Artikkelit

Olemme saaneet vaimoni kanssa pienen perhemainostoimistomme jalkeille ja tekemään ihan riittävää toimeentuloa. Alusta lähtien olen pohtinut sen lyhennettä – mikä yhtiömuodoksi?

Alunperin perustin Pikku Apuri ay:n tukifirmaksi Viidakkorummulle, koska silloin teimme monen suuremman mainostoimiston digityöt ja jos firma A tilasi meiltä, firma B ei voinut, koska mustasukkaisuus. Niinpä piti perustaa ”oma firma”, jotta myös firma B tai C pystyi tilaamaan meiltä töitä. Ihme maailma?

Pikku Apuri jäi muuten lähinnä henkilökohtaiseksi blogialustaksi, jolla oli silloin tällöin satunnaisia laskutuksia, lähinnä noihin firmoihin B ja C sekä omia teksti- ja puhujapalkkioita.

Kun Pia astui mukaan yli vuosi sitten, viilasin Pikku Apurista aidon perhemainostoimiston. Pystymmehän nyt tekemään, ainakin verkostomme avulla, lähes mitä vain markkinointia.

Silti jäänyt kismittämään tuo ay -lyhenne. Onko teillä fiilis, että tilaisitte mielummin osakeyhtiöltä työtä kuin avoimelta? Itsellä se on hieman kuin yrityksen nimi olisi Snellmen Group and Industry ja sitten firman sähköposti olisi kuumono_446@gmail.com – ei siis uskottava.

Pitääkö siis vaihtaa ay Oy:ksi uskottavuudenkin takia?

ay vai Oy?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Ilmastonmuutos jarruttaa jokaisen matkailusta pitävän aivoissa, mutta pysäyttäjäksi ei sekään liene riittävä syy.

Kun 90-luvulla saimme töistämme sen verran ylimääräistä, että saimme asuntolainaerät ja muut velat kuitattua, ja jotain jäi säästöön, ampaisimme heti matkalle. Siitä lähtien reissasimme loma-ajat. Vuosien 2005 ja 2016 välillä mm. Thaimaa tuli tutuksi, koska ostimme sieltä velaksi pienen condonkin seitsemäksi vuodeksi. Nyttemmin matkojamme määrittävät pääosin UV-arvot.

Globaaliloton voittajat opiskelemassa muita kulttuureita

Suomalaiset kuuluvat maailmaloton top5:een. Sattuma synnytti meidät juuri tänne, eikä esim. junaradan varteen Mumbaissa tai länsimaisen elektroniikan polttajiksi Ghanaan. Useimmilla meistä on aikaa ja varaa matkustella, tutkia maailmaa. Sekin on hyvä pitää mielessä, kun valittaa Airbus 320:n ahtaista penkeistä.

Uusien paikkojen, ihmisten ja kulttuurien näkeminen sekä niihin sisälle kurkkaaminen on kasvattanut enemmän kuin kaikki käymäni koulut yhteensä.

Tärkeimpänä olen oppinut kuuntelemaan puhumisen sijaan. Perspektiivini tästä kohtuullisen pienestä planeetastamme ja sen asukkaista on parantunut huimasti. Tiedän paikkani, satumaisen onneni ja Suomeni paikan pallolla hyvin. Kiitollisuuskin lisääntyi. Sosiaaliset kykyni ovat parantuneet, kun on saanut viettää aikaansa useista eri maista olevien kanssa, oppien ja vertaillen. Ja tietysti olen opetellut nauttimaan elämästä. Minulle oman jalanjäljen jättäminen työn kautta maailmaan ei ollutkaan se oikea polku.

Ainoa mitä olen jäänyt kaipaamaan on parempi kielitaito. Englannilla pärjää, muttei espanjan-, ranskan-, italian-, thain- tai kreikankielen taidoista haittaakaan olisi. Vielä ehtii, vaikkei aivo enää niin sieni olekaan, maksa on.

Ilmastonmuutos syyllistää lennot

Emme saisi lentää. Lentämisen hiilidioksidipäästöt ovat jotakuinkin 25-30% koko hiilijalanjäljestäni. Se on paljon. Ja se vaivaa, syyllistää. Pitäisi vain matkustaa kotimaassa, siitä kun jää ne verovaratkin, melkein aina, omaan maahan.

Ongelma on se, että suomalaiset eivät niin kiinnosta. Ulkomaillakin koitamme välttää paikkoja, jonne suomalaiset kerääntyvät yhteen. Kyllä meitä täällä näkee ihan tarpeeksi. Muiden maiden ihmisiä ja paikkoja on kivampi nähdä kun niissä on ainakin lupaus erilaisuudesta.

Enkä ole lainkaan niin varma siitä olisinko oppinut niin paljon joensuulaisilta, tamperelaisilta ja inarilaisilta? Eikä suomalaisissa mitään vikaa ole, mutta on meistä eksotiikka kaukana.

Mitä täällä tekee? Miksi olemme täällä?

Itselle matkailun tarve on nyt peruskysymys. Tässä iässä pohtii, varsinkin kerran melanooman jo saaneena, elämän perusjuttuja.

Mitä haluan vielä nähdä? Mihin käyttää se aika, mikä meille on annettu?

Emme saaneet tai tehneet lapsia. Se on monelle suuri elämän jakolinja. Olemme siis ”vapaampia” menemään ja liikkumaan kuin lapselliset. Siksi teimme 17 vuotta työtä sen eteen, että molemmat voisimme tehdä työmme kannettavalla tietokoneella. Nyt olemme kohta vuoden niin tehneet.

Siksi jatkossa tulemme tekemään työtämme hyvin erilaisista paikoista, Suomessa ja muualla. Miksi emme, jos siihen 17 vuotta yritimme?

Mietin kuolinvuodettani. Mietin kumpaa katuisin siellä: matkustamattomuutta ilmastonmuutoksen takia vai syyllisyyttä 2000 kg:n vuosittaisista CO2 -lentopäästöistä?

Valitsin hedonistisesti. Otan syyllisyyden mutta matkustan pääosin Euroopassa. Maissa, jossa UV-arvot sen sallivat. Ja teen sen ajan töitä sisällä kun UV helottaa pahasti.

Koitamme kompensoida pienissä teoissa ja tavoissa suurta syntiämme – kuten ihmiset kaiketi ovat tehneet jo vuosituhansia, ennen ensimmäistäkään polkupyörää saati lentävää konetta.

Jee, hommia paiskittu siihen malliin, että on aika katsella vähän muutakin. Isoin juttu meille Pian kanssa on nyt se, että olemme Apurin kanssa omavaraisia.

Toki teemme veli-Ranin kanssa edelleen myös digikonkari Viidakkorummun nimellä verkkotöitä, mutta kesästä asti tehtäväni oli nostaa myös Pikku Apuri -perhemainostoimisto henkilökohtaisesta blogista Viidakkorummun rinnalle työtä syöttämään.

Lisäksi on mahtavaa, kun omista tutuista saa parin mikroyrityksen taustalle jatkuvaa tukea ja työntöapua.

Ja aina kun joku taho hiljenee, taustalta nousee uusia jotka muistavat meitä. En osaa tarpeeksi kiittää teitä tuestanne.

Nyt tilanne näyttää siltä, että seuraava vapaa tuotantoaika itselle on jossakin maaliskuun alkupuolella. Siksi tarvitaan vasta- ja vatsapainoa.

Työn touhussa unohtaa helposti taas sen mikä on tärkeää kun on terve – eläminen.

Vuosi eteenpäin muunkin kuin työn osalta näyttää myös kivalta. Tuosta puuttuu vielä mahdollinen kesän U2-keikka mahdollisesti meidän Helsingissä, eli Berliinissä, mikäli moisen vielä jaksaisi katsoa – n. 15 kerran?

Ja se mitä eniten odotamme on siirtyminen Taivassaloon torppariksi Toukokuusta, TTT.

 

Juttua kirjoitettaessa kuulokkeissa soi:

(Kuva: U2, Songs of Experience -kansi, Bonon nuorin poika Eli ja Edgen tytär, Sian)

Olen aina sanonut pienyrittämisen olevan maanis-depressiivistä toimintaa. Mutta on tämä maaninen vaihe vaan hienoa, erilaisia projekteja tulee sisään ja oma tuotekehityskin sai hieman Tekes-pushia. Nyt kulkee.

Apurin sivut saivat pienen uudistuksen ja tarkoitukseni oli kulkea nopeuden, riittävän tiedon ja näyttävyyden keskitietä. Kohtuullisesti pingdomin mukaan se menikin:

 

Nyt saat Apurista siis ”kaikki mainostoimiston palvelut”, mutta se suuri juttu on Pian mukaantulon tuoma myymäläsuunnittelu, jota hän on vääntänyt eräällekin uudelle kaupalle kohta puolisen vuotta.

Ei se haittaa, vaikka depressiivinen kausi tulisikin alkuvuodesta. Silloin voi lukea kirjoja ja oppia lisää.

Ja kun tulin kotiin onnistuneesta palaverista, nuoruuden 1. suosikkini U2 ilmoitti uuden levynsä tulevan 1. Joulukuuta ja kiertue Euroopassa heinäkuussa 2018. Tietää taas, milloin pitää mennä katsomaan spektaakkelimusaa pikkuisilta irkkumiehiltä. Ohessa yhtenä bonusbiisinä saamani hieno rock-biisi American Soul, kun ennakkotilasin levyn.

Kivaa alkutalvea kaikille yrittäjille.

Olen nyt 10+ vuotta ollut pienyrittäjä Varsinais-Suomessa, jossa olen syntynytkin. Tunnen tämän heimon. Vaan millainen se onkaan?

Tykkään pirusti tästä vaiheesta, kun kehittää innoissaan uutta palveluideaa johon uskoo ja luottaa ja ei malta odottaa sen valmistumista. Ei siitä maailmanmenestystä tule, mutta josko toisi lisäleipää vaikka kymmenelle ja auttaisi satoja?

Mutta kun päästään palvelun demovaiheeseen, siihen kun alkaa näyttää sitä muille, muistaa että on Suomessa, tarkemmin vielä Varsinais-Suomessa.

”Noita nyt on maailma täynnä”. ”Ei kannata koittaa, Googlet ja Facebookit on liian ylivoimaisia”. ”Ihan sama mitä täällä Suomessa tekee kun Kiina ratkaisee kumminkin”. ”Kui sää voit jaksaa tommost enää eres yrittää?” ”Ihan kiva”.

Lisäksi kilpailijaa tai kaveria harvoin tuetaan, lyödään kyllä.

Kun eliniän kypsynyt kyynisyys kohtaa mustahkon huumorin värittämän skeptisyysjanan päätepysäkin, olet saapunut Varsinais-Suomeen.

Jos täällä saa kommentin: ”ei paskempi”, tietää että tällä on mahis. Ajatelkaa, että tuosta ilmapiiristä ja asenteesta huolimatta täälläkin osassa Suomea joku silti pystyy palkkaamaan lisäjengiä töihin. Se on kova juttu.

Ei kait tästä syksyst enää paskempi voi tulla? (tuo on siis kehu)

Iso osa meidän pienyrittäjien tuskasta kulminoituu arvonlisäveroon, joka on täällä, ennakkoveron lisäksi, maksettu esihistorialliseen tyyliin. Nyt se muuttui.

Itsellä on kaksi pienyritystä, Pikku Apuri ja Viidakkorumpu. Vaikka pidänkin molemmissa tarkkaa budjetointia, arvioin aina alv:n, koska sen tarkka seuraaminen vaatisi päivittäistä taulukointia. Niinpä joskus tulee yllätyksiä, kuten kuukausi sitten.

Olemme myyneet molempia yrityksiä hyvin ja osasin odottaa suurehkoja alveja, mutta Viidakkorummun 3500€ ja Apurin 5500€ laput saivat minut vaatimaan muutosta.

Maksuperustaisessa alvissa maksat vain niistä, jotka on aidosti maksettu tilillesi ja tililtäsi.

Apurillakin on n. 8000€ maksamattomia asiakaslaskuja, joten miksi maksaisin niistä etukäteen alvin?

Kirjanpitäjille maksuperustainen alv taitaa tehdä lisää töitä, koska eipä sieltä moni kehoita yrittäjää vaihtamaan siihen. Itse piti 1.1.2017 tullut uudistus kaivaa ja tutkia.

Kun sitten vaihdoin sekä Rummun että Apurin maksuperustaiseen alviin, summat muuttuivat aika radikaalisti: Viidakkorummun 3500€:n alv vaihtui +12€:oon ja Apurin 5500€ tippui 2000€ 3500€:oon.

Pienyrittäjän kassoille on aika hienoa säästää kahdella sähköpostilla yhteensä 5500 euroa!

Maksuperustainen alv

Pienyrityksillä on 1.1.2017 alkaen oikeus tilittää myyntien ja ostojen arvonlisävero maksuperusteisesti.

Kun yritys tilittää arvonlisäveroa maksuperusteisesti, se kohdistaa myynneistä suoritettavan ja ostoista vähennettävän arvonlisäveron sille kuukaudelle, jolloin se saa maksun myynnistään tai se itse maksaa ostamansa tavaran tai palvelun.

Yritykset, joiden tilikauden liikevaihto on enintään 500 000 euroa, voivat 1.1.2017 alkaen tilittää arvonlisäveroa maksuperusteisesti. Yritys voi itse valita, tilittääkö se arvonlisäveron suorite-, laskutus- vai maksuperusteisesti. Yritys voi myös valita, milloin se siirtyy käyttämään maksuperustetta. Jos yritys valitsee maksuperusteisen tilityksen, se koskee sekä yrityksen myyntejä että ostoja.

Vaadi siis kirjanpitäjältäsi muutosta – elä reaalimaailmassa myös alvien osalta.

Kun on tarpeeksi kauan tehnyt lujaa töitä ja säästänyt sen mitä ihminen tarvitsee turvakseen, on velvollisuus nauttia ajastaan heti – ei sitten joskus.

Tausta

Olemme viitisen vuotta saaneet ottaa vaimoni kanssa vapaammin, koska saimme ajoissa jo asunnot velattomiksi. Olen monesti kirjoittanut, kuinka aloimme jo 90-luvulla noudattamaan simppeliä budjettilomakkeen kuria. Elimme silloin, suuremmilla palkoillakin, kuin nyt. Kuukausimenot rutistettiin 1000-1500€:oon kuukaudessa. Siitä jäi sitten väkisinkin paljon lainojen maksuun ja säästöön. Tämä tasan viisi vuotta sitten kirjoittamani budjettipohja-blogijuttu on edelleen ylivoimaisesti luetuin kirjoitukseni.

Hullua on se, että mitä vapaammaksi pyrimme, sitä enemmän saamme työtä tehdäksemme.

Nyt

Nytkin tämä syysalku on juostu aivan hulluna uusien asiakasprojektien kimpussa. Upeaa on katsoa, miten vastikään yrittäjäksi Pikku Apuriin hypännyt Pia tekee yhdessä kanssani isoa kampanjaa koko Pohjoismaihin ja muutamaa vaativaa myymäläsuunnittelua.

Päätimme hyvin yksinkertaisesta perussäännöstä jo aiemmin:

Kun työtä tulee, se hoidetaan ekstrahyvin, koska tulee aikaa jolloin sitä ei ole.

Olemme jo päättäneet, että jahka pahin kiire hellittää, lennämme lämpimään ja myös tutkailemme viileämpiä kaupunkikohteita Euroopassa. Monelle on edelleen epäselvää se, että tietotyöläinen, joka tekee työnsä kannettavalla tietokoneella, ei tarvitse toimistoa, saatikaa pomoa kello kaulassa vahtimaan.

On käsittämätöntä, että Suomen tasoisessa hyvinvointikehdossa käytämme voimiamme aikuisten ihmisten holhoamiseen. Suoritamme edelleen työaikaa, emme työn tuloksiin perustuvaa tulosta.

Tavallaan elämme jo nyt eläkeaikaa, sillä jos saamme elää eläkeikään, eläkkeemme ovat niin pieniä, että meidän pitää tehdä työtä ehkä edelleen? Kiitos vain ahneet polvet edellämme. Ja polville meidän jälkeemme – jääkö mitään?

Aika

Normaali työaikani on hankalaa määritellä, koska olen oma pomoni, mutta se menee suurin piirtein näin – peruspäivänä, ei kiireaikoina:

  • Herään yleensä klo 6-7 aikaan (joskus klo 3-5), jolloin luen lehdet ja uutiset. Siihen menee n. tunti.
  • Sitten avaan sähköpostit ja teen kiireisimmät työt, joita asiakkaat ovat illalla vaatineet/ toivoneet. Siihen menee n. 30 minuuttia – tunti.
  • Siirryn toimistomme Manillaan, koko 240 metriä pitkän työmatkani. Olen siellä yleensä klo 8-9.30.
  • Teen lujasti töitä klo 8/9 – 13 välisen ajan. Saan siinä enemmän aikaan, kuin ”töissä” ollessani kahdessa työpäivässä.
  • Iltapäivästä tulen kotiin syömään lounaan yhdessä Pian kanssa. Sen jälkeen pyrimme lähtemään pitkälle kävelylenkille (2+ tuntiselle).
  • Lenkin jälkeen (ja joskus sen aikanakin) katson taas postit – onko jotakin kiireellistä?
  • Jollei ole, saatan ottaa hetken iisisti, esim. lukea kirjaa ja nukahtaakin.
  • Joskus klo 17-19 teen viimeiset työt ja saatan jo tehdä seuraavien päivien pohjiakin, jos tarmo riittää (onpahan sitten vähemmän edessä).
  • Ilta rauhoitetaan muille askareille.

Jos tuosta nyt laskee, niin varsinaisia työtunteja tulee päivässä 4-8 välillä. Väittäisin, ettei tietotyöläinen pysty tekemään luovaa työtä kuin maksimissaan 5-6 tuntia niin, että jälki on tasokasta.

Sitten tulee päiviä, kun olen jo tehnyt sen päivän työt aiemmin tai asiakas venyykin kommenteissaan, materiaaleissaan tmv. Silloin pidän vapaata työstä, lukuunottamatta postin lukuja. Viikonloppuisin en tee maksullista työtä, mihin huom. en laske blogikirjoituksia ja omaa markkinointia. Niihin menee helposti 4-6 tuntia viikossa.

Joka tapauksessa koitamme pitää, varsinkin torppakautena, eli toukokuu-syyskuun loppu, kolmipäiväisiä viikonloppuja. Lisäksi vapaapäivät menevät torppatöissä.

Ja torpalla asuessamme meillähän on ihan omanlaisensa työrytmi, eli sadepäivät ja kuumimmat jaksot tehdään maksullisia tietokonetöitä – muuna aikana ei.

Kun olemme matkoilla, teemme oikeastaan torppasäännöillä töitä, eli sadekuuroajat sekä keskipäivän kovimmat uv-ajat, eli klo 12-15 (melanoomasta jäänyt viisaus). Muuten olemme täysin vapaana tekemään mitä huvittaa.

Voin kertoa, että en pystyisi parempaa suunnittelemaan. Vaikka saisin lottovoiton, en osaisi olla aloillani. Tekisimme aivan samoin töitä kuin nytkin.

Muuten: Tämä teksti kirjoitettiin Gregg Allmanin viimeiseksi jääneen albumiin tahtiin. Iso suosittelu! Greggkin koittaa siinä kertoa, että eläkää kun elätte, älkää silloin kun kuolema jo kolkuttaa tuvan laseihin.

Vaikka se taas pelotti, varsinkin vaimoa, niin Pian siirto Pikku Apuriin oli järkevintä, mitä olemme vuosiin tehneet.

Nyt Pia suunnittelee rautakauppaketjulle konseptia, joka pitää sisällään kaiken, ketjun nimestä värien kautta sisustukseen. Lopputulemana yrittäjälle muodostuu kevyt visuaalinen ohjeistus, joka on helppoa jakaa tuleville franchising -yrittäjille. Tuo projekti kestää aina toukokuun loppuun 2018, jonka jälkeen Pikku Apuri jää ketjun ”sisäiseksi mainostoimistoksi” huolehtimaan yrittäjien haluista ja tarpeista.

Sen lisäksi Pia on päässyt mukaan kultaseppäketjun suunnitteluun sekä todennäköisesti erään suuremman uimatarvikkeita myyvän yrityksen myymälä-/ visuaaliseen suunnitteluun. Nämä kaikki perusmainontasuunnittelun lisäksi.

En voisi olla ylpeämpi vaimostani.

Suurin autuus on kuitenkin ollut se, että saamme asua ja työskennellä täällä torpallamme Taivassalossa puolet vuodesta. Täällä rauhassa saa nukkua pitkään, työskennellä kun haluaa ja muuten touhuta ja fiksailla pihaa sekä torppaa kun siltä tuntuu.

Aikaa on, kunnes sitä ei enää ole

Kun Pia juuri kävi poistamassa yhden luomistaan, ihotautilääkäri kertoi melanoomien kasvun olevan räjähtänyt. Nyt kun luomi lähtee patologiselle, lääkärit varaavat oletuksena jo plastiikkakirurgiajan, koska sen tarve on suurempi kuin koskaan. Aurinko todella tuntuu nyt.

Josta päästäänkin lempiaiheeseeni.

Arvokkainta maailmassa on aika, ei raha. Kun sitä saa viettää rakastaen ja rakastettuna, niin ystävien kuin puolison kanssa, muuta ei tarvita. Älä siis hukkaa aikaasi viettämällä sitä väärien ihmisten sekä työn parissa tai juoksemalla rahan perässä. Tee muutokset heti.

Itse en enää keksi, miten voisin olla onnellisempi juuri nyt. Kivaa syksyä kaikille.

”digitorppari Taivassalosta”

 

Tässä nyt suoraa livepuhetta yrittäjyydestä, josta toivon mukaan on jotain avaavaa siitä keskusteleville ammattijyrille, poliitikoille ja muillekin.

Olen aina ollut erityisen tarkka ennakoija ja budjetoija. Aloitimme systemaattisen unelman jahtaamisen 30:nä vaimoni kanssa. Säästimme, elimme pienellä ja venyimme. Palkitsimme itsemme aina ulkomaan matkojen avulla, kunnes palasimme takaisin kotiin venymään.

Samaa jatkoin siirtyessäni vuonna 2006 yrittäjäksi. Entistä pienemmät ja epävarmemmat tulot vaativat vielä pienemmät menot, joten kiristin ruuvia lisää. Onnistuimme kaikissa unelmissamme 17 vuotta myöhemmin – sen takia.

Päästin irti

En edes tiedä miksi olen nyt päästänyt irti huolista, ehkä vaan väsyin huolehtimiseen, ehkä heräsin sairastumishälytyksessä? Yli 10 vuotta yrittäjänä mietin ja vatvoin öitäkin: Mistä saamme palkkamme ensi kuussa, mistä puolen vuoden päästä? Riittääkö kassassa rahat? Mitä voisimme ehdottaa millekin asiakkaalle?

Nyt en mieti enää. Ja kas, ovet aukevat ihan ihmeellisesti!

Talokehitysprojektimme sai aivan uutta tuulta, kun tuttu yli 30 vuoden takaa ehdotti tapaamista – ja hän on alan superammattilainen. Turvasovelluksemme alkututkimus valmistuu kuitenkin, vaikka jouduimme tekemään sitä normityön ohessa. Lisäksi jonossa on ainakin kolme uutta kehitysideaa, joihin haemme nyt tutkimusapua. Ja normityö markkinoinnin parissakin toimii ”itsestään”. Jos on hiljaista, kohta ei enää ole. Niin se on aina mennyt.

Joten oli kyse mistä tahansa pelosta, enää ei pelota. Suurmies Mauno Koiviston sanoin: ”Kyllä se siitä!”.

Vaikka sorrunkin aika ajoin light-nihilismiin (jo sen huumoripitoisuuden takia), ja eilen Suomi romahti jääkiekossa taas, ja siksi en saanut unta kuin 1,5 tuntia, olen oppimassa jotain mitä en ennen osannut, nyt -hetken tai mahtava elämä nyt -hetken.

Kevätkin on kylmä, mutta melanoomavaaran takia sillä +27C aurinkoporotuksella, mitä viime kevät oli, ei itselle ole enää niin suurta väliä kuin entisessä elämässä, jossa viipotin auringossakin vailla huolta. Silloin elin vielä kuolemattomana. Nyt elän enemmän nyt – ehkä viikko & kuukausi kerrallaan. Sitähän meille joka paikassa toitotetaan, mutten oppinut sitä ennen säikähdystä kuolemasta.

Olen niin iloinen siitä, että sain vaimoni mukaan Pikku Apuriin ja heti hänelle mahdollisesti jopa vuosia kestävän työprojektin, mukavan sellaisen. Tänään istuimme sen projektin peruskivien päällä ja nauroimme pienen tiimin kanssa, kuinka hienoa on aloittaa yhdessä tekemään pitkää työtä, jonka avulla toivottavasti onnistumme synnyttämään uudenlaista liiketoimintaa Suomeen.

Useammin pitäisi nauttia kivasta hetkestä. Olen prosessissa poraamassa sitä ajatusta hiljaa kallooni ja samalla halusin kirjoittaa sen muillekin.

Olen viime ajat saanut jelppiä monia aloittavia yrittäjiä ja ystävällä tapahtuu sama mielenhäiriö kohtapuolin. Muistan nuo pelot ja epävarmuuden. Ei ne vieläkään ole kadonneet.

Aina yrittäjäksi lähtiessä on varauduttava pahimpaan. Et voi hypätä Suomessa sosiaaliturvaspitaaliseksi ilman omia säästöjä.

Suomi ei tue mitenkään yrittäjää, joka ei pärjää. Ainoastaan menestyneiden silkkinauhoja käydään saksimassa. Yleisesti voi sanoa, että maksat euroina ja stressillä vapaudestasi. Mihin asetat yrityksen tavoitteiden ja elämisen välisen vaakapunnuksen, se määrää stressilukemat.

Oma kokemusperäinen parannuslistani Suomen päättäjille löytyy tästä.

Kun aloitin itse yrittämisen vuonna 2006, oli tilanne näin jälkikäteen ajateltuna karmaiseva. Meitä oli heti viisi palkollista ja minulle lankesi firman muun nostamisen lisäksi 25 000€:n pakollinen kuukausijuostava. Se ei silloinkaan ollut pikkuraha, nyt se on karmea kasa euroja.

Samassa tilanteessa on moni muukin yrittäjä ja työntekijä Suomessa. Ero on siinä, että muille euroja juostessa voit epäonnistuttuasi saada siirron muihin hommiin tai pahimmillaan potkut ja ansiopäivärahan. Epäonnistunut yrittäjä kaataa oman firmansa, maineensa ja työntekijöidensä taloudet.

Ajattele sitä jatkuvaa painetta. On kuukauden puoliväli ja tiedät, että sinun tarvitsee nyt jostakin taikoa 10 päivässä vielä 17 000 euroa.

Jättäytyminen oman yrityksen kannattamaksi

Saimme onneksi ensimmäisille neljälle vuodelle pari hyvää ”ruokkijadiiliä”, jotka toivat meille työtä ilman hakemistakin. Vuonna 2010 sitten heittäydyimme kokonaan omillemme. Muistan kuinka kauhusta kankeana olin – ja olen hieman edelleen.

Meillä oli yritys sekä sen verkkosivut, jotka sylkivät ulos blogijuttuja, käyntikortit ja maine. (Sanon blogikirjoituksia myyntimiehiksi maailmalla, jolle ei tarvitse maksaa palkkaa eikä kilometrikorvauksia). Tulisivatko asiakkaat?

Ja tulivathan ne. Edelleen saamme asiakkaita samoista ovista:

  • Neljäsosa tulee verkkosivujemme kautta (sekä pikkuapuri että viidakkorumpu).
  • Kolmasosa tulee vanhojen tuttujen, mentoreiden, työkavereiden ja kavereiden kautta.
  • Loput tulevat sitten vanhojen asiakkaiden kautta ja heidän tuttujensa kautta.

Jos aloittavana katsot nyt tuota jäsentelyä, kiinnitä huomiota pariin seikkaan: Se, että saat asiakkaita verkkosivujesi kautta vaatii ihan helvetillisen oman työn, ellet halua sitten jatkuvasti maksaa Kuukkelille ja muille Amerikan ahneille säästöjäsi. Kaksi muuta ovat ne tärkeimmät. Ne kertovat siitä, että olemme mukavia ja tehneet hyvää työtä. Siksi saamme jo tuttujen ihmisten kautta lisätyötä. Älä siis koskaan polta siltojasi – kehenkään!

Tietoisesti vähemmän aivopainetta

Olemme vuosien myötä vähentäneet stressileveliäni sillä, ettemme ole enää palkanneet tekijöitä, vaan voineet toimia laskutuksen avulla. On upeaa, että olemme aina löytäneet tähän viereen tekijöitä, jotka ovat suostuneet toimimaan laskuttaen meitä. Sama paine itsellä silti on tuoda työtä pöytään myös heille, mutta en sentään ole niin suuressa vastuussa, jos joku kuukausi ei työtä riitäkään ihan jokaiselle kumppanille.

Voin kertoa, vaikka kuukausieuromäärävaatimus onkin laskenut, että kun joka päivä heräät sellainen punnus niskassasi yli kymmenen vuoden ajan, siitä haluaa kokonaan eroon.

Syksystä 2017 muutamme hieman taas toimintatapaamme. Yleinen taloudellinen tilanteemme sekä läheisten tilanne (lainattomuus) on sellainen, ettei minun enää tarvitse taata tiettyjä kuukausituloja kenellekään. Ja ei tosiaan, emme ole rikkaita tai edes hyvätuloisia. Pärjäämme pitämällä ankaraa ja tiukkaa menokuria, kuten olemme tehneet jo 20 vuotta.

Päästämme siis vaatimuksista kokonaan irti ja katsomme miten euromääräinen vastuuttomuus kantaa?

Kuten olen aina silti sanonut, en voisi tehdä enää muille työtä. Ainoastaan poikkeuksellisen hyvä sakki ja työ voisi saada minut irti yrittämisestä.

Vaikka jokaista yrittäjää painaa jatkuva stressi ja päämyrskyt, se vapaus antaa voiman kantaa kaikki painava. Se, kuinka vapaa kukin yrittäjä on, on sitten yrittäjästä itsestään kiinni.

Päätin kirjoittaa auki tavan, jolla olen tehnyt viimeiset 3-4 vuotta työtäni, sillä tämä ei muutu, jos vain asiakkaita riittää. Olen antanut sille nimeksi valovoimainen työnteko. Se on mahdollisimman kaukana kikyistä ja muista vanhan ajan jäänteistä.

Taustaa

Vuodesta 1992, kun astelin ATK-opintojen ohella Novoshop -myymälään töihin, nautin vain rahasta. Oli outo tunne saada parikymppisenä+ paljon rahaa joka kuukausi. Nautimme kuluttamisesta ja lainan maksusta koko 90-luvun aina vuoteen 2005 asti. Silloin päähäni pätkähti suunnitelma yrittämisen ja normiarjen rinnakkaiselosta. Alkoi yrittäjän tie.

Vuoteen 2013 asti tarvitsin rinnalleni tekijöitä, jotka osasivat tehdä verkkoon asioita. En osannut itse tarpeeksi. Nyt osaan tarpeeksi verkkojutuistakin, vaikken siinä vielä hyvä olekaan. Ja toki vierellä on edelleen paremmin osaavia.

Halusin lisätä työn ja arjen väliin lisää vapautta. Opin, että kaikki tämä voi loppua tänään. Sitä voi kuolla. Memento mori. Jossakin vaiheessa sitten ymmärsin keinon. Vielä paremman rytmin elää ja tehdä työtä. Annoin sille nimenkin.

Valovoimainen työnteko

Täytyy muistaa, että tapa maksaa. En saa sellaisia rahoja mitä saisin normityöksi määriteltävällä tavalla. Mutta rahan sijaan saan paremman mielen. Ennaltaehkäisen omaa mielisairauttani.

Lyhyesti kerrottuna se tarkoittaa tätä:

  • Teen hurjasti tietokoneella tehtävää työtä kun on pimeää, märkää ja surkeaa. Yleensä se väli on lokakuusta tähän saakka, eli maaliskuun puoliväliin. Yhteensä 5,5 kuukautta.
  • Kun aurinko on ylempänä ja lämmittää sekä valaisee, alkaa toisenlainen työnteko, ulkohommat, joista ei makseta palkkaa. Silloin vähennän tietokonetöitä. Teen niitä kuitenkin kesäkuulle asti (ja osin kesälläkin). Huhtikuussa muutamme puoleksi vuodeksi torpalle Taivassaloon, jossa riittää puuhaa ulkosalla.
  • Kesäkuu-lokakuu -välin teen sadepäivät tietokonetöitä joista maksetaan, ja kauniimmat kelit taas ovat ulkohommia, joissa raha puolestaan palaa kiertoon.

Jos analysoin työaikaa, se menee kutakuinkin näin:

Pimeä aika

Teen tietokoneella taitto-, kirjoitus- ja liukuhihnatöitä n. 6 tuntia päivässä, yleensä klo 7-13 -välillä. Sen lisäksi teen ajattelu-, suunnittelu- ja ideointityötä 0-6 tuntia päivässä. Se tapahtuu aamulla klo 4-7 tai iltapäivällä tai illalla.

Valoisampi aika

Kun on kaunista, ollaan ulkona. Tehdään remppahommia, kävellään, vaelletaan jne. Silloin ei vastailla kuin puhelimeen ja sähköposteihin, vauhdista. Kun on huono ilma, tehdään töitä kuten ”pimeällä ajalla” (yllä).

Mitä edessä?

Terassisuunnitelma 2017.

Nyt kohta alkaa torpalla terassin päälityöt ja kaunistukset. Viime syksynä tehtiin yhdessä Spinkkilän Pekan ja Josen johdolla perustukset. Larjamalta hankittua Siperian lehtikuusta tulee n. 60+ neliötä pintaan ja lisää kaiteisiin ja portaisiin. Päälle tulee 3m*3m paviljonki katoksella ja sinne sisään eurolavasohva sekä pöytä. Avotilaan tulee pihagrilli ja aurinkotuolit kaasugrillin ohella.

Lisäksi torpalla tehdään perinnekorjausta, jossa mahdollistetaan rouvan elo vielä meidän jälkeenkin, mutta siitä lisää tuonnempana. Kohta voimme kertoa muutenkin meille isoja uutisia. Mutta siitäkin vasta hieman myöhemmin. Kivaa kevättä!

 

 

Viimeiset vuodet olemme paljon pohtineet sitä millaista elämää olisi kiva viettää nyt? Yleensähän työn sivutuotteena ajatellaan elämää, mutta se pitäisi kääntää toisinpäin viimeistään siinä vaiheessa, kun et ole enää lainakahleissa. Ei täällä takuuvarmasti eletä edes 70-vuotiaiksi.

Oma ihanne-elämämme voisi nyt näyttää tältä:

Oma pieni ekologinen omakotitalo läheltä merta, rauhalliselta paikalta.

Tämä on ollut jo tovin suunnitteilla. Talo jää kooltaan todella pieneksi, mutta ideana siinä on ympärivuotinen mökkimäinen elämä, jossa iso osa asumisesta vietetään pihalla, ulkona. Siispä elintila levitetään seinien ulkopuolellekin. Asumisen kuukausittaiset kulut minimiin on idean pihvi, jolloin talon voi jättää tyhjilleen tarvittaessa ilman että se maksaa maltaita joka kuukausi.

Siihen yhdistettynä pienen kävelymatkan päässä oleva rantalaituripaikka, johon saisi vaikka veneensä kesäksi ja/tai voisi pulahtaa uimareissuilla.

Vaihtuva ulkomaan kohde 1-2kk vuodesta

Maalis-huhtikuu tai loka-joulukuun ajankohdissa voisi välillä elää vuokrakohteessa ulkomailla. Kohde voisi vaihdella esim. Berliinistä Irlannin maaseudun kautta Kreetalle ja kaikkeen siltä väliltä.

”Kaupunkikomero”, jota vuokrataan

Tukikohta kaupunkiin, jota vuokrataan itse esim. AirBnBn kautta tai väliaikaisena vuokrakohteena heille jotka pakenevat remppoja ja muita. Kohde ei tuota merkittäviä summia, mutta sen verran, että saat omakotitalon asuinkulusi katettua.

Työelämä sovitetaan unelmaan

Jottei tarvitsisi ajaa viikkoaamuisin ja -iltaisin ”kaupunkiin”, olisi ihannetyö tässä tapauksessa tietotyötä, jota voi valtaosan tehdä kotoakin – tietokonekäsityötä. Sen lisäksi voisi miettiä muuta, harrastuspohjaista pikkuliiketoimintaa siinä sivussa. Ja miksei voisi välillä tehdä muutaman kuukauden projektikohtaisiakin töitä, mikäli ne olisivat mielenkiintoisia.

Tämänkin plänin kun saisi päättäjille yhdeksi niistä ankkureista, millaista tulevaisuudessa elämä ja siihen sopiva työ voisivat olla?

Unelmoida onneksi saa vielä maksutta. Tuollaisesta elämästä olisi kiva lähteä. Itsemme tuntien tällainen elämä saisi joka päivä ilon kyyneliin. Sitä kohti siis.

Mikä olisi sinun vastaava settisi?