Onko elämän tarkoitus sopiva puuhaaminen?
Olen nyt viime vuoden alkanut kääntyä sellaiseen totuuteen, että elämä soljuu kivammin eteenpäin, jos on jotain puuhattavaa. Sen ei aina tarvitse olla mielekästäkään, mutta jollei ole sopivasti työtä tai jotain väkerrettävää, niin elämästä katoaa lattia.
Muistan edelleen hyvin, kun pesin autoamme 1. rivitalokotimme pihalla. Oli kaunis sunnuntai ja minä jynssäsin. Naapurin fiksu, n. 90-vuotias herrasmies käpytteli kepillään ohi ja virkkoi: “Maailma se jatkaa kulkuaan, mutta puunaaminen, se ei lopu koskaan.” Heitin pesusienen soikkoon nauraen ja lähdin tekemään jotain järkevämpää.
Tuo sama mies vaimoineen katseli myös aikanaan parvekkeeltaan 30-vuotisjuhliamme, jossa juoksimme kohtuu päissämme vieraiden kanssa tuoliviestiä takapihalla. Juhlat venyivät aikaiseen ja kävin sitten aamun kohmelossa kolkuttamassa oveaan ja pyytämään anteeksi metakkaa. Sanoivat: “Voi, olisimme halunneet mukaan, vaan ei jalat enää kanna”. Heiltä opin paljon jo silloin. Kuolivat kumpikin, kun olimme juuri muuttaneet tänne Telakkarantaan.
Nyt kun olemme kuutisen vuotta saaneet korjata vanhaa mammaa Taivassalossa ja kun se alkaa olemaan niin hyvässä kuosissa mihin sitä kannattaa viedä, mietin seuraavaa projektia. Toki kaikkea pientä on, ja tasaisesti perhemainostoimistomme töitä, mutta jotain jatkuvaa fyysistä pitää saada lisäksi nakertaa. YLE:n jutussa eläkeläisistä saan vastakaikua mietteilleni. Moni muukin haluaa tehdä jotakin vielä eläkkeelläkin.
Olisiko se pienempi sähkösauna meille kahdelle, uima-allas?
En ole koskaan osannut edes vain lomailla kahta viikkoa enempää. Pitää päästä tekemään joko it- tai muita töitä. Siksi uskon, että teen tällä lailla työtäni hyvin pitkään, mikäli terveys sallii.
Thaimaassa ja Espanjan auringossa sen näkee mitä siitä tulee, jollei ole mitään. Monen toimettomuus vie baariin, ja sieltä tuhkaksi tai arkkuun. Jalkojen pitää saada käydä, käsien heilua ja aivon liikkua – juuri sopivasti.
