Sinua huijataan koko ajan – pahin huijari olet sinä itse

Joskus tulee ns. kirkasvalohetki, jolloin aivoissa aukeaa monta porttia kerralla. Itselle se tuli, kun törmäsin tiedejutussa vahvistusharha -termiin.

Aivomme koittavat olla mahdollisimman taloudelliset, eli ts. laiskat. Pyrimme mahdollisimman nopeasti panemaan monimutkaisetkin asiat selkeisiin, olemassaoleviin laatikoihin.

Lisäksi taivumme lukemaan, jakamaan ja vahvistamaan sellaisia uskomuksia ja totuuksia, jotka vahvistavat jo valmiiksi muodostamaamme käsityksiä. Sitä juuri sanotaan vahvistusharhaksi.

Vahvistusharha tarkoittaa sitä, että uskotaan mieluummin tietoa, joka vahvistaa omaa maailmankuvaa.

Politiikassa, uskonnollisissa ja vaikkapa maahanmuuttokysymyksissä vahvistusharhat selittävät paljon eri riidoista ja väittelyistä. Täydellinen huhu saa helposti siivet, kuten esim. Jeesuksen ulkonäköasiassa. Jeesus oli lyhyt, tukevahko ja hänellä oli lyhyet kikkarat hiukset. Kuitenkin päissämme hän on ikuisesti se pitkänoloinen ja hoikka chriscornelliaaninen hippitietäjä, millaiseksi hänet maalattiin ikoneissa jo kauan sitten.

Tieteen parissa työskentelevillä on kaava, jolla myös medialukutaitoa voi opetella sekä samalla torjua vahvistusharhoja:

Kysy, kyseenalaista, reflektoi, toista -kaava.

Esim. hae kuulemistasi tai lukemistasi aiheista lisätietoa verkosta (muista lähdekritiikki) ja kyseenalaista artikkelin väittämiä. Sen jälkeen pohdi ja mieti niitä kokonaisuutena. Lopuksi toista prosessi, mikäli tarvis.

Tässä Studio 55:n artikkelissa oli muitakin yleisimpiä ajattelun virheitä kompaktissa paketissa.

Miksi tarvitaan medialukutaitoa, lähdekritiikkiä ja aivo-oikaisuja?

Kirjailija Arno Kotro sanoi sen jo kuusi vuotta sitten hyvin:

Ensinnäkin mediakritiikkiä tarvitaan, koska median toimintalogiikkaan kuuluu tarpeeton pelkistäminen, mutkien oikominen ja vastakkainasettelu – tarpeeton ja vahingollinen itse asioiden käsittelyn kannalta mutta tarpeellinen varmaankin kaupallisessa mielessä.

Väitän, että journalismin ensisijainen tavoite ei niinkään ole rakentava yhteiskunnallinen keskustelu vaan korkeaan huomioarvoon pyrkiminen kärjistetyillä ja jopa totuudenvastaisilla väitteillä. Viihteellisyys ja raflaavuus ajavat tavoitteena totuudellisuuden ohi. Aikakauslehdistökin operoi mieluummin tunteilla kuin tiedolla, ja se rakastaa draamaa.

Mitä älyttömämpiä sammakoita onnistutaan jonkun suuhun panemaan, sen parempi. Näin saadaan aikaan räväköitä otsikoita ja julkista päivittelyä, mutta hinta on kova. Järkevä yhteiskunnallinen keskustelu käy nimittäin vaikeaksi, kun lukija ei lopulta edes tiedä, kuka on oikeasti sanonut mitäkin.

Ei mikään pieni ongelma demokratiassa.

Artikkelia kirjoittaessa soi australialainen Keskiyön Öljy.