Artikkelit

Yksi kivoimpia töitä vähään aikaan oli Aurakoulutuksen freesaus 2020-luvulle.

Piuski tuunasi logoversiot ja itse rakentelin uudet sivut, WordPressillä tietysti.  Samalla haettiin Aurakoulutukselle kuvallinen identiteetti hyvästä fiiliksestä ja nuorekkaasta meiningistä. Koska hemmot ja hemmottaret Aurakoulutuksessa ovat itse pirun mukavia ja rentoja, yrityksen näkö ulospäin pitää henkiä samaa kieltä. Tällaisia duuneja lisää!

 

 

 

Nyt sitten alkaa se viimeinen työvaihe nelivuotisessa torpan kunnostuksessa. Avaamme ulkovuorauksen ja kurkkaamme hirsien kuntoa tuvan puolelta.

Revin ulkovuorauksen auki ikkunoiden alta (kuvat yllä), sillä siellä näin vanhoissa torpissa on taatusti mössöhirttä vaihdettavaksi.

Katsomme joka sivun runsaan metrin korkeudelle asti. Ylhäällä on kyllä kuivaa ja kunnollista hirttä.

Tässä hirressä oli kivikova ydinpuu jäljellä, mutta ympäriltä kaikki syötynä. Ehtiihän sitä yli sadassa vuodessa nakertaa.

Aivan ikkunan alta oli täysin syöty ja laho. Tästä näkee kuinka tärkeää on ohjata oikealla tavalla tehdyin tippalistoin vesi ikkunalta pois.

Ja löytyihän sieltä hirttä vaihdettavaksi (kuvat yllä).

Pari hirttä aivan ikkunan alla olivat pelkkää jauhoa, jossa oli kyllä kova sentin paksuinen kuori. Puukolla, Feinillä tai moottorisahalla viat ainakin selviävät tekemällä pieniä iskuja hirsiin, mutta koputtamallakin kuulet moisen kyllä sävellajista 🙂

Runsaassa sadassa vuodessa voi ehtiä hirttä syömään, mutta silti talo on vaihdon jälkeen kunnossa. Miten on monen 50+ -vuotiaan elementtitalon laita?

Pitää seuraavassa töllissä tehdä hirsitsekkaus ensin, ei viimeiseksi.

Kun hirret on Restartin superammattilaisten toimesta vaihdettu, avataan tuvan lattia (kuva yllä) ja katsotaan multipenkin kunto ja vaihdetaan tarvittavat lankut.

Urakan seuraaminen jatkuu seuraavassa blogissa, jossa näet mm. ”kengitystä livenä”.

Ruotsin suku oli taas muutaman päivän torpalla ja tutkin netistä kivoja uimapaikkoja Taivassalosta tai Kustavista. Kirjoitin niistä jo muutama vuosi sitten, mutta nyt halusin löytää sen timantin.

Onneksi törmäsin Raumanmeren sukeltajien keskustelupalstaan, josta sain linkin toiseen sukellussivustoon. Sieltä löysin ajo-ohjeen Hilloisten louhokselle. Alla Google Maps -tiedot.

Muksut kiljuivat riemusta, kun näytin heille videon kohteesta. Olisiko tämä sellainen timantti, johon voisivat ihmiset tulla kauempaakin?

Ja olihan se!

Kristallinkirkasta vettä (näkyvyys n. 20-30 metriä) ja lämmintä, kiitos kesän helteiden.

Ajoimme pääparkkipaikalta oikealle, louhoksen toiseen laitaan.

Pääparkkipaikan lähellä oli sakkia, koska siellä on penkit, portaat veteen ja loistava piknik-tasanne isollekin porukalle. Me halusimme rauhaan ja se onnistuu, koska louhoksen pinta-ala on valtava. Vaikka siellä olisi satoja uimareita, rauha löytyy. Mene kauniina päivänä – se kannattaa!

Video ja kuvia

 

Tämä kesä on meille erikoinen. Ei juurikaan mitään isoa rakennettavaa tai korjattavaa torpalla. On outoa vaan olla. Toki muutama asiakasprojekti on työn alla kesälläkin.

Olemme reissusta tultuamme Pian kanssa pääosin olleet vain. Aamuisin teemme mainos- ja verkkosivutöitä, päivällä jotain pikkupuuhastelua pihalla ja kovat UV-ajat (klo 13-16) menen kirjaa lukemaan sisälle (sen muutoksen kerran saatu melanooma tekee). Illat ovatkin kulkeneet futiskisoja tai hyvää tv-sarjaa katsoessa.

Saatamme toki tehdä päivisin polkupyöräretken, käydä Ukissa kaffella ja hakemassa jotain torppatarpeita, mutta muuten olla köllötetään. Edelliset 3+ vuotta meni erilaisia suurempia projekteja näkertäessä.

Tai niin, päätimme nostaa tuvan vanhat lankkulattiat ylös syksyllä, kun ei ole niin kuumaa. Tsekataan samalla vanhan multipenkin kunto ja höylätämme Larjamalla uudet lankut huonojen tilalle. Mutta se on ainoa isompi remppa.

Ja toki tuttuja täällä ramppaa. Tällä viikolla haemme äitini tänne saunomaan ja sitten tulevatkin Ruotsin sukulaiset heti perään. Ja thaikkuperhe odottaa jo parin viikon päässä.

Nyt kuuntelen lintujen viserrystä avonaisesta ikkunasta, juon maitokahvia ja odottelen asiakkaiden kommentteja töistämme (hiljaista on heinäkuussa).

Olemme aina olleet Kreikkafaneja. Mukavia ihmisiä, mahtavan hyvää ruokaa ja hyvät ulkoilu-/ harrastusmahdollisuudet. Vaikka hinnat nousevatkin koko ajan, Kreikka kohtelee meitä edelleen hyvin.

Odysseus -huoneistot Agia Marinassa.

Saavuimme eilen Kreetalle, joka on Kreikkakohteista meille rakkain. Täällä, Agia Marinassa, asuvat ja pitävät pientä perhehotelliaan (Odysseusta) myös paikalliset ystävämme, Krasoudakin perhe. Siksi tulemme aina tänne. Ja siksi, että vaelluskohteiden kuningas, Samaria, löytyy täältä.

Työnteko UV-arvojen mukaan, Taivassalossa ja Kreetalla

Yli 5 ja äkkiä sisään tai varjoon!

Minulta leikattiin kaksi vuotta sitten pintamelanooma. Se muutti elämäni UV-arvojen mukaiseksi. Itse asiassa kaikkien pitäisi kesäaikaan seurata UV-arvoja, ei perussäätä. Sunburnmap on yksi hyvä sivusto seurata UV:ta.

Taivassalossa touhuamme pihatöitä aamut, teemme tietokonehommia kovat UV-ajat, eli klo 12-15, ja viihdettä saa olla sen jälkeen.

Ihan sama rytmi on täällä Kreetalla, vaan UV-arvot ovat tuplat verrattuna Taivassaloon.

  • Heräämme n. klo 7 maissa ja menemme aamiaiselle. Olemme nyt toista vuotta täällä Alexia Beach Hotellissa, joka on hinta-laatu -suhteeltaan paras kokemamme.

Biitsikävelylle oiva ranta. Aivan kuin Hua Hinin vastaava.

  • Aamiaisen jälkeen ampaisemme 10km pitkälle rannalle kävelylle. Sellaiset rapiat 10 000 askelta ripeästi kasaan.

Aamiainen ja uima-allasaluetta Alexiassa.

  • Kello 11 UV nousee, pilvettömänä hellepäivänä, jo seiskaan. Äkkiä sisään tai varjoon. Yleensä kävelyn jälkeen pulahdamme Alexian uima-altaaseen, jossa muutama kunnon veto.
  • Sen jälkeen parvekekahvit ja tietokoneelle töihin. Töitä saakin tehdä ihan kello 16 saakka, jolloin UV alkaa laskea siedettäväksi.

Mythos – Gyros -yhdistelmä on pakollinen.

  • Ilta on sitten viihteen ja rientojen aikaa, josta on parempi olla kertomatta. Mythos jos toinenkin voi kulua.
  • Ja aamusta kaikki taas uudelleen.

Hinnat nousevat Kreetallakin

Kyllä sen joka vuosi huomaa, miten hinnat nousevat täällä. Kaupassakin moni asia on jo Suomea kalliimpaa! Toki syöminen ja juominen ravintolassa, tai juomat kaupassa, ovat vielä kaukana Suomen vastaavista.

95-bensahinta heiluu täällä nyt 1,6-1,7€/ litrahinnoissa. ”Kasipakki” Mythos -olutta kaupassa maksaa alle seitsemän euroa, mutta juusto jo tuplan suomihintoihin.

Löysinpä minäkin jotain ostettavaa täältä, käsityönä tehtyjen nahkatarvikkeiden lisäksi. Vaan ei ollut myytävänä 🙂

Hondan cafe racer.

 

 

 

Saimme viime viikolla julkaistua toisen yritykseni, Viidakkorummun, tulevaisuusnäkymiä. Voit lukea tästä, miten yhdessä Pilvian kanssa lähdemme nyt kansainvälisille vesille koittamaan onneamme.

  • Kun taas täällä torpan seisomapöydässä liikutaan lähiluomulinjalla.

  • Tänään on valmisteltu Wihannon sivustojulkistusta (kuva yllä),
  • tehty tuossa muutaman kilometrin päässä olevalle Larjaman sahalle markkinointipohjia, kun lanseeraamme kohta Lähipuu -tuotteita.
  • Pilvialle olen kirjoitellut businessplänimäistä dokumenttia englanniksi, koska pitää lähettää pumaska Espanjan toimistovarauksia ja muita varten.

  • Lisäksi lanseeraamme Midas kultasepille verkkokaupan (kuva yllä) vielä tämän viikon aikana. Nyt testataan viimeisiä ostotestejä läpi.

Ecuadorilaisen musiikin tahdissa tässä helteessä

 

Kirjoittelen tässä ”salipuolen” kirjahyllyn päällä. Vieressäni oleva ovi terassille on auki. Siellä taas asiakkaamme Spinkkilä -rakennusfirman Jose (Ecuadorista) ja Gurban (Uzbekistanista) hikoilevat terassillemme ristikkokaiteita. Pidämme lähinnä huolta heidän nesteytyksestään.

Mainio fiilis tehdä kun Josen mankka pauhaa aina upeaa ecuadorilaista musaa. Jalat alkavat vispata tässä naputtaessakin.

Kun ostimme vanhan torppamme Taivassalosta, kyselin tutuilta kuka tietäisi perinnerakentamisesta ”kaiken”. Muutama vinkkasi heti Pekka Spinkkilän pakeille, joten otin Pekkaan yhteyttä. Siitä lähtien olemme luottaneet Pekan ja hänen tekijöidensä ammattitaitoon vähänkin vaativammissa remonteissa.

Oli siis luonnollista, että Apuri puolestaan sai häneltä työn suunnitella Spinkkilän verkkosivut ja hoitaa myös markkinointia.

Verkkosivuston etusivu.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin As Oy Pähkinä on myyty ja As Oy Aurinkopalatsista on enää yksi asunto myymättä. Seuraavaksi myydään As Oy Merilä Kaarinasta.

Uutta ja vanhaa hyvässä suhteessa

Spinkkilä tekee rakentamisen juuri oikein. Hänen (Apurin keksimä) USP/ hissipuheensa kuuluukin:

Kaarinalaisen Oy Spinkkilä Ltd:n yrittäjä Pekka Spinkkilä yhdistää asuntorakentamisessa perinteistä ja modernia tekniikkaa ja rakennustapaa. Hänen pyrkimyksenään on tehdä rakennuksista sellaisia, että niiden sisäilma pysyy terveellisenä.

Itsekin uskon tuohon. Otetaan vanhat hyvät tavat ja yhdistetään ne hyviin uusiin. Huonoja uusia kun on myös.

Paitsi uudisrakentamista, Spinkkilä peruskorjaa oikeastaan mitä vain. Katso yrityksen palvelulista tästä.

Kivan asiakkaan kanssa on aina parasta!

Pääsiäisen saunomiset tehtiin lumipyryssä ja kivaa oli.

 

Niin se vaan taas loppuu yksi puolivuotiskausi maaseudulla. Olimme ensi kertaa pääsiäisen lumisateissa torpalla ja lähtö on yleensä lokakuun puolivälissä. On aika katsoa mitä saimme tänä kesänä aikaan. Tänä vuonna päätimme hieman hellittää tahtia, sillä ensimmäisinä kahtena vuotena teimme paljon peruskorjauksia.

Laaja terassi ja ovi sinne

Isoin urakka oli n. 62m2:n kokoinen lehtikuusiterassi ja salista ovi sinne. Aiemmin oven tilalla oli ränsistynyt ikkuna, jonka lähes satavuotiaasta rungosta teemme nyt hyllyn sisälle.

Terassin rungon pystyttivät Spinkkilän taitavat pojat, mutta muu jäi meille itsellemme. Vinkkinä pohjatyön tekijöille: Luulimme tehneemme ne hyvin (nurmikko pois, estokankaat alle ja soraa päälle), mutta niin sieltä vain puskevat muutamat rikkaruohot läpi.

Ensi keväälle jätettiin perinteisten kaideristikoiden teko sekä terassin ulkoverhoustyöt.

”Mamman” korsetin kiristys ja yläpohjan eristys

120-vuotias torppamme oli päässyt muutaman sentin levahtamaan vyötäröltään, joten Spinkkilän johdolla torpan keskikohta vedetään kohtapian teräsvaijerein takaisin kasaan, jotta liitokset ja muut pysyvät seuraavatkin 50 vuotta. Kiristystä tukemaan pultataan järeä ekstrapattinki keskikohtaan.

Kun se on tehty, niin pääsemme levittämään tervapaperit pohjalle ja niiden päälle aiemmin tuttavan loppuunmyynnistä kahmimani Huntonit (puristettua puukuitua). Pitää se sitten paremmin lämpöä ja aina voi puhallusekovillaa lisätä mikäli tarvetta ilmenee, sillä yläkerta saa aina olla raakaa tilaa. 70m2 sisällä ja 62m2 terassia ulkona riittää meille ja ystävillemme.

Saliin myös Mitsun ilmalämpöpumppu

Samanlainen tulee nyt myös toiselle puolelle torppaa.

Asennutimme viime vuonna Mitsun ilmalämpöpumpun tuvan ja makuuhuoneen lämmönpitäjäksi ja järkevämpää ostosta ei ole.

Pumppu on ollut runsaassa käytössä, vaikka edelleen lämmitämme myös puulla. Kauko-ohjaus (sim-kortilla, ei WLANilla) on maailman kätevin ominaisuus. Jos haluaa kylmälläkin mennä viikonlopuksi maalle, laittaa vaan pumpun puhaltamaan torpan lämpimäksi ennen tuloa.

Nyt investoimme myös toiselle puolelle samanmoisen, sillä torppamme keskikohta on ns. puolikylmä sisäänkäynti, jolloin emme voi yhdellä pumpulla puhaltaa koko torppaa lämpimäksi.

Muut

Pia on tietysti istuttanut isojakin kukka- ja pensasalueita tontille, ja se urakka jatkuukin jokaisena vuotena. Samoin kaikkea muuta pientä on tullut tehtyä, muttei niitä jaksa edes listata 😉 Ensi vuonna sitten uudet kujeet.

Sain kunnian olla Vakka-Suomen Sanomien ”viikon henkilö”. Tosin en tiedä miksi, mutta kuitenkin erittäin mukava toimittaja ajeli torpallemme ja joimme sumpit sekä turisimme elämästä runsaan tunnin. Jutusta tuli sitten tällainen. Linkki Vakka-Suomen Sanomiin tästä (tarvitset lukuoikeuden).

 

Turkulainen viestintäalan yrittäjä Jari Liitola viettää puolisonsa Pia Nolvi-Liitolan kanssa ensimmäistä puolivuotiskauttaan Taivassalon kesäasukkaana. Onnikmaalla sijaitsevassa 120-vuotiaassa torpassa pariskunta elää lähellä onnea. Työ ja vapaa-aika kietoutuvat toistensa lomaan ilman selkeitä rajoja.

– Otimme 17 vuotta sitten kolmikymppisinä yhteiseksi tavoitteeksemme, että kumpikin voisi jonain päivänä työskennellä ilman fyysistä työpaikkaa. Toukokuussa saavutimme sen, kun Pia siirtyi omaan yritykseemme. Mottomme on yrittää elää sellaista elämää, ettei ikinä tarvitsisi miettiä lomia, vaan vapaa-aika ja työ olisivat jatkuvasti tasapainossa, Jari Liitola kertoo.

Kun aurinko paistaa, torpan isäntä ruopsuttaa pihamaata ja antaa asiakkaidensa projektien levätä. Sadesäällä on aikaa istua läppärin kanssa tupakeittiön pöydän ääressä. Onni syntyy tasapainosta.

– Onni on sitä, että vapaa-aikaa on riittävästi, saa nukkua riittävästi ja elämässä on riittävästi rakkautta. Mutta myös työ on tärkeää. Ihmisellä täytyy olla jokin mielenkiinto herätä aamulla, jotakin sellaista, missä pääsee toteuttamaan asioita ja joista on oikeasti kiinnostunut, eikä vain palkkalapun vastineeksi. Ainakin tietotöissä pitäisi jo olla päästy eroon siitä, että suoritetaan tietty työaika eikä työtä itsessään.

Yhdessä puolison kanssa valittu elämäntapa ei ole aina ollut itsestäänselvyys. Vielä kolmikymppisenä Liitola ahersi isossa mediayrityksessä ympäripyöreitä päiviä silkasta tekemisen ja uuden oppimisen riemusta. Pahimpaan aikaan Liitola ahmi kaiken työn mitä tarjottiin.

– Se oli ihan hullua, ei silloin elämässä tehty mitään muuta. Menin puoliltaöin nukkumaan ja heräsin aamukolmelta miettimään työasioita.
Eräänä aamuna Liitola heräsi tunteeseen, ettei saanut happea. Kroppa kertoi, ettei se enää jaksa.

– Pelästyin tietysti, mutta lääkäri ei löytänyt minusta mitään vikaa. Tuosta tapauksesta asti olen uskonut siihen, että kroppa kertoo meille asioita, ja se on fiksumpi kuin me luulemme.

Liitola selvisi burn outista vähentämällä rajusti työmääräänsä. Hän perusti muutaman hyvän ystävänsä kanssa oman yrityksen, Viidakkorummun, jonka arvoihin kuului alusta asti kohtuutalous.

– Me emme halua kasvaa. On hätkähdyttävää, millaisia reaktioita se on saanut aikaan. Jos tyytyykin siihen, että muutama ihminen saa yrityksestä voita leivän päälle, se on monelle järkytys.

Väljemmällä työtahdilla on hintansa, mutta Liitola on valmis sen maksamaan. Ihmiselle riittää lopulta vähä.

– En ole enää kuluttaja vaan ihminen. On edellisen sukupolven ajattelua, että jos varantoa tulee hiukan lisää, pitää vaihtaa aina isompaan asuntoon ja kalliimpaan autoon.

Toisten ihmisten odotusten vastaisesti eläminen vaatii rohkeutta. Pariskunnalta, joka aikoinaan valitsi lapsettomuudenkin osin ekologisista syistä, se onnistuu.

– Oman yrityksen perustamisen jälkeen vei vuosia olla pelkäämättä, mitä ensi kuussa tapahtuu. Tällaiselle ihmiselle, joka on tarkka että projektit menevät hyvin ja budjetit pitävät, on iso askel heittäytyä pois oravanpyörästä. Mutta se klisee tuntuu pitävän paikkansa, että kun uskaltaa heittäytyä, jotenkin asiat vaan lutviutuvat hyvin.

Saara Huovinen

Huhhhuh, kuinka kivaa, rankkaa, aurinkoista (kyllä, olemme Suomen aurinkoisimman kunnan, Kustavin, naapurissa), tuulista, viinistä, pihvistä ja mukavaa on taas ollut.

Olemme oleskelleet torpalla nyt pääsiäisen tienoilta, jolloin maassa oli vielä lunta. On tehty terassia, vaihdettu hanat ja varaajat, istutettu puskia, kukkia, kasveja. Nyt siis n. 3kk:tta täynnä ja pari kuukautta jäljellä. Rakkaita ystäviä on ollut useita kymmeniä, useasta eri maastakin (mm. Thaimaa, Tanska, Ruotsi ja Vehmaa), koiriakin jos jonkinmoisia. Ai jessus että on ollut taas kivaa. Alla kuvasadetta – ja hommahan jatkuu ensi viikosta taasen. Tosin nukumme silloin, viimeisenä lomaviikkona, ainakin pari päivää ensin 🙂

  • Kaupungistuminen on teollisen ajan tuote. Eläminen kallistuu niin, että niissä voivat asua vain rikkaat.
  • Globalisaatiokehityksen huippu on kohta ohi, koska voimme tehdä tavarammekin itse.
  • Logistiikka ja kuljetukset robotisoituvat, joten jokainen voi asua kauempana kaupungeista.
  • Nykyiset tietotyötkään eivät vaadi enää fyysistä työpaikkaa.
  • Energiantuotannon voi jokainen hoitaa itse tai yhdessä.
  • Luonnon keskellä ihminen voi hyvin.

Siinä muutamia lähtökohtia, jotka johtavat ajatukseen, jota olen itsekin pyöritellyt viimeiset vuodet. Nyt törmäsin Karen Harrisiin, joka itse asiassa on puhunut asiasta saman ajan (täällä toinen artikkeli).

150 vuotta sitten alkaneelle teolliselle vallankumoukselle oli tärkeää, että saatiin mahdollisimman paljon ihmisiä samaan paikkaan, mutta nyt urbanisaation jatkumisen perusteet horjuvat.

Muutos on hänen mukaansa jo alkanut. Informaation liikkumisen hinta on jo romahtanut ja kahden seuraavan vuosikymmenen aikana romahtavat myös ihmisten ja tavaroiden liikuttamisen kustannukset.

New Village, eli Uusi kylämalli

Karen antoi mietinnöilleni otsikon, New villagen. Jos saisin päättää, mitä loppuelämäni tekisin, haluaisin luoda yhdestä Suomen kuolevasta kunnasta, joita muuten riittää, kohteen, jota tultaisiin katsomaan joka puolelta maailmaa. Keräisin ympärilleni innostuneita henkilöitä, jotka osaisivat katsoa asioita boksin ulkopuolelta.

”Miksi oletetaan yleisesti, että ihmiset jatkaisivat edelleen asumista ja työn tekemistä suurissa kaupungeissa, ahtaudesta ja asumisen kalliista kustannuksista huolimatta”, Harris kysyy. Hänen mukaansa muuttoliike ulos suurista kaupungeista on jo alkanut esimerkiksi USA:ssa, Ranskassa, Kanadassa ja Australiassa.

Omassa mielessäni uudenlainen kylämalli sisältäisi mm. seuraavia juttuja:

  • ”Kylänraitin”, jonne houkuttelisin ruokakauppaketjujen lisäksi erikoisliikkeitä ja yrittäjiä, joille raha ei olisi se ykkösjuttu, vaan hyvä ja tasapainoinen elämä.
  • Kylänraitin ulkopuolelle, halvan tonttimaan alueille, kehitämme jo itseasiassa talomallia, joka on ekologista sekä kustannustehokasta asumista parhaimmillaan.
  • Vanhusten-, eläinten- ja lastenhoidon keskittäisin samaan yksikköön, johonkin toimivaan ja hengittävään hirsitalo-kokonaisuuteen (isolla atriumpiha-alueella), jossa olisi mahdollisuus omaan aikaan (huone), mutta myös yhteisiin hetkiin, jossa lapset ilostuttaisivat vanhuksia ja vanhemmat voisivat opettaa lapsia. Eläimet toisivat molemmille seuraa, sympatiaa ja voimaa.
  • Koko uusi kylä saisi energiansa uusiutuvista energianlähteistä. Kylän asukkaat lisäksi omistaisivat itse sähköyhtiönsä, kuten Tanskan Samsössä, josta olen aiemmin kirjoittanut mm. täällä.
  • Yhteismalleja voisi olla muitakin, kuten yhteiset peltoalueet ruokatuotantoja varten, yhteiset kulkuneuvot ja työkalukeskukset jne. jne., menemättä kuitenkaan liian lähelle kommunismin ajoilta tuttuja kolhoosijuttuja 😉

En tiedä olisiko tällaisen jättiprojektin aloittamiseen intoa missään kunnassa? Voisi kuvitella, että tukea moiseen saisi vaikka EU:lta, SITRAlta, ehkä TEKESistäkin?

New villageissa asuminen on halvempaa kuin isoissa kaupungeissa, joten ihmisillä jää kuluttamiseen myös aiempaa enemmän rahaa. Harrisin mukaan hänen kuvaamalleen kehitykselle ovat otollisimmat olot juuri Pohjois-Euroopassa. Suomi, Ruotsi ja Norja ovat vauraita maita, jossa tilanpuute ei myöskään ole ongelma.

Paitsi että vietämme 25:ttä kihlajaispäivää nyt Vappuna, meille tapahtuu yksi suurimmista muutoksista sitten sen päivän. Vaimoni Pia tulee mukaan Pikku Apuriin! Mahtavaa päästä tekemään työtäänkin lahjakkaan vaimon vierellä.

Pelottava sairastumishälytys viime vuonna ja saman tapahtuminen myös tuttavapiirissä teki asiat lopullisesti selväksi. Ei täällä ole yhtään aikaa tuhlattavaksi! Sitkut helvettiin ja nytku kehiin. Kaikki on tehtävä heti.

Rakas vaimoni Pia on kouluttautunut, opiskellut ja ahertanut itsestään myös varsin hyvän graafisen suunnittelijan. Nyt on aika siirtää hänet yrittäjäksi, puolikkaaksi Pikku Apuria.

Pian taustasta johtuen Pikku Apuri kykenee nyt tarjoamaan laajempia palveluita asiakkailleen

Uusin Apurinpuolikas on ammatiltaan visuaalinen myymäläsuunnittelija, kaupan alan ammattilainen ja myymäläpäällikkö. Pitkä ura ruotsalaisissa Lindex, H&M ja IKEA -konserneissa opetti mitä tehokkuus on äärimmilleen vietynä. Olemmekin molemmat nopeita työssämme.

 

Mutta suurimman opiskelutyön hän on tehnyt graafisen suunnittelun saralla – itsenäisesti. Pari peruskurssia alkuun ja sen jälkeen harrastellen koneen ja YouTubesta löytyvien satojen oppituntien äärellä.

Pia siis elvytti rakkaimman nuoruuden harrastuksensa, piirtämisen, mutta nyt hän kuvittaa koneella graafisia kuvituskuvia (esimerkkikuvat), suunnittelee erilaisia kuoseja sekä toimii graafisena suunnittelijana 1.5.2017 alkaen Mainostoimisto Revolverille, Viidakkorummulle ja Pikku Apurille. Harrastamisesta tulee nyt ammatti.

Ja nyt Pia on valmis rinnalle yrittäjäksi.

Ensimmäinen asiakas on uudenlainen suomalainen franchising-myymäläketjumalli, jonka konseptoijaksi Pia on palkattu vuodeksi! Sen lisäksi hän suunnittelee Apurin kautta asiakkaille graafisia ilmeitä ja avaa syksyllä globaalin graafisten kuosien sekä vektorigrafiikan verkkokaupan!

Eli nyt saat meiltä, aidolta perhemainostoimistolta, Pikku Apurilta:

  • Mainostuotannot kaikkiin medioihin
  • Verkkosivutuotannot
  • Tekstityöt
  • Myymälöiden visuaaliset suunnittelut, ulos ja sisälle
  • Kuvitukset ja graafiset kuosit

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa (kuuntele). Mahtavaa olla pariskunta myös työpuolella. Kilauta meille!

Jari ja Pia 🙂

Päätin kirjoittaa auki tavan, jolla olen tehnyt viimeiset 3-4 vuotta työtäni, sillä tämä ei muutu, jos vain asiakkaita riittää. Olen antanut sille nimeksi valovoimainen työnteko. Se on mahdollisimman kaukana kikyistä ja muista vanhan ajan jäänteistä.

Taustaa

Vuodesta 1992, kun astelin ATK-opintojen ohella Novoshop -myymälään töihin, nautin vain rahasta. Oli outo tunne saada parikymppisenä+ paljon rahaa joka kuukausi. Nautimme kuluttamisesta ja lainan maksusta koko 90-luvun aina vuoteen 2005 asti. Silloin päähäni pätkähti suunnitelma yrittämisen ja normiarjen rinnakkaiselosta. Alkoi yrittäjän tie.

Vuoteen 2013 asti tarvitsin rinnalleni tekijöitä, jotka osasivat tehdä verkkoon asioita. En osannut itse tarpeeksi. Nyt osaan tarpeeksi verkkojutuistakin, vaikken siinä vielä hyvä olekaan. Ja toki vierellä on edelleen paremmin osaavia.

Halusin lisätä työn ja arjen väliin lisää vapautta. Opin, että kaikki tämä voi loppua tänään. Sitä voi kuolla. Memento mori. Jossakin vaiheessa sitten ymmärsin keinon. Vielä paremman rytmin elää ja tehdä työtä. Annoin sille nimenkin.

Valovoimainen työnteko

Täytyy muistaa, että tapa maksaa. En saa sellaisia rahoja mitä saisin normityöksi määriteltävällä tavalla. Mutta rahan sijaan saan paremman mielen. Ennaltaehkäisen omaa mielisairauttani.

Lyhyesti kerrottuna se tarkoittaa tätä:

  • Teen hurjasti tietokoneella tehtävää työtä kun on pimeää, märkää ja surkeaa. Yleensä se väli on lokakuusta tähän saakka, eli maaliskuun puoliväliin. Yhteensä 5,5 kuukautta.
  • Kun aurinko on ylempänä ja lämmittää sekä valaisee, alkaa toisenlainen työnteko, ulkohommat, joista ei makseta palkkaa. Silloin vähennän tietokonetöitä. Teen niitä kuitenkin kesäkuulle asti (ja osin kesälläkin). Huhtikuussa muutamme puoleksi vuodeksi torpalle Taivassaloon, jossa riittää puuhaa ulkosalla.
  • Kesäkuu-lokakuu -välin teen sadepäivät tietokonetöitä joista maksetaan, ja kauniimmat kelit taas ovat ulkohommia, joissa raha puolestaan palaa kiertoon.

Jos analysoin työaikaa, se menee kutakuinkin näin:

Pimeä aika

Teen tietokoneella taitto-, kirjoitus- ja liukuhihnatöitä n. 6 tuntia päivässä, yleensä klo 7-13 -välillä. Sen lisäksi teen ajattelu-, suunnittelu- ja ideointityötä 0-6 tuntia päivässä. Se tapahtuu aamulla klo 4-7 tai iltapäivällä tai illalla.

Valoisampi aika

Kun on kaunista, ollaan ulkona. Tehdään remppahommia, kävellään, vaelletaan jne. Silloin ei vastailla kuin puhelimeen ja sähköposteihin, vauhdista. Kun on huono ilma, tehdään töitä kuten ”pimeällä ajalla” (yllä).

Mitä edessä?

Terassisuunnitelma 2017.

Nyt kohta alkaa torpalla terassin päälityöt ja kaunistukset. Viime syksynä tehtiin yhdessä Spinkkilän Pekan ja Josen johdolla perustukset. Larjamalta hankittua Siperian lehtikuusta tulee n. 60+ neliötä pintaan ja lisää kaiteisiin ja portaisiin. Päälle tulee 3m*3m paviljonki katoksella ja sinne sisään eurolavasohva sekä pöytä. Avotilaan tulee pihagrilli ja aurinkotuolit kaasugrillin ohella.

Lisäksi torpalla tehdään perinnekorjausta, jossa mahdollistetaan rouvan elo vielä meidän jälkeenkin, mutta siitä lisää tuonnempana. Kohta voimme kertoa muutenkin meille isoja uutisia. Mutta siitäkin vasta hieman myöhemmin. Kivaa kevättä!

 

 

Enää pari kuukautta, niin pääsee taas muuttamaan maalle. Tänä vuonna yritämme ottaa iisimmin, mutta meidät tuntien se on tuomittu epäonnistumaan.

Ainoa suurempi urakka on viime vuonna rakennetun terassipohjan päällystystyöt (yllä). Päälipuuksi valitsimme Siperian lehtikuusen, 145mm leveänä lankkuna. Samasta puusta rakennetaan myös portaat ja ristikkoaita terassin ympärille. Puut tilaamme tietenkin 3km:n päästä ammattilaisilta, Larjaman Puutavaraliikkeestä, jonka logon, ilmeen ja sivuston olemme saaneet suunnitella ja tehdä.

Urakka alkaa huhti-toukokuun vaihteessa ja (note so self!) viikossa saisi tietenkin olla valmista, jotta 60+m2:n terdestä pääsee kunnolla nauttimaan. Se melkein tuplaa sisällä olevan tilan, joten nyt alkaa olemaan ruhtinaallisesti ajanviettopeittoa torpalla.

Ja torpan selkärankaankin (kuva yllä) ”pistetään titaanivahvike”, eli Spinkkilän ammattimiehet tulevat ja torppa ”vedetään n. 3-4cm kasaan” ja paksuimman tukihirren kaveriksi tulee samanmoinen megapattinki. Runsas satavuotinen rouva kun oli päässyt takapuolestaan hieman jo levahtamaan.

Perinnerakentamista, sen säilyttämistä ja kestävää kehittämistä. Itse sanomme tekevämme kulttuurityötä. Tulisi jo huhtikuu.