Tag Archive for: häpeä

Avoimuus vaatii itselle nauramista, pelkojen voittamista ja häpeämättömyyttä

Päätin maaliskuussa koronan tultua aloittaa digitorpparielämästämme videolähetykset ja samalla viestiä paljon entistäkin avoimemmin. Vaikka olen treenannut yli 3000 blogikirjoitusta samaa aihetta, livevideoilla sama ei ole ollut helppoa.  Päätin jo alussa, etten tee käsikirjoituksia enkä harjoittele. Vedän lonkalta, mutta päätän aiheen aiemmin. Nyt näitä livevideoita on jo 17 – ja osaa ei pysty enää katsomaan. Pyrrhoksen […]

Lievän masennuksen alarajoilla

Enää pari viikkoa, niin pääsemme Madeiran levadoille tuulettamaan päitämme. Takana on ehkä raskain syksy ikinä. Käväisin viikonloppuna pohjamudissa. Oli pakko myöntää olevansa hieman masentunut. Syksy on ollut todella raskas erilaisten tapahtumien takia. Lähellä ei ole voitu hyvin, ja ihmiset tuntuvat olevan etääntyneet toisistaan. Lisäksi on tapahtunut muitakin ikäviä käänteitä. Huomasin, että tuttujen ja asiakkaiden vuoksi […]