Lievän masennuksen alarajoilla
Enää pari viikkoa, niin pääsemme Madeiran levadoille tuulettamaan päitämme. Takana on ehkä raskain syksy ikinä.
Käväisin viikonloppuna pohjamudissa. Oli pakko myöntää olevansa hieman masentunut. Syksy on ollut todella raskas erilaisten tapahtumien takia. Lähellä ei ole voitu hyvin, ja ihmiset tuntuvat olevan etääntyneet toisistaan. Lisäksi on tapahtunut muitakin ikäviä käänteitä. Huomasin, että tuttujen ja asiakkaiden vuoksi tehtyjen juttujen lisäksi olen vain venynyt ja venynyt. Palvellut ja juossut muiden asioita ja murehtinut, mutta unohtanut kokonaan oman elämän. Ja kun vielä palkinnoksi on pääasiassa tullut suomalainen kiitos, eli hiljaisuus, niin eihän siitä hyvää seuraa. Vaikka olemme Pian kanssa tehneet hyviä töitä ja saaneet liudan uusia asiakkaitakin. Nyt ei vaan meinaa pää enää jaksaa. On oltava itsekkäämpi, vaikka se tarkoittaisikin muille ikävämpää Jaria hetken verran. Sori.
Olemme Pian kanssa aina olleet myös ns. kaamosmasentuneita. Pidempi pimeys ja märkä ei vaan sovi meille. Siksi ehkä olemme vuosia karanneet marras-joulukuita ulkomaille. Valo ja raikas ulkoilma tähän raskauden keskelle on elämänlankaa.
Nytkin on pakko ottaa keskellä viikkoa yksi torppailta, jossa tuuletamme itsemme kuten siellä voimme: kynttilöillä, viinillä ja musalla. Niistä saa nopeaa lisävoimaa. Nimittäin vielä on parin viikon rutistus, missä pitäisi saada niin paljon töitä tehtyä, ettei Madeiralla tarvitse paljoa tehdä.
On se silti outoa, että fyysiset kivut sallitaan ja kukaan ei ole milläänsäkään, mutta annas olla jos henkisesti heiluu. Masentuneilta olen kuullut, että selät (tai sedät) kääntyvät kuulemma monella.
Koitetaan tukea toisiamme eniten juuri silloin kun lähimmäisellä on henkisesti vaikeaa. Kovassa flunssassa tai fyysisissä kivuissa en haluaisikaan muita nähdä, mutta henkisen ruven kanssa olisi kiva, jos joku kysyisi vointia edes silloin tällöin? Yritän itsekin samaa.
