Viime vuonna ihastuimme etätyömahdollisuuteen Rukalla, josta laaja raportti tässä. Tänä vuonna vietimme siellä viikon kauemmin, yhteensä kolmisen viikkoa. Ja varasimme jo ensi vuodenkin, koska paikka vienyt, ainakin talvisin, sydämemme.

Olemme tehneet töitä aamuisin ja iltaisin ja päivät liikkuneet ulkona, kävellen ja hiihtäen. Painoakin lähtenyt muutama kilo ja molemmilla terveempi olo. Kaksi tonnia se vuosi-investointina maksaa, mutta on enemmän kuin hintansa väärti, jos pitää ulkona liikkumisesta ja urheilemisesta eri muodoissaan.

Juuri siksi pudotimme kuluja Turun asunnonkin suhteen, että jatkossa voimme tehdä enemmän työtämme myös muualla.

Suosikit Ruka-Kuusamon alueella

Suosikkimme Rukan alueella ovat Pieni Karhunkierros, Riisitunturi, Konttainen ja Valtavaara.

Jokainen on täysin erilainen: Pieni Karhunkierros on koskia, kanjoneita, jyrkkiä nousuja ja laskuja sekä metsää. Riisitunturi taas on huima lappilainen luonnon taidegalleria. Konttainen on lyhyt vuorispurtti upein näkymin ja sitten siellä saa tavata Hömötiaisia ja Kuukkeleita. Valtavaara on myös hyvä “urheilusuoritus” ja hienot näkymät löytyvät sieltäkin, vaaran päältä. Tykkypuita näkyy jokaisella näistä (tammi-helmikuussa).

Kuvia näet Instagram-tililtämme ja alta. Kiitos Ruka taas tästäkin vuodesta!