Hakkeenpään luontopolku tai laavupolku Taivassalossa testattu (Saariston Rengastien varrella)

,

Kävimme Pian kanssa oman puolivuosikotipitäjämme, eli Taivassalon uudehkon laavupolun tänään kokemassa.

Autolla Hakkeenpään rantaparkkipaikalle (n. 8km Taivassalon keskustasta) ja sieltä 100m takaisinpäin ja ensimmäinen laavupolun kyltti ohjaakin vasemmalle, hiekkatielle. Tie kulkee sellaisen 500m asutusten välistä, ennenkuin saapuu varsinaiseen lähtöpaikkaan oikealla puolella tietä. Reitti on kyllä hyvin opastettu oranssein merkkitolpin ja puissa roikkuvin muoviliinoin.

Reitti on kiva. Kulkee kesäisten niittyjen kautta saaristolaiseen mäntymetsään ja sieltä edelleen upeille laajoille kallioille. N. puolivälistä löytyy upouusi Puucee (kompostoiva) sekä upea laavupaikka. Paikalta löytyi vähän valmiiksi pilkottuja puita sekä vierasvihko, mutta tulentekovälineitä emme nähneet. Eli ota mukaan sytkäriä ja vähän sytykettä.

Reitin pituus lienee yhteensä joku 6+ km, joten tottuneet kävelijät vetävät sen vaikka kahteen kertaan. Oikeastaan tuo pääreitti onkin lenkki. Alkuvaiheessa tulee eteen viitta, jossa lukee luontopolku oikealle ja vasemmalle, eli voit kiertää sen kuinka päin haluat.

Pituus saisi olla pidempi, mutta hienoa työtä ovat tehneet. Kiitos Taivassalo ja varsinkin tekijät. Näitä lisää!

Juttua teosta löytyy täältä, Vakka-Suomen Sanomista.

Kuvia