Elämätyö ja välttämätön sosiaalijärjestelmän uusiminen

Jatkoartikkeli haastatteluuni Vakka-Suomen Sanomissa. Kuva Pawel Kuczynski.

Nyt kaikkea mitä teen määrittää se, etten tiedä kuinka kauan täällä pääosin ihanassa maailmassa saan viettää. Se tarkoittaa, että pyrin edelleen vähentämään niitä asioita elämästäni, jotka masentavat ja syövät energiaani hyvistä jutuista. Mm. Taantunut setäpolitiikka Suomessa ja maailmalla, väärät ihmiset, ei-kiinnostavat asiat ja projektit jne. saavat jäädä ilman minua.

Kollega Janne kirjoitti muutama päivä sitten hyvän listauksen, miten voit vähentää häiriötekijöitä (työ)elämästäsi. Itse ehdotan simppeliä ajatuskikkaa.

Elämätyö

Lopetetaan puhuminen ja suunnitteleminen työelämä -sanajohdannaisen ympärillä. Käännetään se elämätyöksi, jolloin ensin tulee aina se muu kuin työ. Minä ainakaan en ole täällä vain tekemässä vaikutusta johonkin kaukaiseksi jäävään ihmiseen, joka ei koskaan käy meillä, emmekä me hällä.

Luuletko vanhuuden päiväsi olevan autuaammat, kun juoksit robottina vastoin tahtoasi?

Ota siis elämä omaan haltuusi, vaikka se toki tuntuu pelottavalta. Ei sinun tarvitse juosta velkapyörässä, koska sen vauhti alkaa olla jo mahdotonta. Kaikki muutkin isot asiat ovat nyt murenemassa. Twitterissä n. kolmekymppinen freelancer-toimittaja sanoi parhaiten:

“Poliitikot ihmettelevät, miksei nuoret osta asuntoja? Olen hieman päälle 30:nen ja nyt minulla on ensi kertaa varaa omaan, uuteen sänkyyn.”

Tekisikin sedille hyvää jutella 20-30 -vuotiaiden kanssa työurista, kun kaikki romuttuu alta. Luottamus ei ole kovin vahva kuin itseen, minkä voi lukea mm. tässä Hesarin jutussa.

Omistamisen tilalle tulee vuokra-, vaihto- ja jakamistalous, muttei vain ekologisista syistä, vaan siksi ettei useimmilla ole koskaan varaa muuhun.

Lainaan April Rinnettä, joka on toiminut jakamistalous- ja kehityskonsulttina:

Suuret ikäluokat kasvoivat yhteiskunnassa, jossa omaisuus määritti ihmisen yhteiskunnallisen aseman. Talo, loma-asunto, kaksi tai kolme autoa ja autotalli – näillä asioilla olemme osoittaneet olevamme kelpo ihmisiä, jotka pystyvät huolehtimaan perheestään.”

Tämä elämänkatsomus ruokkii velanottoa ja johtaa ympäristölle tuhoisaan resurssien tuhlaukseen. Pakkomielteisellä omistamisella on myös sosiaaliset vaikutuksensa, Rinne väittää. Tuloksena on aika yksinäinen yhteiskunta.”

”Ilmeisin esimerkki tästä on bruttokansantuote. Ei sen pitänyt olla mikään taloustieteen Graalin malja eikä varsinkaan hyvinvoinnin yleismittari ja poliittisen päätöksenteon perusta.”

Kansantalouden tuotannon arvoa mittaava bkt levisi maailmalle toisen maailmansodan jälkeen pidetyn Bretton Woods -kokouksen myötä. Samalla syntynsä saivat Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki, jotka seuraavat silmä kovana maiden talouskuntoa juuri bkt:n avulla.

”Ekonomisteja ilmiö hämmentää. Oletuksena on, että terve kansantalous perustuu tuottavuudelle, kulutukselle, omistajuudelle ja työllisyydelle. Nämä neljä peruspilaria ovat myllerryksen keskellä.”

Vähillä rahoilla kaikki irti – vaikka sitten muualla

Eli nyt kaiken romuuttuessa (!) meidän ja varsinkin nuorempien on pakko ottaa elämästä kaikki irti vähemmällä rahalla. Pätkä- ja satunnaistyötä tekevien osuus kasvaa koko ajan ja epävarmuudesta tuli default-tila.

Ainoa keino vähentää pelkoa on menojen rankan karsimisen lisäksi joku perustulomalli. Se tulee väistämättä, mutta siihen asti, kunnes sedät asian ymmärtävät (tai kuolevat ymmärtämättä), pyristellään pelossa.

Vaikka Suomi on yksi maailman parhaista maista monella mittarilla, ymmärrän kyllä hyvin niitä nuoria ja vähän vanhempiakin, jotka muuttavat pysyvästi maihin, joissa a) yrittäminen on positiivinen asia eikä rikos ja b) elämisen peruskustannukset ovat 30%-50% sikakalliin Suomen vastaavasta.

Kun nyt katsoo tärkeintä valtiollista mittaria, Suomen tulevaa huoltosuhdetta, syytä pelkoon on meillä kaikilla, ellemme muuta nopeaan ja rankasti koko sosiaalijärjestelmäämme. Mutta silti: Elämä ennen työtä.