Nyt sen sanoi julkisesti joku muukin. Yritysten viestintää tehdään vain koska “niin kuuluu tehdä”. Monenko yrityksen blogista olet lukenut toistuvasti mielenkiintoisia juttuja? Niinpä.

Haalean tekstin perinne elää vahvana yritysten omissa blogeissa. Ympäripyöritellään nipullinen muotitermejä kädenlämpöisessä liemessä ja lopuksi julkaistaan se. Ihan vain sen vuoksi, että yhtiön viestintäväen tai vaikuttajakonsulttien mukaan jotain pitää julkaista.

Eikä pidä.

Ainoa syy julkaista blogikirjoitus on se, että ollaan selkeästi jotain mieltä, jonka luotetaan kiinnostavan muitakin ihmisiä. Mieluiten löydetään kokonaan uusi ja raikas näkökulma ajankohtaiseen asiaan.

Kun on ollut tekemässä muutamia satoja yritysverkkosivuja, huomaa kaikissa toistuvan kaavan: luottamuksen puutteen ja pelon. Rohkeimmatkin ideat tasoittuvat tyhjäksi ilmaksi, kun:

  • ohjausryhmä pääsee editoimaan
  • toimitusjohtaja kysyy asiaa “saunakavereiltaan”
  • pelätään muuten vain, että näkökulma suututtaisi yhden ihmisen

Opasta ja neuvo asiakkaitasi

Jos olisin viestinnästä vastaava:

  • Lakifirmassa, kertoisin asiakkaille mm. perintökuvioista. Nyt Suomessa jää tuhansia mökkejä perinnöiksi. Mitä silloin kannattaa tehdä ja huomioida?
  • Vakuutusyhtiössä kertoisin tarkemmin ja esimerkein eri vakuutusten ehdoista, esim. jos vakuuttaa mökkinsä, millä hintaa sille saa vesivahinkovakuutuksen ja milloin sellainen kannattaa maksaa (kesä- tai kantoveteen ei, astianpesukone + putki -yhdistelmällä joo)?
  • Pankissa… odottaisin alan kuolemaa ja kertoisin siitä 😉
  • Autoliikkeessä mm. paketoisin asiakkaan näkökulmasta tarpeellisia palveluita auton ostohintaan optioiksi ja kertoisin niiden elämää helpottavista vaikutuksista.

Lista on loputon.

Asiakakaskokemus (Leevi Parsama).

Pointti on se, että kaikkien pitää viimeistään nyt siirtyä asiakaskeskeiseen markkinointiin – tai itse asiassa, muuttaa koko liiketoiminta sille pohjalle, pois tuotantokeskeisyydestä.

Jollet keksi mitä ja miten moisia teet, soita tai nappaa hihasta!

Sähköpostita
Soita (+358)408275658

0 Vastausta

Kommentoi?

Osallistu ja levitä sanaa.
Osallistu.

Kommentoi?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.