Growth with SEO -koulutus alkoi

, ,

Osaan markkinoinnin kentältä lähes kaikkea kohtuullisesti. Huonoin olen SEO:ssa, eli hakusanamarkkinoinnissa. Nyt päätin korjata sen vian.

Loistavan Jutta Lehtisen muutaman kuukauden mittainen Growth with SEO -intensiivikoulutus alkoi tänään. Koulutus ei sisällä kovinkaan paljon teoriaa, vaan teemme suoraan esimerkkitöitä.

Yleistietoa hakukoneoptimoinnista näet oikeastaan noista kahdesta kuvasta alla:

Itseä kiinnostaa eniten mm. hakusanatutkimuksen tekeminen. Siinä selvitetään millä hakusanoilla ihmiset aidosti hakevat tiettyä palvelua tai tuotteita.

Kun teettää tuollaisen tutkimuksen, on se aito punainen lanka oman verkkosivun tai -kaupan jatkokehitykselle. Sivuston tekstipuolella pitää sitten vastata aitoon tarpeeseen, niin kävijämääräsi voivat monikymmenkertaistua. Viimeistään ensi vuoden alussa tulee siis ko. palvelu Pikku Apurille myyntiin.

Olen ajatellut, että kun oma urani on ollut erilaisten sisältöjen tekemistä kohta 30 vuotta, niin tuo hakusanatutkimus ja -markkinointi on siihen loppupiste. Sen avulla:

Sisällön ydin jalostetaan (SEO:n kautta) paremmin muiden löydettäväksi.

Aika innoissaan olen. Tiedän, että tällä koulutuksella saan helposti itselleni kolmannen burnoutin, mutta olen päättänyt tarjota tätä vain vuosisopimusasiakkaillemme, jolloin en pääse uuvahtamaan.