Janne Saarikivi, YLE: Politiikassa on kyse rahan jakamisesta ja lakien säätämisestä.
Mitä tehdä, kun Vihreät ovat tyhmän ylivihreitä, Kokoomus kaksinaismoralismin airut ja suuryritysten zuppari, Demarit pelkkää vanhaa maailmaa, Vasemmisto liiankin kärkäs, Persut perusjuntteja, Kepu Kokoomuksen apupyörät ja muista ei niin väliksi?
Olen mikroyrittäjänä kiinnostunut puolueista, jotka parantaisivat pienyrittämisen mahdollisuuksia Suomessa (eritoten työttömyysturvan, vaikkapa perustulon osalta). Vaan sellaisia ei ole. Pienyrittäjien määrä on jo 200 000, mutta kun eläkeläisiä on kahdeksan kertaa enemmän – ja he äänestävät – kaikki keskittyvät niihin.
Vihreisiin olen kallellani, mutta harmikseni eivät nekään osu, sillä ydinvoiman vastustaminen on typerää, samoin GMO-ruoan. Ylivihreät ideat lentoveroista, raitiovaunuliikenteestä ja muista vastaavista sinetöivät äänestämättömyyteni.
Oikeistopuolueita en voi äänestää, koska he ovat suuryritysten ja itsensä palveluksessa.
Janne Saarikivi kertoo mitä pitäisi politiikassa tehdä
Politiikassa on oikeastaan vain kolme kysymystä. Ensimmäinen on raha: se mistä valtio saa rahaa, ja miten raha jaetaan. Toinen on laki, siis se, mikä on kiellettyä ja mikä sallittua. Ja kolmas on valta, se kuka minkäkin asian päättää.
Haluaisin tietää, mitä poliitikot sanovat näistä kolmesta. Sen sijaan en halua tietää, ovatko he jakkujen vai villapaitojen käyttäjiä, “pehmeitä” vai “jämäköitä”. En halua tietää, mitä mieltä he ovat “fillarikommunisteista”, “cityvihreistä”, “rasisteista” tai muista ryhmistä, joihin kukaan ei itse tunnusta kuuluvansa. Varsinkaan en halua kuulla, kuka heistä on “arjen asiantuntija”, “sydämeltään suomalainen” tai “arvoiltaan punainen”.
—
Politiikka palaa politiikkaan silloin kun jokainen puolue on julkaissut vaaliohjelman, jossa kerrotaan mihin pannaan rahaa ja miten paljon, mistä rahat otetaan ja mitkä lait säädetään tai muutetaan.
Jokainen puolue laatikoon ohjelman, jossa sanotaan, mikä on tärkein tavoite, mikä toiseksi tärkein ja niin edelleen. Tavoitteeksi ei kelpaa “koko Suomen pitäminen asuttuna” tai se, että “pidetään kaikista huolta”. Tavoite voi olla vain konkreettinen laki, joka muutetaan tai laaditaan, tai rahan siirtäminen uuteen kohteeseen. Samalla tulee toki ilmoittaa, mikä vanha asia jätetään rahoittamatta tai mistä uutta rahaa valtion kassaan virtaa.
Laatikaa ehdokkaat budjetti, ilman sitä ei voi osallistua vaaleihin, jos on rehellinen poliitikko. Voitte vielä täydentää vaalivalmistelunne ilmoittamalla haluamanne hallituspohjan.
Nämä tavoiteohjelmat ja budjetit sitten kiinnitetään äänestyspaikan seinään nastoilla kiinni, harmaalle paperiarkille tulostettuna, ilman vastustajien tai “arvojen” esittelyä. Ja ai niin, unohdin, puolueilla ei saa olla nimiä tai tunnuksia. Ohjelmat esittää puolue numero yksi, puolue numero kaksi ja niin edelleen.
Tämä riittää. Kun saan nähdä poliitikkojen ohjelman, osaan tehdä äänestyspäätöksen. En halua enää tietää, miltä poliitikot näyttävät, tai miten he nokittelevat vastustajiaan väittelyssä.
Politiikka palaa politiikkaan ja vaaleista katoaa viihteen hurmos. Politiikka on jälleen kovaa työtä näkymättömissä, mitä sen on aina väitettykin olevan.
Politiikan palatessa politiikkaan luonnollinen seuraus on äänestysprosentin romahdusmainen putoaminen. Se on hyvä asia, sillä suurin osa äänestäjistä ei äänestä harjoitetusta politiikasta, vaan aivan muista asioista.
