Olen aika hyvin perehtynyt käsillä olevaan ilmastokriisiin. Nyt sain loppuun ennakkokäsitystä paljon paremman kirjan, Sydämen asioita, joka kertoo Ernman-Thunbergin jo kuuluisasta ruotsalaisperheestä.

Kirjasta bongasin mm. Kevin Andersonin, joka on ainoita rehellistä puhetta pitäviä ilmastotieteilijöitä. Suositus hänestäkin.

Vaan kaikki perehtyminen aiheeseen tekee olon ahdistuneeksi. Ehkä paras summaus tilanteesta on Suomen ykköstutkijoihin kuuluvan Pasi Toiviaisen kolumni.

Ei ole kivaa, kun selviää, ettemme ehkä selviä.

Ymmärrän jo paremmin heitä, ketkä eivät halua tietää liikaa. Tässä aiheessa tieto, toden totta, myös lisää tuskaa.

Maailmanmeno näyttäytyy täysin absurdina. Pääuutislähetyksen pääaihe on bensan litrahinnan hetkellinen 5%:n nousupelko, jota joku taksikuski itkee vuolaasti. Sivuaiheita lähetyksessä ovat mm. Espanjan mutavyöryt ja tulvat, jotka tappavat kansaa.

Syyllisiä, joiden käsissä on ratkaisun avaimet

Emme itsekään tee tarpeeksi, vaikka tiedämme tilanteen. Ostamme edelleen liikaa turhaa ja lennämme vaeltamaan koneilla, vaikka monta pienempää asiaa teemmekin fiksummin kuin ennen. Ei meistä Piuskin kanssa kuitenkaan ole metsäneläjiksi, joiden hiilijalanjälki on nollan pinnassa, vaikka torpalla elämmekin puolet vuodesta.

Ehkä suurin oivalluksemme on se, että niin kauan, kuin maailmassa eletään tässä järjettömässä kulutuskeskeisessä mallissa, sitä vastaan pyristeleminen on hankalaa – varsinkin markkinointipuolen mikroyrittäjänä!

Tarvitsemme siis suuria systeemimuutoksia, joita voivat tehdä vain poliittiset voimat taustanaan todella raudanlujat asiantuntijat ja tiede. Uskolla ei tässä ole sijaa.

Ehkä lopetamme lentämisen itsekin loppuvuoden reissun jälkeen? Ehkä liha jää kokonaan? Ehkä ostaminen hiipuu entisestään? Mutta ei millään mahdu kantamaan maapallon kokoista murhelastia selässään. Pitää silti elääkin.

0 Vastausta

Kommentoi?

Osallistu ja levitä sanaa.
Osallistu.

Kommentoi?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.