Tag Archive for: työelämä

Työtä omilla ehdoilla – koskaan ei ole ollut näin tasapainoinen olo

(Teille ketkä ette kestä hyviä uutisia, varsinkaan muilta, lopettakaa lukeminen tähän). Olen työn puolesta juuri nyt onnellisimmillani. Saan tehdä päivittäin työtäni rakkaan vaimoni kanssa ja juuri nyt meillä on mahtavimmat vuosisopimusasiakkaat koskaan. Tänäänkin istuttiin, turvavälein, mukava palaveri Spinkkilän ja hänen tulevan yhtiökumppaninsa kanssa, koska pääsemme starttaamaan ja tekemään kokonaan uuden rakennusalan yrityksen sekä sen ensimmäisen […]

Torppakausi 2021 alkaa

Kohta muutamme asumaan pääosin taas torpallemme, kun saamme vesimittarin paikalleen (keskilämpötila nousee nollan yläpuolelle). Talvella ollaan käyty viikonloppuisin siellä, mutta nyt asuminen muuttuu toisin päin, piipahdamme kaupungissa vain hoitamassa omia ja äidin asioita. Tänä kesänä, joka tuntuu olevan taas uusi koronakesä, teemme enemmän parannuksia. Viime kesänä katkoimme muutamia puita ja istutimme niitä ja uusia pensaita. […]

Muistutus taas: Rakkaudella, terveydellä ja taloudellisella turvalla suurin merkitys

Taas rytisee ympärillä. Syöpää siellä ja täällä, jopa kuolemia, mm. 59v. vaan nukkui pois. Kirjoitan taas tästä aiheesta, koska se on maailman tärkeintä muistaa. Harvoin luen esim. jotakin LinkedIn -töhnää, koska inhoan kaikkea business-meuhkaamista. Tekisi mieleni ravistella niitä ihmisiä. Vaan ei sitä itsekään silloin tajunnut, kun 25-40 -ikäisenä painoi vain töitä, että se ei ole […]

Koronakevään touhuja torpalla

Nyt olemmekin asuneet valtaosan ajastamme Taivassalon torpalla. On outoa ajatella, että 24.5.2020 jo kohta kolmisen kuukautta. Kesähän vasta alkaa! On taas kaikenmoista pientä tullut touhuttuakin. On todella nautittavaa puuhailla torpalla ja sen pihalla, kun kuitenkin elanto tulee mainostoimisto- ja it-töistä. Vastapaino on täydellinen. Jotenkin innostuu koko ajan enemmän ja enemmän puutöistäkin. Otin mm. pari vuotta […]

Tyhjä olo, koska elämän kääntöpisteellä

Kirjoitin aiemmin tästä syksystä. Totuuden nimessä alakulo tai lievä masennus on tehnyt tuloaan jo muutaman vuoden. Oma Kalle Keittiöpsykologi sanoo sen johtuvan siitä, että olemme Pian kanssa elämämme kääntöpisteellä. Rakennus ja kerääminen vaihtuvat nyt luopumiseen ja elämiseen. Elämä lyhyesti kerrottuna Vuodet 0-17 elin kai tavallista poikuutta. Olin hyvä jalkapalloilija ja tietokonepelaaminen kiinnosti. Johtuen vanhempien avioerosta […]

Elämätyö ja välttämätön sosiaalijärjestelmän uusiminen

Jatkoartikkeli haastatteluuni Vakka-Suomen Sanomissa. Kuva Pawel Kuczynski. Nyt kaikkea mitä teen määrittää se, etten tiedä kuinka kauan täällä pääosin ihanassa maailmassa saan viettää. Se tarkoittaa, että pyrin edelleen vähentämään niitä asioita elämästäni, jotka masentavat ja syövät energiaani hyvistä jutuista. Mm. Taantunut setäpolitiikka Suomessa ja maailmalla, väärät ihmiset, ei-kiinnostavat asiat ja projektit jne. saavat jäädä ilman […]

Kohti unelmaa, jossa työstä ei tarvita lomaa

Unohda työajan pidennys, joka on tutkimustenkin mukaan idioottien hommaa. Loistava suunta olisi työajan lyhennys, joka taas toimii tutkitusti (linkki 1 ja 2). Itse olen yrittäjänä löytänyt vielä paremman työnteon tavoitteen. POIS KELLONAIKATYÖSTÄ Kun lähdin yrittäjäksi 10v. sitten, ajattelin jo alussa, että koitan irtautua kellonaika- tai tapapohjaisesta työstä. Ihan vieläkään se ei täysin onnistu, koska asiakkaista […]

SE TÄRKEIN KEINO NOSTAA SUOMI SUOSTA? (Turkulainen 26.9.2015)

Tässä päätoimittaja Teija Uitton pyynnöstä kirjoitettu artikkeli Turkulaiseen 26.9.2015. Pyyntö sisälsi ehdotuksen yhteen muutokseen, joka vaikuttaisi mahdollisimman laajalti ja positiivisesti Suomen työelämään. — Kaikki ovat lukeneet ja kuulleet liikaakin Suomen tilanteesta. Kun pyydettiin, suostuin silti kirjoittamaan mikroyrittäjän näkökulmasta yhden muutosehdotuksen. Valitsin sellaisen, mikä mielestäni vaikuttaisi eniten, positiivisella tavalla, koko Suomen tilanteeseen. Julkinen keskustelu ja näkökulma tuskaan on […]

Kesäpäässä elämä on nyt

Kannan jo kesäpäätä. Unohdan kaikki asiat, joita ei ole merkitty puhelimen kalenteriin. Aamullakin sain asiakkaalta soiton, että istuivat palaverissa ja minua ei näy. Ei näkynyt ei, kun en ollut merkannut palaveria kalenteriin 1,5kk:tta sitten. Kesäpää. No, puhelimella asiat hoituivat mainiosti ja skype/hangoutkin olisi käynnistynyt tarvittaessa. Suomessa on jo muutenkin liikaa palavereita: Ns. rutiinitapaamiset hoituisivat kaikki puhelin- tai […]

Suomessa on usein hirveää tehdä töitä

Olen työskennellyt muutamassa muussakin maassa kuin Suomessa. Täällä on yksi piirre yli muiden: Työ on harvoin kivaa. Onko Suomessa nykyään hirveää työskennellä? Onko historiamme huonoimmat hallitukset saaneet näin pahan ilmapiirin aikaan? Vai onko kuitenkin jokaisen oma asenne ratkaiseva? On. On. Kyllä. Toki itselläkin on pinna kireämmällä silloin, kun budjettilaskelmat näyttävät uhkaavilta. Pienyrittäjällä se asteikko menee näin: Peipponen = […]