Lähiviikoilla tuli kolme isoa uutista: Vanha työkaveri sai lopullisen diagnoosinsa syövän suhteen. Pian (ei pian, vaan Pian) ystävä nuoruuden päiviltä asti sai myös välipäätöksen omalle taudilleen ja Pia itse sai tulokset rintaleikkauksestaan. Kaikki tuo sai taas järjestämään arvoja parempaan riviin.

Vain se miten vietät terveet päiväsi on merkityksellistä.

Tee sitä mistä oikeasti nautit

Piuskin kanssa nautimme luonnossa kulkemisesta, joten teemme sitä lähes päivittäin. Joskus, kun on työkiireitä, ulkoilu jää kaupunkilenkiksi, mutta teemme senkin vaikka olisi mikä este. Happi ja ajatukset saavat turbobuustia.

Satsaamme vuosittain muutamia tonneja säästöistämme etätyö- ja ulkoilumatkoihin. Elämme nuukasti muuten, niin meillä on siihen varaa.

Nautin musiikista, niin pidän säännöllisesti musailtoja, joita jaan muillekin Facebookissa. Otan samalla sihijuomaa ja intoudumme Piuskin kanssa välillä jopa kunnon torppatansseihinkin.

Älä roiku somessa

Toimittaja ja hyvän tietokirjan, Kaikki kuluttamisesta -kirjoittaja, Julia Thurén teki testin. Hän osallistui netin eri alustoilla keskusteluihin ja huomasi menettävänsä kaiken rauhan ja unen elämästään.

Olen itse kokenut saman ja lopetinkin nettiväittelyn jo tovi sitten. Aivan turhaa touhua ja tuhoisaakin. Koin samaa kasvotonta raivoa mitä liikenteessäkin. Siellä itsellä on vielä opittavaa ja rauhoituttavaa, vaikka olenkin oppinut paremmaksi sielläkin.

Luovu epäsopivista asiakkaista ja tutuista

Onko sinulla hyvä olo asiakas-suhteessasi? Jollei ole, poista stressilähde elämästäsi jos vain voit. Syökö tuttusi kaiken energian ja onko hän edes kiinnostunut sinusta? Pois vaan, niin saat tilaa paremmin sopiville.

Älä kuvittele olevasi tärkeä ja merkityksellinen

Moni kuuluisa ja rikas ihminen on kertonut, ettei juuri ole tavannut samanlaistensa joukossa onnellisia ihmisiä. Päinvastoin: jatkuva tärkeyden tavoitteleminen tekee aika monesta kauhean ihmisen.

Luonnossa ei ole mainontaa eikä ihmisiä. Katsot mihin vain, niin sinä olet siellä täysin merkityksetön. Niin pieni. Se on hieno tunne.

Vietä niin paljon aikaa eläinten kanssa kuin suinkin pystyt

(Toki auttaa että pidät eläimistä). Pia on ehkä sen verran allerginen, ettemme voi ottaa omaa. Lisäksi asumme talvisin pienessä kaksiossa Turun keskustassa, ettei suuremman koiran, minkä haluaisimme, ottaminen sinne ole kivaa.

Mutta saamme sitten nauttia ystäviemme koirista. Kun mm. Tampereen ystävämme reissaavat, saamme huolehtia heidän kahdesta Berninpaimenkoirastaan upeassa järvenrantapaikassaan. Se on ollut yksi viime vuosien kohokohtiamme.

Miten sitten noiden tärkeiden tulosten kanssa meni?

Pia selvisi säikähdyksellä ja leikattu kysta oli hyvälaatuinen. Saamme nauttia toivottavasti vielä useista terveistä vuosista yhdessä. Ystävämme alkuhoidotkin ovat olleet ok ja hoitoa kannattaa jatkaa samaan malliin.