Suoraa puhetta – miten autan asiakkaitamme?

Olen koko työikäni ollut suoran puheen mies. En koskaan ole kestänyt kiertelyä ongelmien yli ja ympäri tai mitään auktoriteettimiekkailua.

Sairastettuani melanooman ko. piirre vain voimistui. Jos täällä ei olekaan niin montaa vuotta aikaa, niitä ei ainakaan kannata käyttää sellaisten kanssa, jotka a) “ovat vain töissä täällä” ja/tai b) eivät arvosta ammattitaitoasi tai sinua.

En nuorempana tiennyt, että tuolla on monia ihmisiä jotka eivät aidosti edes halua edistää työnantajansa liiketoimintaa. Se on outoa, koska vain se pitää heidätkin töissä. En tiennyt sitäkään miten paljon sisäisiä tärkeyskisoja yrityksissä harrastetaan. Ensimmäisten kanssa ei mistään juuri tule mitään ja toisen sakin miekkailun keskelle ei ole myöskään kiva jäädä.

Ja joskus työ loppuu heti alkuunsa. Ei vaan saada yhteisestä langasta kiinni.

Vaan kun löytää mieleisen kumppanin, työ on pirun kivaa. Kun vielä onnistuu löytämään sellaisen, jossa maksaja ei laske joka penniä koko ajan, vaan luottaa tekijäänsä ja tekijä ei laskuta liikaa, vaan luottaa myös siihen, että kumppanuus jatkuu, kun vaan tehdään hyvää, tasaisen parantavaa työtä.

Mitä työni on?

Ei tämä jelppiminen, pikkuapurointi, nimittäin lopulta niin vaikeaa ole.

• Pitää varmistaa, että asiakkaan tuotteet ja palvelut ovat kunnossa.
• Sitten pitää selvittää miten prosessit niiden myymiseksi eteenpäin toimivat ja onko niissä viilattavaa.
• Mietin asiaa aina asiakkaana: Miksi ostaisin juuri tältä yritykseltä? Mitä haluaisin kokea ja lukea, jotta niin tapahtuisi?
• Sitten vaan pistetään kotipesä kuntoon, kuten asiaa kutsun.

Se ei onnistu nopeasti. Vie joskus vuosia. Joidenkin kanssa sitä ei saada ikinä toimimaan, koska yritys ei suostu muuttumaan muuksi. On toimittu tietyllä tavalla vaikka ja kuinka, ja kun pitäisi muuttaa tapoja, ei se koira vaan karvoistaan pääse.

Olen nyt tehnyt erilaista “jelppimistä” kohta 30 vuotta. Copywriterina ja konseptisuunnittelijana piti ottaa ensin selvää koko toimialasta, ennen kuin pystyi auttamaan asiakastaan. Kun sitä sitten on tehnyt kauan, tietää aika monesta toimialasta. Niistä yhteensä muodostuu yleiskuva siitä miten liike-elämä toimii. Sitä käytän hyväkseni. Ei se sen kummempaa ole.

Yksittäisen työn saa kyllä jangsteriltakin, muttei hällä voi olla liiketoimintaosaamista. Miten voisi? Ei minullakaan nuorempana ollut.

Eräs modernin suomalaisen filosofian tähdistä sanoi asian hienosti:

“Pitää olla ymmärrystä pelistä, jotta voi peliä ymmärtää.”
(Pelicansin päävalmentaja Ville Nieminen Yle Puhe 23.8.2019)

Häntä heiluttaa koiraa

Nyt minusta häntä usein heiluttaa koiraa. Yrityksellä voi olla perusasiat vielä hakusessa, mutta palkataan joku automatisaatio-osaaja tekemään funneleita pilvin pimein pimeisiin pilviin, koska niin pusketaan tekemään. Media pöhisee ja peltihallissakin aletaan sorvaamaan enemmän dataa kuin metallia.

Tunne voittaa kyllä tyhmyyden. Jos automaatio on nykytasoa, jossa minulle kaupataan juuri ostamiani vaellushousuja, kannattaisi miettiä uudelleen.

Jos haluaa tulevaisuuteen kurkkia, sitä kannattaa katsoa ihmisten kulutuskäyttäytymisestä. Se nimittäin muuttuu hurjaa tahtia. Ostaako sinulta kukaan mitään kohta? Oletko arvoiltasi oikeanlainen ja osoitatko arvosi tekoina? Onko tuotteitasi mahdollista kierrättää tai valmistaa vanhasta? Vai teetkö vaan lisäkerroksia kaatopaikalle?

Maailma ei ole valmis. Katsotaan ehditäänkö kuinka pitkälle, ennen kuin Bolsonarotrumpit tuhoavat koko planeetan. Lopuksi katsotaan Piuskin piirtämä ja tekemä animaatio, koska miksipä ei (klikkaa hauvelia).