Artikkelit

Paljon ollaan reissattu, mutta viimeaikojen ihastuminen vaeltamiseen valikoi kohteeksemme 1. kertaa Kanariansaaret ja Teneriffan pohjoisosan. Onneksi.

Thaimaassa on hankalampaa liikkua luonnossa, sillä 90% ötököistä on myrkyllisiä ja kuumuus on kova (sekä UV:t julmat). Kreikassa puuttuvat reittien ohjeet ja kaupallistaminen, olit sitten pohjoisen Pargassa tai etelän Kreetalla, samoin Portugalissa. Irlannissa on hyvät reitit ja kivat maisemat. Nyt löytyi onneksi Teneriffa, joka on vaeltajien huippua – ja Joulukuussa melanoomaystävällinen (UV maksimissaan 4).

Majoituimme kahden viikon ajaksi Puerto De La Cruzin Masaru -hotelliin, josta löytyi kiva yksiö, josta näkymät olivat vehreisiin palmuihin ja niiden yllä kuikuileviin Teiden huippuihin. Huone oli toimiva ja hiljainen, jota rankkojenkin reissujen jälkeen arvostaa.

Tilasin ennakkoon hyvän Teneriffan retkeilyopas -kirjan mukaan ja tutustuin huolella Mikko Mannosen ylläpitämään sivustoon.

Atlannin ranta

Paikan päällä selvisi, että Atlannin rantaa voi ihan vapaasti käppäillä Puertosta sekä itään että länteen. Kääntyy sitten takaisin kun väsyttää tai tulee edullisella bussilla. Maisemat ovat huimat kun kulkee banaaniviljelmien läpi ja jyrkkien rantakallioiden päällä. Suosikkimme taukokohteena oli upea Bollullon ranta, josta löytää pienen baarin/ravintolan.

Mascan rotko

Rankkuudessaan Mascan rotko oli vaativin. Se EI todellakaan sovi huonojalkaisille tai -kuntoisille. Jos Samarian rotko Kreetalla, jonka olemme kulkeneet viidesti, on Rivendel, on Masca Mordor.

Vaikkei pituutta ole kuin runsas seitsemän kilometriä, on maasto niin kallioista ja louhikkoa, että korkeuseroja ja vaikeaa kivikkoa riittää. Lopussa aidosti kiipeilimme kallioilla, koska ryhmämme oli niin hyväkuntoinen. Normaaliryhmät kulkevat rotkon pohjalla loppuun saakka.

Mascaan oli kätevää ja edullista ottaa paketti huippuhyvältä Grigorius -firmalta, josta löysimmekin oppaan meidän makuumme. Luonto- ja eräoppaaksi opiskeleva italiaanoneito Quenta oli huipputaitava ja infoa tuli koko ajan: Historiasta, kasveista, eläimistä jne. Quenta oli perheineen tullut saarelle 16-vuotiaana ja nyt, vähän päälle parikymppisenä löytänyt unelmatyönsä ja kodin.

Pakettiväni haki meidät aamusta hotellilta ja ajoimme Mascan kylään, josta vaellus alkoi. Yritys tarjosi vaelluskenkiä ja -keppejä heille, kenellä oli puutteellinen varustus. Huom! Tarvitset Mascaan yhden tukikepin ja parhaat mahdolliset vaelluskengät! Tossuilla ja loma-asenteella olet kolme vuorokautta todella kipeä jälkeenpäin. Muista myös magnesiumit ja elektrolyytit ennen ja jälkeen – sekä venyttelyt!

Vaellus oli suoritettu n. viisi tuntia myöhemmin ja saimme lepuuttaa väsyneitä jäseniämme täysin kirkkaissa ja virkistävissä Atlannin aalloissa. Sieltä meidät noudettiin Katamaraaniin, jossa odotti maukas riisi-kana -lounas samalla kun kapteenisto yritti etsiä meille delfiinilaumoja katseltavaksi. Tällä kertaa emme niitä nähneet, mutta matka Los Gigantesin lomapaikkaan oli mahtava. Siellä hyppäsimme samaisiin väneihin ja meidät kuskattiin hotellin ovelle. Kaikki tuo maksoi vain 50€/hlö.

 

Teiden seutu

Teiden huippu kuikuilee 3718 metrin korkeudessa, mutta alueen laaja luonnonpuisto on runsaan 2000 metrin korkeudessa. Luuloista poiketen sinne on helppo ajaa vaikka pikkufiiullakin, kunhan upeakuntoiset tiet ovat sulat ja keli hyvä. Metsäalueilla voi lämpötila painua jopa lähelle nollaa ja allekin.

Otimme kuitenkin heti Mascan jälkeen reissun taas Grigoriukselta, kun kuulimme että Quenta vetäisi Teidenkin retken. Koska olimme eilen jyystänet Mascan, halusimme Teideltä helpon alkureissun, ikäänkuin Mascan jälkiverryttelyksi. Homboldt -reitti olikin sellainen, hieno ”sunnuntaikävely”, jossa kuitenkin oli korkeuseroja, eli aivan kökkökuntoinen ei tuotakaan jaksa. Maisemat olivat kuin kuusta tuliperäisen pohjan ja kraaterimuodostelmien takia.

Nyt tiedämme, että jatkossa Teidellä voi samoilla eri reittejä ihan ominkin päin, kunhan on lämpimästi kerrospukeutunut. Reitit ovat selkeästi merkittyjä ja niissä riittää jokaiselle jotakin. Upea kohde. Hintaa tuli 42€/hlö.

Puerto De La Cruz, Teneriffa

Kaiken kaikkiaan Teneriffan Pohjoisosa lumosi meidät. Hintataso ruualle ja juomille kaupassa on 1/3 -osa Suomen hinnoista. Miten se voi olla niin, EU ja kaikkea? Ravintoloissa kaksi syö n. 20€:lla hyvät pihvit tai pastat juomineen. Asuimme ns. yläkaupungissa, joten joka päivä sai jumpata alas rantaan ja takaisin muutaman sata metriä nousua.

Yhteensä kävelimme kahden viikon aikana ”vuoristoa ylös ja alas” Turusta Helsinkiin, n. vajaat 200 kilometriä. Siihen päälle muu liikunta.

Kunto nousi valtavasti, sopiva ”Suomen kesäsää” rusketti vähän kalpeaa ihoa ja nautimme muutenkin kaikin siemauksin. Emme kai muuten olisi heti kotiin tullessa varanneet samaa kohdetta ensi joulukuuksi – nyt jo kolmeksi viikoksi.

Teiden seudulla on sata kilometriä lisää tutkittavaa ja samoin Anagan upeat satumetsät jäävät ensi kertaan – ei makeaa mahan täydeltä.

 

Terkuin ja hyvää vuotta 2018 kaikille!

Pikkuapurilaiset, Jari ja Pia

 

 

 

 

 

Jee, hommia paiskittu siihen malliin, että on aika katsella vähän muutakin. Isoin juttu meille Pian kanssa on nyt se, että olemme Apurin kanssa omavaraisia.

Toki teemme veli-Ranin kanssa edelleen myös digikonkari Viidakkorummun nimellä verkkotöitä, mutta kesästä asti tehtäväni oli nostaa myös Pikku Apuri -perhemainostoimisto henkilökohtaisesta blogista Viidakkorummun rinnalle työtä syöttämään.

Lisäksi on mahtavaa, kun omista tutuista saa parin mikroyrityksen taustalle jatkuvaa tukea ja työntöapua.

Ja aina kun joku taho hiljenee, taustalta nousee uusia jotka muistavat meitä. En osaa tarpeeksi kiittää teitä tuestanne.

Nyt tilanne näyttää siltä, että seuraava vapaa tuotantoaika itselle on jossakin maaliskuun alkupuolella. Siksi tarvitaan vasta- ja vatsapainoa.

Työn touhussa unohtaa helposti taas sen mikä on tärkeää kun on terve – eläminen.

Vuosi eteenpäin muunkin kuin työn osalta näyttää myös kivalta. Tuosta puuttuu vielä mahdollinen kesän U2-keikka mahdollisesti meidän Helsingissä, eli Berliinissä, mikäli moisen vielä jaksaisi katsoa – n. 15 kerran?

Ja se mitä eniten odotamme on siirtyminen Taivassaloon torppariksi Toukokuusta, TTT.

 

Juttua kirjoitettaessa kuulokkeissa soi:

Joskus tulee ns. kirkasvalohetki, jolloin aivoissa aukeaa monta porttia kerralla. Itselle se tuli, kun törmäsin tiedejutussa vahvistusharha -termiin.

Aivomme koittavat olla mahdollisimman taloudelliset, eli ts. laiskat. Pyrimme mahdollisimman nopeasti panemaan monimutkaisetkin asiat selkeisiin, olemassaoleviin laatikoihin.

Lisäksi taivumme lukemaan, jakamaan ja vahvistamaan sellaisia uskomuksia ja totuuksia, jotka vahvistavat jo valmiiksi muodostamaamme käsityksiä. Sitä juuri sanotaan vahvistusharhaksi.

Vahvistusharha tarkoittaa sitä, että uskotaan mieluummin tietoa, joka vahvistaa omaa maailmankuvaa.

Politiikassa, uskonnollisissa ja vaikkapa maahanmuuttokysymyksissä vahvistusharhat selittävät paljon eri riidoista ja väittelyistä. Täydellinen huhu saa helposti siivet, kuten esim. Jeesuksen ulkonäköasiassa. Jeesus oli lyhyt, tukevahko ja hänellä oli lyhyet kikkarat hiukset. Kuitenkin päissämme hän on ikuisesti se pitkänoloinen ja hoikka chriscornelliaaninen hippitietäjä, millaiseksi hänet maalattiin ikoneissa jo kauan sitten.

Tieteen parissa työskentelevillä on kaava, jolla myös medialukutaitoa voi opetella sekä samalla torjua vahvistusharhoja:

Kysy, kyseenalaista, reflektoi, toista -kaava.

Esim. hae kuulemistasi tai lukemistasi aiheista lisätietoa verkosta (muista lähdekritiikki) ja kyseenalaista artikkelin väittämiä. Sen jälkeen pohdi ja mieti niitä kokonaisuutena. Lopuksi toista prosessi, mikäli tarvis.

Tässä Studio 55:n artikkelissa oli muitakin yleisimpiä ajattelun virheitä kompaktissa paketissa.

Miksi tarvitaan medialukutaitoa, lähdekritiikkiä ja aivo-oikaisuja?

Kirjailija Arno Kotro sanoi sen jo kuusi vuotta sitten hyvin:

Ensinnäkin mediakritiikkiä tarvitaan, koska median toimintalogiikkaan kuuluu tarpeeton pelkistäminen, mutkien oikominen ja vastakkainasettelu – tarpeeton ja vahingollinen itse asioiden käsittelyn kannalta mutta tarpeellinen varmaankin kaupallisessa mielessä.

Väitän, että journalismin ensisijainen tavoite ei niinkään ole rakentava yhteiskunnallinen keskustelu vaan korkeaan huomioarvoon pyrkiminen kärjistetyillä ja jopa totuudenvastaisilla väitteillä. Viihteellisyys ja raflaavuus ajavat tavoitteena totuudellisuuden ohi. Aikakauslehdistökin operoi mieluummin tunteilla kuin tiedolla, ja se rakastaa draamaa.

Mitä älyttömämpiä sammakoita onnistutaan jonkun suuhun panemaan, sen parempi. Näin saadaan aikaan räväköitä otsikoita ja julkista päivittelyä, mutta hinta on kova. Järkevä yhteiskunnallinen keskustelu käy nimittäin vaikeaksi, kun lukija ei lopulta edes tiedä, kuka on oikeasti sanonut mitäkin.

Ei mikään pieni ongelma demokratiassa.

Artikkelia kirjoittaessa soi australialainen Keskiyön Öljy.