Mitä vapaus maksaa? Olisiko sinusta mikroyrittäjäksi?

Olemme uteliaita. Juttujanikin lukee 5000 ihmistä joka kuukausi, mutta kontakteja sivun kautta tulee 1-3. Teistä siis mikro-osa tarttuu tuntien ja tuntien kirjoitusmarkkinointiin.

Osaa asiakkaistammekin tuntuu vapaus kiinnostavan: “teillä kun tuntuu aina kivaa olevan”. Hyvä niin, tämä elämä nimittäin on meille parasta ikinä – ja ainoaa mitä voisi kuvitella tekevänsä ennen kuolemaa.

En koskaan tajunnut, enkä tee sitä vieläkään, että myisin kahdeksan tuntia 24:stä jollekin yritykselle SIIHEN hintaan, mitä siitä joskus sain.

Olen Piuskille miettinyt ääneen, että mikä olisi summa, jolla minut saisi joka aamu ylös, ulos ja työpaikalle – ja sieltä joka iltapäivä takaisin? Edes 10000€/kk ei riittäisi. Raha on tuossa merkityksessä merkityksetöntä meille nyt. Se EI ollut sitä, kun olimme 20-40 -vuotiaita ja oli isot lainat kuitattavana. Silloin pidettiin suu supussa ja tehtiin kuuliaisesti työaikaa ja siinä sivussa töitä.

Nyt teemme töitä kun niitä on. Kaiken muun ajan yritämme käyttää niin hyvin kuin vain jaksamme. Aika on rahaa suurempaa. Sen ymmärtää vasta sairauden edessä.

Elämämme euroina – olisiko sinusta tähän?

Mitä vapautemme sitten maksaa?

Mikroyrittäjä, joka on päättänyt ensin elää ja siinä sivussa tehdä työnsä, on köyhälistöä Suomessa vuonna 2019. On absurdia lukea keskiansiosta. Osa teistä tienaa hulluja summia, jos keskiansio on 3386 euroa kuukaudessa.

Kaiken ehto tähän elämään on tiukka kulukuri. Nyt juuri kulutamme yhdessä kaksin kuukaudessa näin:

  • 300 euroa ruokaan kuukaudessa
  • 50 euroa bensaan (kun kuljemme Taivassalo-Turku -väliä). Talvella tuo summa on 0-5 euroa/kk.
  • 100 euroa ravintoloihin, ruoka ja juoma
  • 100 euroa muihin kuluihin
  • keskiarvona 900 euroa laskuihin (vastikkeet, valtion kuppaushuijaus-YELllit (meiltä 550€/kk) ja muut kulut).

Tuo tekee kahdelle n. 1500 euroa kuukaudessa. Siinä on kaikki kulut miinus säästö, johon pistämme aina vähintään 1000 euroa kuukaudessa. Miksi luulette meidän olleen velattomia kahden asunnon omistajia 42-vuotiaina?

Halutko saman kulukurin? Ohessa simppeli budjettipohja, jonka 1000 ihmistä lataa joka kuukausi sivuiltamme. Tee hyvää, edullista ja terveellistä ruokaa – on ensiaskel. Älä maksa Yel-vakuutusta on seuraava 🙂

Mitä sitten tienaamme juuri nyt, Pikku Apuri Oy:n palkkalaisina?

Minä saan 1500 euroa brutto. Se on 1212 euroa kuussa ja maassa käteen. Pia saa 1000 euroa brutto, eli 900 euroa kääshmania. 2112 euroa jää. Siihen keskiarvona 400 euroa km-korvauksia kun ajan ympärs maata asiakaspalavereissa.

Meille siis jää n. 2500€/kk yhdessä. Se on tuo 1500 euroa kuluja + 1000 euroa säästöä – joka kuukausi.

Köyhyysraja Suomessa on 1229 euroa/ henkilö. Olemme siis tismalleen köyhyysrajalla per henkilö. Toki, kiitos kauhean kulukurin vuosina 1992- olemme velattomia. Joskus sain 4000€ kuukausituloa – ja niin teki Piakin. Käteemme jäi 5500€, josta lainoihin meni 4000€/kk. Laina väheni silmissä ja lompakoissa.

Olisiko Sinusta samaan?

Voin kertoa, että olemme vapaalla ja töissä klo 6-24 välisen ajan. Kun on töitä, niitä tehdään. Kun ei ole, niitä ei tehdä. Silloin kuljetaan luonnossa, korjataan torppaa ja köllitään.

Jos olet asiakkaamme, tai tulossa meille, ymmärrä vielä tämä

Saat yli 20 vuoden kokemuksen markkinoinnista JA liiketoimista 50€ tuntihintaan. Sekin on valinta.

Olen saanut paskaa sammiollisen niskaan tuosta muilta kollegoilta, koska POLJEN hintoja. You bet. Ei meidän systeemi toimi, jos kulumme olisivat 20+ henkilön mainostoimistotasoa. Emme myisi, jos ylpeänä pyytäisin sitä mitä kuuluisi, 120 euroa tunti. Koita sitä yrittäjänä! Sitä ennen älä moiti. Olen ollut vuosia pumppaamassa tuttuun kaivoon. Huutoa tuli, ellen käsikirjoittamisen ja “yleisen päällikkyyden” lisäksi myynyt 15 000€ kuukaudessa. Todella moni teistä on tuossa jamassa. Voimia.

Toki se on se koulu. Huomaatte sitten jälkeenpäin, kuinka upeaa oli, kun sai oikeuden oppia ja tehdä työtä burnoutiin asti. Itselle tuo oli korkeakoulu. Koulu ei sitä anna.

Myynti ensin, sitten työn laatu. Sitä tämä elämä kaikki on, ellei ole mikroköyhä. Me voimme keskittyä tällä kulupohjalla tiettyihin asiakkaisiimme, josta pidämme hulluna.

Jos siis olet asiakkaamme, shoppaile. Kysy mikä on kuukausikulu, jos hoitaa

  • teidän verkkosivut ja niiden kehityksen ja päivitykset,
  • Googlemarkkinoinnin,
  • some-markkinoinnin ja
  • kaikki mainostoimistotyöt, eli ihan kaikki taitot ja ideoinnit.

Tuosta me laskutamme vuosisopimusasiakkaillemme 300-750€/kk, riippuen mitä kaikkea halutaan ja tehdään. 50€ tunti. Shoppaile ja kysy saatko samaa 20+ vuoden kokemuksella. Suoraan koulusta tullut friikku tekee tuohon hintaan ja alle – ja ei tiedä busineksestasi mitään. Miksi tietäisi? Ei ole esim. istunut asiakkaan kanssa “tinatuopeissa” klo 9 aamulla. Ei tiedä miksi pitää saada 450 000€ kuukaudessa, jotta kymmenet perheet pääsevät Kreetalle ja lihovat.