”Pahimmassa tapauksessa joku kymmenhenkinen biisintekijäryhmä saa jollain leirillä, vai miksikä niitä sanotaan, aikaiseksi jonkinlaisen kappaleen. Ei siitä oikeastaan kukaan ole vastuussa, siitä nyt tuli tuommoinen. Sitten joku tuottaja tai a&r katsoo, että annetaanpas tämä vaikka tuolle artistille. Ei se artisti hirveästi tykkää siitä biisistä, mutta täytyyhän sillä jotain laulettavaa olla. Sitten mennään studioon ja äänittäjä äänittää sen, vaikkei se oikein innosta sitä. Eikä soittajatkaan kauheesti innostu, koska se on aika tavallinen biisi. Eikä siinä oikeasti kauheesti ideaakaan ole. Ei se esittäjäkään nyt varsinaisesti millään tavalla saa otetta siitä, mutta se kuitenkin laulaa sen ja tekee, mitä tehtävissä on. Sitten se miksataan ja masteroidaan. Siitä tulee single. Sitten se menee radioille, ilmestyy jonnekin Radio Suomipopin pöydälle. Ne katsoo, että mikäs tämä on, ai tämä on joku uusi juttu. No, täytyy kai se soittaa, kun se on tehty, vaikka ei tämä mikään ihmeellinen biisi ole. Sitten ihmiset kuuntelee sen. Että ai, tässä on tämmöinen artisti ja tuommoinen biisi tuli, ja tuota noin… Eli se koko ketju on sellainen, että missään vaiheessa kukaan ei ihan oikeasti välitä siitä biisistä. Mutta kaikki tekee innokkaasti, ja homma pyörii.”

Siinä juuri 60v. täyttänyt J.Karjalainen kiteyttää nykymusiikin teon uuden Nälkä -aviisin avausnumerossa, mutta eikö tuo sovi aika moneen alaan ja työhön?

Jonkun muun rahat, joita valitun tiimin pitää pyörittää eteenpäin, kunnes joku sellainen on valmis, mihin ei kenenkään sydän ehtinyt tarttua matkalla.

Ihan rehellisesti ei ole ihme, että Suomi tarpoo suossa. Jos kaikki tehdään vain aikataulua noudattaen ja hyväksytään paska työn jälki projektin jokaisessa vaiheessa, lopputulos on homeinen kerrostalo tai koulu, edelleen toimimaton auto, mitäänsanomaton musiikkiteos tai karvaan makuinen appelsiinimehu.

Tehdäänkö toisin? Suostuuko aikataulu?

Emmekö voisi taas aloittaa tekemään kaikki työt kunnolla?

Ei tyydyttäisi vain siihen, joka menee rimaa hipoen läpi halutussa aikataulussa. Se vaatisi jokaiselta ko. projektissa, on se sitten peltikaton maalaus tai auton korjaus, tahtoa ja sydäntä. Sellaisen työnteon ainoa miinus saattaa olla aikataulun venyminen. Plussaa on kaikki muu. Ennen kaikkea se, että olisi kiva tuntea tehneensä arvokasta tai edes hitusen merkityksellistä työtä.

Emme me nouse koskaan mihinkään ilman merkityksellisyyttä.

0 Vastausta

Kommentoi?

Osallistu ja levitä sanaa.
Osallistu.

Kommentoi?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.