Nyt Pariisin ilmastoneuvottelujen aikana saamme lukea useita hyviä ja huonompia artikkeleita ilmastonmuutoksesta, joka jo nyt ravisuttaa maailmaamme (tässä yksi paremmista). Mietin tuota ehkä maailman monimutkaisinta haastetta ja asiaa hyvin simppelisti.

FullSizeRender_7

Kuvassa olevassa talossa asuu äitini. Kun tänään kävelin klo 7.11 hänen talonsa ohitse,  valot olivat päällä. Tiedän, että hän on jo kävelyttänyt sateessa koiransa Jaden, ja lukee nyt aamun lehden, ennen liian lyhyen yöunen jatkoa, aamutorkkuja.

Mieleeni tuli, että kohta voi olla, ettei äitini asu enää siellä. Ei asu enää missään. Ajatus sai minut surulliseksi. Toivottavasti se päivä, kun kävelen siitä ohi niin, ettei äitini asu siellä enää on vielä kaukana?

Nimittäin se, että tuo kultainen ihminen on äitini on jättimäinen sattuma.

Todennäköisyys sille, että sinä tai minä synnyimme Suomeen on promilleja, ei prosentteja (syntymisemme jo itsessään on ihme). Sain viettää lapsuuden, kouluttautua, tehdä työtä ja elää maailman huipulla. Minulle maksettiin kaikki, ruuasta ja opetuksesta terveydenhoitoon. Maksetaan edelleen, vaikkakin veronmaksajina osallistumismaksumme nousevatkin koko ajan.

NYT ON MUIDENKIN VUORO

Suurimpia kysymyksiä mitä Pariisissa nyt ratkotaan, on rikkaimpien maiden vastuu ja kompensointi köyhemmille aiheuttamistaan nousukauden vahingoista maapallollemme.

On muiden vuoro nousta Suomen tasolle. Mutta me kerromme heille ettei saisi, koska olemme jo pilanneet ilman saasteillamme?

ME IHMISET

Meitä on moneksi. On niitä, jotka ajattelevat vain omaa napaansa, niitä jotka ajattelevat perhettään, niitä jotka maataan, ja sitten meitä, jotka ajattelemme maailmaa. (Toim. huom. On minulla eräs ystäväkin, joka ajattelee universumia enemmän kuin perhettään.)

Riippuen ajatteluperspektiivistä, ongelmamme ja suhtautumisemme muiden ymmärtämiseen ja auttamiseen (empatiaan) vaihtelee.

Oman navan ympärikulkijat eivät suostu mihinkään muuhun kuin napansa parantamiseen. Olemme maahanmuuttouutisista nähneet, miten vain Suomea ajattelevat suhtautuvat muihin. Mutta jos ajattelet globaalisti, muillekin on suotava mahdollisuus saavuttaa meidän jo saamat edut.

Yksi simppeli tapa huomata millä ajatteluasteikolla olet, on miettiä paljonko olisit valmis antamaan kuukaudessa rahaa “muille” kompensaationa omasta, jo saadusta hyvinvoinnistasi?

Ja jos miettii tulevaisuutta ja ilmastonmuutoksen hyvinkin todennäköisiä kauhuskenaarioita, niin meidän kokoisen maan 5+ miljoonainen väestö muuttunee sataan miljoonaan helposti, kun myrskut ja kuivuus alkavat todenteolla siirtämään väkeä Pohjoiseen. Vertailun vuoksi: Bangladesh on Suomesta tuskin 40%:a pinta-alaltaan, mutta populaa siellä elää jo nyt 160+ miljoonaa.

Perspektiivin laajentaminen auttaa jo nyt.