Mainostoimisto Turku | Yrittämisen haasteet | Uupumus, jota ei enää saanutkaan itse torjuttua

,
Pikku Apuri on edullinen ja kokenut mainostoimisto | ulkoistettu markkinointi

Mainostoimisto Turku | Yrittämisen haasteet | Uupumus

Luin Tunna Milonoffin ansiokkaan jutun omasta työuupumuksestaan. Olen itse ollut kesästä 2022 työuupumuksessa. Kirjoittelin oman uupumukseni perussyistä 1,5kk sitten.

Viime viikolla ilmestyi asiaan liittyviä, useampia hyviä artikkeleita: Liikunta on aidosti lääke uupumuksen ja masennuksen hoidossa, älypuhelimet tuhoavat pitkäjänteisyyden ja päämme ylipäänsä. Se näkyy eritoten nuorissa, joista jo 25-30% uupuu hyvin alussa työuraansa.

Tuohon kun liitetään aivan perseellään oleva huoltosuhteemme, olemme “täällä maailman onnellisemmassa maassa” aika pahassa jamassa. Ei ihme, että vähän piiputtaa siellä ja täällä.

Palamme henkisesti loppuun monimutkistuvassa maailmassa, jossa nuoret eritoten ajetaan koko ajan taloudellisesti ahtaammalle.

Tunna Milonoff kertoo omasta uupumuksestaan:

“Loppuunpalaminen on aikamme erityisominaisuus ja toisaalta sankarimyytti. Työuupumus ei kuitenkaan ole uusi asia, mutta nykyään siitä onneksi puhutaan enemmän. Silti taudille ei edelleenkään ole diagnoosinumeroa. Sairaslomaa määrätään uupuneelle sen vuoksi joko masennukseen tai elämänhallintaongelmaan.

Systeeminen ja rakenteellinen työ- ja privaelämän muutos on pirstaloitunut meidän aikanamme tuhannen pillun päreiksi. “Reagoi, vastaa, klikkaa, tykkää, jaa.”

Keskittymiskykymme on tutkimusten mukaan multitaskaamisen myötä pienentynyt aivan oleellisesti. Työ vuotaa ennen näkemättömällä tavalla vapaa-ajalle ja vapaa-aika työhön.”

Oma uupumukseni on nyt hoidossa

Olen “lääkinnyt” itseäni eri keinoin varmaan 20 vuotta. Vihdoin tänä vuonna hain ammattiapua, kun omalääkintä ei enää auttanut.

Hukuin aiemmin kirjoittamieni syiden lisäksi media-alalla toimivana ennen kaikkea “jatkuvaan uutis-, -viesti ja somevirtaan” sekä yleiseen maailman tilaan. Varmasti aika moni meistä tunnistaa nyt ahdistuksen, joka tulee päälle, vaikkei itse tekisikään mitään.

Tein suurista taustasyistä nopsaan kuvan:

Uupumuksen syitä 2023

Aivoni tarvitsevat nyt selkeät rajat ja lomaa

En ota enää vastaan työpuheluita kuin ma-to klo 9-14 välillä. Sähköpostit katson samalla aikavälillä, en muuten. Viikonloput ovat kokonaan työvapaita. Ajattelin myös 1. kertaa vuosiin pitää “puhtaan kesäloman”.

Aiemmin olen tehnyt töitä päivittäin klo 05-07 – 21 välillä – kesälläkin. Olen ollut rikkoutumaton, ahkera, nopea ja tunnollinen. Nyt en aio olla enää sellainen. Aivoni eivät ole saaneet lomaa vuosikausiin. Mikroyrittäjänä olen ollut koko ajan töissä.

Testeissä ylitin vakavan työuupumuksen rajan ja psykologi sanoikin, että “tulit viime tingassa apua hakemaan.”.

Hae sinäkin apua. Älä ole kuin minä – muka vahva ainainen selviytyjä. Sellaisia kun ei olekaan.

Suosittelen myös lukemaan Tunnan 2. jutun uupumuksestaan:

Mutta Milonoff varoittaa, että voittamattomuuden tunne saattaa olla myrsky tyynen edellä. Jos uupumuksen oireita ilmenee, ne kannattaa ottaa vakavasti, jotta parantumisprosessi ei ole tolkuttoman pitkä.

”Vakavasta työuupumuksesta palautuminen voi kestää yhdestä kahteen vuoteen. Pelottavinta on se, että kaikki eivät koskaan palaudu.”

Ei tämän sanomisesta luultavasti silti mitään hyötyä ole, sillä uupumus on vähän kuin alkoholismi: ei sitä ihminen yleensä tajua, ennen kuin on liian myöhäistä.

Kukaan ei voi pakottaa ihmistä lopettamaan työn tekoa tai juomista, jos ihminen ei itse ymmärrä ongelmaansa.