Bob irvisti jo sohvan takaa – erään mikroyrittäjän sietämätön hiljaisuus
Aina ja taas ajoin samaan ansaan. Sähköposti ja puhelin hiljenivät kuukaudeksi todella lujaa. Olen kokenut saman jokaisena 16 yrittäjävuonna, joskus jopa 3-4 kertaa vuodessa, mutta joka kerta se hiipii hiljaa hiiskumaan – kauhu kaiken loppumisesta.
Olin ensin tyytyväinen hiljaisuudesta. Saimme aikaa hoitaa uuden asuntomme remontointia ja siihen liittyviä taisteluasioita erinäisten sidosryhmien kanssa sekä inan keskenämmekin – pitkä avioliitto näetsen 😉
Sitten vuosi vaihtui ja saimme asuntojututkin hyvään malliin, mutta hiljaisuus sisälläni oli noussut jo pieneksi kapeliksi. Vaikka tiedän tiettyjen ajanjaksojen olevan alallamme aivan kuolleita, kuten joulusta tammikuun puoliväliin ja juhannuksesta elokuun loppupuolelle, niin en opi koskaan niitä sietämään. Ja jep, jälkimmäinen on muuten jo aika pitkä, 2,5kk:tta.
Nyt tänään, 12.1., sain vihdoin yrityksemme kauppapään taas auki ja sisäinen kauhu siirtyi taas muutaman kymmenen metrin päähän odottelemaan uutta aikaansa. Se on muuten itselläni Twin Peaksin Bobin näköinen, tiedoksi teille ketkä tiedätte miehen.
Myös tämä pandemia, joka ihan oikeasti kaataa yrityksiä joka puolella, tekee asiaan lisäkierroksia.
Riittääkö yrityksillä vielä rahaa markkinoida? Suomalainen yritysjohtaja kun vetää rahapussit kiinni kun on omassa hallissa hiljaista, vaikka pitäisi tehdä fiksusti.
Kassavirta on yrittäjän kaikki kaikessa. Pitää olla rahaa maksaa menot vaikka tulotulppa tulisikin.
Onneksi olemme viilanneet kulumme minimiin ja saaneet jonkun roposen säästöönkin. Lisäksi meillä on 5-6 tasaista työtä tilaavaa vuosisopimusasiakasta. Ne ovat pumpulisuojana Bobin seuraavaan hyökkäykseen, ainakin vielä.
Kiitos kaikille teille ketkä ette passivoidu sikiöasentoon. Sen avulla moni muukin mikroyritys kuin me jatkaa eloaan.
Millaiset ovat omat pelkosi yrittäjänä? Kenen näköinen on oma sisäinen kauhusi?
