Artikkelit

Tähän vajaan viisikymppisen ikään päässeenä nautin stressivapaammasta tavasta tehdä työni. Siihen löytyy kaksi pääideaa miten sen teen?

1. Tee vain mukavien kanssa työsi

Pikku Apuri tekee kahdenlaista työtä:

  • Projektityötä, jossa tehdään asia x asiakkaalle y, laskutetaan ja heilutetaan kivat jatkot
  • Teemme myös ns. vuosisopimustöitä, jolloin tietyille asiakkaille teemme joka viikko markkinoinnillisia toimenpiteitä. Asiakkaat maksavat siitä meille kuukausittaisen hinnan.

Nyt olemme onnistuneet viime ajat molemmissa ”linjoissa”: Meillä on ollut todella mukavia projektitöitä, kuten esim. Aurakoulutus ja juuri nyt työn alla oleva Sellon Katse. Vuosisoppariasiakkaista mm. Wihanto ja Midas Kultasepät ovat molemmat sellaisia, joiden kanssa on kivaa tehdä työnsä ja meistä on aidosti mukavaa edesauttaa molempien liiketoimintaa.

2. Tee työsi valovoiman avulla

Olen aiemminkin kirjoittanut tästä aiheesta.

Ideana on jakaa työnteko synkkiin aikoihin ja vapaa-aika kivampiin hetkiin.

  • Teemme hurjasti tietokoneella tehtävää työtä kun on pimeää, märkää ja surkeaa. Yleensä se väli on lokakuusta maaliskuun puoliväliin. Yhteensä 5+ kuukautta.
  • Kun aurinko on ylempänä ja lämmittää sekä valaisee, alkaa toisenlainen työnteko. Mm. ulkohommat, joista ei makseta palkkaa. Silloin vähennämme tietokonetöitä. Teemme niitä kuitenkin kesäkuulle asti (ja osin kesälläkin). Huhtikuussa muutamme puoleksi vuodeksi torpalle Taivassaloon, jossa riittää puuhaa ulkosalla.
  • Kesäkuu-lokakuu -välin teen sadepäivät tietokonetöitä joista maksetaan, ja kauniimmat kelit taas ovat ulkohommia, joissa raha puolestaan palaa kiertoon.

Jos analysoin työaikaa, se menee kutakuinkin näin:

Pimeä aika

Teen tietokoneella taitto-, kirjoitus- ja liukuhihnatöitä n. 6 tuntia päivässä, yleensä klo 7-13 -välillä. Sen lisäksi teen ajattelu-, suunnittelu- ja ideointityötä 0-6 tuntia päivässä. Se tapahtuu aamulla klo 4-7 tai iltapäivällä tai illalla.

Valoisampi aika

Kun on kaunista, ollaan ulkona. Tehdään remppahommia, kävellään, vaelletaan jne. Silloin ei vastailla kuin puhelimeen ja sähköposteihin, vauhdista. Kun on huono ilma, tehdään töitä kuten ”pimeällä ajalla” (yllä).

Mitä näistä sitten seuraa?

Jos onnistumme noudattamaan ko. sääntöjä, se tarkoittaa sitä, että:

  • nukumme paremmin,
  • voimme paremmin ja
  • parisuhteemme voi hyvin. Se taas johtaa siihen, että
  • meistä voi olla kivaa seuraa myös ystävillemme.

Täytyy muistaa, että tällainen tapa tehdä työtään maksaa. Emme saa sellaisia rahoja mitä saisimme normityöksi määriteltävällä tavalla. Mutta rahan sijaan saamme paremman mielen ja ennaltaehkäisemme omaa mielisairauttamme.

Ei se jatkuva kasvu, vaan se jatkuva kasvaminen.

 

Olo on niin kiitollinen. Saamme vaimoni kanssa tehdä mukaville asiakkaille töitä. No, sehän on päätetty jo vuosia sitten, että ”mulkkujen kanssa emme töitä tee.”

Koossa on nyt sen verran vuosisopimusasiakkaita, että enempää ei nyt mahdu, jotta voimme tehdä työmme kunnolla. Jos haluat, voi laittaa viestiä päästäksesi ”jonoon”. Jos joku väistyy, paikka vapautuu seuraavalle. Kiitos luottamuksesta.

Irrallisia projektitöitä mahtuu elokuun puolivälistä taas kalenteriin, sillä irtoprojekteja varten meillä on verkosto luotettavia ystäviä vierellämme. Jos siis kaipaat verkkosivuja, mainoskampanjoita jne., ne kyllä onnistuvat taas 15.8. eteenpäin.

Hyvää kesää – meillä se on työteliäs, mutta aiomme myös muutaman viikon lomailla ihan ilman konetta. Ensi viikon lopussa on nopea reissu Italiaan tiedossa, koska yksi ikisuosikeista, Pearl Jam, pitää kyllä kerran nähdä intohimoisten fanien kanssa – nyt näemme heidät Padovassa 🙂

Olemme aina olleet Kreikkafaneja. Mukavia ihmisiä, mahtavan hyvää ruokaa ja hyvät ulkoilu-/ harrastusmahdollisuudet. Vaikka hinnat nousevatkin koko ajan, Kreikka kohtelee meitä edelleen hyvin.

Odysseus -huoneistot Agia Marinassa.

Saavuimme eilen Kreetalle, joka on Kreikkakohteista meille rakkain. Täällä, Agia Marinassa, asuvat ja pitävät pientä perhehotelliaan (Odysseusta) myös paikalliset ystävämme, Krasoudakin perhe. Siksi tulemme aina tänne. Ja siksi, että vaelluskohteiden kuningas, Samaria, löytyy täältä.

Työnteko UV-arvojen mukaan, Taivassalossa ja Kreetalla

Yli 5 ja äkkiä sisään tai varjoon!

Minulta leikattiin kaksi vuotta sitten pintamelanooma. Se muutti elämäni UV-arvojen mukaiseksi. Itse asiassa kaikkien pitäisi kesäaikaan seurata UV-arvoja, ei perussäätä. Sunburnmap on yksi hyvä sivusto seurata UV:ta.

Taivassalossa touhuamme pihatöitä aamut, teemme tietokonehommia kovat UV-ajat, eli klo 12-15, ja viihdettä saa olla sen jälkeen.

Ihan sama rytmi on täällä Kreetalla, vaan UV-arvot ovat tuplat verrattuna Taivassaloon.

  • Heräämme n. klo 7 maissa ja menemme aamiaiselle. Olemme nyt toista vuotta täällä Alexia Beach Hotellissa, joka on hinta-laatu -suhteeltaan paras kokemamme.

Biitsikävelylle oiva ranta. Aivan kuin Hua Hinin vastaava.

  • Aamiaisen jälkeen ampaisemme 10km pitkälle rannalle kävelylle. Sellaiset rapiat 10 000 askelta ripeästi kasaan.

Aamiainen ja uima-allasaluetta Alexiassa.

  • Kello 11 UV nousee, pilvettömänä hellepäivänä, jo seiskaan. Äkkiä sisään tai varjoon. Yleensä kävelyn jälkeen pulahdamme Alexian uima-altaaseen, jossa muutama kunnon veto.
  • Sen jälkeen parvekekahvit ja tietokoneelle töihin. Töitä saakin tehdä ihan kello 16 saakka, jolloin UV alkaa laskea siedettäväksi.

Mythos – Gyros -yhdistelmä on pakollinen.

  • Ilta on sitten viihteen ja rientojen aikaa, josta on parempi olla kertomatta. Mythos jos toinenkin voi kulua.
  • Ja aamusta kaikki taas uudelleen.

Hinnat nousevat Kreetallakin

Kyllä sen joka vuosi huomaa, miten hinnat nousevat täällä. Kaupassakin moni asia on jo Suomea kalliimpaa! Toki syöminen ja juominen ravintolassa, tai juomat kaupassa, ovat vielä kaukana Suomen vastaavista.

95-bensahinta heiluu täällä nyt 1,6-1,7€/ litrahinnoissa. ”Kasipakki” Mythos -olutta kaupassa maksaa alle seitsemän euroa, mutta juusto jo tuplan suomihintoihin.

Löysinpä minäkin jotain ostettavaa täältä, käsityönä tehtyjen nahkatarvikkeiden lisäksi. Vaan ei ollut myytävänä 🙂

Hondan cafe racer.

 

 

 

Kun on tarpeeksi kauan tehnyt lujaa töitä ja säästänyt sen mitä ihminen tarvitsee turvakseen, on velvollisuus nauttia ajastaan heti – ei sitten joskus.

Tausta

Olemme viitisen vuotta saaneet ottaa vaimoni kanssa vapaammin, koska saimme ajoissa jo asunnot velattomiksi. Olen monesti kirjoittanut, kuinka aloimme jo 90-luvulla noudattamaan simppeliä budjettilomakkeen kuria. Elimme silloin, suuremmilla palkoillakin, kuin nyt. Kuukausimenot rutistettiin 1000-1500€:oon kuukaudessa. Siitä jäi sitten väkisinkin paljon lainojen maksuun ja säästöön. Tämä tasan viisi vuotta sitten kirjoittamani budjettipohja-blogijuttu on edelleen ylivoimaisesti luetuin kirjoitukseni.

Hullua on se, että mitä vapaammaksi pyrimme, sitä enemmän saamme työtä tehdäksemme.

Nyt

Nytkin tämä syysalku on juostu aivan hulluna uusien asiakasprojektien kimpussa. Upeaa on katsoa, miten vastikään yrittäjäksi Pikku Apuriin hypännyt Pia tekee yhdessä kanssani isoa kampanjaa koko Pohjoismaihin ja muutamaa vaativaa myymäläsuunnittelua.

Päätimme hyvin yksinkertaisesta perussäännöstä jo aiemmin:

Kun työtä tulee, se hoidetaan ekstrahyvin, koska tulee aikaa jolloin sitä ei ole.

Olemme jo päättäneet, että jahka pahin kiire hellittää, lennämme lämpimään ja myös tutkailemme viileämpiä kaupunkikohteita Euroopassa. Monelle on edelleen epäselvää se, että tietotyöläinen, joka tekee työnsä kannettavalla tietokoneella, ei tarvitse toimistoa, saatikaa pomoa kello kaulassa vahtimaan.

On käsittämätöntä, että Suomen tasoisessa hyvinvointikehdossa käytämme voimiamme aikuisten ihmisten holhoamiseen. Suoritamme edelleen työaikaa, emme työn tuloksiin perustuvaa tulosta.

Tavallaan elämme jo nyt eläkeaikaa, sillä jos saamme elää eläkeikään, eläkkeemme ovat niin pieniä, että meidän pitää tehdä työtä ehkä edelleen? Kiitos vain ahneet polvet edellämme. Ja polville meidän jälkeemme – jääkö mitään?

Aika

Normaali työaikani on hankalaa määritellä, koska olen oma pomoni, mutta se menee suurin piirtein näin – peruspäivänä, ei kiireaikoina:

  • Herään yleensä klo 6-7 aikaan (joskus klo 3-5), jolloin luen lehdet ja uutiset. Siihen menee n. tunti.
  • Sitten avaan sähköpostit ja teen kiireisimmät työt, joita asiakkaat ovat illalla vaatineet/ toivoneet. Siihen menee n. 30 minuuttia – tunti.
  • Siirryn toimistomme Manillaan, koko 240 metriä pitkän työmatkani. Olen siellä yleensä klo 8-9.30.
  • Teen lujasti töitä klo 8/9 – 13 välisen ajan. Saan siinä enemmän aikaan, kuin ”töissä” ollessani kahdessa työpäivässä.
  • Iltapäivästä tulen kotiin syömään lounaan yhdessä Pian kanssa. Sen jälkeen pyrimme lähtemään pitkälle kävelylenkille (2+ tuntiselle).
  • Lenkin jälkeen (ja joskus sen aikanakin) katson taas postit – onko jotakin kiireellistä?
  • Jollei ole, saatan ottaa hetken iisisti, esim. lukea kirjaa ja nukahtaakin.
  • Joskus klo 17-19 teen viimeiset työt ja saatan jo tehdä seuraavien päivien pohjiakin, jos tarmo riittää (onpahan sitten vähemmän edessä).
  • Ilta rauhoitetaan muille askareille.

Jos tuosta nyt laskee, niin varsinaisia työtunteja tulee päivässä 4-8 välillä. Väittäisin, ettei tietotyöläinen pysty tekemään luovaa työtä kuin maksimissaan 5-6 tuntia niin, että jälki on tasokasta.

Sitten tulee päiviä, kun olen jo tehnyt sen päivän työt aiemmin tai asiakas venyykin kommenteissaan, materiaaleissaan tmv. Silloin pidän vapaata työstä, lukuunottamatta postin lukuja. Viikonloppuisin en tee maksullista työtä, mihin huom. en laske blogikirjoituksia ja omaa markkinointia. Niihin menee helposti 4-6 tuntia viikossa.

Joka tapauksessa koitamme pitää, varsinkin torppakautena, eli toukokuu-syyskuun loppu, kolmipäiväisiä viikonloppuja. Lisäksi vapaapäivät menevät torppatöissä.

Ja torpalla asuessamme meillähän on ihan omanlaisensa työrytmi, eli sadepäivät ja kuumimmat jaksot tehdään maksullisia tietokonetöitä – muuna aikana ei.

Kun olemme matkoilla, teemme oikeastaan torppasäännöillä töitä, eli sadekuuroajat sekä keskipäivän kovimmat uv-ajat, eli klo 12-15 (melanoomasta jäänyt viisaus). Muuten olemme täysin vapaana tekemään mitä huvittaa.

Voin kertoa, että en pystyisi parempaa suunnittelemaan. Vaikka saisin lottovoiton, en osaisi olla aloillani. Tekisimme aivan samoin töitä kuin nytkin.

Muuten: Tämä teksti kirjoitettiin Gregg Allmanin viimeiseksi jääneen albumiin tahtiin. Iso suosittelu! Greggkin koittaa siinä kertoa, että eläkää kun elätte, älkää silloin kun kuolema jo kolkuttaa tuvan laseihin.

”Pahimmassa tapauksessa joku kymmenhenkinen biisintekijäryhmä saa jollain leirillä, vai miksikä niitä sanotaan, aikaiseksi jonkinlaisen kappaleen. Ei siitä oikeastaan kukaan ole vastuussa, siitä nyt tuli tuommoinen. Sitten joku tuottaja tai a&r katsoo, että annetaanpas tämä vaikka tuolle artistille. Ei se artisti hirveästi tykkää siitä biisistä, mutta täytyyhän sillä jotain laulettavaa olla. Sitten mennään studioon ja äänittäjä äänittää sen, vaikkei se oikein innosta sitä. Eikä soittajatkaan kauheesti innostu, koska se on aika tavallinen biisi. Eikä siinä oikeasti kauheesti ideaakaan ole. Ei se esittäjäkään nyt varsinaisesti millään tavalla saa otetta siitä, mutta se kuitenkin laulaa sen ja tekee, mitä tehtävissä on. Sitten se miksataan ja masteroidaan. Siitä tulee single. Sitten se menee radioille, ilmestyy jonnekin Radio Suomipopin pöydälle. Ne katsoo, että mikäs tämä on, ai tämä on joku uusi juttu. No, täytyy kai se soittaa, kun se on tehty, vaikka ei tämä mikään ihmeellinen biisi ole. Sitten ihmiset kuuntelee sen. Että ai, tässä on tämmöinen artisti ja tuommoinen biisi tuli, ja tuota noin… Eli se koko ketju on sellainen, että missään vaiheessa kukaan ei ihan oikeasti välitä siitä biisistä. Mutta kaikki tekee innokkaasti, ja homma pyörii.”

Siinä juuri 60v. täyttänyt J.Karjalainen kiteyttää nykymusiikin teon uuden Nälkä -aviisin avausnumerossa, mutta eikö tuo sovi aika moneen alaan ja työhön?

Jonkun muun rahat, joita valitun tiimin pitää pyörittää eteenpäin, kunnes joku sellainen on valmis, mihin ei kenenkään sydän ehtinyt tarttua matkalla.

Ihan rehellisesti ei ole ihme, että Suomi tarpoo suossa. Jos kaikki tehdään vain aikataulua noudattaen ja hyväksytään paska työn jälki projektin jokaisessa vaiheessa, lopputulos on homeinen kerrostalo tai koulu, edelleen toimimaton auto, mitäänsanomaton musiikkiteos tai karvaan makuinen appelsiinimehu.

Tehdäänkö toisin? Suostuuko aikataulu?

Emmekö voisi taas aloittaa tekemään kaikki työt kunnolla?

Ei tyydyttäisi vain siihen, joka menee rimaa hipoen läpi halutussa aikataulussa. Se vaatisi jokaiselta ko. projektissa, on se sitten peltikaton maalaus tai auton korjaus, tahtoa ja sydäntä. Sellaisen työnteon ainoa miinus saattaa olla aikataulun venyminen. Plussaa on kaikki muu. Ennen kaikkea se, että olisi kiva tuntea tehneensä arvokasta tai edes hitusen merkityksellistä työtä.

Emme me nouse koskaan mihinkään ilman merkityksellisyyttä.

Lasken itseni yhtä paljon maailman kuin suomen kansalaiseksi ja en yhtään ihmettele, että nuoremmat ovat monissa maissa jo luovuttaneet ns. perinteisen politiikan suhteen.

Ajatelkaa nyt vaikka USA:n vaaleja: Miljardöörit kisaavat aina voitosta. Tällä kertaa vuorossa ovat idiootti ja suuryritysten nukke. Muilla ei ole mitään jakoa. Kreikassa … ei edes jaksa kommentoida, koska siellä pyyhkeen ovat kehään heittäneet jo kaikki.

Täällä kotimaassa ihan kaikki tuttavani, ystäväni (ja heidän lapsensa) ihmettelevät esimerkiksi tätä KIKY (kilpailukyky) -hässätystä. 1970-luvun keinoin 2020-luvun robotismin ja automatisoinnin kimppuun? Meillä on kohta enemmän kuin joka toinen työttömänä, kun ihmisiä aletaan korvaamaan roboteilla ja tekoälyllä. Mitä sitten? Perustulo kaikille?

Ehdotus heille ketkä voivat?

Itse olen siirtynyt (niin paljon kuin voin) luonnon kierron ja sään mukaiseen työntekoon. Siihen voi osittain siirtyä ainakin kaikki ns. projekti- ja tietoyrittäjät, jotka tarvitsevat vain tietokoneen ja -yhteyden työtä tehdäkseen. Ja maanviljelijät ovat tehneet työnsä niin n. 1000 vuotta.

Nyt täällä Turussa on satanut kolme päivää putkeen. Olenkin tehnyt joka päivä 12-15 tuntia mekaanisia töitä / päivä. Kun taas aurinko kuumottaa, tietotyön osuus jää taaemmas pohtimisen, miettimisen ja suunnittelun tieltä.

Saatan hakata halkoja, kävellä 22 km:a, kaivaa nenää tai lapiolla maata, katsella puun lehtien väreilyä riippukeinusta – ja teen työtä. Kyllä, työni koostuu 60% miettimisestä, 10% tutkimuksesta ja 30% mekaanisesta konetyöstä.

Pakitetaan zoomilla taaemmas: Suomessa on märkää ja pimeää lokakuusta ainakin tammikuulle (3-4 kuukautta). Tehdään silloin töitä aivan Apotisti! Pitkiä työpäiviä ja -viikkoja. Kun lumi valaisee maan, pääsemme ulkoilemaan enemmän ja kevät-kesällä sitten mekaanisen työn osuus saa jäädä vähemmistöön.

Ja eivät tietenkään kaikki voi tehdä näin. Ei tämä minullekaan syliin tipahtanut, vaan päätin suunnata tälle alalle, sellaiseen työhön joka ei vaadi staattista työpaikkaa. Sen päätöksen tein vuonna 1995 ja vuonna 2000 sinne pääsin. Silloin vain ei vielä työnantaja antanut lupaa edes etätyölle. Nyt moni sen luvan jo saa.

Odotetaan muutama vuosi, niin liukuhihna- ja toistotyö korvataan automatiikalla sekä roboteilla. Sitten jo suomalaisistakin puolet voivat tehdä luonnon kierron mukaista työtä. Sitten vasta KiKyille nauretaankin.

Tässä päätoimittaja Teija Uitton pyynnöstä kirjoitettu artikkeli Turkulaiseen 26.9.2015. Pyyntö sisälsi ehdotuksen yhteen muutokseen, joka vaikuttaisi mahdollisimman laajalti ja positiivisesti Suomen työelämään.

Kaikki ovat lukeneet ja kuulleet liikaakin Suomen tilanteesta.

Kun pyydettiin, suostuin silti kirjoittamaan mikroyrittäjän näkökulmasta yhden muutosehdotuksen. Valitsin sellaisen, mikä mielestäni vaikuttaisi eniten, positiivisella tavalla, koko Suomen tilanteeseen.

Julkinen keskustelu ja näkökulma tuskaan on liian kapea: Tökitään yksittäisiä etuja ja keinoja. Jos otetaankin askel taaksepäin ja katsotaan laajempaa kuvaa?

Nopeutuva ja reaaliajassa muuttuva maailma on musertanut hitaan poliittisen ja virkamieskeskeisen päätöskoneiston ja säännöstöt, kaikilla tasoilla, jokaisessa kehittyneessä maassa. Seurauksena on mm. työttömyyden ja velkojen kasvua.

Mikä olisi siis mahdollisimman suuren positiivisen muutoksen aikaansaava uudistus?

  • Fakta: Tulevaisuuden työ on sirpaleista, yrittäjä- ja osaamislähtöistä.
  • Fakta: Se tapahtuu robotisaation ja digitalisaation rinnalla, koko ajan automatisoituvassa ja rajattomammassa maailmassa.
  • Fakta: Jokainen ihminen joutuu opiskelemaan jatkuvasti, ja tekemään hyvin erilaisia töitä koko elämänsä.
  • Fakta: Työ- ja vapaa-aika on jo sekoittunut monella alalla ja ilmiö laajenee koko ajan lisää.

Kuitenkin työelämämme luokittelu, artiklat ja säännöt perustuvat kärjistetysti maailmankuvaan, jossa käytiin koulua, oltiin samoissa töissä koko elämä ja lopuksi jäätiin eläkkeelle.

Nyt tarvitsemme yhteiskunnan ja pelisäännöt, jossa jokaisella meistä on mahdollisuus vaihtaa opiskelijasta työttömään, yrittäjään, työntekijään tai työnantajaan sekä takaisin – muutamalla hiiren painalluksella.

Sillä sitä elämämme nyt jo on – jatkuvaa ja nopeaa muutosta.

Tarvitsemme siis asennemuutoksen

Meidän pitäisi antaa ihmiselle mahdollisuus elää ja liikkua hurjasti muuttuvan maailman mukana ilman, että jokaista nöyryytetään ja kohdellaan kaltoin menneen maailman varjoissa.

Tarvitsemme kaiken tuen, kannustuksen ja avun, jotta ”sen jokapäiväisen leipänsä” saisi pöytään.

Emme halua, emmekä tarvitse nykyisenlaista Suomea, jossa itse asiassa estetään ihmisen kehittyminen eikä kannusteta siihen.

Jari Liitola,

45 -vuotta lähenee. Näillä geeneillä ja elämäntavoilla olen reippaasti yli puolenvälin. Olen puolieläkeläinen ilman eläkeikää. Onnistunut – lapseton – onnellinen – valkoinen – mies. 99,99977665%:lla maapallon asukeista on asiat huonommin. Silti on motivaatiot vähissä, koska:

Meidät opetetaan kuluttamaan ja elämään velaksi. Velalla ja kulutusrahoilla rajattu alueemme nimeltä valtio pyörii. Ilman velkoja ja kulutusta se ei pyöri. Niin se nyt vaan on rakennettu. Kysykää miksi, niin kukaan ei osaa vastata.

Vaan meillä täällä Pohjolassa on pitkään olleet asiat niin hyvin, että yhä suureneva joukko havahtuu kolmeen asiaan: a) kaikkea on jo liikaakin, b) asunto, kulkuvälineet jne. voivat olla maltillisempiakin ja c) ei sille naapurille, sukulaiselle tai tutulle kannatakaan kehuskella.

Mitä moisesta sitten seuraa? Motivaatio ottaa lisävelkaa tai halu kiivetä urarappusia, jotta saisi aina vain enemmän ja parempaa, katoaa. Vuosikymmeniä rakennetut portaat olivatkin sokerista, ne eivät enää kanna.

Sitten alkaa valtiokin piiputtaa, kuten se juuri nyt tekee.

Nyt seuraa oudoin ja sairain apteekkikäynti. Nimittäin lääkkeiksi määrättiin lisäveroja ja raippaa sekä enemmän työtunteja????!!

Seuraa seuraavaa: 1700 km/h:ssa pyörivällä planeetalla, juuri merestä kömpinyt ihminen on ihmeissään.

Onko siinä mitään mieltä, että rakennetaan lujempaa vauhtia niitä sokerisia portaita? Jos rakennetaan niin lujaa, että kun kaksi askelmaa saadaan valmiiksi, vain yksi sulaisi? Niinkö tässä pitäisi nyt toimia?

Samaan aikaan, tyhmyytemme seurauksena, jalkojemme alla oleva maa oirehtii. Ihminen tukehduttaa sen tyhmyydellään. Se alkaa jo oireilla. Ja jos se haluaa, voi se pyyhkäistä KAIKEN tieltään hetkessä.

On se niin ennenkin tehnyt. Ja taas se hetki lähestyy.

MIKSI?

Kuluttaminen ei ole monelle meistä enää verbi eikä arki, eikä velka ole enää motivaattori. Mitä nyt? Mitä enää? Pitääkö tässä teeskennellä loput 1-50 vuotta? Kantaa valoa säkillä pimeyteen. Tappaa maa?

Suomalainen kasvaa, opiskelee ammattiin, aikuistuu, kuluttaa, (monistuu), velkaistuu, maksaa velkansa, hiihtää lapissa, ryyppää auringossa ja kuolee.

Harva kysyy, tai miettii toviakaan: Miksi?

Olen työskennellyt muutamassa muussakin maassa kuin Suomessa.

Täällä on yksi piirre yli muiden: Työ on harvoin kivaa.

Onko Suomessa nykyään hirveää työskennellä? Onko historiamme huonoimmat hallitukset saaneet näin pahan ilmapiirin aikaan? Vai onko kuitenkin jokaisen oma asenne ratkaiseva?

On. On. Kyllä.

Toki itselläkin on pinna kireämmällä silloin, kun budjettilaskelmat näyttävät uhkaavilta. Pienyrittäjällä se asteikko menee näin:

  • Peipponen = 6+ kuukautta palkat ja maksut eteenpäin kunnossa
  • Ihan jees = 3+ kuukautta palkat ja maksut eteenpäin kunnossa
  • Ei sitten nukuta = 1+ kuukautta palkat ja maksut eteenpäin kunnossa
  • Täysi paniikki = Mistä seuraavan kuun työt?

Lisäksi voi olla henkilökohtaisia syitä olla vittumainen, mutta minusta pääpointti on:

Ei omia huolia kaadeta syyttömän niskaan.

En usko itsekään mihinkään naminamiseisopeilinedessäjakerroettäoletparas -soopaan, mutta jokainen meistä voisi edes yrittää aamulla arvostaa sitä kyseistä päivää. En usko, että meillä on muuta elämää kuin tämä. Siksi jokainen paska päivä on täysin turha ajanhukka.

Voin toki olla sijais-sylkykuppi niin kauan kuin nallepinnani kestää. Tiedän itseni hyvin. Se pinna kestää pitkään, mutta kun se ei enää kestä, lopetan kerrasta ja annan mulkkujenkin asiakkaiden kuulla, kuinka ankeita ihmisiä he oikeasti ovatkaan.

Josko taas koitettaisiin olla välillä positiivisiakin siellä työpaikalla ja kunnioittaa edes muiden elämää, jollei omaa enää jaksa?

Tämän kirjoituksen saa näemmä kirjoittaa joka vuosi. Tässä vuodelle 2015.

Pikku Apuri

 

Näinä yhdeksänä vuonna kun on tullut oltua aktiivinen blogosfäärissä ja sosiaalisessa mediassa, yksi totuus on paljastunut:

Liika verkkoelo hajottaa päätä ja kaventaa todellista ystävyyttä.

Yle ansiokkaasti nostikin lapset ruudulle, mutta itse huomaan aikuistenkin yksinäistyvän ja apatisoituvan ruutujensa ääreen.

Omassakaan kodissamme ei enää laulu eikä viini virtaa kuten ennen, emmekä tanssi muidenkaan lattioilla. Toki vanhempi kroppa sekä aivo hylkii jo luonnostaan ajatusta seuraavan päivän totaalisesta menettämisestä, mutta kaipaa silti niitä ystäviä.

Pitänee ottaa rajat käyttöön. Työni takia käytän digilaitteita koko ajan, joka paikassa. Vapaalla pitää tehdä muutakin, kuten esim. nähdä livenä muita ihmisiä.

Maaliskuun pidän kokonaan lomaa SoMesta, sillä huomaan taas ajautuneeni suomimedian negatiivisen uutisvirran kuljettamaksi.

Toinen havainto on se, että suomimediassa puhutaan 99% työstä ja taloudesta. Miksi?

Elämä on ulkona. Saa suorittaa.

Pikku Apuri

Jukka Relander avasi viikolla Vihreiden perustulomallia ja siitä sitten myöhemmin selityksen.

Screenshot 2014-11-26 14.19.36

Kannatan perustulomallia ja olen puoluesitoutumaton. Kaikista puolueista löytyy hyvää ja huonoa.

Yksi perustulon suosituimmista ”vasta-argumenteista” kuuluu: Kyllä työstä pitää ihmisen palkkansa saada jatkossakin. Konservatiivien heitto on perinteisen lepsu, sellainen: ”tyttö, tulehan pois sieltä minkkitarhasta mellastamasta” -tyyppinen. Yleensä lausujalla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä byrokratia- ja alemmuusrumbasta, mihin työtön ihminen Suomessa joutuu. Työnteosta ja yrittelijäisyydestä rangaistaan monin eri tavoin.

Perustulo on ainoa riittävän iso muutos Suomen nykytilaan, jos saadaan iso asia muutettua sitä ennen: Säästöjä saadaksemme, pitää yhdistää valtion eri byrokratiainstanssit (Työvoimatoimistot, Elyt, Kelat, jne.) yhdelle luukulle ja samaan tietokantaan. Eli purettua 90% noista rakenteista ja kuluista. Ei moisen urakan luulisi ”Suomen it-taloilta” kestävän kymmentäkään vuotta ja varmasti päästään alle miljardin kustannuksilla?

Ns. lisäturva-asia pitää myös ratkaista, eritoten asumistukien osalta. Pääkaupunkiseudullahan työtön voi saada yli tuhannen euron kuukausittaisen yhteistuen, koska asumisen hinta siellä on niin päätön. Siihen tulevaisuuden Suomella ei ole enää varaa.

Jos nämä ratkaistaan, perutulomallissa ei ole kuin hyvää.

Perustulo kannustaa tekemään työtä, toisin kuin nykymalli, joka kannustaa välttämään työn tekemistä.

Intohimoyrittäminen

Malli mahdollistaisi myös sen, että voisi yrittää perusturvan päälle mitä oikeasti haluaa. Se siis kannustaisi myös intohimoiseen yrittäjyyteen, toisin kuin nykymalli, jossa mitään turvaa ei ole. Hyppy yrittäjäksi rikkoo koko turvaverkon, jopa yrittäjän puolison alta.

Intohimoyrittäminen on sellaista, jota ihminen jaksaa tehdä pitkään. Se antaa virtaa muuhunkin elämään, ja voi työllistää lukuisia muita intohimon imussa. Se on usein sitä, miksi yrittäjä on elämään tuotu.

On muuten uskomatonta, kuinka Suomessa vieläkin rankaistaan työnteosta ja yrittämisestä, vaikka kuuluisi kannustaa ja kannattaa?

Lukekaa vaikka todisteeksi valmistuneen nuoren kolumni TS:sta. Halusin muuttaa täältä taas pois.

Pikku Apuri

En yleensä niin perusta näistä "quotelapuista", mutta tässä täsmää kaikki.

En yleensä niin perusta näistä ”quotelapuista”, mutta tässä täsmää kaikki.

Olen pitkään jo hautonut sellaista ajatusta, ettei enää 44-vuotiaana tarvitse tehdä töitä mulkkujen kanssa. Sellaisten, ketkä eivät pätkääkään ole edes projektista kiinnostuneita, ja jotka kohtelevat tekijöitä kuin kaaleriorjia. Mulkkuja siis.

Itse ainakin koitan nauttia enemmän töissäkin. Olen muualla töissä ollessani huomannut, että työtään voi tehdä hyvälläkin asenteella. Valitettavasti Suomessa törmää usein sellaisiin, keiden pitäisi lopettaa nykytyönsä välittömästi. Kaikesta huokuu negatiivisuus ja tylyys. Sellainen henkilö tartuttaa asenteensa nopeasti muihinkin, ja sitten ollaankin jo siinä pisteessä, että kaikki toivoisivat projektin äkkiä loppuvan.

Ei vaan enää itse jaksa moista mulkkuutta. Haluan olla iloinen elämässä yleensäkin kun vielä on terve, niin nyt haluan iloa myös työssäni. Toivottavasti yhä useampi muukin?

Pikku Apuri

IMG_20140225_050229

Aamuneljä. Outo hetki. Olet vielä hieman sekaisin, unen ja valveen rajalla. On aivan hiljaista, koska normalisoidummat ihmiset nukkuvat. Miksi eivät nukkuisi?

Mitä minä täällä usein teen, tähän aikaan? Mietin töitä, kun en näköjään voi olla miettimättäkään.

Tai itse asiassa juuri äsken mietin aiemmin kirjoittamiani tietotyöläis-nomadeja.

Kai niin voivat pääasiassa elää vain etuoikeitetut. Sellaiset, jotka ovat syntyneet valtiossa jonka asukeilla on pyyhkinyt hyvin jo kauan. Sellaisessa, jossa voidaan kiistellä ”hyvinvointivaltion käsitteestä”. Nimittäin useimmat ihmiset, ne muunlaiset, taistelevat elämästään päivittäin. Ei niitä ole kuin nafti 7 miljardia. Tietotyönomadeja on ehkä 2435?

Mietin myös aikaa. Jos oma veikkaus pätee, luulen eläväni keskimäärin 30 vuotta lisää. Työaika, eli se yhteisaika jonka olen tehnyt pääosin töitä, on nyt 25 vuotta. Eli koko se aika + viisi vuotta on jäljellä. Aika paljon, vaikka nämä työvuodet ovatkin kulkeneet lujaa.

Ja ne kaikki jäljellä olevat vuodetkin ovat työvuosia. Emme me saa enää eläkettä 70-vuotiaina. Eli työtä pitää ruveta tekemään vähemmän, jotta jaksaa pidempään sitä tehdä. Eikö?

Mitä helvetin järkeä on tehdä päivittäin niin paljon töitä, että siihen herää aamuöistä? Paljon järkevämpää on tehdä esim. 2-4 tuntia päivässä töitä.

Stressaava työtapa nimittäin syö sinua sisältä ja tappaa ihan oikeasti (sitten et pääse tekemään niin pitkään töitä …?). En muutenkaan kykene kuin 5-6 tunnin tehokkaaseen työntekoon/päivä. Mutta en olekaan muiden kanssa höpöttäjä. Töitä sitten tehdään kun on alettu.

Nyt se on päätetty. Vaan tavaksi taitaa muotoutua v. 2023.

Pikku Apuri

 

Olemme vaimoni kanssa vuosia tähdänneet tilanteeseen, joka mahdollistaisi matkustamisen ja työnteon yhdistämisen. Nyt tuntuu siltä että syksyllä olisi aika?

IMG_4289

Sormesta ei jää vesilasiin kuoppaa, mutta varpaista jää santaan.

Viidakkorummulla menee hyvin ja se ei kaipaa enää 24/7 fyysistä läsnäoloani. Muut sällit ovat jo pitkään hoitaneet projektinsa (lähes) itse. Poissaolostani tulee vain myyntitilanteen miinus, se kun on alkusuunnittelun osalta ollut täysin tässä päässä. Postinkin voi kääntää kauas perään.

Teknologiset työkalut ovat kehittyneet niin, että palaverin voi pitää videoilla tai ilman vaikkapa Mumbain torilta Köyliön kirjaston vessaan. Ts. Pystyn hoitamaan kaiken työni, jos ympäriltä löytyy verkkoyhteys.

Vastaavia tarinoita on jo monia, tässäkin yksi. Eräskin puolituttu reissaa parasta aikaa kaukana meistä miehensä ja pienen lapsensa kanssa. Surffaa ja sukeltelee päivät kun täällä nukutaan, ja hoitaa graafiset suunnittelutyönsä kun Suomessa heräillään.

Sitäpaitsi en koskaan ole oppinut niin paljon kaikesta kun reissussa. Perspektiiviä. Se on korvaamatonta.

Reissulta pääsee aina takaisin, muttei sinne pääse ilman lähtemistä. Tik-tak-tik-tak.

Pikku Apuri

Tämä HS:n juttu (PDF: OSMO) tältä päivältä on täyttä asiaa, joka valitettavasti menee meidän S-Markethallitukselta ja K-kauppakansanedustajilta taas täysin ohi – Osmon hömpötyksinä.

Barack Obama on liian fiksu mies johtamaan USA:ta – ja musta. Osmo taas liian fiksu ”päättäjä” Suomelle – ja vihreä.

Pikku Apuri