Mitä olemme tähän asti oppineet omaisen hoitamisesta
Viime kesänä äitini kunto heikkeni. Tuli outo koko kropan ihottuma, joka muuttui lopulta lihasreumaksi, tai sen diagnoosin kanssa nyt elämme.
Piti antaa koirakin pois, koska äiti ei lenkille enää kyennyt. Onneksi ystävän lapsi otti Jaden “eläintarhaansa”. Pikku hiljaa äiti totutteli elämään ilman karvakamua, yksin. Ei meille tullut mieleenkään, että kun poistaa koiralenkit päivästä, vähän liikkuvan terveys romahtaa näin nopeasti.
rollaattorilla opettelua
Pelastus monelle.
Sitä ennen kuitenkin hankin apuvälinevuokraamosta tavaraa, tärkeimpänä kevyen rollaattorin. Aiemmin en edes tiennyt, että turkulaisena moisiakin saa hakea lainaan. Onpa hienoa! Äiti totutteli elämään ja kulkemaan rollan kanssa. Huimaus haittaa kävelyä ilman sitä. Fysiatri kutsuikin laitetta äidille “uudeksi rakkaaksi.”
Nyt viimeisen vajaan vuoden olemme Pian kanssa olleet äidin kuljetus- ja avustusapuri (Pikku Apuri!). Siskoni Sinikin auttaa koko ajan, minkä päivätöiltään ehtii. Olemme yhteydessä, muodossa tai toisessa, lähes päivittäin.
Uusi kokemus oli myös ateriapalvelu, jonka kautta äiti saa nyt alkuviikosta neljä ruoka-annosta (pääruoka, salaatti ja jälkiruoka) kotiovelleen. Kaksiteräinen miekka tämäkin, koska nyt kauppareissut vähenivät. Mutta eri hyvä palvelu taas. Ei me turhaan veroja maksella.
Oppi kantapään kautta – nyt omakin kunto kohenee
Ei tällaisesta omaisen hoitamisesta kukaan juuri puhu. Meillekin kaikki on tullut kantapään kautta oppina. Onneksi olemme Pian kanssa pienyrittäjiä, eli voimme tehdä työmme koska vaan ja mistä vaan. Muuten äiti olisi pulassa. Nyt arkemme koostuu äidin hoidoista, omasta liikunnasta ja ammattitöistä.
ylös, ulos ja lenkille!
Kun nyt näkee mitä käy, kun hyvägeeninen ihminen, joka EI ole elämässään liikuntaa harrastanut, romahtaa, herää lopullisesti pitämään huolta ainakin omasta kropastaan.
Vähin mitä jokainen meistä voisi tehdä on pitää itsestään edes sen verran huolta, että pääsee itse lattialta/ tuolilta ylös. Se on lähimmäisenrakkautta.
Eivät nostokeikat keskellä öitä ole mitään mukavia kenellekään. Jo Elämänlanka -jumppa auttaa: Istu tuolille. Laita kädet puuskaan rinnalle. Nouse seisomaan ilman apuja, kerran, kaksi, kaksikymmentä kertaa. Tee se joka päivä.
Lisää mahtavia jumppaliikkeitä esim. kamumme Anna Saivosalmen instatililtä.
Upeaa ammattiapua Turussa
Kun sitten todella kovat kivut tulivat loppuvuodesta ja kunto oikeasti romahti, huomasi, kuinka tärkeää on erikoishyvä ammattilaisapu. Mirkka Turun kotihoidosta on palaveerannut, kuunnellut ja kertonut meille kaikkea, nyt parikin kertaa. Palkankorotuksen ansaitsisi, kuten valtaosa hoitohenkilökunnasta! On upeaa katsoa, kun ihminen hallitsee työnsä täydellisesti ja äiti luottaa häneen. Olemme kyenneet puhumaan kipeistäkin asioista suoraan ja saaneet aina tarvittavan avun.
Nyt juuri alkaa toinen “tehostettu kotihoitojakso”, jossa kahden viikon ajan äitiä jumppautetaan ja tsemppautetaan kunnolla. Samalla katsovat, että pitääkö kotiin tehdä lisää muutoksia ja mitä. Itse haluamme, että jos äiti on kohta pyörätuolissa, koti olisi jo sitäkin varten.
Hävetkää poliitikot!
En jaksa muistaa, kuka oli sen idiotismin takana, että jätetään vanhukset kotiin, jonkun hoidettaviksi, mutta sydäntä niillä ei ole ollut. Nyt saamme tuloksista lukea harva se päivä. Eräs, hyvin kirjoitettu tositarina löytyy tästä.
Ei meillä ainakaan ole varoja maksaa yksityisille hoitokodeille tonneja joka kuukausi. Silloin on itse vaan venyttävä.
Me jäämme oppimaan uutta siskoni ja Pian kanssa. Saa nähdä mitä kaikkea eteemme tulee?
