Allu, Onnikmaan sisupussi 80 vuotta

Rakas Taivassalon naapurimme, Allu, täytti tänään torstaina 80 vuotta. Järjestimme (tai siis Saloset järjestivät!) Onnikmaan naapureiden kanssa miehelle kivat synttärit Salosen Pirjon ja Arin aitassa ja nostimme miehelle ansaitut maljat.

Pia teki miehelle sopivan kortinkin: Allun kortti (PDF) ja samalla nyt aamusta julkaistiin alta löytyvä kirjoittamani juttu alueen päälehdessä, Vakka-Suomen Sanomissa.

On upeaa olla näin mukavan porukan naapuri – ja ennen kaikkea Allun lähinaapuri.

Kuvia juhlista

 

Juhlapuheet videona

Onnikmaan sisupussi 80v (Vakka-Suomen Sanomat 21.10.2021)

Kun olin nuori, niin vanhempien työkiireiden takia vietin useat kesät Rymättylän Salonkylässä, mummin ja papan paratiisimökillä. Sieltä taisi jäädä kipinä perinteiseen torppaan ja hoidettuun pihaan.

Kun ajoin tulevan torppamme pihaan Taivassalon Onnikmaalla vuonna 2014, sanoin Pialle heti, että se on tässä. Kolme vuotta olimme hakeneet pilaamatonta perinnetorppaa tuloksetta. Toki parannustyötä oli luvassa ja sitä kautta rahan menoa, mutta niin aina, kun teet kulttuurityötä.

Aloitimme Pian kanssa justeeraamaan torppaa ja en muista kestikö päivän tai kolme, kun 50-lukuinen Husqvarnan invamopo jo kurvasi pihallemme. Sieltä könysi pienehkö mies keppeineen, hymyili leveintä hymyä ja esittäytyi kokoisekseen isolla äänellä: ”Jaahas. Mää ole Allan Vuorela tost naapurist. Tervetuloa Onnikmaalle!”.

Siitä se läksi, läheinen suhde Alluun. Ei ole viikkoa jolloin emme olisi tavalla tai toisella turisseet.

Allun kautta olemme oppineet paljon Onnikmaan (ja Taivassalon) historiasta. Tarinoita jopa omasta torpastamme, jonka puuvajan alla on paikallisia tyttöjäkin jallitettu jo kauan ennen syntymäämme. Justiinat kaulimineen ovat sauhunneet ohi, niin silloin tytöllä oli aika vilahtaa takaisin kotiinsa. Olen koittanut tallentaa juttuja talteen, edes muistiini.

Toki tiedämme, että mestarimetsästäjäkin Allu on ja mm. nylkenyt satoja ruhoja, ammuttuja ja yliajettuja. Siitä on Vakka-Suomen Sanomat kirjoittanut ihan erikseenkin jutun. ”Viis senttiä lavan taa, ni se on äkkiä vainaa!”, ei unohdu koskaan.

Hyvä eläminen on asenteesta kiinni

Mutta ennen kaikkea olemme oppineet Allulta elämästä ja asenteesta siihen. Kun tuntuu ettei mikään toimi, purraan hammasta, noustaan penkistä ja tehdään asioita. Positiivinen perkele ajaa suomalaisen vaikka puuhun. Mutta kiitollisuus on suurin oppi. Ihmiset valittavat aivan liikaa. Allulle on sattunut tuplasti enemmän kuin Matti Meikäläisille, mutta ehkä juuri siksi hän nauttii ihan perus arjestakin niin. Hyvä tuuli tarttuu ja onkin kiva nähdä, että lähes joka päivä kavereita autoineen kurvailee Allun pihalla. Tuo mies ei lähde yksin täältä.

Lisäksi, kaikille Taru Sormusten Herrasta -romaanin faneille tiedoksi, Allu on Radagast, velho, joka tulee toimeen kaikkien eläimien kanssa vielä paremmin kuin ihmisten. Olen nähnyt kymmenittäin valokuvia miehestä kesytettyjen eläintensä kanssa. Varis, supikoira, koirat, kissat, hanhet tai ketut, ihan sama. Allu hoitaa ja juttelee mukavia. Tarinat koiristaan ja seikkailuista ovat ilostuttaneet meitä aina.

Niinpä nyt kun mies täyttää 80 vuotta, haluan teidän kaikkien tietävän kuinka harvinainen timantti tuossa Onnikmaan vanhalla koululla majaansa pitää. Nostan hattuani miehistä parhaimmalle ja menen nyt tarjoamaan kunnon viskitömssyt. Siitäkin hän pitää, mutta on tarkka. Liikaa ei juoda koskaan. Ja tulee Mimmi -kissakin nähtyä. Hän on yli 20 vuotias, kuinkas muuten.

Terveisin,
Jari Liitola ja Pia Nolvi-Liitola, Allun onnekkaat naapurit