. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän iloa olen menettänyt. Se huolettaa, joten nyt on tehtävä lisää muutoksia. Ilmastoahdistus saa jäädä taaemmas, samoin politiikka. Hymyä pitää saada lisää, koska silloin lähelläkin ollaan iloisempia. Juuri nyt pitää korjata liian vähä uni. Se vaikuttaa kaikkeen. Kun se on parempaa, voin siirtyä korjaamaan seuraavaa asiaa. Katse on siis parantamisessa edelleen, mutta nyt se kohdistuu itseen ja ihan lähelle.

Stoalaisuudessa ja buddhalaisuudessa on molemmissa ainakin tämä yhtäläistä: Ei kannata välittää niistä asioista, joille ei voi mitään.

Tuo tietenkin suodattimella, ts. kannattaa olla ekologinen ja järkevä, muttei kantaa maapalloa olkapäillään.

Monet asiat harmittavat, varsinkin jos käyttää paljon sosiaalista mediaa. Silloin kannattaa muuttaa omaa käyttäytymistään eikä naputtaa muille. Lähde pois sieltä paikasta, virtuaalisesta tai fyysisestä, joka ottaa pattiin. Annan kyllä edelleen suoraa palautetta mm. erilaisiin pienempiin epäkohtiin joita huomaan. Se on kuitenkin helppo tapa korjauttaa asioita.

Me elämme nyt aikaa, jolloin vanhemmat vaativat yllättävän paljon erilaisten asioiden hoitamista. En rehellisesti edes tiedä miten kaikki sujuisi, ellemme olisi yrittäjiä. Voimme joustaa melko paljon, mutta rajansa siinäkin. Joskus tulee viikkoja, jolloin joka päivä joku vanhemmista haluaa jotain palvelusta, jopa muutaman kerran samana päivänä. Silloin tuntuu muutto Rukalle todella läheiseltä 😉

Toki pitää muistaa, että tässä iässä myös liika ylimaallinen ilo maksaa jo paljon. Enkä siis tarkoita pelkkiä ruokia juomineen, vaan niiden jälkeisiäkin päiviä. Kroppa ja pää eivät ole enää nuoria ja taipuisia. Serotoniinipuutos voi viedä pitkäksi aikaa mielen matalalle.

Kohtuu kaikessa ei ole huono oppi edelleenkään.