Torppakausi 2021 alkaa
Kohta muutamme asumaan pääosin taas torpallemme, kun saamme vesimittarin paikalleen (keskilämpötila nousee nollan yläpuolelle).
Talvella ollaan käyty viikonloppuisin siellä, mutta nyt asuminen muuttuu toisin päin, piipahdamme kaupungissa vain hoitamassa omia ja äidin asioita.
Tänä kesänä, joka tuntuu olevan taas uusi koronakesä, teemme enemmän parannuksia. Viime kesänä katkoimme muutamia puita ja istutimme niitä ja uusia pensaita.
Ihan ensimmäiseksi odottaa halkojen hakkuuta, mutta muuten luvassa on ainakin saunan Aitokiukaan parantaminen ja sitten takaterassille, joka on kuumin paikka tontillamme, katoksen/ pergolan rakentaminen. Lisäksi mietteissä on mahdollisesti korvata salin Porin Matti jykevämmällä pönttöuunilla. Noiden lisäksi istutamme taas ison kasan uusia pensaita ja puita, varsinkin takapihalle. Ja toki perunatkin kasvatetaan taas.
Mainostoimistotyötä ja vakioasiakkaita meillä on tällä hetkellä paljon enemmän kuin vuosi sitten, joten ihan niin paljon ei ainakaan nyt keväällä ehdi möyrimään pihalla. Mutta on sekin mahtavaa, että on se mahdollisuus. Kiitollisia olemme… ja tietysti noudatamme edelleen valovoimaista työntekoa.
Ai niin, ja nyt teemme myös torpalta paljon enemmän retkiä luontoon ympärillämme. Ainakin Porin ja Tammisaareen/ Hangon seudut pitää käydä läpi ja kansallis- ja luonnonpuistot niissä. Hyvä teltta on jo tulossa postitse. Nauttikaahan tekin alkavasta keväästä ja pysykää terveinä.