Artikkelit

Nyt kuusi viikkoa polttamatta ja alakuloinen olo, josta viimeksi kirjoitin, alkaa vasta nyt väistyä. Dopamiinipuutos tuntui tosissaan.

Jos katsoo tupakoinnin lopetuskaavioita, ne nostavat vain positiiviset asiat esiin. Missään ei mainita kahta yleistä negatiivista seurausta: Painosi nousee vähintään 5kg:aa ja saatat tippua alakuloon tai lievään masennukseen, kun aivokemiasi muuttuu.

Itselle kävi juuri noin. Minulla ei ollut ongelmia lopettaa tupakointia. Itse asiassa se oli todella helppoa, mutta en osannut odottaa masennuskautta. Mikään ei huvittanut, olla vaan möllötin. Onneksi sain tarvttavat työt tehtyä, juuri ja juuri.

Nyt muutaman päivän olen tuntenut oloni taas normaalimmaksi. Jaksaa jo liikkua ja aktivoitua. Elämä palaa aivoihinkin.

Muuten lopettaminen tuntui monessa hyvässä: keuhkoista aukeni kokonaan uusi ovi ja happi kulkee aivan eri tavoin. Haju- ja makuaistit paranivat – tai huononivat, miten sen haluaa ottaa, että maistaa ja haistaa kaiken paremmin. Osa ruoista jota söi ennen ei mene enää alas.

Peruskaavio lopetuksesta on aina tämän tyyppinen (alla). Tuohon pitäisi ehdottomasti lisätä myös mahdolliset negatiiviset oireet, sillä moni voi aloittaa polttamisen uudelleen, koska ei tiennyt moisista.

 

 

 

 

 

Isot muutokset ajoivat pieneen alakuloon. Jo kuukauden verran on elämä tuntunut poikkeuksellisen vaisulta.

Kuukausi tupakatta tuli tänään täyteen. Samalla tupakan kanssa vähenivät kavereiden kanssa otetut satunnaisoluet, vinksut ja drinksut.

Kun tuohon yhdistetään vielä työpuolen muutokset, jotka tekevät yrittämisestä jatkossa entistäkin yksinäisempää ja jatkuva pieni flunssaoireilu (kurkkukipu, poskiontelotulehdus, kuumeet), olen jo kuukauden verran löytänyt itseni alakuloisesta tilasta.

Yleinen kehityskin ajaa yksinäisyyteen – firmat säästävät itsensä hengiltä

Mietin juuri, että vielä jokunen vuosi sitten sai omassakin ammatissa tehdä yhteistyötä. Mietittiin kimpassa päivä, kolme tai viikko, miten asiakas x:n myynti saadaan nousuun tai miten palvelu y kohti kattoa.

Nykykehitys, jossa johtajat eivät aidosti osaa muuta kuin leikata ja säästää, johtaa yksin puurtamiseen, koska ei ole varaa maksaa joukkoistetusta viisaudesta, joka voisi johtaa uusiin oivalluksiin. Nyt puurramme nurkissamme pientä laskutuspalkkiota vastaan.

Leikkaaminen ei ole ratkaisu, kuten nähdään tästä Jeremy Corbyninkin jakamasta videosta:

Tuntuu siis tylsältä. Töitä on, mutta niihin on juuri nyt vaikeaa saada kunnon otetta. 

Olemme saaneet Pikku Apuriin vielä mahtavia uusia asiakkaitakin, kovalla luovalla työllä, mutta hankintaan taisi mennä kaikki paukut? Nyt ei vaan veny aivo eikä tarmo.

No, ei kai tämä koko ajan voi tällaista olla? Liikunta on aiemmin auttanut, mutta nyt ei jaksa kuin maltillisia kävelyitä. Ei vaan ole voimia. 

Huomasin tosin, että tämän kuvan tuijottaminen auttaa. Jossain ja joillakin on asiat todella pahasti.

Vaikka historian suuressa kaaressa asiat menevätkin parempaan, ei voi olla masentumatta nykymaailmasta. Media suoltaa ikävää, omat poliitikot ovat etääntyneet lopullisesti kansasta ja pelaavat omia valtapelejään. Ison maailman johtajat ovat joko hulluja, narsisteja tai sosiopaatteja. Tarvitsemme nyt vastavoimaa.

Yksi sellainen elää tuossa aika vieressä. On ollut mahtavaa seurata sivusta Anna Saivosalmen matkaa itsensä löytämiseen. Teoriaopettajasta tuli toisenlainen opettaja. Nyt Anna opettaa ja tartuttaa positiivisuutta meihin muihin liikunnan ja oman kehon tuntemisen kautta, omalla ehtymättömällä energiallaan, joka kumpuaa puhtaasta intohimosta. Hän kirjaimellisesti – ja kirjallisesti – elää nyt unelmaansa.

”Tarvittavat taidot voi opettaa, mutta luonnetta ja henkilö- tai sosiaalisia taitoja (character) et.”

Pelisilmä

Tuon nostolauseen on aika moni sanonut.

Itse lisäisin listaan vielä taidon, joka niputtaa nuo kaikki: Pelisilmän. Ihailin jo nuorena jalkapalloilijana ja jääkiekkoilijana pelaajia, jotka epäitsekkäästi tarjoilivat mitä uskomattomampia syöttöjä pelikavereilleen. Ihailen vieläkin. Maalipyssyt siinä vierellä voittivat tilastoja, kun taas pelin aivot pysyttelivät aina siellä taaempana. Kaikki pelistä tietävät kyllä ymmärsivät miksi homma toimi.

Myöhemmin olen huomannut pelisilmän toimivan, ja kyllä, tiedän että itselläni se on, myös muussa elämässä. Siellä se laajentuu ns. elämäntaito-opiksi. Miten osaat toimia aikuisena yhteiskunnassa niin, että pärjäät: saat ruokaa, katon pääsi päälle, ehkä toisenkin katon sekä mukavia ystäviä niitä jakamaan. Yrittäjänä pärjääminen jo edellyttää kymmeniä taitoja, jotta homma pelaa myös samaan perheeseen kuuluvilla tai vieruskavereilla.

Miksei elämäntaito-oppia opeteta koulussa!!!?!?

Positiivisuus

Olen taipuvainen melankoliaan ja jopa synkkyyteen. Mietiskelen ja luen paljon, joten masennuksen torjunta on ollut osa minua jo nuoresta saakka. Osaan kyllä olla positiivinen ja energinen, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän sitä jaksan. Nyt joudun jättämään tiettyjä uutisia tietoisesti välistä, suojellakseni päätäni.

Annaa ja muita positiivareita seuraamalla saan energiaa. Hyvä tarttuu. Jaksan taas lähteä edistämään omia oikeita mielenkiinnon kohteitani ja en tyydy pelkästään vain rutiinien hoitamiseen.

Joten kiitos teille energiapaneeleille. Tässä torppapöydän toisella puolen on onneksi se itselle tärkein patteri, jonka tarmo tarttuu joka päivä niin, että löydän itsenikin kaivamasta syreeneille kuoppia tai kirjoittamassa käsikirjoituksia sellaisiin mainoksiin ja viesteihin, joita itse maailmassa nyt kaipaan.

Taidot voi opettaa, mutta vierelle tarvitaan energiapattereita, jotta mikään tässä maailmassa valmistuu, voisi olla uusi viisaus.

Juttelimme juuri Pian kanssa, että meille, kuten tuhansille muillekin ikäisillemme, viime viikolla tapahtunut Chris Cornellin masennuspohjainen mielenhäiriö ja itsensä tappaminen jätti yllättävän ison jäljen.

Rumban Kimmo Vanhatalo puhui sukupolvikokemuksesta ja se tuntuukin tutulta. Nyt viimeistään olemme siirtyneet pois nuoruudesta. Rich Larson kirjoitti vielä paremmin samasta aiheesta blogissaan.

Nyt kun itsellä on yhden Tekes-projektin loppusuora, ja kohta sen loppuraportin aika sekä muutenkin paljon töitä, tuon ko. rockaatelisen äkkikuolemaa ei olisi tarvittu. Huomaan, etten saa töitä nytkään tehtyä kuten pitäisi.

Kaikkein pahinta on se, että tiedän itsekin kärsiväni lievästä depressiosta aika ajoin.

Kun on saavuttanut kaikki tavoitelemansa asiat, elämä muuttuukin yllättäen merkityksettömämmäksi.

Kreetalta nousuun

Ensi viikonloppuna lennämme kreikkalaistuttuja tapaamaan tuttuihin maisemiin, Kreetalle. Viivymme kaksi viikkoa ja koitan sinä aikana saada loppuraportit kasaan, kun en kuumimassa UV-säteilyssä (klo 11-16) voi kuitenkaan oleilla (eikä muuten kannattaisi kenenkään muunkaan). Toki kävelemme taas Samarian rotkot läpi ja nautimme Lefka Ori -vuoriston maisemista, mutta tällä kertaa hieman iisimmin.

Palataaan siis muihin työasioihin taas 12.6. alkaen.

Oletteko huomanneet saman minkä kaveri juuri tokaisi:

Meille tuputetaan 284144918:aa dietti-, liikunta- ja muuta ohjeistusta, mutta päähän (aivoihin) saa kaataa ihan mitä vaan!

TV, netti ja radio suoltavat 24/7/365 meihin 99,9%:sti täyttä paskaa. Nykyhallitus kun on mitä on, lisää se ahdistusta isolla kertoimella. Katsokaa nyt ”uutisia”: Pelkkää pelottelua, uhkia, sotaa ja negatiivisuutta. Jutut ovat lisäksi ilman lähteitä, eli kriittisesti ajatteleva skeptikko ei juurikaan usko mihinkään niistä. Paskavirta täyttää silmien photonikentät ja ilmojen megahertzitaajudet niin, ettei edes linnut kohta mahdu lentämään.

Kuka osaisi kertoa keinon suojata aivojamme ja päitämme? Kuka kehittäisi toimivan aivodieetin tai aivovalion (ruokavalio > aivovalio)? Onko tehty tutkimusta siitä, miten tällainen ahdistuslaava vaikuttaa kansaan? Luulisi sillä olevan iso syy tietynlaiseen pahan kierteeseen?

Täysi netti-, tv-, lehti- ja radiokielto on mahdottoman työläs, vielä kun tekee niissä työtään. Mikä siis keinoksi?

Olen tähän asti pitänyt 1-2 viikon mediapakoja etten oikeasti masentuisi.

Nimittäin kun lukee masennuslääkkeiden sivuvaikutuksia, alkaa se lista pelottaa vielä enemmän kuin kaikki ahdistusinfo yhteensä.

Intohimoni on aina ollut musiikki eri muodoissaan. Vielä kun saisi niskaotteen omastakin soiton opettelustaan?

Keräsin pitkästä aikaa pienen listan muistamistani biiseistä, jotka nostavat aina omaa sieluani ylöspäin. Toivottavasti joku näistä tekee sen muillekin?

Tämä on oikeastaan trilogian päätösjuttu. Ensimmäiseksi kirjoittelin ihmisestä maapallolla, toiseksi tärkeimmästä asiasta maailmassa ja nyt kolmannessa siirryn pään sisään.

Leonard Cohenilta löytyy monta helmeä, joista yksi kuuluu: There is a crack in everything. That’s how the light gets in.

Kun mietin ihmistä, mietin noita valohalkeamia. Olen kasvanut varjojen vieressä. Muutamat tutuista eivät jaksaneet elää edes aikuiseksi asti. Aikuiseksi eläneistäkin osa on paikalla, ei läsnä.

Tunnistan itsessänikin varjot ja halkeamat. Kun polvi ei olekaan niksahtanut, vaan pään kemiat. Onneksi ne ovat hetkittäisiä serotoniinivajeita, joista on tähän asti aina noustu.

Sain elää peruslapsuuden, keskituloisten esikoisena. Sattuma onneksi heitti minut maailman tappiin, Suomeen, eikä esim. Ugandaan tai Pohjois-Koreaan. Kuten Rosa hienosti HS:ssa kirjoitti, lähtötilanne ei ole todellakaan kaikille sama.

Suurin onneni, vaimooni törmäämisen lisäksi, oli osua kaveriporukkaan, jossa maailman legot laitettiin ojoon jo alle parikymppisinä. Siinä ne ovat nököttäneet lähestulkoon sellaisina siitä asti – legot ja samat kaverit. Ilman tuota sakkia olisi käynyt huonommin.

UUSI AAMU JA YKSIN(I)ÄISYYS

Eräs rakas ystävä sai jopa Valtaojan Eskon hiljaiseksi, kun kysyi hältä: ”Mikä saa sinut nousemaan aamuisin?”. Useimmille se on rakkaus, uteliaisuus tulevasta, lapset jne. Tosin nykypäivää kun seuraa, tuntuu että syy on seuraava kymppitonni, miljoona tai äänisaaliinsa pitäminen.

Eniten lämpöä ja hyvää saa toisen auttamisesta. Se on tutkittu, universaali fakta. Vaan ei voi toista aina auttaa, jos itsekin samaa kaipaa?

Jos se rakas tai ystävä on siinä vieressä, elämä on helpompaa. Yksinäisyys on suuri varjovaara. Siksi onkin hienoa lukea, kun esim. Hollannissa opiskelijoita majoitetaan maksutta vanhusten hoitolaitoksiin. Vuokran vastikkeena on askareita ja ajanviettoa vanhusten kanssa. Tulevaisuutta toivottavasti täälläkin? Nyt hylkäämme kokemuksen ja vanhuuden nurkkiin kuolemaan, koska elämme minä-kulttuurissa.

Torppanaapurimme, 75v. Allu kertoi, että vielä 90-luvulla Onnikmaallakin kaikki rakensivat yhdessä. Kun naapurin vaja valmistui, korjattiin seuraavan torpan katto. Kun vanhemmat asukit kaikkosivat, katosivat myös talkoot.

Jollei sitä rakasta tai ystävää ole, lohtua antaa myös musiikki. Universaali kieli nostaa penkistä, vie ytimeen tai luo uskoa – uskonnottomallekin. Aina kun syöksyn varjoihin, valoa sinne heijastaa esim. Van Morrisonin Into the Mystic tai vaikkapa Warren Haynesin Soulshine. Ja taas alkaa akku latautua, jaksaa kuunnella puolisoaan, asiakkaitaan, ja tehdä terassin perustuksia.

Mikä saa Sinut aamulla sängystä? Mikä nostaa korkeammalle tasolle?

Jari Liitola, elämän opiskelija ja Pikku Apuri

Kun nyt puhutaan ”kuntouttavasta työtoiminnasta”, jolla siis ruoskataan työttömiä orjiksi vääriin paikkoihin, pitäisi kääntää ajatusta myös siihen isompaan ongelmaan.

Useammat ovat oravanpyörän orjia: Tekevät pääosin epämieluista työtä puolet ajastaan, jotta voivat maksaa ihan ok -tason asunnon 30 vuodessa – tai vaan sen vuokran. He ovat joskus iloisia, mutta valtaosan apaattis-masentuneita. Siitä kärsii parisuhde, perhe, kaverit ja muutkin kanssakulkijat.

Eikö perustulo + sellainen yrittäjyys, jossa ihminen saisi tehdä työkseen mitä haluaa, ratkaisisi kokonaisen kansantaudin probleeman?

Olisiko järkevää kytkeä perustulo yrittäjyyteen?

Meillä yrittäjillä kun tunnetusti ei ole lainkaan palkansaajien turvaverkkoja, ellemme todista kasalla papereita virkamiesarmaadalle, että kaikki on tuhottu, y-tunnuksista tulevaisuuteen.

Jos perustulo antaisi perusturvan, voisi monet, nyt epämieluista työtä tekevät, koittaa yrittämisen tietä. Saada elämälleen kestävän arvopohjan mieluisasta tekemisestä ja samalla keinon levittää masennuksen sijaan iloa lähimmäisilleen.

Ei kaikista siihen ole, mutta jos nyt ajatellaan vaikka 20%:lla heistä, jotka ovat tippumassa, tai pudonneet kokonaan oravanpyörästä? Silloinkin puhutaan sadoista tuhansista. Vaihtoehtona on maksaa sille kasvavalle joukolle työttömyyspäivärahaa ja lääkehoitoa. Säästettäisiinkö siis senttien sijaan välillä euroja?

Loistava Kaaron Jani kirjoitti asiasta, jota itsekin pohdin paljon, Hesarin kolumnissaan.

Onko tämä merkitysten katoaminen merkki siitä, että ne muuttuvat, kapenevat tai lakkaavat olemasta tässä jatkuvassa kulttuurisessa nahanluonnissa? Tällä hetkellä länsimaiden hurja kulttuurinen muutos tuntuu muuttavan lähes kaikki merkitykset kysymykseksi kustannuksista, mikä kaventaa ihmisenkin merkityksen taloudelliseksi ilmiöksi.

Maksoimme lainamme pois joitakin vuosia sitten, ja alkuvaiheen euforiahetken jälkeen elämä alkoikin yllättäin tuntua päämäärättömältä.

Ei ollut enää ruoskaa, joka ajoi meitä vuosia. 20 vuotta teimme molemmat töitä burnoutiin asti, noudattaen samalla todella tiukkaa elobudjettia. Kun siitä vapautui, ei tullutkaan loppumaton huokaus ja ilo.

Ja nyt ei ruoskan sijaan ole oikein porkkanaakaan, joten ”pelkkä oleminen” tuntuu oudolta. Säästämme hiljakseen Suomen alasajon varalle, vai?

UUSI LAINA VAI MERKITYKSELLISEMPI TYÖ?

Kaverin kanssa juttelimme, että ehkä pitäisi ottaa uusi tavoite ja pieni laina, ihan vain sen takia, että työn tekemisellä olisi taas tavoite – pikkuruoska.

Henkistä laiskuuttakin tällainen valkoisen miehen ongelma on. Siksi koitan koko ajan kehittää uutta, yhteiskunnallisestikin merkityksellistä liiketoimintaa. Sellaista, joka synkkaa nykyarvojeni kanssa. Nyt tärkeältä tuntuu ratkaista tavallisten ihmisten ongelmia ja haasteita, kuten mm. liian kallista asumista. Olisi mahtavaa, jos voisi auttaa muitakin sen sijaan, että tekee vain kuukausittaisen peruspalkan itselleen.

Nyt huomaa hyvin perinteisten markkinointitöiden osalta, että yritykset ovat aivan maassa. Mumistaan hiljaa jotain tarvetta, jolle ei löydy kenelläkään aitoa kiinnostusta.

Samaan aikaan työnnämme tuttujen kanssa pariakin uutta liiketoimintaversoa ylös. Siinä tietysti tunnelmat ovat täysin päinvastaiset kuin normityössä. Päästäisiin jo aloittamaan!

Yrityksiin RE-START -päiväT?

Siitä mieleen juolahti, että jokaisessa yrityksessä pitäisi pitää ns. re-start -päivät. Muutama päivä, jolloin jokainen pääsisi aidosti miettimään omaa sekä yrityksen toimintaa kriittisesti, parantavasti ja laatikon ulkopuolelta!

Paras tulos tulisi, jos ko. päivien ajaksi paikalle saataisiin ulkopuolinen innostaja ja vetäjä.

Lamaannuus nimittäin tulee siitä, että pusketaan rinnettä ylöspäin samalla vanhalla kaavalla. Kaikki vain väsyvät, henkisesti ja fyysisesti. Suomeksi: työ ei ttujakaan kiinnosta!

Koko Suomellekin tekisi hyvää miettiä asioita toisin. Esim. 100 tunnin työnlisäysideat ovat kaukaa historiasta. Ne eivät ratkaise mitään, vaan vain pahentavat pahaa oloa.

Pikku Apuri

 

 

 

Pääsy pois suomalaisesta hengettömyydestä on ajanut ahdistuksen pois. Olen lopettanut lähes kokonaan suomalaisten ”uutisten” (lue: tuskartikkelit, uusi sana) tavaamisen ja vähentänyt (anti-) sosiaalisten medioiden käyttöä 90%.

Sen sijaan olemme työnteon ulkopuolisen ajan ihmisten ja toistemme kanssa livenä: Nauramme, kuntoilemme, syömme ja juomme. Elämä vaan on niin paljon positiivisempaa täällä. Suomiystäviä toki kaipaa.

SUOMI ON NYT TUSKAISA

Ei sitä huomaa kuin matkan päästä, miten tuskaisa maa Suomi juuri nyt on.

Kaikki on valittamista, uhkia ja epäonnistumisia. Harvat yrittävät luoda positiivistakin henkeä, mutta se on yhtä kuin yksittäisen linnun harjaaminen Exxonin öljyonnettomuudessa. Työssäkin kiitos ja iloisuus loistaa poissaolollaan. Puurretaan vain ilman merkitysten miettimistä. Ja kaikki – KAIKKI – pyörii rahan ja talouden ympärillä.

Ja sitten kruununa laiton, mutta valtion hyväksymä orjatyö. Sanattomaksi vetää.

Pahinta on se, että siellä asuessa ajautuu väkisinkin kierteeseen mukaan. Vaikka tekisi mitä ei-päätöksiä, huomaa kuitenkin kommentoivansa ja osallistuvansa tuskaan.

Koitamme nyt irtisanoutua tuskasta. Vienee pitkän ajan ja keinotkaan eivät ole vielä selvillä, mutta se on seuraavana tavoitteena. Sitä kautta saa vielä entistäkin paremman elämän. Sitä kun ei koskaan tiedä, koska se pois viedään.

Pikku Apuri

EDIT: Tuli muuten laskutoimituksena mieleen, että jos jättää kokonaan pois turhat tv:n toljottamiset sekä vielä turhemmat tietokoneen edessä nyhjöttämiset, jää päivään helposti 5-8 tuntia aikaa tehdä muuta. Sitä täällä tehdään 😉

 

Monet ovat hurahtaneet liikuntaan ja pistämään kroppansa kuntoon. Kuntoilin itsekin lujaa vielä muutama vuosi sitten, pääosin juoksua ja kuntosalia.

Noin vuosi sitten päätin keskittyä enemmän päähäni. Itsellä kun lienee tiedonjanosta, uteliaisuudesta sekä liiasta funtsimisesta johtuen lievä taipuvuus masennuskausiin. Päätin aloittaa taistelun ajoissa. Treeniin kuuluu kyllä liikuntakin, muttei enää aikataulutettuna. Tavoite on päätyä mielummin onnelliseksi kuin timmiksi.

Olen oppinut, että itselleni onnen tuovat:

  • hyvä parisuhde,
  • turvattu talous sekä
  • terveys ja
  • vaihteleva elämä.

Tuohon päälle voi sitten rakentaa pienempiä onnen hetkiä, kuten tämänaamuinen kävely oheisessa maisemassa:

Suomi häviää sittenkin?

Nyt tuntuu siltä, että Suomi on häviämässä elinpaikkakisaa. Maassamme tapahtuu nyt paljon vääriä asioita (mm. hysteerinen sääntely, yrittäjyyden lisävaikeuttaminen, yleinen pessimismi). Ehkä siksi olemme onnellisempia aina esim. Kreikassa tai Thaimaassa (Suomen kesä maaseudulla kuitenkin on yliveto).

Siksi ensi kertaa elämässäni en osaa yhtään sanoa missä olemme vuoden päästä ja mitä silloin tapahtuu? Mukana kulkeva työ mahdollistaa mitä vain. Nyt juuri Suomi ei tunnu enää pysyvältä kodilta. Toivottavasti asiat onnistutaan kuitenkin muuttamaan paremmiksi? Itsellä ei siihen enää riitä voimat.

Pikku Apuri

 

24/7 SoMetykitys, informaatio ja disinformaatio. Saamaton hallitus ja ylisaamalliset virkamiehet. Lama-Suomi ja työn väheneminen. Valottomuus. Genettinen ruokahalun kasvu ja saapuva yleisväsymys. Olisiko aika rikkoa rutiinit ja irtautua?

Sattumoisin myös Teemu kirjoitti asiasta mieskuntoon -projektissaan. Jos joskus on potentiaalia kantaa raskasta mieltä, se on nyt 2014 syksyllä. Metsäläis-suomalaiset maatuvat taas.

Tauko

Sinne kauas taas.

Sinne kauas taas.

Me hilpaisemme lintujen perässä kauas itään, jossa aion miettiä vakavasti yrittäjäelämän seuraavaa vaihetta. Onko se yrityksen perustaminen Viroon, Thaimaahan vai vain toiminnan re-start? Olen vakavasti sitä mieltä, että Suomi on vielä hyvä paikka elää, mutta en jaksa enää esim. pienyrittäjien dissaamista ja polkemista. Täällä alkaa olla liian kallista ja vaikeaa.

Haluaisin koittaa yrittää jossakin muualla, jollei muuten, niin perspektiivin takia.

Toinen iso seikka on työmaani, joka on verkko, ja varsinkin sen uudet kanavat. Kun teet siellä ja sinne töitä 24/7 plus vielä vietät siellä vapaa-aikasikin, alkaa aika ajoin su(o)meta päässä. Kaipaa taukoa koko jutusta.

Nyt loppuvuodeksi itsellä on työn alla firman uudistamisen (reaali ja virtuaali) lisäksi eräs kansainvälinen yrityssivusto ja heidän ilmeensä. Olen tahallani jättänyt muut pois. Pojat täällä Suomessa kyllä hoitavat ne.

Torppa

Ja toki illoin näkyi myös näitä.

Ja toki illoin näkyi myös näitä.

Kesällä ostamamme torppa ja sen tuoma maaseutuelämä olivat mahtavaa aikaa. Ensi kesänä sitten täysi 5-6 kuukautta sitä taas. En ole koskaan nauttinut niin elämästämme ja työstäni! Iso suositus kaikille tietotyöläisille. Pää hapettuu, ei haperru, kuten täällä kaupungissa.

Vaihtelu

Elämässä pitää olla vaihtelua. Se taas on helpompi toteuttaa lapsettomana. Ja sitä totisesti aiomme tehdä, vielä kun voi. Tiedän, että thaiperhe ja -ystävät tuovat taas kipinää elämiseen. Samalla ladataan päät talvea ja vuotta 2015 varten.

Pitäkää päistänne kiinni. Ne lipsuvat niin helposti.

Pikku Apuri

 

 

 

 

Jatkuva uutistulva lannistaa. Scoopinionin ja muiden palveluiden päivittäinen lukeminen opettaa toki, muttei kevennä tuskaa.

Ennen riitti, kun luki Hesarin tai paikallislehden nasevan kolumnin. Tuli niitä joskus itsekin rustattua. Nyt tämä globaali idea- ja juttuvyörytys musertaa alleen. Ja sitä paitsi ei juttuja juurikaan lueta, tissejä vaan katsellaan netistä.

TEKOJA

Olen pyrkinyt tekemään kuten kirjoitan. Maaseutukoto valmistunee ensi kesänä, ja saamme jatkossa nauttia puoli vuotta energiaomavaraisesta elosta. Sen jälkeen pitää ratkaista, miten se toinen puoli vuotta hoidetaan?

Jatkossa kerron vain omista teoista työ- ja vapaa-ajalla sekä ajatuksista niiden takaa. Jätän täysin idioottimaiseen suuntaan kulkevan suomipolitiikan muiden harteille. Sancho Panzan viittoja kun kantaa moni muukin. Keskityn iloisempaan ja jätän masennusta aiheuttavat aineet muille.

Just sayin´.

Pikku Apuri

Muutama on kysynyt että miksi kirjoitan? Siihen on lyhyt vastaus ja pitkä.

water

Tältä näyttää hyvä päivä.

Lyhyt vastaus on: Puhdistan kirjoittamisen avulla vettä.

Ilman kirjoittamista sairastuisin suurella todennäköisyydellä depressioon tai muuhun ajatusperäiseen sairauteen.

Pitkä vastaus on seuraava: Rakastan kysymystä Miksi? Vahinko, että yritykset joille teemme työmme rakastavat eniten kysymystä, Koska?

Esimerkkejä:

Haluan oppia ja elvyttää uudelleen ruotsinkielen puhumisen.

Miten? Esimerkiksi ajattelin lukea säännöllisesti Åbo Underrättelserin nettiversiota ja uskaltaa väkisin sönköttää kieltä ruotsin sukulaistemme kanssa.

Koska? Pian.

Miksi? Minua nolottaa, että ymmärrän täysin ruotsia kun sitä puhutaan. En vain uskalla puhua sitä, koska aikoinaan koulussa vain kielioppi oli tärkeää, ei itse kielen puhuminen. Tukholman snagarillakin sanon mielummin thanks very much kuin tack så mycket. Puhumisen pelkopaniikissa saatan sanoa tosin tack very snäll tmv.

Eniten maailmassa rakastaisin oppia kunnolla soittamaan kitaraa ja muita instrumentteja.

Miten? Tv:n katselun ja kirjojen lukemisen sijaan tarttumalla soittimeen ja harjoittelemalla sinnikkäästi.

Koska? Pian.

Miksi? Koska musiikki on aina ollut elämäni muusa, kaikissa muodoissaan. Se yhdistää kaikkia meitä, riippumatta sijainnista, uskonnosta, politiikasta tai vaikkapa ihonväristä. Ainoa asia maailmassa (tai no, mm. rakkauden, kateuden ja empatiakyvyn lisäksi).

Miksi -sana selittää maailmaa ja sitä on kiva selittää.

Esimerkeistä huomaa esteen unelmani ja sen saavuttamisen välillä. Se on vastaus koska -kysymykseen. Koska olen kuitenkin koko ajan mukavuudenhaluisempi, todennäköisyys saavuttaa unelma karkaa vuosi vuodelta kauemmas. Ehkä jään vain puhdistamaan vettä?

Pikku Apuri