Onnekkaat reissaajat ilmastonmuutoksen kourissa

Ilmastonmuutos jarruttaa jokaisen matkailusta pitävän aivoissa, mutta pysäyttäjäksi ei sekään liene riittävä syy.

Kun 90-luvulla saimme töistämme sen verran ylimääräistä, että saimme asuntolainaerät ja muut velat kuitattua, ja jotain jäi säästöön, ampaisimme heti matkalle. Siitä lähtien reissasimme loma-ajat. Vuosien 2005 ja 2016 välillä mm. Thaimaa tuli tutuksi, koska ostimme sieltä velaksi pienen condonkin seitsemäksi vuodeksi. Nyttemmin matkojamme määrittävät pääosin UV-arvot.

Globaaliloton voittajat opiskelemassa muita kulttuureita

Suomalaiset kuuluvat maailmaloton top5:een. Sattuma synnytti meidät juuri tänne, eikä esim. junaradan varteen Mumbaissa tai länsimaisen elektroniikan polttajiksi Ghanaan. Useimmilla meistä on aikaa ja varaa matkustella, tutkia maailmaa. Sekin on hyvä pitää mielessä, kun valittaa Airbus 320:n ahtaista penkeistä.

Uusien paikkojen, ihmisten ja kulttuurien näkeminen sekä niihin sisälle kurkkaaminen on kasvattanut enemmän kuin kaikki käymäni koulut yhteensä.

Tärkeimpänä olen oppinut kuuntelemaan puhumisen sijaan. Perspektiivini tästä kohtuullisen pienestä planeetastamme ja sen asukkaista on parantunut huimasti. Tiedän paikkani, satumaisen onneni ja Suomeni paikan pallolla hyvin. Kiitollisuuskin lisääntyi. Sosiaaliset kykyni ovat parantuneet, kun on saanut viettää aikaansa useista eri maista olevien kanssa, oppien ja vertaillen. Ja tietysti olen opetellut nauttimaan elämästä. Minulle oman jalanjäljen jättäminen työn kautta maailmaan ei ollutkaan se oikea polku.

Ainoa mitä olen jäänyt kaipaamaan on parempi kielitaito. Englannilla pärjää, muttei espanjan-, ranskan-, italian-, thain- tai kreikankielen taidoista haittaakaan olisi. Vielä ehtii, vaikkei aivo enää niin sieni olekaan, maksa on.

Ilmastonmuutos syyllistää lennot

Emme saisi lentää. Lentämisen hiilidioksidipäästöt ovat jotakuinkin 25-30% koko hiilijalanjäljestäni. Se on paljon. Ja se vaivaa, syyllistää. Pitäisi vain matkustaa kotimaassa, siitä kun jää ne verovaratkin, melkein aina, omaan maahan.

Ongelma on se, että suomalaiset eivät niin kiinnosta. Ulkomaillakin koitamme välttää paikkoja, jonne suomalaiset kerääntyvät yhteen. Kyllä meitä täällä näkee ihan tarpeeksi. Muiden maiden ihmisiä ja paikkoja on kivampi nähdä kun niissä on ainakin lupaus erilaisuudesta.

Enkä ole lainkaan niin varma siitä olisinko oppinut niin paljon joensuulaisilta, tamperelaisilta ja inarilaisilta? Eikä suomalaisissa mitään vikaa ole, mutta on meistä eksotiikka kaukana.

Mitä täällä tekee? Miksi olemme täällä?

Itselle matkailun tarve on nyt peruskysymys. Tässä iässä pohtii, varsinkin kerran melanooman jo saaneena, elämän perusjuttuja.

Mitä haluan vielä nähdä? Mihin käyttää se aika, mikä meille on annettu?

Emme saaneet tai tehneet lapsia. Se on monelle suuri elämän jakolinja. Olemme siis “vapaampia” menemään ja liikkumaan kuin lapselliset. Siksi teimme 17 vuotta työtä sen eteen, että molemmat voisimme tehdä työmme kannettavalla tietokoneella. Nyt olemme kohta vuoden niin tehneet.

Siksi jatkossa tulemme tekemään työtämme hyvin erilaisista paikoista, Suomessa ja muualla. Miksi emme, jos siihen 17 vuotta yritimme?

Mietin kuolinvuodettani. Mietin kumpaa katuisin siellä: matkustamattomuutta ilmastonmuutoksen takia vai syyllisyyttä 2000 kg:n vuosittaisista CO2 -lentopäästöistä?

Valitsin hedonistisesti. Otan syyllisyyden mutta matkustan pääosin Euroopassa. Maissa, jossa UV-arvot sen sallivat. Ja teen sen ajan töitä sisällä kun UV helottaa pahasti.

Koitamme kompensoida pienissä teoissa ja tavoissa suurta syntiämme – kuten ihmiset kaiketi ovat tehneet jo vuosituhansia, ennen ensimmäistäkään polkupyörää saati lentävää konetta.