Parantavalla tiellä – muutoksia työhön

, ,

Kirjoittelin aiemmin kesällä iskeneestä burnoutistani. Nyt olen saanut olla suht rauhassa muutaman kuukauden ja tehnyt hyvin vähän töitä, niin olo on parempi. 

Sain kirjoituksen jälkeen monia tsemppejä ja vastaavia tarinoita yksityisviestinä – sekä muutaman soitonkin. Kiitos kaikista niistä. On hyvä tietää, että siellä on vielä aidostikin välittäviä ystäviä.

Aivopaine helpottaa, kun paine helpottaa. Kun saa purettua keskeneräisyyksiä, ravistettua huonoja asiakkaita pois ja keskittymällä hyvään.

Eräältä soittajalta sain saman ohjeen, mihin itsekin olin päätynyt: Keskity arvojesi mukaisiin asiakkaisiin ja unohda muut. Juuri täsmälleen niin aion tehdä. Onneksi meillä on juuri nyt vuosisopimuksen alla todella mukavat asiakkaat. Projektipuolelle en otakaan muunlaisia.

Saman soittajan kanssa juteltiin, ettei mainosalalta jäädä eläkkeelle. Onneksi olen saanut itse ravistettua pois arvonvastaiset asiakkaat. En voi tehdä enää työtä, joka edistää tämän pallon tuhoutumista tai sen täyttämistä lisäroskalla. Ei vaan pysty.

Haluan auttaa laadukkaita valmistajia ja laatutuotteita myyviä saamaan maailmaan parannusta. On hämmästyttävää kuinka vähällä se kriteeri täyttyy:

Tuotteen tai palvelun pitää kestää aikaa ja/tai sen johdosta huonommat vaihtoehdot jäävät unholaan.

Idolini liike-elämässä on Yvon Chouinard, Patagonia -vaatemerkin perustaja. Hetki sitten hän teki legendaarisen teon: Antoi yrityksensä maapallon parantamiseen. Lisävahvistus siihen, miksi olen yli 10 vuotta ostanut meille Patagonia -merkin ”yläosia” (paidat, takit jne.).

Merkityksen puute ajaa meidän maahan. Työllämme pitää olla merkitys.

Siinä se. Ja pitkästä aikaa sain uudelta asiakkaaltamme, Paavo Nurmi -Keskuksen tekijöiltä viestin, jonka johdosta leijuin sen viikon:

Asiakas sanoi, etteivät ole törmänneet aiemmin tekijään, joka hoitaa projektia ilman heidän panostaan. Voivat keskittyä tekemään täysin omia hommiaan. Kiittelivät vuolaasti vielä perään ❤️.

Tuo-on-harvinaista. Meihin on sisäänrakennettuna valittaja. Hyvittäjän eteen joudumme tekemään suuren työmäärän. Mieleen jäi myös Anssi Kelan sanoma Flinkkilän keskusteluohjelmasta (fiksu mies muutenkin). Mies oli kävellyt Oulun Rotuaaria kohti keikkapaikkaa, kun joku n. parikymppinen nainen oli tullut vastaan ja sanonut mennessään hymyillen: ”Olet upea.” Mies muisti sen vuosikymmenenkin perästä.

Ei hyvän sanominen ole vaikeaa. Se vaatii antautumista hyvälle. Se puolestaan vaatiikin usealta meistä jo elämän mittaisen taaperruksen.

Hyvää syksyä kamut!