Artikkelit

Minulla on teoria: Meille on yli 20 vuotta raijattu Kiinasta konttikaupalla halpaa paskaa. Sellaista, joka hajoaa lähes heti ja kulkeutuu lopulta kaatopaikkojen kautta Afrikkaan, lasten poltettavaksi (kärjistäen). Aika monella on mitta täysi. Haluamme laatutuotteita, joita kannattaa taas korjauttaa ja huoltaa. (Artikkelikuvan esimerkkinä 120 -vuotias torppa ja sen korjaaja).

Ostimme muutama vuosi sitten 80-luvun ompelukoneen käytettynä, koska ompelukonekorjaaja, jonka liikettä ei enää ole, kertoi samaa kuin hyvä elektroniikkakauppiaskin: Vanhemmissa tuotteissa osat olivat metallia, 90-luvun loppukoneissa jo muoviset. Kone on toiminut rasvattuna kuin rasvattu.

Kun olemme juosseet halvan hinnan perässä, laatu on laskettu olemattomalle tasolle.

Meillä, kuten monella muullakin täällä länsimaissa, on liikaa kaikkea: Koneita, vaatteita, tavaroita. Nyt moni lainaa erikoisempia tutuiltaan tai sitä varten avatuista verkkopalveluista, kuten Kuinoma tai Lainatavara. Tarvitseeko sitä huonolaatuista pyörösahaa ostaa yhtä puunpätkintähommaa varten?

Olemme päättäneet ainakin kartoittaa hyviä vaihtoehtoja, kun jotain aidosti tarvitaan. Sitä ennen pitää käydä perustava keskustelu siitä, tarvitaanko sitä ollenkaan vai voisiko sellaisen vuokrata, lainata tmv.? Jos sellainen tarvitaan, on se useammin vanha ja käytetty kuin uusin malli, poislukien tietotekniikka.

Mikäli yhä useampi toimii samoin, siitä seuraa se, että kulutus sakkaa. Ja kun se niin tekee, valmistajat, toivottavasti, alkavat tehdä taas laatutuotteita, joita voi huollattaa kuntoon järkihinnoin.

Palaamme siis taaksepäin. En usko että 3D-tulostus tuo meille laadukkaampia tuotteita. Nopeammin tehtäviä huonoja kyllä.

Tarvitaan muovivero ja muita rajoittajia epäekologisille tuotantotavoille ja -materiaaleille. Tästä puhuu myös päivän HS-pääkirjoitus:

Pienet yksittäiset teot eivät enää riitä, vaan tarvitaan isoja rakenteellisia muutoksia. Ne eivät ole ilmaisia eivätkä helppoja. Tuotantoa ja kulutusta voidaan ­ohjata tehokkaasti esimerkiksi verotuksella. Seuraavan hallitusohjelman pitäisikin jo sisältää merkittäviä toimia Suomen ekologisen velan lyhentämiseksi.

Enää pari kuukautta, niin pääsee taas muuttamaan maalle. Tänä vuonna yritämme ottaa iisimmin, mutta meidät tuntien se on tuomittu epäonnistumaan.

Ainoa suurempi urakka on viime vuonna rakennetun terassipohjan päällystystyöt (yllä). Päälipuuksi valitsimme Siperian lehtikuusen, 145mm leveänä lankkuna. Samasta puusta rakennetaan myös portaat ja ristikkoaita terassin ympärille. Puut tilaamme tietenkin 3km:n päästä ammattilaisilta, Larjaman Puutavaraliikkeestä, jonka logon, ilmeen ja sivuston olemme saaneet suunnitella ja tehdä.

Urakka alkaa huhti-toukokuun vaihteessa ja (note so self!) viikossa saisi tietenkin olla valmista, jotta 60+m2:n terdestä pääsee kunnolla nauttimaan. Se melkein tuplaa sisällä olevan tilan, joten nyt alkaa olemaan ruhtinaallisesti ajanviettopeittoa torpalla.

Ja torpan selkärankaankin (kuva yllä) ”pistetään titaanivahvike”, eli Spinkkilän ammattimiehet tulevat ja torppa ”vedetään n. 3-4cm kasaan” ja paksuimman tukihirren kaveriksi tulee samanmoinen megapattinki. Runsas satavuotinen rouva kun oli päässyt takapuolestaan hieman jo levahtamaan.

Perinnerakentamista, sen säilyttämistä ja kestävää kehittämistä. Itse sanomme tekevämme kulttuurityötä. Tulisi jo huhtikuu.

Tämän EU:n Generation awake -kamppiksen olisi voinut tehdä paremminkin, mutta sivuston kulutusopas vinkkaa hyvää perustietoa yhdessä paketissa.

Kampanja jääkin taas samalle viivalle kuin muutkin viime vuosina ilmestyneet ”vihreämmän veran” opetukset. Muistaako kukaan enää vuoden päästä? Kouluihin tämän sivuston läpikäynti pitäisi silti tehdä yhtä pakolliseksi kuin jonkinlaisen kansalaisoppi -tyyppisen elämän opettelunkin.

Pikku Apuri

 

hungry-planet-infographic-2

arvotKatsokaapa yritysten arvoja. Monella vilkkuvat: Vastuullisuus, kestävä kehitys, läpinäkyvyys, inhimillisyys, rehellisyys. Aika harva julistaa olevansa armoton kusipää, joka juoksee vain myyntivoittojen perässä, työntekijöistään välittämättä.

Mutta mitä nuo sanat oikeasti tarkoittavat yritysten arvoina?

  • Rehellisyys on sitä, että ei valehtele, vaan kertoo suoraan mikä, mitä ja millainen on.
  • Läpinäkyyys sitä, että näyttää rehellisesti miten prosessit, ajatukset, raha ja muut tärkeät asiat yrityksessä kulkevat.
  • Vastuullisuus esimerkiksi sitä, että pulassa olevaa harjoittelijaa tai vakituista työntekijää autetaan, vaikkei se kannattaisi taloudellisesti. Tai sitä, että kantaa vastuunsa esim. ympäristöstä tai tulevaisuudesta, vaikkei se sinä hetkenä rahallisesti olisikaan järkevintä.
  • Kestävä kehitys taas sitä, että esim. päivittäistä tuotantoa tehdään luontoa ja tulevia sukupolvia rasittamatta, niitä vaalien.
  • Inhimillisyys antaa keskustelulle, ymmärrykselle ja epäonnistumiselle tilaa.

Olisiko siis niin, että:

Jos yritykset noudattaisivat oikeasti arvojaan, niiden ei tarvitsisi erikseen markkinoida tai mainostaa juuri lainkaan, kertoisivat vaan säännöllisesti eri kanavia pitkin että mitä kuuluu.

Eli käytännössä. Oletetaan yrityksen Von Reitegers Oy tekevän makkaraa. Se voisi kirjoittaa maanantai-aamun kuulumisensa näin, kuvin tai videoin tietysti höystettynä.

Tuotantovastaavamme Pekka kärsi hirveästä maanantaikohmelosta, mutta juuri vointinsa takia tajusi, että trendi käy takaisin kohti ”kunnon jauhomakkaraa”.

Siitä sitten teimme (oikeastaan vahingossa) helvetin isoon makkarakoneeseemme seos-suhteen muutoksen: 77% liha on out ja 11% lihaa on in. Enter.

Jahka nuo käyttämämme helsingin mainosjantterit saavat uusitun pakkauksen aikaan (briiffasimme muuten, että läpinäkyvään muovipussiin vaan!), saatte meiltä taas sitä kunnon ”paskamakkaraa” eurolla paketti! Lihahan syödään erikseen lihana.

Terveisin, Von Reitegersin väki – jokilaivalla jo juhlien

Pikku Apuri

On ollut tovin jo tyhjä olo. Ikään kuin elämällä ei ole enää maalia, tarkoitusta. Emme ole yksin. Tälläkin viikolla olen toiminut korvana muutamalle kollegalle, jotka kokevat ensi kertaa tuon tyhjyyden.

Kerskakulutus on loppumassa. Reiskakulutus on (oma termini) ottanut sen paikan. Reiskakulutus on sitä, jossa ostetaan vain tarpeeseen, ja sekin vähä kestävän kehityksen tuotteita, lähi- ja luomuruokaa, jne.

Markkinoinnissa on keksitty pitkittää omaa liiketoimintaa sillä, että paasataan interaktiivisuudesta. Kuluttaja pitää ottaa mukaan tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen. Ihmisiä pitää osallistaa! Nyt näyttää siltä, että tuokin on ihan höpöhöpöä – se on markkinoijien oma pelastusrengas, josta alkaa ilma tyhjetä.

Tyhjän olon syy

Ns. ”laiva ulapalla ilman ankkuria” -fiilis johtuu siitä, ettei tiedä mitä varten tekee enää rahaa? Kun ei osta turhaa, eikä säästä isompaan asuntoon, raha kertyy tileille.

Yksi vaihtoehto on työn määrän vähentäminen = vähempi käteen jäävä raha. Sekin on outoa. Jos lukee kirjaa klo 12.45 tiistaina, kun muut ovat töissä, luterilainen omatunto ei jätä rauhaan: ”luuseri, sulta loppuu kohta kaikki työ”, ”mahdatko enää mitään osatakaan?”.

Lontoon School of Economicsin vanhempi tutkija, Mika Aaltonen osuu uudessa kirjassaan maaliin, ja kiteyttää nuo alussa kertomani tyhjät tunteet.

”Länsimainen materialistinen unelma on jo täyttynyt, mutta meillä ei ole uutta unelmaa, millä järjestää elämämme. Nyt meillä olisi tilaa uudelle renessanssille.”

”Länsimainen kulutuskäyttäytyminen etsii jatkumoa materialistiselle kuluttamiselle. Nyt ohjaudumme emotionaaliseen kuluttamiseen. Tulevaisuuden markkinat saattavat löytyä vaikkapa romantiikasta ja hoiva-alalta.

– Tilaa on uusille asioille, sillä ylhäältä alas tuleva hallinnointi hellittää ja ihmiset pystyvät aiempaa paremmin organisoimaan elämäänsä. Toinen näkemys on, että me luomme vihreämmän ja kestävämmän tavan elää”, Aaltonen esittää.

Tuntuu korvaan kovin järkevältä. Juuri tuolta minusta tuntuu. Ostin heti tuon Mr. and Mrs. Future -opuksen.

Nyt se mitä tunnen, pitää osata kääntää elannoksi. Pitää uskoa ihmisten järkeistymiseen ja luoda jotain tarpeellista niillä keinoin mitä osaa. Hmmm…pitäisikö Osulaa alkaa viemään entistä vihreämpään suuntaan? Se oli alkuperäisen ideani pääpointti jo v. 2007.

Pikku Apuri