Mikroyrittäjän maanis-depressiivistä kesää

Lensimme kuukauden lähes ilman taukoja kun torpalla vilisi rakkaita ja itsekin ramppasimme vieraissa. Heinäkuussa ajamme aina samaan miinaan.

Kun pääsimme viime perjantaina tänne Taivassaloon, olemme vain löhöilleet ja ladanneet akkuja joitakin pikkupuuhia lukuunottamatta (Mad Men on edelleen loistava sarja!).

Tässä on nyt parin viikon aito loma, sillä 13 vuoden yrittäjäkokemuksesta ns. projektiasiakkaat heräävät lomiltaan yhä myöhemmin. Nyt yleensä n. elokuun puolivälissä, jos silloinkaan. Onneksi on vuosiasiakkaita, joille saa tehdä jo nyt työtään, eikä tarvitse “kituuttaa kesää säästöillä”. Sopivasti olemme työtäkin kesän aikana tehneet. Yksi muuten ehkäpä mahtuu kyytiin vielä!

Mutta huomaa vasta nyt miten kroppa pakottaa relaamaan. Vaikka koittaisitkin aktivoitua, kroppa vetää sinut mukanaan takaisin löllymisen ihmemaihin. Sekin on kiva tunne. Voi ja pitääkin vaan antaa olla.

Yrittäjälle pakkorelaaminen ja passiivisuus saattaa kyllä siirtää lisäpainetta päänuppiin: “Kukaan ei enää koskaan tilaa meiltä mitään”, “Kaikki on lopussa, myydään talo!” – ja muut vastaavat ajatukset valtaavat eritoten mikroyrittäjien mieliä. Siitäkin on oppinut jo sen, että juuri kun siitä talosta on jo ottamassa valokuvia, puhelin soi. Sitten se soi heti perään. Ja vielä kerran, kunnes olet jo tutussa työkusessa. Hetkessä tarvitaankin apuvoimia että selviät töistäsi.

Pienyrittäjä kärsiikin koko ajan lievästä maanis-depressiivisestä olotilasta. Jollei sitä kestä, ei kannata ryhtyä tähän puuhaan. Hetivalmis kuukausipalkka ja eteen tuotu työ on silloin parempi vaihtoehto.

En silti vaihtaisi koskaan pois yrittäjyydestä. Maksan ilomielin rahassa sen mitä vapaudessa voitan.