Tag Archive for: Suomi

Käy Suomelle miten tahansa, tästä alkaa keskittyminen muihin asioihin

Olen väsynyt kommentoimaan, jakamaan ja kritisoimaan asioita, joihin en voi vaikuttaa. Enkä enää ole vuosiin uskonut vanhaan demokratiamalliimme, joten miksi siis käyttäisin energiaani sen tuottamiin typeryyksiin? Pitäkööt tunkkinsa, koska se tunkki hajoittaa liian monia päitä. Olisi jo aiemmin pitänyt uskoa The Dudea. TÄRKEINTÄ ON… Olemme 10 vuotta onnistuneet omissa henkilökohtaisissa elämäntavoitteissamme, kun olemme seuranneet silloin valittua […]

Takaisin piirrustuspöydälle, mars!

Suomessa taistellaan vanhoilla keinoilla täysin uudenlaiseksi muuttuvaa maailmaa vastaan. Ja sitten ihmetellään, kun keinot eivät tepsineetkään? Alla oleva budjettikuva kertoo samaa: Vanha työllisyysjärjestelmä mullistuu, ja se ottaa koville, sanoo sosiologi Antti Kasvio. Ajattelunkin on muututtava. Suomessa valtaapitävät eivät vielä tajua työelämän suurta murrosta, kun esimerkiksi Saksassa jo mietitään vakavasti sitä, miten työnteon mallit muuttuvat ja miten […]

Järkeistämistä vuodelle 2016

Olen jutellut kesän kuluessa useiden markkinointialaa työkseen tekevien sekä alaa sivuavien tahojen kanssa, ja vastaukset ovat samat: Liikevaihdot ovat 1-2 vuoden sisään romahtaneet 20-30%, joillakin jopa 50% Samaan aikaan kaikki lakisääteiset maksut vaan nousevat, eli kulupuoli syö hurjasti vähenevää tulosta Asiakkaat eivät tee juuri mitään – ovat käpertyneinä ja peloissaan, vetävät pois jo “varmoja” tilauksiaan jne. […]

Vinkki: Jos aiot vielä yrittää täällä Suomessa, tee näin!

Älä lue yhtään uutista. Älä katso yhtään uutista. Lisää yhteiskuntasopimus, nollatuntisopimus, kolmikanta ja poliitikko kirosanojesi joukkoon. Voit vaikka teineille vinkata, että korvaavat kielenkannoistaan vittu -sanan yhteiskuntasopimus -sanalla? (Ttuahan käytetään siinä sakissa ainakin pilkkuna, adjektiivina ja prepositiona). “Tiätsä *yhteiskuntasopimus* ku se *yhteiskuntasopimus* vei sen yhteiskuntasopimusmekon *yhteiskuntasopimus* mun nenän edestä … *yhteiskuntasopimus*!!!” EDIT 22.8.2015 Älä välitä laskujen […]

Miten etuoikeutettu voi parantaa hyvän loistavaksi?

Ihmisen pitäisi kai parantaa itseään koko ajan? Ja jos Lennonia on uskominen, siihen voi mennä tovi: “How can I go forward when I don’t know which way I’m facing?” Ensimmäinen askel oli vanhan torpan osto ja parantaminen Olemme nyt saaneet 1,5 kesää olla ulkona ja tehdä fyysistä työtä. Nautimme suunnattomasti, kun opimme perunan- ja kasvisten kasvatuksesta, […]

Evoluution nykyporras hyvinvointivaltiossa: Vain merkityksellinen työ kelpaa

Tähän on tultu. Lainat on maksettu, riittävä omaisuus hankittu – maailmamme on valmis. Enää ei tarvitse rehkiä jonkun Luxemburgin kautta Bahamalle rahansa vievän megakonglomeraatin selkänahkana. Yrittäjänä pysymme niin kauan kuin mahdollista, koska vapaus. (Vaikka Suomi kovasti koittaakin tappaa kaiken pienyrittämisen.) Olemme hyväosaisen valtion hyväosaisia. On monia, jotka joutuvat tekemään mitä tahansa maksaakseen elämänsä. Mitä tahansa on […]

Reality check (eli mitä kannattaa muistaa Suomesta)

Kaiken epäkiitollisen myllerryksen keskellä on hyvä muistaa pari asiaa: Suomi on edelleen, vaikkakin joutuu nyt käymään läpi kaikkien alojen rakennemuutokset, maailman parhaita maita – millä mittarilla tahansa. Globaalin kansalaisen keskibruttokansantuote on n. 20% suomalaisen vastaavasta. Maantieteellisestikin sijaintimme on turvasatama: Emme makaa mannerlaattojen saumakohdassa, emme valtamerten ylipyyhkimänä, emmekä pakolaisvyöryn naapurimaana. Meillä heitetään syötävää ruokaa roskiksiin vuosittain n. […]

Juhannuksen mietteitä

Olemme aina pitäneet ns. terapiasessioita kaveripiirissämme. Ne ovat paitsi pitäneet meidät järjissämme, myös varpaillamme. Nytkin Jussina ystävän mökkinaapurin 200-vuotisessa saunassa mietimme maailman menoa ja tilanteita. Läntinen maailma on täynnä paskaa KULUTUSTAVARAA – MITTA ON TÄYSI Kiinasta ja muualta Aasiasta on jo vuosia raijattu tänne huonoja tuotteita. Elektronisella puolella esim. tuotteiden kondensaattorit ovat niin huonoja, että […]

Kyllä maalla on mukavaa

Ei tiennyt tämä mies, että Finntrioa olisi joskus pitänyt uskoa. Elämä täällä Taivassalon torpalla on pirun kivaa. Poissa on heti kaikki mullemullemullebusiness-säätökiireahdistus. Työ työnä, mutta vapaus on jotain ihan muuta kuin loppuväsynyttä television tuijottelua. Sipilän poppoo leikkaa kaikilta ja ihmiset mesovat pitkin nettiä. Jos tulee maksuja, maksetaan jos ja kun voidaan. Jos tulee tuloja, kerätään tämän […]

Yrityksiltä on rahat loppu – tarvitaan pienyrittäjälaki!

Loppuvuodesta 2014 näkyi jo merkkejä, mutta nyt se on todellakin totta: Yritykset eivät juuri enää investoi eivätkä osta markkinointia. Rahat on loppu ja väkeä vähennetään. Käperrytään. Noin puolella pk-yrityksistä markkinointibudjetti on alle tuhat euroa tai yrittäjä ei osannut sanoa budjetin suuruutta. Yli 5 000 euroa vuodessa markkinointiin käyttää vajaa viidennes yrityksistä. Jos pienyritysten liikevaihto laskee ja […]

Aurinkovoimaa, mobiilisovelluksia ja ulkoistettua markkinointiapua!

Elämää pitää välillä myllätä kuten perunamaatakin. Siitä tulee kuohkeampi, hapekkaampi ja se kasvattaa versonsa paremmin. 15+ vuotta on tullut puuhailtua pelkästään markkinoinnin parissa, ja sitä teen toki jatkossakin, koska sen osaan parhaiten (ja siitä saa leivän). Nyt tuon siihen rinnalle muutaman vuoden opiskelun jälkeen myös ekologisemman puolen. AURINKOSÄHKÖÄ JA PERMAKULTTUURIA Alkuvuodesta aloitan aurinkoenergiapaketteja myyvän ja permakulttuuria tunnetuksi tuovan […]

Energiayhtiöille käy kuin Kodakille ja Nokialle

Hei, hei Fortum, vai mikä Caruna nyt juuri oletkaan! Hei, hei Turku Energia! Hei, hei sähköyhtiö. Kun Kodak piti digikameroita hetken hömpötyksenä, se kaatui vuodessa. Kun Nokia ylenkatsoi iPhonea, se kaatui vuodessa. Suomalaisissa energiayhtiöissä sedät tekevät nyt kuin Kodak ja Nokia: päätä pensaaseen ja jarrutetaan niin kauan kuin voidaan. Aurinkoenergian hinta on romahtanut 80% vain muutamassa vuodessa, kun […]

Suomessa on joskus aivan fantastista asua ja olla

Kaikesta parannettavasta huolimatta olemme täällä Suomessa maapallon maarankingin top 5:ssä. Hollanti, Ruotsi, Norja ja Tanska ainakin hakkaavat fiksuudellaan, liberaalisuudellaan ja kauneudellaan meidät metsäjuntit ihan 6-0. Ehkä muutama muukin maa. Usein tuntuu todella tyhmältä valittaa mistään täällä, yltäkylläisyysongelmien kanssa painivassa maassa. Vaan sekin on evoluutioita, että epäkohdat avataaan ja niitä parannetaan. Turvallisuus, puhdas luonto, tavallisten ihmisten välinen […]

Suomessa on usein hirveää tehdä töitä

Olen työskennellyt muutamassa muussakin maassa kuin Suomessa. Täällä on yksi piirre yli muiden: Työ on harvoin kivaa. Onko Suomessa nykyään hirveää työskennellä? Onko historiamme huonoimmat hallitukset saaneet näin pahan ilmapiirin aikaan? Vai onko kuitenkin jokaisen oma asenne ratkaiseva? On. On. Kyllä. Toki itselläkin on pinna kireämmällä silloin, kun budjettilaskelmat näyttävät uhkaavilta. Pienyrittäjällä se asteikko menee näin: Peipponen = […]

Mitä on diginomadius tai läppärikulkurius?

Valtava määrä tietotyön ammattilaisia työskentelee nykyään maailman eri kolkista. Jos työnsä voi tehdä tietokoneella, se on mahdollista. Yhä useammalle näin on käynyt. Facebookista löytää muutamia suljettuja keskusteluryhmiä aiheesta, mutta koska kaikki eivät Facebookissa ole, tai haluavat sieltä pois, tässä on avoin keskustelufoorumi ihan perusnetissä. Mekin olemme nyt tehneet taas työmme Hua Hinista käsin, samalla kun […]