Olemme jo vuosia harjoitelleet ns. osa-aikaisen läppärikulkurin elämää, samaa mistä HS tänään kirjoittaa. Erona ko. jutun esimerkkikulkuriuteen on vaan se, että tykkäämme olla samassa paikassa pidempiä aikoja. Jatkuva matkustaminen ei ekologisista ja muista syistäkään enää sovi.

En tiedä miksi sellaista kutsua, joka työskentelee 2-3 kk:tta vuodesta Thaimaassa ja saman Taivassalossa? Mestis-sarjan läppärikulkuri? B-luokan diginomadi?

Valtaosa asiakkaistakin ymmärtää jo idean, mutta osa on selvästi edelleen joko kateellinen tai tietämätön. Kuten jutussakin mainitaan, yleisin harhaluulo on se, että reissuilla ei tehdä työtä, vaan “lojutaan biitsillä”.

Teemme 5-7 -tuntista työpäivää viisi päivää viikossa, kuten Suomessakin.

Tietotyön voi helposti hoitaa mistä vain, ainoastaan asiakkaan konservatiivisuus ja muut syyt estävät edelleen mm. videopalaverit. Olenpa törmännyt jopa sellaiseenkin, ettei työtä meiltä tilata, kun “ne on aina Thaimaassa”.

Totuus on se, että asiakas saa idearikkaampia ratkaisuja ja laadukkaampaa tuotantoa, kun tekijä on onnellinen ja inspiroitunut.

Kysykää vaikka työntekijöiltänne siellä avokonttorissa. Itse ainakin saan kutsua ammattiani intohimoyrittämiseksi, koska voin liikkua työni kanssa.

Omat suunnitelmat

Omat suunnitelmat ovat edelleen b-luokan nomadiuden saralla.

Kesä menee vanhan torpan toisen vuoden rempoissa ja siis työtä maaseudulla tehden, mutta syksyn aurinkoenergiakoulutusten jälkeen tilanne on auki: Helsingin kokoinen Chiang Mai voisi olla alkutalven työpaikka?

Käytännön byrokratiahommatkin saadaan pikkuhiljaa kuntoon. Löysimme Validiuksen kautta ratkaisun siihen, miten yrityksen sisään tulevat laskutkin saadaan sähköiseen muotoon.

Paperista pitää päästä eroon, jos haluaa liikkua työtä tehden.

TULOT JA MENOT

Tulot hieman tippuvat, koska osa asiakkaista vieläkin vaatii “läsnäoloa”. Vaan on edistyksellisiäkin jo sen verran, että sen reissutonnin saa kasaan.

 

Kulumme ovat n. 1000€+ kuukaudessa, kun olemme Hua Hinissa töissä. Taivassalossa menee satasen pari enemmän. Eli pienellä vedetään, mutta niin olemme oppineet elämään jo kauan.

Enkä kiellä etteikö yrityksen siirto normaalimman veron ja maksujen maahan kiinnosta.

Suomi on pienyrittäjälle kohta rangaistus, ei mahdollisuus.

Maksut nousevat koko ajan ja plussapuoli näyttää surkealta. Mennään sitten sinne, ainakin papereiden osalta, missä on mahdollisuus elää rakastamaansa työtä tehden.

Kun katson meitä yläpuolen kuvassa, plussana naamoista näkyy elämä pelkän työnteon sijaan.

Pikku Apuri

P.S. Olen pitkään miettinyt, että ns. nomadityötä tekevät ansaitsisi oman verkkosivunsa, paikan mihin kirjoittaa kokemuksistaan, keskustella vertaistensa kanssa ja levittää ilosanomaa. Olen nyt varannut domainit läppärikulkurit.fi, lapparikulkurit.fi ja diginomadit.fi sitä varten.

Pistäkäähän kaikki asiasta kiinnostuneet viestiä jari@pikkuapuri.fi, niin mietitään jatkoa?