Artikkelit

Suurinta tyydytystä saa silloin, kun tekee työn, josta asiakkaalle on aidosti iso hyöty. Autoimme tällä kertaa alehintaan Maalaustuote Pasin yrittäjää.

Petri kertoi, että hänen ostettua ko. yrityksen, maalaushalli oli lattiasta kattoon täynnä rojua, roskaa ja muuta tavaraa. Maalarit eivät päässeet tekemään edes työtään, niin täynnä halli oli. Siivosivat ensimmäisen kuukauden hallia, sitten vasta pääsi laskuttavaan toimeen. Nyt halli on puhtaampi kuin moni ruokakauppa ja vilinä käy! Jauhemaalausta ja kromausta tekevä yritys valmistaa alihankintana teollisuudelle erilaisia tuotteita – nopeasti.

Kävin haastattelemassa yrittäjää, otin ison läjän valokuvia, tein kaikki tekstimateriaalit ja kasasimme Petrille uudet sivut WordPressillä, koska vanhat olivat …. no, katsokaa itse:

MtPasin sivut ennen meitä 🙂

Nyt sivut ovat 2020-luvun mobiiliystävällistä tasoa:

 

Olipas taas sarjassaan tosi kivat projektit -työ! Teimme Sellon Katseelle tässä kesä-syksyn aikana uudenlaiset verkkosivut Piuskin kanssa.

Kävimme heitä liikkeessä tapaamassa, napsimme liudan valokuvia ja ideoimme yhdessä yrittäjien kanssa sivut, jotka näyttäisivät mahdollisimman paljon heidän vähän aikaa sitten uudistetulta liiketilaltaan. Asiakkaat tietävät näin missä ja minne tulla, clever, right 😉

Parisen viikkoa itse projekti vei ja hyvä tuli. Olemme molemmat tyytyväisiä, kuten yrittäjä Tuulia tässä sanookin:

”Kiitos paljon, hyvältä näyttää ja kiitos ripeästä toiminnasta.”

Nyt jäämme jännäämään tarttuuko Tuulia spesiaalitarjoukseemme. He saavat tuotantohinnastaan 500€ alennuksen, jos hankkivat meille samanarvoisen projektin 😉

Ennen:

Sellonkatse.fi ennen

Jälkeen:

Sellonkatse.fi nyt

Mobiilinäkymä

Saimme viime viikolla julkaistua toisen yritykseni, Viidakkorummun, tulevaisuusnäkymiä. Voit lukea tästä, miten yhdessä Pilvian kanssa lähdemme nyt kansainvälisille vesille koittamaan onneamme.

  • Kun taas täällä torpan seisomapöydässä liikutaan lähiluomulinjalla.

  • Tänään on valmisteltu Wihannon sivustojulkistusta (kuva yllä),
  • tehty tuossa muutaman kilometrin päässä olevalle Larjaman sahalle markkinointipohjia, kun lanseeraamme kohta Lähipuu -tuotteita.
  • Pilvialle olen kirjoitellut businessplänimäistä dokumenttia englanniksi, koska pitää lähettää pumaska Espanjan toimistovarauksia ja muita varten.

  • Lisäksi lanseeraamme Midas kultasepille verkkokaupan (kuva yllä) vielä tämän viikon aikana. Nyt testataan viimeisiä ostotestejä läpi.

Ecuadorilaisen musiikin tahdissa tässä helteessä

 

Kirjoittelen tässä ”salipuolen” kirjahyllyn päällä. Vieressäni oleva ovi terassille on auki. Siellä taas asiakkaamme Spinkkilä -rakennusfirman Jose (Ecuadorista) ja Gurban (Uzbekistanista) hikoilevat terassillemme ristikkokaiteita. Pidämme lähinnä huolta heidän nesteytyksestään.

Mainio fiilis tehdä kun Josen mankka pauhaa aina upeaa ecuadorilaista musaa. Jalat alkavat vispata tässä naputtaessakin.

Revolverin Jaakon kautta saimme tehdä Polarinstille ja Palidorolle koko paketit. Palidorolle logotuunauksen ja värimaailman sekä sivut ja Polarinstille infosivun, uuden logon ja värimaailman.

WordPressillä tietysti ja samanlaiseen sivurakenteeseen, jotta sivuston hallinta on helpompaa, kun sen tekee sama henkilö.

Ohessa molemmista ”capturet”:

Ulkopuolisena kun katsoo, verkkomaailmassa on vieläkin niin insinörttimäisiä piirteitä, että heikottaa. Yli 10 vuotta on saanut selvittää termejä asiakkailleen. Ihan syystä.

Kun tilaat verkkosivut, siihen liittyy paljon muutakin kuin se, että joku vaan tekee sivut ja ”tiputtaa ne verkkoon”, kuulua vanhaa myyjätuttua lainatakseni.

Kerrataan hieman, mitä paketti pitää sisällään

Ensimmäinen asia mitä sinun tai teidän pitää miettiä on se, ketä haluatte tavoittaa sivujenne avulla. Sisällön pitäisi olla kovin erilaista, jos halutaan ”kaikkia kuluttajia” tai vaikkapa telakkapomoja ympäri maailman, mutta eritoten Saksasta.

Kirjoita siis ensin kohderyhmät tärkeysjärjestyksessä. Koita saada termeistä tarkkoja, tyyliin: Mainos- ja viestintätoimiston projektipäälliköt ja johtajat. Ei ”kaikki pomot”.

Kun kohderyhmät ovat kasassa, voit aloittaa otsikkotasojen miettimisen. Mieti otsikkoja vaikka sen kautta, millä sanoilla asiakkaasi Googlesta hakevat sinua tai edes alaasi?

Olisi hyvä, jos pääotsikoita olisi mahdollisimman vähän. Pääotsikoiden alle kyllä mahtuu monta sinne sopivaa, ja sitäkin kannattaa miettiä. Mitä ytimekkäämpää tekstiä ja mitä vähemmän, sen parempi.

Yleisin jako pääotsikoissa on aina akseli: Mikä? – Miten? – Miksi? – Missä?

Noiden lisäksi on tapana tehdä etusivusta eräänlainen best of kaikista edellisistä. Kannattaa ainakin kertoa, mitä töitä on tehnyt. Sitä asiakkaat lukevat. Jos saat asiakkaasi kertomaan sinusta hyviä juttuja, aina parempi.

Otsikoiden alle sitten hahmotellaan sisältötekstit – lyhyesti, ytimekkäästi.

Muista koko ajan, että sivujesi ensisijainen tehtävä on myydä osaamistasi tai tuotteita / palveluasi!

Lopuksi kaikki koristellaan. Ammattimainen web-graafikko on ystävä johon kannattaa luottaa. Paraskin sisältö voi olla karmea kokemus huonosti paketoituna.

Nykyään on hyvä muistaa, että webjumala Google arvostaa sivujen nopeaa latautumista. Ei siis mitä vain videoita ja raskaita kuvia. Sisältö ratkaisee, mutta jos sen latautumista pitää odottaa yli kolme sekuntia, et ole olemassa.

Kun sivut ovat kasassa (ne eivät ole koskaan valmiit)

Hosting (ja domain)

Sivut pitää laittaa johonkin serveriin ja julkaista ne sieltä. Sivujen tekijällä ei enää ole omia koneita nurkissaan, vaan tämän päivän serverit ovat pilvipalveluservereitä. Googlella, Amazonilla ja muilla digin pyhillä hengillä on omia konesalejaan salaisissa paikoissa, merien pohjissa ja tuomiovuorten uumenissa, jonne vain pupilliverkkoskannatut puoligyborgit pääsevät. Ostat heiltä tilan sekä osoitteen (domainin) sivuillesi ja he takaavat molempien toiminnan. He ovat hosting-ammattilaisia.

Maailma on pullollaan huonoja hostingtoimijoita. Tunnistat heidät siitä, etteivät sivusi näy netissä tai ne pätkivät koko ajan. Hyviä ei montaa ole. Kysy siis verkkopuolen ammattitekijöiltä, mikä yritys on luotettava ja edukas.

Nyt sivusi ovat livenä. Hyvä tekijä teki ne ja sivut laitettiin hyvän hosting-firman hoteisiin (pilvipalveluserveriin).

Ylläpito

Nyt työ vasta alkaa. Hyvä tekijä on kouluttanut sinut muokkaamaan sivusi sisältöä, mutta sivusi on todennäköisesti tehty julkaisujärjestelmällä (CMS -lyhenne). WordPress on niistä suosituin ja maailman yleisin. Jo 30% maailman verkkosivuista on sen päälle luotuja.

Julkaisujärjestelmä vaatii jatkuvaa hoitoa. WordPresskin päivittyy koko ajan paremmaksi, mutta sen sadattuhannet lisäosat vasta muuttuvatkin. Osa kuolee, uusia syntyy, vakituiset kehittyvät. Kaikkea tuota kehittävät kymmenettuhannet kehittäjät, koodarit, ympäri maailmaa.

Ammattilainen tietää mitä lisäosia tai teemoja käyttää. Lisäksi hän osaa huolehtia niistä, jotta sivusi toimivat. Siitä sinun on maksettava. Jos et maksa, sinun pitää hoitaa sivusi tekniikkakin. Osaatko varmasti?

Markkinointi

Nyt verkkosivusi ovat livenä, toimivat ja ammattilainen huolehtii niistä. Mistä saataisiin niille kävijöitä? Markkinoinnista voisi kirjoittaa kirjoja, mutta alla pari vinkkiä.

Ne pitää löytyä Googlesta kun asiakkaasi tarjoamaasi etsii. Lisäpiste. Kolmas piste. Siihen on kaksi tietä: Oma työsi tai ostettu apu – tai molemmat.

Suosittelemme kirjoittamaan juttuja/ blogikirjoituksia. Sekin on kokonaan oma taitonsa, tageineen ja muine kikkoineen. 2500 omaa kirjoitusta luovii verkossa koko ajan, ja niiden takia saamme puolet uusista asiakkaistamme. Niiden kirjoittamiseen on mennyt 12 vuotta. Se on yksi tie.

Voit myös ostaa ammattilaisen ”pistämään googleasiasi kuntoon”. Se maksaa satoja euroja kuukaudessa. Usein tuhansiakin, jos isompi yritys kyseessä.

Toki voit itsekin opetella. Aloita vaikkapa tästä.

Sitten on se SoMe. Facebook, Insta, Twitter, LinkedIn, YouTube jne. Jokainen on oma urakkansa ja huolehdittava. Kannattaa siis avata vain omalle liiketoiminnallesi sopivat kanavat, ja sellainen määrä, joita ehdit hoitaa ja päivittää.

Ja kaiken päälle vielä ns. perinteiset mediat, joihin ostat palvelua mm. mainostoimistolta. Radio, tv, lehdet, ulkomainonta – tai vaikkapa sissikampanja omaan kaupunkiisi?

Ai niin, sähköpostiosoite!

Kyllä. Tarvitset ammattimaisen sähköpostiosoitteenkin – tai useita. Verkossa mattimottonen.fi on hyvä osoite ja domain, joten sitä ei kannata romuttaa matti@hotmail.com -kauheuksilla. Simppeli matti@mattimottonen.fi on ammattilaisen valinta.

Kysy sähköpostiosoitetta verkkotekijältäsi. Hän varmasti suosittaa ostamaan sen hosting-kumppaniltaan, jolta hän ostaa myös osoitteen ja verkkosivun hostingin.

Lopuksi

Ei siis ihme, ettei kaikki osaa ostaa verkkosivuja, saati -kauppaa. Auton ostaminen on tuskaa, mutta verkkotuotanto on moninkertaisesti vaikeampaa. Voit mennä vikaan monta kertaa. Ja saattaa olla, että yksi mätä omena ylläolevasta listasta riittää.

Tärkeintä on antaa sinusta/ yrityksestäsi ja työstäsi ammattimainen kuva, huumoria unohtamatta. Siksi kannattaa turvautua verkossakin ammattilaiseen. Se siskonpoika varmaan osaa jotain, mutta brändisi hallitsijaksi hänestä ei ole.

Kun ostimme vanhan torppamme Taivassalosta, kyselin tutuilta kuka tietäisi perinnerakentamisesta ”kaiken”. Muutama vinkkasi heti Pekka Spinkkilän pakeille, joten otin Pekkaan yhteyttä. Siitä lähtien olemme luottaneet Pekan ja hänen tekijöidensä ammattitaitoon vähänkin vaativammissa remonteissa.

Oli siis luonnollista, että Apuri puolestaan sai häneltä työn suunnitella Spinkkilän verkkosivut ja hoitaa myös markkinointia.

Verkkosivuston etusivu.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin As Oy Pähkinä on myyty ja As Oy Aurinkopalatsista on enää yksi asunto myymättä. Seuraavaksi myydään As Oy Merilä Kaarinasta.

Uutta ja vanhaa hyvässä suhteessa

Spinkkilä tekee rakentamisen juuri oikein. Hänen (Apurin keksimä) USP/ hissipuheensa kuuluukin:

Kaarinalaisen Oy Spinkkilä Ltd:n yrittäjä Pekka Spinkkilä yhdistää asuntorakentamisessa perinteistä ja modernia tekniikkaa ja rakennustapaa. Hänen pyrkimyksenään on tehdä rakennuksista sellaisia, että niiden sisäilma pysyy terveellisenä.

Itsekin uskon tuohon. Otetaan vanhat hyvät tavat ja yhdistetään ne hyviin uusiin. Huonoja uusia kun on myös.

Paitsi uudisrakentamista, Spinkkilä peruskorjaa oikeastaan mitä vain. Katso yrityksen palvelulista tästä.

Kivan asiakkaan kanssa on aina parasta!

Huhhuh. Samalla kun olemme hyppineet silmäpusseillamme narua, olemme saaneet hurjasti aikaankin.

Pia vääntää 500m2:n myymälätilaan ihan kaikki matskut, pienemmistä tarroista työhuppareiden kautta lipputangon lippuihin. Itse sain 1. version sivustosta auki tänään. 

Kaikki turha pois

Kevyellä, osin humoristisellakin tekstityylillä, josta tulee Boksishopin linja, tuodaan vain olennaiset asiat esiin. Ja koska myymälä on kesken, ainakin muutaman viikon, emme esittele sitä työtä vielä.

Boksishopissa pääsee toteuttamaan vuosien unelmaani, avoimuutta. Kaikki tullaan kertomaan todella rehellisesti, kun omistajat uskovat linjaani.

Verkkosivuihin tulee jättimäisen iso kokonaisuus seuraavien kuukausien aikana, kun kaikki 30 päämiestä saavat omat sivunsa, joissa näytetään jokaiselta se oma shoppi, ja jonne päämiehet voivat julkaista omat kuukausittaiset tarjoustuotteensa. Mutta sitä ei ehdi edes miettiä vielä.

WordPress oli tietenkin valintamme sivujen tekniseen taittamiseen ja rakennusalustaksi. Työ jatkuu.

Facebook– ja Instasivut ovat myös jo auki. Niitä hoidamme myös. Twitteristä olen kaavaillut asiakaspalvelukanavaa, mutta sen tehokkaaseen toimintaan ei vielä ole resursseja.

  • Asiakas: Boksishop / Partia Group
  • Vuosisopimusasiakas
  • Työn kesto: Vuosia. Verkkosivuston osalta n. 6 kuukautta. Tämä versio 3-4 viikkoa.

Kevät tulee, ja niin tulee Boksishopkin!

 

iPhonella.

Etusivua.

Teimme Viidakkorummun kautta aiemmin avajaiskampanjan Midakselle ja nyt projektia jatkettiin uusilla wordpress-sivuilla sekä ensi vuoden kattavalla mainos-sopimuksella.  Alkuvuodesta on sitten vuorossa myös verkkokauppa, joten työtä riittää.

Midashan on kolmen aidon kultasepän pitämä liike, joka nyt on tarkoitus laajentaa franchisingin avulla myös muualle Suomeen. Sepät tekevät omaa mallistoaan myyntiin kivijalkaan sekä verkkokauppaan ja lisäksi saat liikkeestä kaikki perinteiset kultasepän palvelut.

Apuri tulee hoitamaan Midaksen digimarkkinointia sekä lehtimainontaa koko ensi vuoden. Yhden joulumainontaesimerkin näet yllä. Kiva juttu!

Sivuille pääset tästä (http://midaskultasepat.fi/) ja alla näet etusivukaappaukset.

Laptopilla.

 

Puhelimella.

 

 

 

Manillan tehtaalla pajaansa pitävä Holmbergin Petri soitteli ja pyysi käymään. Yhdessä muiden kultaseppien kanssa he perustivat todellisen käsityötaidon luksusliikkeen, Midaksen, jonka myymälä avattiin 30.9. Turkuun, Linnankadulle.

Mitä tehtiin?

Mietimme kauan minkälainen setti avajaisiin tehdään ja päädyimme lopulta tekemään:

Tulokset

Verrattuna esim. yksittäiseen pieneen etusivun ilmoitukseen Turun Sanomissa, aloituskampanjan mediamaksut saatiin 50% edukkaammin ja tulokset olivat:

  • Facessa julkaisun näki kahdessa viikossa vajaa 13 000 asiakasta
  • Mainos kohdennettiin 50km:n säteelle Turun keskustasta, 25-65+ -vuotiaille naisille ja miehille
  • Sähköposteja saimme kerättyä n. 2000, joista 50% on antanut luvan markkinoida kerran kuukaudessa jatkossakin
  • Mediaan, eli Facebookin maksuihin meni 180€ ja radioon inan enemmän

Seuraavaksi valmistaudumme julkaisemaan varsinaiset verkkosivut ja hieman myöhemmin Midaksen verkkokaupan. Pysy kuulolla ja tilaa itsellesi oma kampanja:

NAPPAA MEITÄ HIHASTA

Sähköpostita
Soita (+358)408275658

Facebook
LinkedIn
Instagram
Twitter

Mitäs sitä viikonloppuna muutakaan kuin uusii omat sivunsa?

Olin jo pitkään halunnut Apurin sivuista nopeat ja mahdollisimman ytimekkäät, sillä Googlekin arvostaa nyt sivustojen nopeutta entistä enemmän (mobiilimaailmassa kun olemme). Nyt Apuri on tekstinkin osalta niin simppeli kuin vain voi ja grafiikkakin on kuvatonta.

Töitäkään en kuvina enää listaa, vaan lähetän työnäytteet pyynnöstä. On vain etusivukooste, mikä? -osio, tarjoukset ja blogi. Eli:

Put your money where your mouth is.

 

En muista meillä olleen työn puolesta koskaan näin kova kiire kuin nyt. Siitä huolimatta sain puserrettua ulos myös emoyhtiömme Viidakkorummun uuden linjan ja verkkosivut. Nyt autamme konkreettisesti valitsemiamme avustukohteita, sillä jokaisesta kaupasta maksamme 5% heille.

Lisäksi asiakkaat voivat nyt ehdottaa meille aikataulua ja hintaa. Mitä enemmän he meille antavat aikaa, sitä edukkaammin työn saavat. Mahtavaa on myös se, että tammikuussa muutamme Rummun kanssa ”kotiin”, eli paikkaan mistä aloitimme vuonna 2006, Manillan Tehtaalle.

Uusikin sivusto on luonnollisesti tehty WordPressillä ja kuvat sekä tekstit ovat itse otettuja tai omasta kynästä.

viidakkorumpu_2017 img_8677

Olemme vuosia hoitaneet muutaman yrittäjän markkinointia – tuloksekkaasti. Nyt saimme vihdoinkin aikaiseksi paketoida toimet helposti ostettavaksi paketiksi.

Nämä keinot ovat toimineet toimintaansa jatkuvasti kehittäville yrityksille, joiden arvomaailma ja strategiat ovat ennalta mietittyjä, ja jotka ymmärtävät antaa saadakseen.

Istutaan alas

Kaikki alkaa siitä, että otat meihin yhteyttä ja sovitaan kahvitushetki. Se on muiden kanssa vienyt parisen tuntia.

Paketin ytimen muodostavat mobiilitoimivat WordPress -sivut ja Facebook -sivut

korulinnea.fi

korulinnea.fi

Suunnittelemme ja tuotamme responsiiviset sekä mobiilitoimivat WordPress-verkkosivut. Esimerkkeinä mm. Optikko Katajisto ja Koru-Linnea. Sivut kytketään halutun tasoisena yrityksen SOME-tileihin (Facebook, Instagram, Twitter jne.)

Mieti mitä asiakkaasi haluavat näkevän sivuilla? Miksi he juuri Sinulta ostaisivat tuotteita ja/tai palveluita? Me muokkaamme mietinnästäsi myyvät, hyvät ja sopivat.

Valitaan pääkanavat sekä -keinot, joissa yrittäjänä mainostat ja viestit asiakkaillesi

Esim. Optikko Katajiston kanssa olemme saaneet hyviä tuloksia seuraavasti:

Kuulimme miten hän ennen on markkinointiaan hoitanut. Sen jälkeen teimme oman ehdotuksemme yhdessä Mainostoimisto Revolverin kanssa. Tuotimme tyylikkään, graafisen yleislinjan sekä viestintäidean (tekstin sävy, suunta jne.), asetimme tavoitteet ja lähdimme työhön.

  • Yritys on kerännyt jo vuosia omaa asiakasrekisteriä, josta löytyy vakiasiakkaiden ja liikkeestä ostaneiden tiedot.
  • Kuluttajamainonta keskitettiin vain verkkosivujen blogiin, Googleen ja Facebooksivuihin. Facebookissa ja Googlehaussa tehdään kohdennettuja kuluttajakampanjoita pienin kustannuksin.
  • Täsmämarkkinointi tähdätään asiakasrekisterissä oleville. Heille suunniteltiin tyylikkäät suoramainontapohjat, joita lähetetään asiakkaille ennakkosuunnitelmien mukaisesti ennen ja jälkeen ostohetken.
  • Lisäksi reagoidaan ajankohtaisiin tapahtumiin, aiheisiin ja järjestetään asiakastapahtumia liikkeeseen.

Alla vähän tilastoa PK-yritysten markkinoinnista

pkyrittajat

 

Kustannukset ja aikataulu

  • Muutaman tunnin tapaaminen – Aloituspalaveri
  • Aloituspaketti:
    Graafinen linja/ulkonäkö markkinointiin sisältäen demotekstit
    Sekä mobiilitoimiva (responsiivinen) verkkosivusto WordPressillä

KAIKKI YHTEENSÄ: 2 viikkoa työtä, 1990€ + alv.

(Huom! Irralliset markkinointityöt jatkossa 65€ tuntihintaan/ tarjouksella)

SOITA TAI POSTITA:

jari@pikkuapuri.fi

+358408275658

Vuorikatu 8b1 -osoitteesta Turusta löydät HUBin, josta saat yrityksellesi lähes kaikki markkinoinnin ja viestinnän palvelut. 

Olemme nyt toimineet täällä tasan kaksi vuotta ja sen kunniaksi päätimme kertoa, mitä kaikkea Vuorikadun HUBista saa.

Markkinoinin ammattilaiset

Työn alla juuri nyt

  • lehtitalon tilaajaetuohjelman graafisen ilmeen suunnittelu,
  • kahden messuosaston suunnittelu,
  • pakkaussuunnittelua juoma- ja ruokateollisuudelle,
  • projektivastuu tuotekehitysprojektista turvatuotealalle
  • uudenlaisen rautakauppaketjun konseptointi
  • ekologinen pientalokonsepti
  • kymmenen verkkosivusto ja/tai -kauppaprokkista sekä
  • pitkäkestoisia IT-projekteja mm. Kiinaan.

Koska toimimme yhteistiloissa Turussa, kykenemme nopeisiin tuotantoihin edullisilla hinnoilla

Jaamme kiinteät kustannukset ja olemme ketteriä mikroyrityksiä, joten kustannustasommekin on muita edukkaampi. Mm. Pikku Apurilta saat aloittavana yrittäjänä aina alkutuotannot -50% alennuksella!

Viidakkorummullakin on nyt lokakuun ajan kampanja, jossa kaksi projektia luvataan tehdä puoleen hintaan. Syy on paitsi terveyden juhlinta, myös se, että Viidakkorummulta siirtyi hallitusten päätöksellä kaksi suurempaa asiakasprojektia ensi vuoden puolelle. Tilaa nopeisiinkin tuotantoihin siis taas on.

Ota siis yhteyttä kun haluat piristää myyntiäsi, viilata viestintääsi tai kääntää asiakkaan huomio juuri Sinun palveluusi.