Kollektiivinen syöpädiagnoosi – elämmekö enää 10 vuotta tätä maailmaa?

Olen keskilahjakas markkinointiin kasvanut keski-ikäinen mies. Lahjani on uteliaisuus, joka johdattaa minut mitä ihmeellisimpien ja lahjakkaampien ihmisten aivoitusten äärelle.

Tänään luin sellaisen tekstin, että se tuntui kuin olisi syönyt kaksi uunimakkara-annosta muusilla perä-perää. Ja ruoka jäi käymään, nousi päähän. Olen nyt sulatellut sitä tovin ja tullut tähän tulokseen.

Olen aina vihannut sellaista jee-jee -toivoa, jota esim. oikeistopuolella viljellään. Olen realisti, jopa hieman masentuvaisuuteen kallellaan oleva pessimisti. Halu uskoa tulevaan ja oikea usko tulevaan ovat eri juttuja.

Tilanne on tietysti aivan älytön. Mutta tässä olemme. Asioista parhaiten perillä olevat asiantuntijat yksi toisensa jälkeen vaikenevat, ja tilanteen hälyttävyys alkaa julkisessa keskustelussa vesittyä. ”Vielä on aikaa” kuuluu sen sijaan virallinen mantra, jota hoetaan seminaareissa ja mediaesiintymisissä. Kun näin ollen sen vaietun, ikävän todellisuuden kuvaukset jäävät vain yksittäisiksi purskahduksiksi jonnekin keskustelun marginaaliin – kuten vaikkapa tällaisiin satunnaisen tiedetoimittajan nettivuodatuksiin – ne ovat helposti ohitettavissa ja leimattavissa ääripessimistien pelotteluksi ja alarmismiksi. Hiljalleen ja huomaamatta tämä syntynyt dynamiikka vääristää kokonaiskuvaa yhä pahemmin. Paradoksaalisesti, mitä voimallisemmin toivoa nyt julistetaan, sitä enemmän se haalistuu.

Kaiken kaikkiaan ajattelimme tapaamani tutkijan kanssa ilmaston tilanteesta hämmentävän samankaltaisesti. Jopa arviolleni merenpinnan jo vääjäämättömästä 20 metrin noususta hän nyökkäili hyväksyvästi. Varmaan, joo, kuulostaa aivan mahdolliselta, hän pohdiskeli. Vastaavasti heti ensimmäisenä mahdollisena toivon kipinänään hän ehdotti, että ehkäpä tulivuoret purkautuvatkin sarjassa juuri sopivasti antaen meille edes joitakin vuosia lisäaikaa. Aivan niin kuin itse kirjoittelin jo edellä. Samaten olimme täysin samaa mieltä ongelman kriittisimmästä yhteiskunnallisesta ratkaisusta: ilmastopäästöille on saatava nopeasti oikeasti ja isosti tuntuva vero. Lisäksi hän kertoi kääntyneensä ydinvoiman kannattajaksi. Hänen toiveissaan siinsi mikroydinvoimaloiden verkosto. Ja kieltämättä, ydinvoima oli kuluneina päivinä pulpahtanut minunkin mieleeni.

Ihan yhtä mieltä olimme myös siitä, että sitten, kunhan tilanne lopulta tajutaan, tullaan taatusti kokeilemaan erilaisia maapallonmuokkauksen menetelmiä. Toisaalta hän myös kuvaili, miten vaikkapa ilmakehän keinotekoinen aerosoliviilennys sotkisi maapallon ilmakehän kiertokulut varsin perusteellisesti.

Pasi Toivaisen juttu (yllä katkelma) jo sai aivot käyntiin, mutta Iljan teksti sai käynnin päätökseen:

Todellinen länsimaisen moderniteetin aikahorisontista vetäytyminen vaatisi muutakin kuin tätä tolkun hällävälisyyttä. Esimerkiksi talouskasvusta, fossiilisista polttoaineista, kenties modernista teknologiastakin luopumista…

No, nykyisen oikeistopopulismin harrastama puolivillaiseen tulevaisuuden ajattelemattomuuteen vetäytyminen on yhtä kaikki vain leuto väliaste. Verhojen takana vuoroaan vartoo tyystin toisenlainen, väkevämmän mytologisen toivon elävöittämä uusfasismi. Sen piirissä jylläävät uudet toivomisen potenssit: palingeneettisen myytin, yhteisöllisen jälleensyntymän ja kansanruumiin uudistumisen toivontäyteiset, väkivaltaiset teemat. Nämä astunevat lopullisesti esiin, jahka meno käy astetta rankemmaksi; jahka liberaalikonsensuksen mureneminen etenee muutaman harppauksen ja seuraava (viimeisintä taatusti rankempi) finanssikriisi pärähtää käyntiin. Silloin voimme varmasti odottaa tyystin toisenasteista kansakunnan, sivilisaation ja kulttuurin ”pelastamiseen” tähtäävän oikeistoradikalismin esiinmarssia.

Ja se, jos mikä, on toivon politiikkaa par excellence.)

Jos minulta kysytään, on koko lailla varmaa, että viiden vuoden päästä päästökäyrät kipuavat edelleen, turhanpäiväiset kulutustavarat rahtaantuvat yhä valtamerien ylitse, vesisärötys nyhtää viimeisiä hiilivetyjä irti maaperästä ja koralliriutat jatkavat vaalenemistaan.

Kymmenen vuoden päästä? — No, herran haltuun.

Leijonanosa katastrofista on jo oikeastaan kirjattu biofysikaalisiin järjestelmiimme sisään. Niin perusteellisesti olemme tulevaisuuden kolonisoineet. (Kenties osin tahtomattamme, mutta silti.) Ajan valloittamiselle perustunut yhteiskuntamme ei pääse omasta pitkästä varjostaan eroon noin vain; nykyisellään sivilisaation musta laahus lankeaa satojen, tuhansien, satojentuhansien, miljoonienkin vuosien päähän.

Tietenkin sitä tahtoisi jonkin käänteen tapahtuvaksi. Mutta vaikka kuinka “hyvät voimat” pääsisivät huomispäivänä valtaan, tulevaisuus ei missään kuviteltavissa olevassa muodossa — vaikka kuinka edistyksellis-tekno-ekososialistisessakaan skenaariossa — voi tulla tarkoittamaan jotain sellaista, että tulevaisuudessa ”kaikilla on tesla”.

Ja ilmasto lämpenee kolme astetta joka tapauksessa.

Mutta elämä, se on tänään, eilen ja huomennakin.

10 vuotta tätä elämää

Lue nuo kaksi tekstiä, mutta siis pääolettama omassa päässäni on se, että ihminen ei pysty pysäyttämään ekokatastrofia ja ilmastonmuutosta. Lämpötila nousee äkisti, tai se siis tapahtuu koko ajan jo, mutta kauheita alkaa tapahtumaan kiihtyvällä tahdilla. Jos olet oikeisto- tai teknologiauskovainen, tämä uhka ei ole sinulle.

Aion täst ´edes elää kuin tämä elämä päättyisi 10 vuoden päästä, n. vuonna 2030. Sehän voi toki päättyä jo ennen, mutta jos se ei pääty, päätylaitani on vuosi 2030, kun olen 60-vuotias.

Useita isompia projekteja vetäneenä ja osallistuneena, voin ottaa käyttöön takaisinpäin -metodin. Jos hyvähkö elämäni päättyy 2030, mitä se sisältää 2029, 2028…2020?

Shoppailua emme ole harrastaneet enää, mutta nyt voi sitten miettiä itselleen perustulon maksamista, koska meillä ei ole edes lapsia jolle omaisuutta jättää. Muutaman vuoden jo olen miettinyt, että mihin enää keräämme rahaa tai omaisuutta?

Olemme toki jo normaaliksi kutsuttua elämistä rikkoneet. Elämme pienillä tuloilla puolet vuodesta maaseudulla ja ulkomailla. Teemme siellä toki töitä, koska koneiden kautta töihin pystymme.

Nyt on aika rikkoa totuttua ja opetettua elämää lisää. Emme aidosti enää kerää omaisuutta tai rahaa. Työtä voi myös tehdä vain eloonjäämistasolla ja elää jo kerätyin varoin.

On ollut hienoa, että asiakkaat luottavat meihin tekijöinä. Olemme saaneet töitä ilman pyytämistä tai kinuamista. Koputan nyt puuta, taas.

Olisi hienoa, jos Pikku Apuria tarvitaan edelleenkin, mutta valikoimme työmme nyt entistä tarkemmin. Jo aiemmin olen avoimesti kertonut, että teen mielelläni työtä sopivien ja mukavien asiakkaiden kanssa. Mulkkujen kanssa on turha tapella, et voi voittaa, häviät aina vaikka rahaa saisitkin.

Mitä se hyvä elämä sitten on?

Toki kaikille eri, mutta meillä se tarkoittaa rakkautta elämään ja toiseen sekä vapautta tehdä mitä haluaa: Oppia soittamaan soitinta, rakentamaan riukuaita, lukemaan lisää kirjoja, syömään parempia ruokia, tai vaan olemaan, kölliä.

Rahaa tarvitaan silloin ruokaan, juomaan, arkikuluihin ja oppi- tai rakennustarvikkeisiin. Ne olemme painaneet jo 20 vuotta sitten 1000€-1500€ kuukausitasoon. Tiukemmallekin pääsee, muttei vielä ole tarvinnut. Vapaus maksaa.

Meillä tuo tarkoittaa sitä, että alamme maksaa itsellemme säästöistä perustuloa, edes hieman. Se taas tarkoittaa sitä, että työn osuutta elämässä voi vähentää entisestään. Riittää puolet normaalista. Yllättäviin (ja varmoihin) sairauskuluihin varaudumme eri säästöillä.

Negatiivinen tulovero tai perustulo, miksi sitä sitten sanotaankaan, on ainoa keinomme tuhoutuvassa maailmassa. Jos siis uskoo realismiin. Jos uskoo uskomattomiin, niitä ei tarvita.

En usko että meillä on eläke, koska en usko maapallonkaan olevan enää kovinkaan kivassa jamassa vuonna 2040. Suomen osalta jo huoltosuhde -tilasto kertoo tarvittavan (linkki tilastoon on tässä). Siksi pitää laskea vain oman omaisuuden ja tekojen varaan. Niiden päälle jonkin saaminen on plussaa.

Kun sairastin melanooman, päätin elää lujempaa omannäköistä elämää. Nyt jo elämme, mutta vaihde vaihdetaan nyt kolmoselta suoraan taloudelliseen kutosvaihteeseen. Moottoritiepätkä alkaa. On vielä ajoaikaa ennen meille tarkoitettua liittymää.