Ihmisen halkeamista loistaa valo

Tämä on oikeastaan trilogian päätösjuttu. Ensimmäiseksi kirjoittelin ihmisestä maapallolla, toiseksi tärkeimmästä asiasta maailmassa ja nyt kolmannessa siirryn pään sisään.

Leonard Cohenilta löytyy monta helmeä, joista yksi kuuluu: There is a crack in everything. That’s how the light gets in.

Kun mietin ihmistä, mietin noita valohalkeamia. Olen kasvanut varjojen vieressä. Muutamat tutuista eivät jaksaneet elää edes aikuiseksi asti. Aikuiseksi eläneistäkin osa on paikalla, ei läsnä.

Tunnistan itsessänikin varjot ja halkeamat. Kun polvi ei olekaan niksahtanut, vaan pään kemiat. Onneksi ne ovat hetkittäisiä serotoniinivajeita, joista on tähän asti aina noustu.

Sain elää peruslapsuuden, keskituloisten esikoisena. Sattuma onneksi heitti minut maailman tappiin, Suomeen, eikä esim. Ugandaan tai Pohjois-Koreaan. Kuten Rosa hienosti HS:ssa kirjoitti, lähtötilanne ei ole todellakaan kaikille sama.

Suurin onneni, vaimooni törmäämisen lisäksi, oli osua kaveriporukkaan, jossa maailman legot laitettiin ojoon jo alle parikymppisinä. Siinä ne ovat nököttäneet lähestulkoon sellaisina siitä asti – legot ja samat kaverit. Ilman tuota sakkia olisi käynyt huonommin.

UUSI AAMU JA YKSIN(I)ÄISYYS

Eräs rakas ystävä sai jopa Valtaojan Eskon hiljaiseksi, kun kysyi hältä: ”Mikä saa sinut nousemaan aamuisin?”. Useimmille se on rakkaus, uteliaisuus tulevasta, lapset jne. Tosin nykypäivää kun seuraa, tuntuu että syy on seuraava kymppitonni, miljoona tai äänisaaliinsa pitäminen.

Eniten lämpöä ja hyvää saa toisen auttamisesta. Se on tutkittu, universaali fakta. Vaan ei voi toista aina auttaa, jos itsekin samaa kaipaa?

Jos se rakas tai ystävä on siinä vieressä, elämä on helpompaa. Yksinäisyys on suuri varjovaara. Siksi onkin hienoa lukea, kun esim. Hollannissa opiskelijoita majoitetaan maksutta vanhusten hoitolaitoksiin. Vuokran vastikkeena on askareita ja ajanviettoa vanhusten kanssa. Tulevaisuutta toivottavasti täälläkin? Nyt hylkäämme kokemuksen ja vanhuuden nurkkiin kuolemaan, koska elämme minä-kulttuurissa.

Torppanaapurimme, 75v. Allu kertoi, että vielä 90-luvulla Onnikmaallakin kaikki rakensivat yhdessä. Kun naapurin vaja valmistui, korjattiin seuraavan torpan katto. Kun vanhemmat asukit kaikkosivat, katosivat myös talkoot.

Jollei sitä rakasta tai ystävää ole, lohtua antaa myös musiikki. Universaali kieli nostaa penkistä, vie ytimeen tai luo uskoa – uskonnottomallekin. Aina kun syöksyn varjoihin, valoa sinne heijastaa esim. Van Morrisonin Into the Mystic tai vaikkapa Warren Haynesin Soulshine. Ja taas alkaa akku latautua, jaksaa kuunnella puolisoaan, asiakkaitaan, ja tehdä terassin perustuksia.

Mikä saa Sinut aamulla sängystä? Mikä nostaa korkeammalle tasolle?

Jari Liitola, elämän opiskelija ja Pikku Apuri

0 Vastausta

Kommentoi?

Osallistu ja levitä sanaa.
Osallistu.

Kommentoi?