Artikkelit

Olemme aina olleet Kreikkafaneja. Mukavia ihmisiä, mahtavan hyvää ruokaa ja hyvät ulkoilu-/ harrastusmahdollisuudet. Vaikka hinnat nousevatkin koko ajan, Kreikka kohtelee meitä edelleen hyvin.

Odysseus -huoneistot Agia Marinassa.

Saavuimme eilen Kreetalle, joka on Kreikkakohteista meille rakkain. Täällä, Agia Marinassa, asuvat ja pitävät pientä perhehotelliaan (Odysseusta) myös paikalliset ystävämme, Krasoudakin perhe. Siksi tulemme aina tänne. Ja siksi, että vaelluskohteiden kuningas, Samaria, löytyy täältä.

Työnteko UV-arvojen mukaan, Taivassalossa ja Kreetalla

Yli 5 ja äkkiä sisään tai varjoon!

Minulta leikattiin kaksi vuotta sitten pintamelanooma. Se muutti elämäni UV-arvojen mukaiseksi. Itse asiassa kaikkien pitäisi kesäaikaan seurata UV-arvoja, ei perussäätä. Sunburnmap on yksi hyvä sivusto seurata UV:ta.

Taivassalossa touhuamme pihatöitä aamut, teemme tietokonehommia kovat UV-ajat, eli klo 12-15, ja viihdettä saa olla sen jälkeen.

Ihan sama rytmi on täällä Kreetalla, vaan UV-arvot ovat tuplat verrattuna Taivassaloon.

  • Heräämme n. klo 7 maissa ja menemme aamiaiselle. Olemme nyt toista vuotta täällä Alexia Beach Hotellissa, joka on hinta-laatu -suhteeltaan paras kokemamme.

Biitsikävelylle oiva ranta. Aivan kuin Hua Hinin vastaava.

  • Aamiaisen jälkeen ampaisemme 10km pitkälle rannalle kävelylle. Sellaiset rapiat 10 000 askelta ripeästi kasaan.

Aamiainen ja uima-allasaluetta Alexiassa.

  • Kello 11 UV nousee, pilvettömänä hellepäivänä, jo seiskaan. Äkkiä sisään tai varjoon. Yleensä kävelyn jälkeen pulahdamme Alexian uima-altaaseen, jossa muutama kunnon veto.
  • Sen jälkeen parvekekahvit ja tietokoneelle töihin. Töitä saakin tehdä ihan kello 16 saakka, jolloin UV alkaa laskea siedettäväksi.

Mythos – Gyros -yhdistelmä on pakollinen.

  • Ilta on sitten viihteen ja rientojen aikaa, josta on parempi olla kertomatta. Mythos jos toinenkin voi kulua.
  • Ja aamusta kaikki taas uudelleen.

Hinnat nousevat Kreetallakin

Kyllä sen joka vuosi huomaa, miten hinnat nousevat täällä. Kaupassakin moni asia on jo Suomea kalliimpaa! Toki syöminen ja juominen ravintolassa, tai juomat kaupassa, ovat vielä kaukana Suomen vastaavista.

95-bensahinta heiluu täällä nyt 1,6-1,7€/ litrahinnoissa. ”Kasipakki” Mythos -olutta kaupassa maksaa alle seitsemän euroa, mutta juusto jo tuplan suomihintoihin.

Löysinpä minäkin jotain ostettavaa täältä, käsityönä tehtyjen nahkatarvikkeiden lisäksi. Vaan ei ollut myytävänä 🙂

Hondan cafe racer.

 

 

 

Aamuviideltä heräsimme entisessä toisessa kotikaupungissa (Hua Hinissa) asuvien thaiystäviemme viesteihin. ”Olemme kunnossa, mutta täällä räjähtelevät pommit”. Vielä ei tiedetä varmaksi, mutta syyt saattavat olla maan sisäisissä, ratkaisemattomissa riidoissa?

Juuri tuo syy lisättynä rakastetun Kuninkaan vanhaan ikään sai meidät myymään pienen condomme 1,5 vuotta sitten. Aavistelin pahaa jo aiemmin, mutta vuosi sitten päätin myydä asunnon ”väkisin”, jopa normaalia edukkaammin, jotta vain saisimme rahamme kotimaahan. Vaihdoimme Thaimaan Taivassaloon (vanha torppa).

Toivoin olevani väärässä, mutta juuri nyt näyttää siltä, että en ollut.

Rakastamme Thaimaan kansaa, sen ilmastoa, ruokaa ja rantoja. Mutta kuten kaikkialla, myös siellä on varjoja auringon rinnalla. Nyt juuri ne ovat laajoja.  Toivomme solmujen aukeavan ja demokratian voittavan. Muuten maa on hukassa.

Thaimaa on parhaimmillaan ihmeellinen maa ja ihmiset aivan uskomattomia. Tässä taas yksi tarina siitä.

alisons_jeep

Meillä on Hua Hinissa skotlantilainen ystävä, Alison. Hän on elämässään menestynyt yrittäjä, ja on siksi hankkinut todella mukavan asunnon myös täältä, sekä erittäin coolin auton. Alison osti itselleen täydellisesti entisöidyn ja automaattivaihteiseksi muunnetun, vanhan amerikkalaissotilaiden jättämän Jeepin (kuvassa).

Tässä viikko+ sitten hän ajeli kaupungin ulkopuolella, kun Jeeppi päätti matkansa oikein kunnon rysäykseen. Auto simahti tien poskeen ja aurinkokin oli jo putoamassa mailleen. Ulkomaalaisena naisena voi olla aika orpo olo thaimaalaisen tien poskessa, himmenevässä valossa.

Vaan eipä kulunut kuin minuutti, niin paikalle pysähtyi paikallinen mies mopoineen. Mies selitti heikohkolla englannilla, että 90% varmuudella vaihdeakseli oli pamahtanut poikki, mutta ”no hätä”, hän kyllä voisi auttaa .. ehkä? Mitäs siinä toisaalta muutakaan voisi tehdä, kuin luottaa täysin ulkopuoliseen? Ongelma oli löytää Jeepin vaihdeakselia käytettynä, ehjänä JA automaattivaihteiseksi muunneltuna, koska moisia ei täällä ole kuin yhden käden sormille.

Niinpä Alison ojensi Jeeppinsä avaimet täysin tuntemattomalle thaimiehelle ja selitti missä hän asuu…saamatta täyttä varmuutta edes siitä, ymmärsikö mies paikkaa?

Avaimet annettuaan ja saatuaan Tuk Tukin (paikallinen avotaksi) vauhdista, Alison vasta ”heräsi” ja kauhisteli mitä tuli tehtyä. Hän ei todennäköisesti näkisi rakasta koslaansa enää koskaan?

Vaan kului vajaa vuorokausi, niin Alisonin kotiportilta vartija jo soitteli ja huhuili häntä paikalle. Täällä olisi kuulemma hänen autonsa?

Alison pyysi vartijaa päästämään miehet (kyllä, nyt kaksi) pihaan, ja sieltä ylös mäkeä puksuttikin taas täysin kunnossa oleva Jeeppi. Miehet olivat metsästäneet yöllä tarvittavan akselin jostakin, hakeneet sen, vaihtaneet sen aamulla, ja kaiken lisäksi vaihtaneet myös öljyt, tulpat ja suodattimet, koska ne olivat kuulemma vaihdon tarpeessa.

Alison kysyi kavereilta, että paljonkohan hän nyt sitten olisi kaikesta velkaa? Mies hetken kakisteli ja sanoi sitten, että olisiko yötöistä ja muista vaivoista osineen 5000 bahtia liikaa? Summa oli n. 125 euroa.

Onnellinen skottinainen maksoi summan ja vähän vielä tippiäkin päälle, kiitteli vuolaasti paikalliseen tapaan, ja päätään pyöritellen palasi kotiinsa. Skotlannissa ja Suomessa auto olisi ollut korjaamolla kuukauden ja korjaus olisi maksanut enemmän kuin auto.

1,5 viikkoa vasta oltu Hua Hinissa ja Koh Taolla (Thaimaassa). Olen aiemmilta vuosiltani reissujen päältä aina kirjoittanut raporttia ja tämä noudattaa jo nyt samaa kaavaa.

  • Totaalikielto Suomen mediaan toimii. Luen vain Jatkoajan jääkiekkoaiheiset uutiset ja tulokset, en mitään muuta. Ja kappas: Mikään ei vituta enää.
  • Huomaa, ettei ainakaan täällä ketään tunnu kiinnostavan esim. 24/7 uutisointi jostain nippelinäpertely-yhteiskuntasopimuksesta. Me tarvitsemme demokratia 2.0:n, jotta asiat muuttuisivat riittävästi. Yrittäjänäkökulmastakin ay-liikkeen ja hallituksen välinen vääntö on niin naurettavaa, että se lähinnä säälittää.
  • Ihmiset ovat täällä iloisia ja ystävällisiä toisilleen, riippumatta kansallisuudesta, väristä tai puhekielestä.
  • Kukaan ei juurikaan ”elä Facebookissa”, vaan ihan livenä.
  • Vieraiden tervehtiminenkin on kivaa.
  • TV-kielto toimii myös hienosti. Nukahtaakin paremmin, kun nukahtaa kirjan ääreen.
  • Maiseman vaihtaminen on kallista. Kun hyppii hotellista toiseen, kaupungista saarille jne., valtaosa matkabudjetista menee majoitusmaksuihin. Keskihyvä hotelli (Suomessa ei edes loistava ole keskihyvä täällä, toim. huom.) aamiaisineen kahdelle maksaa jo Thaimaassakin 30-70€/yö.
  • Nettiyhteydet eivät ole riittävän hyviä saarilla työn tekemiseen. Onko se sitten hyvä vai huono asia? Nytkin pitää odottaa vielä viikon päähän, että Hua Hinista voi tehdä tarvittavat työt.
  • Katuvaloja, toimivia putkistoja, eli infraa yleensä arvostaa vasta kun niitä ei ole, kuten huomataan monasti mm. täällä Thaimaassa.
  • Ei täälläkään enää superhalvalla elä, vaikka me pidämmekin kohtuullisen niukkaa budjettia. Keskimäärin meillä kuluu yhteensä 800-1200 bahtia/ päivä majoitusten ulkopuolista rahaa, eli n. 20-28 euroa. Suomessa elämme halvemmalla. Toki täällä syö ulkona tajuttoman hyvää ja terveellistä ruokaa 1-2 kertaa päivässä tuolla summalla.
  • Täällä on edelleen ”se toinen elämä, kavereineen ja perheineen”. Sekin vaihtelu rikastuttaa elämää suunnattomasti. Tutuista tuli vuosien myötä ystäviä.
  • Kaiken kaikkiaan sitä on äärettömän kiitollinen tästä elämästä, vaikka itsehän tämä tilanne tehty onkin.

Sama yleishavainto siis, kuin aiemmin: Kun Suomesta pääsee pois, jatkuvan valittamisen aiheuttama tuska hellittää heti. Kun sinne palaa, imeytyy itsekin mukaan taas, vaikkei haluaisi.

P.S. Työtä voi tehdä myös hyvällä mielellä, vaikka papukaija olkapäällään, kuten tämä ihastuttava Pinnacle Resortin puutarhuri täällä Koh Taolla 🙂

gardener

Vuosi 2016 näyttää muodostuvan kiireisimmäksi koskaan.

ECOTALO/EKOTALO

Yli 20 -vuotisen digijamppailun rinnalle nousee eco-/ekotaloprojektimme, jota vaimoni Pian kanssa olemme jumpanneet jo tovin. Loppuvuodesta 2015 sain projektiin mukaan rakennuttajan, todellisen energiatehokkuusinsinöörin sekä kestävän kehityksen ammattilaisen.

Talo on enemmän eco kuin eko, sillä vaikka se onkin ekotavalla tehty, painopiste tulee olemaan erittäin edullisessa asumisessa.

Olemme vielä kuitenkin alkumetrillä ja suunnitelmat etenevät vielä paperilla, mutta kokonaispaketti alkaa kyllä hahmottua jo pelottavankin todelliseksi 😉 Jahka saamme peruspaketin paperilla kasaan, pitää miettiä rahoituskuvioita tosissaan.

TORPALLE LISÄÄ PARANNUKSIA

1,5 vuotta olemme puuhailleet torppamme, eli ”Vanhan Mamman” parannuksia, ja tämä vuosi tuo niitä paljon lisää.

Auringonlaskupuolelle, eli salin eteläpäädyssä olevan ikkunan tilalle tulee ovi, ja ovesta kulku keväällä rakennettavalle n. 40m2 patiolle. Osa patiosta tulee olemaan katettua tilaa, koska katolle tulee 2-3kW aurinkopaneelisetti.

Lisäksi saunalle tulee lämminvesisuihku erillisen saunavaraajan kautta. Pihahommat jatkuvat myös Piuskin upeilla suunnitelmilla: Erillistä grillialuetta, pensaita ja perennoja on ainakin luvassa.

DIGITYÖT JATKUVAT

Pikku Apuri ja Viidakkorumpu jatkuvat normaalisti. Edessä on 10v.  juhlavuosi, jolloin saat meiltä edukkaita digitöitä. Virtuaalitodellisuus vaatinee tutkimista, ja todennäköistä onkin, että aloittelemme sillä saralla demoilun.

Mielenkiintoisen verkkokauppakonseptin kehitystyöt alkavat myös todennäköisesti alkuvuodesta. Kasassa on jo yli puolet rahoituksesta, ja lupaavia ehdokkaita loppurahoittajiksi on jonossa. Sekin tuonee itselle 10-20% lisätyötä.

KIITOLLINEN

Työaaltojen väleissä pitää sitten ainakin käydä sukeltelemassa Thaikuissa ja vaeltamassa Kreikassa. Onhan siinä taas monta syytä olla kiitollinen.

Kun itse itselleeen kehittää, elämästä tulee (yllätys, yllätys,) itsensä näköistä 🙂

Hyvää Uutta Vuotta 2016. Parantakaa tekin jo hyvää elämäänne, se kannattaa!

Kysymys on, ainakin vielä, hypoteettinen, mutta mielenkiinnosta:

Mihin olisit valmis täältä muuttamaan? Missä kokisit olevasi ”enemmän kotona”?

Tunnustettava se on: Suomi alkaa asenteiltaan ja toiminnaltaan olemaan ”ei niin tärkeä” kuin ennen. Rakas kotimaa menee suuntaan, johon emme itse kulje.

Vaan jos tosissaan alkaa miettimään, missä elämä olisi paremmin tasapainossa, missä yrittäjyyskin saisi enemmän arvostusta ja sääkin suosisi iloisempaa mieltä (loka-huhtikuu), mikä se sellainen maa olisi?

Irlanti? Thaimaa? Portugali? Malta? Viro?

Ei ole ihan helppoa, varsinkaan, jos ei ole elänyt ko. maassa edes sen vertaa, että näkisi pinnan alle. Sieltä kun voi tulla niin paljon mörköjä, että takapajuuntuva Suomikin näyttää taas kivalta.

Viimeisen vuorokauden "loma". Minä luen, Pia seilaa ulapalla.

Viimeisen vuorokauden ”loma”. Minä luen, Pia seilaa ulapalla.

Silmät eivät vieläkään avaudu. Olen 55% hereillä. Kello on 04.02 piiiiiitkänä perjantaina. Tulimme illalla Hua Hinista takaisin Suomeen. Aikaero herättää minut aina klo 03-04 välillä, koko ensimmäisen viikon.

Kun lähdimme sinne kuukautta aiemmin, olin jo päättänyt, että myyn vaikka väkisin pienen thaikotimme siellä. Olen nimittäin myynyt aina asuntomme, automme ja muut, ilman vaikeuksia.

Olen aivan loppu. Normityön ja asunnon myynnin jälkeen taisi kuukaudesta jäädä 1-2 päivää lomaan?

Alku oli lupaava.

Kun saavuimme Hua Hiniin, kirjoitin ennestään tutuille välittäjille sähköpostin, jossa kerroin nopeasta tilaisuudesta tehdä rahaa.

Laskimme nimittäin, kauppaa vauhdittaaksemme, asunnon hintaa 200 000 bahtilla. Sillä meille bahtit eivät nyt merkanneet, koska bahtin ja euron välinen kurssi oli sellainen, että vähälläkin määrällä bahteja teki ison määrän euroja.

Heti seuraavana päivänä tärppäsi. Arvasinkin sen, sillä välittäjillä on aina muutamia ”rikkaita kyttääjiä”, jotka odottavat tilaisuuttaan.

Thaikaverukset tulivat katsomaan asuntoamme, totesivat sen ostettavaksi, mutta sitten ulos kulkiessaan tokaisivat: Käsiraha 10% heti tilille, MUTTA loput 90% toukokuun puolivälissä. Se ei meille käynyt, sillä riski oli liian iso. Mitä jos kurssimuutokset pienentäisivätkin euromääräämme liiaksi?

Uuteen yritykseen: Kirjoitin 4-5 välitysfirmalle, joista emme tunteneet ketään. Päivää myöhemmin tuli viesti: Minulla on asiakas. Toinen. Kolmas.

Lopulta valitsimme ensimmäisen kontaktin Engel & Völkersiltä, sillä pidimme heti molemmat Aomista, thaivälittäjästä.

Skoolasimme illalla myynnin kunniaksi ja söimme hyvin. Vähänpä tiesimme.

Suomibyrokratiaa moititaan. Kerropa se 20:llä, niin olet thaibyrokratian tasolla. Seuraavat kaksi viikkoa elimme jess-vittu -aikaa. Joka toinen päivä kaikki oli varmaa, joka toinen toi projektin kaksi askelta taaksepäin. Lopulta kuitenkin teimme kaupat ja ostaja maksoi käsirahan heti thaitilillemme.

SE VAIKEIN OSUUS

N. 5-6 päivää ennen lähtöämme kuitenkin selvisi, että asunnon myynti ei ollutkaan se vaikein osuus. Vaikeinta on saada rahat thaitililtä suomitilille, koska valtio yrittää karsia rahan pesua rajusti.

Viisumimme eivät joustaneet siihen mitä kaikki pankit vaativat. Kun loput 90% maksetaan ja rahat siirretään suomitilillemme, meidän molempien pitää seistä sen siirtäjän vierellä. Vaan kun me olemme jo kotona, Suomessa. Mitä nyt?

Taas 4-5 postia tutuille. Tiedättekö muita keinoja? Tiedättekö The Keinoa?

Hetken päästä taas tärppäsi: Bangkok Bank suostuu siirtoon myös ilman henkilöiden läsnäoloa. Emme silti iloinneet, sillä olimme jo opineet maanis-depressiivisen prosessin.

Päivää ennen lähtöä juoksimme pankeissa. Avasimme Bangkok Bankiin tilin, siirsimme rahoja vanhasta ”ei niin palvelualttiista” Kasikornbankista sinne, ja teimme kun teimmekin vaadittavat paperiniput. Kyllä, niput. Kaikki onnistui 20 tuntia ennen lähtöä Bangkokiin.

Laskin, että olin allekirjoittanut nimeni nyt n. 15 cm korkeaan nippuun n. 140 kertaa kahdessa viikossa, vaikka olimme antaneet nykyiselle ystävällemme Aomille (jopa välittäjäihmiseen tutustuu äkkiä, kun viettää puolet kaikista päivistään hänen kanssaan livenä, puhelimessa tai sähköpostiyhteydessä) Power of Attorneyt!

Stressitasot laskivat, kun kolminkertaisen tarkistuksen jälkeenkin kaikki oli selvää.

Jos siis haluat apua thaiasunnon ostamiseen tai myymiseen, olen käytettävissä. Mutta varaudu helvetilliseen prosessiin.

Välittäjäystävämme Aom kertoi meille, ettei hän ole 15-vuotisella urallaan koskaan tehnyt yhtään kauppaa 2,5 viikossa, myynnistä rahojen ulosviemiseen. Keskivertoaika on kuulemma 3-6 kuukautta!

Rahat tulevat ensi viikolla. Vai tulevatko?

Pikku Apuri

 

 

 

Kaverini Janne kirjoitti hienosti siitä, miksi lähti yrittäjäksi. Itsellä ei kuitenkaan olleet ihan noin agressiiviset syyt 🙂

MIKSI YRITTÄJÄKSI?

Paikallisen Hua Hin Hiltonin thaimaalainen johtaja on alempiarvoinen paikallisten silmissä, kuin kärryllä ananaksia ja muita hedelmiä myyvä yrittäjä. Niin on monissa maissa.

En ymmärrä itsekään, miksi ihannoida palkkajohtajaa?

Vaimoni kävi tiistaina paikallismarkkinoilla, jossa kuumuus ajoi sodavedelle. Vettä myynyt mies oli katsellut vaimoani pitkään, jolloin vaimo kysäisi: ”Etkös ollut aiemmin töissä Tira Tiraa condossa?” Mies rinta kaarella, ylpeänä: ”Olin, olin. Ajattelinkin, että näytät tutulta. Mutta NYT minulla on oma shoppi!”

Itselle yrittäminen ei ollut koskaan tavoite, koska en ajatellut edes yrittäjäuraa ennen kuin se tuli kirjaimellisesti päin pläsiä – ainoana keinona jatkaa työtään.

Vuonna 2005 alkoi selvitä, että pääomasijoitetussa firmassa, missä olin ollut jo pitkään töissä, ei kaikki mennytkään kuin Strömsössä, vaikka pidän edelleenkin työaikaani siellä ”oikeana alan korkeakouluna”. Aloin miettiä jatkoa hiljaa mielessäni.

Koska olin saanut liiasta työnteosta aiemmin pikaisen burn-out -varoituksen, aloitin arvoista.

Millaisessa yrityksessä haluaisin työskennellä?

Listasin silloin:

  • rentouden (halusin olla oma itseni, en näyttelijä)
  • tasa-arvon (älkää luulkokaan, että se on Suomifirmoissa totta),
  • vapauden (tehdä työtään missä vain),
  • laadun (jos tehtäisiin kunnolla valmiiksi, eikä pelkästään kassavirran jatkoksi?)
  • sekä erikoishyvät työkaverit

Ei silloin tuollaisia yrityksiä ollutkaan. Eikä ole montaa nytkään. Siksi oli pakko suunnitella ja tehdä oma. 

KOSKAAN EN VAIHDA POIS, KUIN PAKOSTA

Ja kyllä se on silti niin, että vaikka Suomi yrittääkin koko ajan lujempaa ja sitkeämmin kaataa omat pienyrityksensä, en voisi koskaan mennä enää palkolliseksi töihin, kuin pakosta. Vaikka siitä saakin paljon parempaa palkkaa ja ennen kaikkea, turvan. Yrittäjäksi voi näemmä syntyä 35 -vuotiaanakin?

Janne ei enää jaksanut, minä taas olin kiltimpi ja vaan siirryin. Kummallekaan ei kuitenkaan jatko palkkatyössä enää ollut mahdollista.

Pikku Apuri

Ginit kurkussa kuulimme kissan syvän huudon. Miiiiiiiaaaaaauauauuaaauaauuau! Katselimme portin taa. Tuttu kissa siellä mouruaa. Missä vartija? Miksei se päästä kissaa sisälle?

Taustatarina: Meillä täällä Tira Tiraa -condossa on vuosia ollut sama kissa, vartijoiden kaveri, vartijoiden vartia. Ostamme sille ruokaa, sille ja vartijoille.

Nyt se HUUSI, automaattiportin takaa. Sydäntä särkevää huutoa: Päästäkää sisälle! Miiiiiiiaaaaaauauauuaaauaauuau! Ei vartijaa. Portti kiinni. Kissa ulkopuolella. Mistä apu?

Vaimo vieressä: Nyt on pakko mennä! Jäin juomaan Johnny Walkeria, kun vaimoni syöksähti alas, apuun. Portin koodi xxxx ja kissa pääsi kotiin. Vartijakin nauroi, otti kissan ”kotiin” ja kehui Piaa.

Katselin viskilasi kädessä juttua. Katselin kun vaimoni päästi kissan kotiin. Tuli vedet silmiin, ei kissan pelkästään, vaan vaimoni takia. Miksi minulle tuollainen vaimo? Hunsvotille.

Onko teillä puolisoa, josta 24 vuoden jälkeen olla ylpeä? Miksi TE olette te?

Pikku Apuri

Kirjoittelen tätäkin juttua parvekkeellamme Hua Hinissa. Ostimme pienen condomme 2007 ja olemme iloinneet elämästämme täällä yhteensä 1,5 vuotta tuosta kahdeksasta, pienissä erissä tosin.

Tänään myymme condon uusille omistajille, ja kuun kuluessa tyhjennämme asuntomme. Jotain tuomme Suomeen, iso osa jää tänne.

Yksi osa elämäämme on ohi.

Oli aikanaan jännittävää uskaltaa ostaa asunto näin kaukaa. Meillä ei mökkiä vielä ollut, niin condosta tuli ”kaukomökki”, jossa vietimme vuosittain pimeitä suomikuukausia (lokakuu-maaliskuu -väli).

Condo oli kuitenkin ehkä paras sijoituksemme koskaan. Asunto on antanut meille kymmeniä uusia, hyviä ystäviä ympäri maailman ja monet ”ilmaiset reissut”. Nyt, ainakin hetkeksi, Thaimaa vaihtuu Taivassaloon, suomalaiseen maaseudun rauhaan.

Kiitos Hua Hin.

 

Pikku Apuri

IMG_2884

Thaimaan Chiang Maissa toimivan Igglun pääeskimo tuli aamupäivällä käymään täällä Hua Hinissa. Olemme yrittäneet tavata vuoden päivät, mutta vihdoin se onnistui.

Mies vaimoineen ajaa kaukaa Chiang Maista etelän Phuketiin tonnisella KTM:llä (hulluja!). Tämä pyörä on muuten juuri se malli, jota KTM ei The Long Way Round -dokkarissa antanutkaan Ewan McGregorin ja Charlie Boormanin käyttöön. Siksi valitsivat BMW:t.

Olivat paahtaneet päivässä 800km pohjoisesta Bangkokiin, ja nyt piipahtivat palaverissa täällä. Oli erittäin mielenkiintoinen juttutuokio, ja katsotaan muuttaako se elämää tulevina vuosina. Saattaa sen tehdä?

Pikku Apuri

Olemme jo vuosia harjoitelleet ns. osa-aikaisen läppärikulkurin elämää, samaa mistä HS tänään kirjoittaa. Erona ko. jutun esimerkkikulkuriuteen on vaan se, että tykkäämme olla samassa paikassa pidempiä aikoja. Jatkuva matkustaminen ei ekologisista ja muista syistäkään enää sovi.

En tiedä miksi sellaista kutsua, joka työskentelee 2-3 kk:tta vuodesta Thaimaassa ja saman Taivassalossa? Mestis-sarjan läppärikulkuri? B-luokan diginomadi?

Valtaosa asiakkaistakin ymmärtää jo idean, mutta osa on selvästi edelleen joko kateellinen tai tietämätön. Kuten jutussakin mainitaan, yleisin harhaluulo on se, että reissuilla ei tehdä työtä, vaan ”lojutaan biitsillä”.

Teemme 5-7 -tuntista työpäivää viisi päivää viikossa, kuten Suomessakin.

Tietotyön voi helposti hoitaa mistä vain, ainoastaan asiakkaan konservatiivisuus ja muut syyt estävät edelleen mm. videopalaverit. Olenpa törmännyt jopa sellaiseenkin, ettei työtä meiltä tilata, kun ”ne on aina Thaimaassa”.

Totuus on se, että asiakas saa idearikkaampia ratkaisuja ja laadukkaampaa tuotantoa, kun tekijä on onnellinen ja inspiroitunut.

Kysykää vaikka työntekijöiltänne siellä avokonttorissa. Itse ainakin saan kutsua ammattiani intohimoyrittämiseksi, koska voin liikkua työni kanssa.

Omat suunnitelmat

Omat suunnitelmat ovat edelleen b-luokan nomadiuden saralla.

Kesä menee vanhan torpan toisen vuoden rempoissa ja siis työtä maaseudulla tehden, mutta syksyn aurinkoenergiakoulutusten jälkeen tilanne on auki: Helsingin kokoinen Chiang Mai voisi olla alkutalven työpaikka?

Käytännön byrokratiahommatkin saadaan pikkuhiljaa kuntoon. Löysimme Validiuksen kautta ratkaisun siihen, miten yrityksen sisään tulevat laskutkin saadaan sähköiseen muotoon.

Paperista pitää päästä eroon, jos haluaa liikkua työtä tehden.

TULOT JA MENOT

Tulot hieman tippuvat, koska osa asiakkaista vieläkin vaatii ”läsnäoloa”. Vaan on edistyksellisiäkin jo sen verran, että sen reissutonnin saa kasaan.

Yhä harvemmin yrittäjä näyttää Suomessa tältä.

Yhä harvemmin yrittäjä näyttää Suomessa tältä.

 

Kulumme ovat n. 1000€+ kuukaudessa, kun olemme Hua Hinissa töissä. Taivassalossa menee satasen pari enemmän. Eli pienellä vedetään, mutta niin olemme oppineet elämään jo kauan.

Enkä kiellä etteikö yrityksen siirto normaalimman veron ja maksujen maahan kiinnosta.

Suomi on pienyrittäjälle kohta rangaistus, ei mahdollisuus.

Maksut nousevat koko ajan ja plussapuoli näyttää surkealta. Mennään sitten sinne, ainakin papereiden osalta, missä on mahdollisuus elää rakastamaansa työtä tehden.

Kun katson meitä yläpuolen kuvassa, plussana naamoista näkyy elämä pelkän työnteon sijaan.

Pikku Apuri

P.S. Olen pitkään miettinyt, että ns. nomadityötä tekevät ansaitsisi oman verkkosivunsa, paikan mihin kirjoittaa kokemuksistaan, keskustella vertaistensa kanssa ja levittää ilosanomaa. Olen nyt varannut domainit läppärikulkurit.fi, lapparikulkurit.fi ja diginomadit.fi sitä varten.

Pistäkäähän kaikki asiasta kiinnostuneet viestiä jari@pikkuapuri.fi, niin mietitään jatkoa?

Joka vuosi näyttää ilmasto lämpenevän. Täällä Turun leveyspiireillä se näkyy pitkinä, märkinä ja pimeinä syystalvisekoituksina. Mieleen on tullut iso kysymys koskien tulevaisuutta täällä:

Kenellä on varaa menettää elämisestään lähes puolet huonon sään takia?

Tulimme Thaimaasta uuden vuoden aatonaattona. Olemme siis olleet täällä kolmisen viikkoa. Ulos olemme päässeet niistä kahtena päivänä, ja silloinkin vain 3CPO-kävelemään. Kun on tottunut D-vitamiiniin ja aurinkoon, Etelä-Suomen ”talvi” on kärsimystä. Emme me ainakaan pysty elämään neljän seinän sisällä tv:ta katsoen tai videopelejä pelaten.

On tässä ja Thaielämässä eroa.

Mihin siis talviksi?

Thaimaan ongelma pitkissä oleskeluissa ovat viisumiasiat: Kolme kuukautta siellä voi vielä kohtuullisen helpolla oleskella. Espanjassa yöt ovat kylmiä ja talojen seinät sekä ”lämmitysjärjestelmät” paperia. Mitä muita kohteita voisi harkita?

Mihin sinä voisit kuvitella muuttavasi talviaijoiksi?

Pikku Apuri

Olen nyt kuullut monilta kavereilta Suomesta, kuinka valo puuttuu täysin. On pelkkää mustaa ja ankeaa. Ja se näkyy ilmapiirissä, esim. asiakkaiden sähköpostiviesteistä. Pelkkää negatiivista marmatusta ja vaatimista, usein vielä täysin ilman syytä. Tulee se sama paha olo kuin siellä ollessa, vain lukemalla työposteja.

Tiedämme masennukseen taipuvaisina oikein hyvin, mitä Suomessa on elää loka-tammikuu väli. Siksi emme olekaan enää siellä silloin, toivottavasti koskaan? Painostava tunnelma kaiken kaikkiaan.

Missä on kaikki kunnioitus toista ihmistä kohtaan? Syljetään vain ongelmia eteenpäin.

VOI OLLA TOISINKIN

Ota löysin rantein, älä jännitä.

Ota löysin rantein, älä jännitä.

Toista se on täällä, auringon ja positiivisten ihmisten keskellä. Tätä elämän pitäisi olla välillä ihan kaikille.

Itse olen kuin uusi ihminen, koska jätin myös lukematta kaikki suomimediamarmatukset kun saavuin tänne. Painostakin lähtenyt terveellisesti syömällä ja liikkumalla jo 6kg:aa.

Nyt alkaa viimeinen 2,5 viikkoa, ja arveluttaa jo tulla takaisin sinne negatiivisuuden kehtoon. Se imee kuitenkin taas mukaansa, vaikkei haluaisi. Koitankin nyt skipata myös siellä mediat, liikkua vaikka väkisin siinä räntäsateessa ja repiä se ilo jostakin elämään.

Ensi viikonloppuna rakkaat ystävämme Pom ja Ryaw (äiti ja tytär) täyttävät yhteensä 66 vuotta. Luvassa on naamiaisbileet heidän ravintolassaan. Sitten ampaisemme kolmen päivän pikalomalle Cha-amin Novotel-hotelliin. Viimeisenä viikonloppuna vietämme vaimoni kanssa täällä hääpäivää, kaikkien ystäviemme kanssa, kunnes siirrymme Finallandian koneeseen.

Ihminen voi olla positiivinen tai tylyn ahdistunut, ja kaikkea siltä väliltä. Jokainen päättää sen itse. Oppia Veikolta.

Pikku Apuri

 

Olemme toivoneet kunnon ukkosta jo kuukauden ja nyt se tuli. Aamu alkoi aavemaisen hiljaisena ja painostavana. 

Ehdimme syödä aamiaisen paikallisten bungalowkylän pitäjien kanssa ja tulla takaisin kämppään, kun täysmustat pilvet alkoivat kasautua lähivuoren päälle. Tuuli aloitti ulvontansa ja sitten tuli kaatosade, joka tätä kirjoittaessa on kastanut koko tienoota jo neljättä tuntia. Ja monsuunisateena. Ei suomalaisena kaatosateena.

Mutta se ukkonen. 

En ole koskaan ollut ympärillä kiertävän ukkosen alla. Kiitin mielessäni valintaamme, että bungalowimme seinät ovat betonia, ei puuta. Ukkonen nimittäin jäi tunneiksi pyörimään vuorten väliin, päällemme. Koko rakennus tärisi ja salamat leiskuivat. Emme voineet edes kirjaa lukea. Tärisimme vain.

Pelotti ja samalla olimme mykistyneitä koko showsta. Kokemusten kirjaan taas yksi jae. Kiitos.

Got pummeled today by a one helluva thunder storm, which circled right on top of our little bungalow village at Khao Tao for 4-5 hours.

Never been so scared of thunder and in awe at the same time. Another great experience!

Tästä läks. / Started like this.

Pikku Apuri