SUOMI ON ÖKYRIKAS KAIKILLA MITTAREILLA

Uudessa Image-lehdessä on niin hyvin kirjoitettu tutkija Janne Saarikiven Kohti parempaa -juttu, että sitä on pakko referoida, koska sitä ei (vielä) ole bittimaailmassa.

Meille nimittäin valehdellaan koko ajan, joka tuutista. Meidän pitäisi kilpailuloikata, tuottohypätä ja vaikka mitä. Palkat pitäisi alentaa ja töitä tehdä koko ajan lujempaa – vain siten pärjäämme maailmassa. Katsotaanpa miten pärjäisimme suomalaisen nykypolitiikan onnistuessa esim. singaporelaisia vastaan?

Katselin Singaporea sillalta. Edessä siinteli yksi maailman suurimmista satamista, alla kulki kahdeksankaistainen moottoritie, ympärillä kohosi kiiltäviä pankkimaailman temppeleitä. Ajattelin samaa kuin moni eurooppalainen tässä maisemassa: miten selviämme näiden suuruudenhullujen, 24/7 kasvua takovien talousihmeiden rinnalla? Sydämen syke nousee, kun vain katsoo tätä rahan, talentin, valon ja orjatyön määrää. Pitkää päivää, lyhyttä lomaa, jokaisella selkeä käsitys siitä, mihin valtionjohto uskoo, mitä tavoittelee, mitä siltä on turha odottaa.

Singapore on väkiluvultaan Suomen kokoinen kaupunkivaltio. Kuuntelin siellä ollessani pääministeri Lee Hsien Loongin kansallispäivän puheen (23.8.). Sitä saattoi seurata kiinaksi, englanniksi, tamiliksi, malaijiksi tai viittomakielellä. Tiivistettynä sanoma oli: kukaan muu ei ole vastuussa elannostasi, jokaisen on tehtävä kovasti työtä sekä yksilönä että ”Team Singaporen” jäsenenä, jotta menestys voi jatkua.

>Viesti ei ollut uutinen, vaan toteamus siitä, että kaikki on ennallaan. Singaporea johdetaan kuin yritystä. Sosiaaliturvaa ei juuri ole. Muuta ei ole luvattukaan.

Singaporelaiset ovat nousseet 50 vuodessa hökkelikylistä metropolin räikeään säihkeeseen. On ruokaa, asunnot, töitä pian kahdelle miljoonalle ulkomaalaisellekin. Työttömyysprosentti: 2. Kaksi!

Kehityksen hinta: autoritaarinen hallinto, valtavat tuloerot, kuolemantuomio, onneton sananvapaus, hiipivä pettymys siitä, että onni ei tullut rahan mukana eikä menestys kohdellut kaikkia samoin.

Lisää rahaa = Hyvinvointi pysyy? Ylittäessään tietyn perustulotason, ihmisen onnellisuus ei lisäänny vaan laskee.

Kuka on niin lapsellinen, että kysyy koko ajan kuka hyppää pisimmälle, korkeimmalle ja kellä on pisin? Yritysjohtajat ja poliitikot, ehkä yliopiston rehtoritkin.

TEE TOISIN JA TAISTELE SEN PUOLESTA

IMG_5745

Totuus.

Talous on globaali, politiikka ei ole. Se on systeemin suurin ongelma. Jos politiikka on merkityksellistä, se on globaalia tai paikallista politiikkaa.

Tärkein kysymys on, miten jäämme eloon ja miten edes muutama delfiinii, puu ja gorilla voisi jäädä eloon kanssamme?

Sitä ei voi päättää Suomen pääministeri.

IMG_5747

Mitä meille kerrotaan?

Globaali puolue

Hyvät ihmiset, perustakaa globaali puolue, joka ajaa samaa asiaa kaikissa maissa. Sen tulee vaatia

  • päättömän kasvun pysäyttämistä,
  • itsekkyyden lopettamista,
  • ihmisarvoa,
  • armeijoiden poistamista.

Sen tulee ajaa ihmisten, eläinten ja kasvien asiaa, ei yritysten ja talouden.

IMG_5753