Artikkelit

Kun vuonna 2015 sain yllätysdiagnoosina melanooman, alkushokin jälkeen remontoin koko toimintani. Päätin että elämä on liian lyhyt tiettyihin asioihin. Kuten kuvan Buddhalainaus kuuluu: Prove yourself to yourself, not to others.

Suurin lupaus itselleni oli ammattiin liittyvä: En enää halunnut tehdä työtä josta en pidä, tai joka häiritsee elämistä. Työnteon ei pidä olla kivaa -sanonta on täyttä sontaa. Juuri sitä sen pitää olla.

Jos siis heräilen klo 3 yöllä työasioiden takia, se työ tai harmitus katkaistaan heti. Sellaista rahaa ei olekaan, joka vitutukseen tehoaisi.

Eritoten projektöissä kohtaa välillä töitä, jotka eivät vaan asetu ns. jengoilleen. Joko ei natsaa toisen osapuolen kanssa tai yhteistyö ei ole yhteistä työtä. Olen huomannut, että kun operoidaan ”jonkun muun rahoilla”, asenne saattaa lipsua. Kun taas tekee työtä esim. yrittäjille, jotka sijoittavat projektiin omat rahansa, asenne menee usein jopa yli. Nopea ja edukas projekti muuttuu helposti ”Iisakin kirkoksi”.

Kiittämättömyys voi olla maailman palkka, mutta Suomessa se ainakin on lähes vakiokamaa

Olen nyt tehnyt yli 30 vuotta työtä ja siitä 20 vuotta viestintäalalla. Mielestäni suurin korjaamisen tarve työnteossa täällä Suomessa on kiittämättömyys. Paskaa ja korjauksia kyllä sataa niskaan tasaisesti, mutta kiitosta ei osaa sanoa 99 sadasta. Myöskään kiitollisuutta ei huomata. Se, että joku luottaa sinuun niin paljon, että haluaa sinut tekemään työnsä on kiitollinen hetki – ainakin pienyrittäjälle.

Vaimo kävi juuri Mäntymäen terveyskeskuksessa verikokeissa. Sielläkin sanoivat, että koko ajan heitä kohdellaan kuin roskista. Haukutaan ja syytetään jopa asioista, joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa. Hävettää ko. henkilöiden puolesta.

Ole esimerkki muutoksesta

Itse koitan ainakin noudattaa nykyään näitä tapoja työelämässä:

  • Kiitä aina kaikesta työstä mitä sinulle tehdään. Kiitos lämmittää eniten maailmassa, rakkauden lisäksi.
  • Ole kiitollinen siitä, että sinulla on työtä. Se tarkoittaa, että joku luottaa sinuun isosti.
  • Älä petä itseäsi. Jos joku ei tunnu hyvältä, lopeta se.
  • Älä petä läheisiäsi. Jos sinulla on paha olo, se tarttuu. Myös hyvä olo tarttuu.
  • Ole avoin ja rehellinen: Kerro vastapuolelle jos sinua harmittaa. Kerro myös mikä harmittaa ja miten sen voisi korjata.

 

(Kuva: U2, Songs of Experience -kansi, Bonon nuorin poika Eli ja Edgen tytär, Sian)

Olen aina sanonut pienyrittämisen olevan maanis-depressiivistä toimintaa. Mutta on tämä maaninen vaihe vaan hienoa, erilaisia projekteja tulee sisään ja oma tuotekehityskin sai hieman Tekes-pushia. Nyt kulkee.

Apurin sivut saivat pienen uudistuksen ja tarkoitukseni oli kulkea nopeuden, riittävän tiedon ja näyttävyyden keskitietä. Kohtuullisesti pingdomin mukaan se menikin:

 

Nyt saat Apurista siis ”kaikki mainostoimiston palvelut”, mutta se suuri juttu on Pian mukaantulon tuoma myymäläsuunnittelu, jota hän on vääntänyt eräällekin uudelle kaupalle kohta puolisen vuotta.

Ei se haittaa, vaikka depressiivinen kausi tulisikin alkuvuodesta. Silloin voi lukea kirjoja ja oppia lisää.

Ja kun tulin kotiin onnistuneesta palaverista, nuoruuden 1. suosikkini U2 ilmoitti uuden levynsä tulevan 1. Joulukuuta ja kiertue Euroopassa heinäkuussa 2018. Tietää taas, milloin pitää mennä katsomaan spektaakkelimusaa pikkuisilta irkkumiehiltä. Ohessa yhtenä bonusbiisinä saamani hieno rock-biisi American Soul, kun ennakkotilasin levyn.

Kivaa alkutalvea kaikille yrittäjille.

Tässä nyt suoraa livepuhetta yrittäjyydestä, josta toivon mukaan on jotain avaavaa siitä keskusteleville ammattijyrille, poliitikoille ja muillekin.

Olen aina ollut erityisen tarkka ennakoija ja budjetoija. Aloitimme systemaattisen unelman jahtaamisen 30:nä vaimoni kanssa. Säästimme, elimme pienellä ja venyimme. Palkitsimme itsemme aina ulkomaan matkojen avulla, kunnes palasimme takaisin kotiin venymään.

Samaa jatkoin siirtyessäni vuonna 2006 yrittäjäksi. Entistä pienemmät ja epävarmemmat tulot vaativat vielä pienemmät menot, joten kiristin ruuvia lisää. Onnistuimme kaikissa unelmissamme 17 vuotta myöhemmin – sen takia.

Päästin irti

En edes tiedä miksi olen nyt päästänyt irti huolista, ehkä vaan väsyin huolehtimiseen, ehkä heräsin sairastumishälytyksessä? Yli 10 vuotta yrittäjänä mietin ja vatvoin öitäkin: Mistä saamme palkkamme ensi kuussa, mistä puolen vuoden päästä? Riittääkö kassassa rahat? Mitä voisimme ehdottaa millekin asiakkaalle?

Nyt en mieti enää. Ja kas, ovet aukevat ihan ihmeellisesti!

Talokehitysprojektimme sai aivan uutta tuulta, kun tuttu yli 30 vuoden takaa ehdotti tapaamista – ja hän on alan superammattilainen. Turvasovelluksemme alkututkimus valmistuu kuitenkin, vaikka jouduimme tekemään sitä normityön ohessa. Lisäksi jonossa on ainakin kolme uutta kehitysideaa, joihin haemme nyt tutkimusapua. Ja normityö markkinoinnin parissakin toimii ”itsestään”. Jos on hiljaista, kohta ei enää ole. Niin se on aina mennyt.

Joten oli kyse mistä tahansa pelosta, enää ei pelota. Suurmies Mauno Koiviston sanoin: ”Kyllä se siitä!”.

Vaikka sorrunkin aika ajoin light-nihilismiin (jo sen huumoripitoisuuden takia), ja eilen Suomi romahti jääkiekossa taas, ja siksi en saanut unta kuin 1,5 tuntia, olen oppimassa jotain mitä en ennen osannut, nyt -hetken tai mahtava elämä nyt -hetken.

Kevätkin on kylmä, mutta melanoomavaaran takia sillä +27C aurinkoporotuksella, mitä viime kevät oli, ei itselle ole enää niin suurta väliä kuin entisessä elämässä, jossa viipotin auringossakin vailla huolta. Silloin elin vielä kuolemattomana. Nyt elän enemmän nyt – ehkä viikko & kuukausi kerrallaan. Sitähän meille joka paikassa toitotetaan, mutten oppinut sitä ennen säikähdystä kuolemasta.

Olen niin iloinen siitä, että sain vaimoni mukaan Pikku Apuriin ja heti hänelle mahdollisesti jopa vuosia kestävän työprojektin, mukavan sellaisen. Tänään istuimme sen projektin peruskivien päällä ja nauroimme pienen tiimin kanssa, kuinka hienoa on aloittaa yhdessä tekemään pitkää työtä, jonka avulla toivottavasti onnistumme synnyttämään uudenlaista liiketoimintaa Suomeen.

Useammin pitäisi nauttia kivasta hetkestä. Olen prosessissa poraamassa sitä ajatusta hiljaa kallooni ja samalla halusin kirjoittaa sen muillekin.

Olemme ystävien kanssa jutelleet viime vuosina, että kukaan meistä ei juurikaan osta enää kulutustavaroita uutena, ja jos ostaa, ne ostetaan aina -50% -laarista. Lisäksi kaikki tuo tehdään toistuvammin verkkokaupasta, suomalaisesta tai useammin – ulkomaisesta (tämän takia eComGrowth -hankekin on niin tärkeä).

On myös hyvin tavallista viedä oikeaa roskaa kaatopaikalle, ja tulla sieltä suuremman kuorman kanssa takaisin, sillä ihmiset heittävät esim. huippuluokan umpipuisia huonekaluja menemään. Tavaroiden elektroniikkavioistakin 90% on korjattavissa 20 sentin hintaisen kondensaattorin vaihdolla. Vaan ei, heitetään pois.

Ei tarvitse olla kovinkaan nopea aivokuoren välkkeissään ymmärtääkseen, että kun tällainen tapa elää vain leviää, tälle yhteiskuntamoottorille ei käy hyvin.

Olemme toki aina kuuluneet vähemmistöön. Mielipiteet, arvot ja asennekaan ei välttämättä ole koskaan Suomeen sopineet. Nyt, republikaanien vallassa ja ammattijärjestöjen itsepäisyyden takia (meidän silmin) Suomi taantuu lisävauhtia.

Itselle on selvää, että tarvitsemme uudenlaisen moottorin. Kulutuskeskeinen yhteiskunta ei toimi enää, koska tavaraa on kaikilla jo liikaa ja maapallo ei ole pitkään aikaan länsimaista kulutusta kestänyt.

Parlamentaari poteroissaan

Näen perustuloon perustuvan mallin ainoana järkevänä vaihtoehtona, nyt alkuun. Kun pitkäaikaistyöttömien määrä tulee vain kasvamaan kasvamistaan, tarvitaan perustoimeentulo, jonka päälle voidaan erinäisin silpputöin ja vapaamman yrittäjyyden keinoin tehdä sen verran lisätuloa, mitä kukin tarvitsee. Tulevaisuuden työtulo tulee yhä useammista puroista, ei yhdestä järvipahasesta.

Vaan meillä valtaosa ajattelee perustulon olevan maksua kotisohvalle jne., mm. Kokoomuslaiset ja Demarit kärjessä. Tuo näkökulma on vanhanaikainen sekä syyllistävä, mutta en oikein jaksa uskoa oppositiovallankaan toimivan.

Ongelma onkin istuttaa kaikenlaiset samaan pöytään ja löytää keskitie kuljettavaksi.

Niin kauan, kun istumme tiukasti omissa kuplissamme ja poteroissa, mikään ei muutu paremmaksi. Suomi on kuin USA – välillä vedetään toimet janan toiseen päähän, seuraavaksi taas takaisin toiseen, ja mikään ei kulje eteenpäin.

Niin kauan kuin emme tee yhteistyötä myöskään parlamentaarisella tasolla, on turha haaveilla paremmasta Suomesta.

Kun nyt puhutaan ”kuntouttavasta työtoiminnasta”, jolla siis ruoskataan työttömiä orjiksi vääriin paikkoihin, pitäisi kääntää ajatusta myös siihen isompaan ongelmaan.

Useammat ovat oravanpyörän orjia: Tekevät pääosin epämieluista työtä puolet ajastaan, jotta voivat maksaa ihan ok -tason asunnon 30 vuodessa – tai vaan sen vuokran. He ovat joskus iloisia, mutta valtaosan apaattis-masentuneita. Siitä kärsii parisuhde, perhe, kaverit ja muutkin kanssakulkijat.

Eikö perustulo + sellainen yrittäjyys, jossa ihminen saisi tehdä työkseen mitä haluaa, ratkaisisi kokonaisen kansantaudin probleeman?

Olisiko järkevää kytkeä perustulo yrittäjyyteen?

Meillä yrittäjillä kun tunnetusti ei ole lainkaan palkansaajien turvaverkkoja, ellemme todista kasalla papereita virkamiesarmaadalle, että kaikki on tuhottu, y-tunnuksista tulevaisuuteen.

Jos perustulo antaisi perusturvan, voisi monet, nyt epämieluista työtä tekevät, koittaa yrittämisen tietä. Saada elämälleen kestävän arvopohjan mieluisasta tekemisestä ja samalla keinon levittää masennuksen sijaan iloa lähimmäisilleen.

Ei kaikista siihen ole, mutta jos nyt ajatellaan vaikka 20%:lla heistä, jotka ovat tippumassa, tai pudonneet kokonaan oravanpyörästä? Silloinkin puhutaan sadoista tuhansista. Vaihtoehtona on maksaa sille kasvavalle joukolle työttömyyspäivärahaa ja lääkehoitoa. Säästettäisiinkö siis senttien sijaan välillä euroja?

Automme kattoaukosta näkyy päättymättömien koivunlatvojen vilinä. Aurinkoinen keli ja olemme taas ajelemassa palaverista kohti Taivassalon torppaa. On toukokuu, vuonna 2018.

Jos palaveri oli tuloksekas, saamme talouteemme 1200€ lisätulot, perustulojen päälle. Laskimme juuri, että sillä voimme ostaa perunamaalle suojapeitot ja uuden aurinkovalon saunan eteiseen.

Tulot ja menot

Käteen jäävät tulomme ovat tipahtaneet hurjasti viime vuosina. Hallitus on jatkanut suurinta virhettään koko 2010-luvun tuhotessaan säästökuurillaan kotimaisen kysynnän. Ja yli 40 prosenttia kokonaisveroihin on pienituloisille katastrofi. Onneksi tajusivat korvata KELA-/Työkkärihelvetin perustulolla, muuten täältä olisivat jo kaikki kykenevät muuttaneet ulkomaille.

Onneksi mekin tajusimme varautua tulevaan jo hyvissä ajoin. Kulutasomme onkin nyt viilattu n. 700-800 euroon kuukaudessa. Se on kaksihenkiseltä perheeltä vähän, mutta tulotasoon nähden toimiva. Olemme sopivasti omavaraisia.

Koska käteen jäävät tulot ovat romahtaneet, suhteutimme ajankäytön uusiksi. Teemme työtä n. 3-4 päivää viikossa ja elämme vapaana saman määrän. Jos haluaisi tai olisi tarve lisärahalle, tekisi enemmän työtä. Emme tarvitse, emmekä halua.

NUORET, Eläkeläiset ja jämähtänyt työlainsäädäntö

Kauhistuttaa monen muun asema. Onneksi ehdimme tekemään riittävän omaisuutemme ennen digirakennemuutosta, mutta nuoremmat ikäluokat ovat kusessa, niin monin eri tavoin.

Pelkästään liian suuriin eläkkeisiin menee jättimäinen määrä rahaa. Eläkekatto olisi pitänyt tulla jo vuosia sitten, mutta eiväthän päättävät omiaan syö? Samalla kuitenkin kaikki pienituloiset eläkeläiset joutuvat taistelemaan kotonaan, koska ei ole varaa yksityisiin hoitopaikkoihin ja kunnan hoitopaikkoja ei juurikaan enää ole.

Suurin este on edelleen työlainsäädäntö, jota pääministeri Sipilä koitti saada joustavammaksi, mutta Suomen virallinen jarrukenttä, kolmikanta & AY-pamput, sai hankkeen taas torpattua.

Edelleenkään ei siis kannata palkata työntekijää. Nyt ei oikeastaan ole varaa edes olla yrittäjä. Ja edelleen voit olla vain yksi seuraavista: opiskelija, työtön, eläkeläinen, työntekijä, työnantaja tai yrittäjä. Kahta et saa?!!?

Siksipä itsekin vedin firmat laatikkoon ja laskutan erillisen laskutuspalveluyrityksen kautta. Vaikka maksan heille 20% kaikesta, on se paljon edullisempaa kuin oma yritys. Sairas maa?

SILTI, UPEA ELÄMÄ

Siinä viime vuosien maakohtaiset kuulumiset.

Totuus on se, että olen onnellisempi kuin koskaan. Moni ei ole näin onnekas. Paljon täällä on edelleen vinksallaan, mutta jos siitä osaa olla välittämättä, jos osaa aidosti nauttia jokaisesta terveestä päivästään, on kaikki edelleen erittäinkin hyvin.

Pikku Apuri

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen työskennellyt muutamassa muussakin maassa kuin Suomessa.

Täällä on yksi piirre yli muiden: Työ on harvoin kivaa.

Onko Suomessa nykyään hirveää työskennellä? Onko historiamme huonoimmat hallitukset saaneet näin pahan ilmapiirin aikaan? Vai onko kuitenkin jokaisen oma asenne ratkaiseva?

On. On. Kyllä.

Toki itselläkin on pinna kireämmällä silloin, kun budjettilaskelmat näyttävät uhkaavilta. Pienyrittäjällä se asteikko menee näin:

  • Peipponen = 6+ kuukautta palkat ja maksut eteenpäin kunnossa
  • Ihan jees = 3+ kuukautta palkat ja maksut eteenpäin kunnossa
  • Ei sitten nukuta = 1+ kuukautta palkat ja maksut eteenpäin kunnossa
  • Täysi paniikki = Mistä seuraavan kuun työt?

Lisäksi voi olla henkilökohtaisia syitä olla vittumainen, mutta minusta pääpointti on:

Ei omia huolia kaadeta syyttömän niskaan.

En usko itsekään mihinkään naminamiseisopeilinedessäjakerroettäoletparas -soopaan, mutta jokainen meistä voisi edes yrittää aamulla arvostaa sitä kyseistä päivää. En usko, että meillä on muuta elämää kuin tämä. Siksi jokainen paska päivä on täysin turha ajanhukka.

Voin toki olla sijais-sylkykuppi niin kauan kuin nallepinnani kestää. Tiedän itseni hyvin. Se pinna kestää pitkään, mutta kun se ei enää kestä, lopetan kerrasta ja annan mulkkujenkin asiakkaiden kuulla, kuinka ankeita ihmisiä he oikeasti ovatkaan.

Josko taas koitettaisiin olla välillä positiivisiakin siellä työpaikalla ja kunnioittaa edes muiden elämää, jollei omaa enää jaksa?

Tämän kirjoituksen saa näemmä kirjoittaa joka vuosi. Tässä vuodelle 2015.

Pikku Apuri

 

Monet ovat hurahtaneet liikuntaan ja pistämään kroppansa kuntoon. Kuntoilin itsekin lujaa vielä muutama vuosi sitten, pääosin juoksua ja kuntosalia.

Noin vuosi sitten päätin keskittyä enemmän päähäni. Itsellä kun lienee tiedonjanosta, uteliaisuudesta sekä liiasta funtsimisesta johtuen lievä taipuvuus masennuskausiin. Päätin aloittaa taistelun ajoissa. Treeniin kuuluu kyllä liikuntakin, muttei enää aikataulutettuna. Tavoite on päätyä mielummin onnelliseksi kuin timmiksi.

Olen oppinut, että itselleni onnen tuovat:

  • hyvä parisuhde,
  • turvattu talous sekä
  • terveys ja
  • vaihteleva elämä.

Tuohon päälle voi sitten rakentaa pienempiä onnen hetkiä, kuten tämänaamuinen kävely oheisessa maisemassa:

Suomi häviää sittenkin?

Nyt tuntuu siltä, että Suomi on häviämässä elinpaikkakisaa. Maassamme tapahtuu nyt paljon vääriä asioita (mm. hysteerinen sääntely, yrittäjyyden lisävaikeuttaminen, yleinen pessimismi). Ehkä siksi olemme onnellisempia aina esim. Kreikassa tai Thaimaassa (Suomen kesä maaseudulla kuitenkin on yliveto).

Siksi ensi kertaa elämässäni en osaa yhtään sanoa missä olemme vuoden päästä ja mitä silloin tapahtuu? Mukana kulkeva työ mahdollistaa mitä vain. Nyt juuri Suomi ei tunnu enää pysyvältä kodilta. Toivottavasti asiat onnistutaan kuitenkin muuttamaan paremmiksi? Itsellä ei siihen enää riitä voimat.

Pikku Apuri

 

Kuva kertoo kaiken.

Kuva kertoo kaiken.

Olen ollut jo vuosia aidosti vapaa työntekijä, kiitos teknologisen kehityksen ja yrittäjän sitkeyden.

Oheinen kuva kertoo, miten teen työni. Nytkin seison Taivassalon tuvassamme ja kirjoitan tätä (koska pidän varsinaisesta työstä kahvipaussin). Monet tietotyöläiset elävät ja tekevät työnsä kuten minä. Silti moni yritys ei salli tekijän tehdä vapaasti työtään, vaan se kahdeksan tunnin työaika on suoritettava. Palkka maksetaan siis työajan suorittamisesta, ei työstä itsestään.

Laki ja työelämän säännöt tipahtivat kyydistä jo vuosituhannen alussa, eikä sääntely ja lisäartiklat tilannetta helpota. Koko paketti pitäisi rakentaa kuvan osoittamin uusin säännöin.

Pahinta tulevaisuusnäkymässä on se, että rampa hallituksemme säätää koko ajan lisää kapuloita ”vapaan työnteon” rattaisiin. Tuntuu siltä, että muut kuin tietotyöläiset jäivät 1900-luvulle? Ja kohta tulevat robottien tekemät työt.

Pikku Apuri

 

 

 

Joka kerta kun puutun täällä blogissa johonkin (yrittäjäelämän) epäkohtaan saan varsinkin vanhemmalta lukijataholta viestiä, että voisi olla enemmän (lue: vain) positiivinen.

Kaikki jotka minut tuntevat, tietävät että olen positiivinen ja iloinen veikko. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sulkisi silmät ja näppäimistön, jos huomaa tyhmiä epäkohtia esim. laeissa tai säännöissä. Koen sen tärkeäksi, että tuon esille myös korjaamista vaativia seikkoja. Niin ne joskus ehkä korjataan? Mm. Yrittäjyyteen liittyviä asioita olen kerännyt Yrittäjä on yhtä kuin -Facebook-ryhmään.

Kuva otettu 27.5.2014 klo 10.58

Mikäli haluatte vain iloisia ja positiivisia juttuja, lukekaa vaikka Stubbin blogia tai muuta yli-ihmistä? Itse aion olla ennen kaikkea läpinäkyvä ja rehellinen. Välillä vitutus näkyy, välillä näkyy nami-nami. Iloinenkin voi välillä möksöttää.

Pikku Apuri

 

Pinna ei enää kestä hallituksen ja eduskunnan touhuja. Yrittäjät ovat nyt aidosti avainasemassa jos Suomi halutaan nostaa suosta. Mutta mitä tapahtuu? Päättäjät vain kiristävät lisää yrittäjien ennestäänkin tukalaa tilannetta. Yrittäjää kohdellaan täällä epätasa-arvoisesti. Yrittäjillä ei ole oikeaa turvaverkkoa eikä mahdollisuuksia joustavaan liikkumiseen akselilla: työtön – palkansaaja – yrittäjä.

Nyt tarvitaan täyskäännös: Joustoja, maksuporrastuksia, mahdollisuuksia.

Aloitetaan kansanliike. Kutsutaan sitä nimellä ”Yrittäjä on yhtä kuin”.

yrittäjä=_logo

Kansaliikkeen päätavoitteita ovat ainakin:

  • Työttömästä yrittäjäksi -polun helpottaminen
  • Aloittavan yrittäjän toimintaedellytysten parantaminen
  • Yrittäjän ja palkansaajan aseman tasaaminen
  • Yrittäjästä työttömäksi esteiden poistaminen
  • Yritysmaksujen ja verojen porrastaminen liikevaihdon tmv. konkreettisen mittarin mukaisesti

Mitä muita?

Yrittäjä= on liike, jonka viestit viedään päättäjille. Nyt tarvitaan 100 000 jäsentä ja iso ääni.

Listaamme yhdessä tekoja, jotka mahdollistavat paremman yrittämisen Suomessa. Käytetään uusia medioita ja uusia keinoja, koska vanhoista ei ole avuksi. Emme pyydä jäsenmaksuja vaan teemme tämän sydämestä.

Tule siis heti mukaan Facebook-sivujemme kautta: https://www.facebook.com/yrittajaonyhtakuin

Levitä sana kaikille. Tarvitaan iso työ, jotta pikku tönäisystä tulee koko kansan oma liike. Liikkeen varsinaisia verkkosivuja aletaan suunnittelemaan ja tekemään myös hetimiten.

Keulille tarvitsisimme heitä kenen ääni kantaa ja arvot sopivat sakkiin? Arman Alizad, Madventuresmiehet, Ville Tolvanen & Digitalistit, Sarasvuo, Taivas + Helvetti -kirjaporukka jne. jne.

ÄÄNTÄ!

Pikku Apuri

Huoh.....voi prkl, taas tässä.

Huoh…..voi prkl, taas tässä, klo 03.11.

Sieltä se taas on hiipinyt, työstressi. Aika helppo huomata kun 4-5 yötä viikosta nukkuu vain 2-3 tuntia. Jos herää yöllä, se oli siinä. Pää myrskyää välittömästi keskeneräisistä töistä, suunnitelmista, jatkohinnoitteluista ja muista. WUUUUUUUUUM! Ei tervettä.

Olen kokenut moisen lähes joka vuosi. Yrittäjällä, joka oman tekemisensä ohella myös ruokkii muut, on huimasti suurempi henkinen taakka selässään kuin monella muulla. Muilla on töissä vain töitä.

Mielessä olen kuvittanut stressin hiipimisen Hohto -elokuvan kuuluisimman kohtauksen laiseksi: Hereeee’s Johnny!

Ja tykkään tästä työstä, siinä se kai onkin. Tohtori Järvilehto sanoo meillä olevan ”säihkyvät silmät”.

– Sellaisella ihmisellä on asioihin pienen lapsen kaltainen innostus. Hänen silmissään on syvän antautumisen valo. Minulla on missio, että näitä valoja syttyisi enemmän Suomeen.

Kyllähän ne säihkyisivät, elleivät olisi Virolaisen viirut ja sameat unettomuudesta. Pitänee lukaista tuokin kirja?

MIKSI NYT?

Nyt stressi on outoa, koska yrityksellä on taloudellisesti hienoin tilanne ikinä! Tosin nyt on itselle tärkeimmät asiakasprojektit päällä koskaan. Niiden tiukimmassa vaiheessa vain elää työn läpi, huolehtii ja miettii. Hyvä kun muita tai muuta edes huomaa. Eikä ole kunnolla aikaa liikunnalle, jolloin noidankehä ja persepyörä on valmis. Fyysinen liikunta nimittäin tappaa stressiä tupla-M 16:lla.

Ulkonakin on pysyvä harmaa sumu, kuin lehmän pitkä kielari. Suomi on nykyään 7kk:tta väreistä pesty. Ota sieltä sitten D:tä.

Hua Hin, T-16.

Pikku Apuri

EDIT: Hyvä, todella simppeli projektihallintasoftavinkki Eeroltamme.

Loistava kuva kiteyttää paljon elämästä.

Loistava kuva kiteyttää paljon elämästä.

Ko. kuva kertoo paljon. Sitä vastaan voi taistella yrittäjänä. Yrittäjyys on lähes ainoita ammatteja, jossa on mahdollisuus kontrolloida ajankäyttöään. Jos elämäntilanne sallii, voi tehdä vähemmän töitä ja saada niukemmin rahaa, tai voi tehdä työnsä pääosin silloin kun haluaa.

KELLO KAULASSA KURISTAA

Palkkatyöläinen on edelleen sidottu kelloon ja yhteiskunnan oravanpyörään. Kadut ruuhkautuvat joka kaupungissa klo 7.40-9 ja 15.30-17.15 välisiksi ajoiksi. Muurahaiset matkalla pesään tai pesästä.

Ei tarvitsisi viedä unista ja kärttyisää lasta (tai itseään!) hoitoon, kouluun (töihin!) vain siksi, että kolmikantasopimus vuodelta Paehkinaesaaren rauha edellyttää vanhemman läsnäoloa työpaikalla klo 8.30?

Maanantaiaamut on harvalle aikuisellekaan elämän parasta aikaa. Aivoista puolet on vielä viikonlopussa.

Olemme Suomessa päässeet jo sen verran pitkälle, ettei meillä enää Aasian halpatehtaista tutut ”pomot” kävele piiskat kädessään tekijöiden selän takana, vaan ”henkisiä selkäpomoja” löytyy vieläkin. Joillekin meistä se on vieläkin tärkeämpää että tekijä on työpaikalla, kuin se, tekeekö hän työnsä ajallaan ja hyvin?

Pikku Apuri