Merkityksellinen työ ja elämä

Olemme onnistuneet yrittäjinä tekemään sen mitä suunnittelimme jo yli 20-vuotta sitten, eli tekemään yhdessä työtä siellä missä huvittaa. Se vaati hurjan määrän opiskelua, työtä, työtä, työtä ja tuuria. Nyt on uusi tavoite, merkityksellisyys.

Olemme mainostoimisto, jonka tehtävänä on auttaa asiakkaitaan myymään tuotteitaan ja palveluitaan. Mielestäni meillä on kuitenkin vielä tärkeämpikin tehtävä.

Tehtävämme on kertoa ja näyttää asiakkaalle, mihin maailma on menossa. Mihin suuntaan asiakkaan kannattaisi palvelurepertuaariaan ja liiketoimiaan reivata, jotta he pysyisivät pystyssä ja jopa menestyisivät seuraavatkin vuodet. Käytännössä se tarkoittaa kestävän kehityksen toimintaa.

On pähkähullua, että olemme maapallolla toimineet kohta sata vuotta niin, että kun valmistamme jonkun tuotteen, se rikkoontuessa vaan heitetään menemään. Tuotteen elinkaarta ei ole mietitty kuin vasta viime aikoina. Nyt koitetaan sitten epätoivoisesti saada kiertotaloutta aikaan.

Ihmiset.

Käytännössä jo suuri parannus olisi se, että tuotteen voisi edes korjauttaa. Nythän halvat ovat niin paskoja, ettei niitä voi korjata. Parin vuoden käytön jälkeen kaatopaikalle ja laivattuna Afrikkaan, lasten poltettavaksi. Pähkähullua.

Miten piskuinen mainostoimisto voi auttaa maailmaa?

Emmehän me isoja voi tehdä, mutta voimme ohjata asiakasta kestävämpään liiketoimintaan. Nimittäin takaamme tulevat sukupolvet, esim. 90- ja 00-luvulla syntyneet, eivät ehkä ostakaan moraalittomalta ja epäekologiselta yritykseltä mitään. Toiminta kannattaa muuttaa heti kestävämpään suuntaan.

Koruvalmistajalle ja -liikkeille tuo tarkoittaa kierrätystä sekä parempaa sertifikointia. Mistä materiaali on tullut? Viihde-elektroniikkamyymälälle esim. panostamista korjattaviin tuotemerkkeihin ja -sarjoihin. Lääkäriasemalle (ja muillekin) läpinäkyvyyttä kaikessa toiminnassa.

Koitamme siis työssämme ohjata asiakkaita mahdollisimman kestävään kehitykseen. On kaikkien etu, että yritykset menestyvät paremmin ja pidempään.

Antero Vartian Compensate on saanut kehuja ja haukkuja, aivan kuten tällaisen idean olettaakin tekevän. Mies kuitenkin sanoi tässä HS:n jutussa muutaman osuvan lauseen. Merkityksellisyys on iso asia.

Vartialla on kaikkea. Ulkonäköä, rahaa, kuuluisia kavereita. Tämän kevään vaaleissa hän olisi mennyt kirkkaasti läpi, jos olisi ollut ehdolla. Sen sijaan hän on lähtenyt suuruudenhulluun hankkeeseen, joka voi hyvin myös epäonnistua. Rahat voivat palaa, pahimmassa tapauksessa mainekin. Miksi? Vastaus tulee kiirastorstaina Helsingin uudessa yhteiskoulussa, kun Vartialta kysytään, miksi hän päätyi vaikuttajaksi.

Seuraa pitkä monologi elämästä. Vartia kertoo olleensa aina luonteeltaan kiltti. Sen sijaan koulu ei hirveästi kiinnostanut. Haave oli ”ikuinen kesäloma”, ja yrittäjyys oli keino sen toteuttamiseen. Talvien aikana saattoi kiertää vaikka maapallon. Kesällä töitä ja sama uudelleen.

”Jossain vaiheessa mä huomasin, että jos ihmisellä ei ole vastuuta tai velvoitteita, elämä menettää tosi nopeasti merkityksensä”, Vartia sanoo.

Kun näkee trooppisia rantoja tarpeeksi, paratiisisaariinkin kyllästyy.

”Vaikka nyt väsyttää ja on kiire, mä elän elämäni ylivoimaisesti parasta aikaa. Pääsen tekemään jotain, joka tuntuu merkitykselliseltä.”