Artikkelit

Jatkoartikkeli haastatteluuni Vakka-Suomen Sanomissa. Kuva Pawel Kuczynski.

Nyt kaikkea mitä teen määrittää se, etten tiedä kuinka kauan täällä pääosin ihanassa maailmassa saan viettää. Se tarkoittaa, että pyrin edelleen vähentämään niitä asioita elämästäni, jotka masentavat ja syövät energiaani hyvistä jutuista. Mm. Taantunut setäpolitiikka Suomessa ja maailmalla, väärät ihmiset, ei-kiinnostavat asiat ja projektit jne. saavat jäädä ilman minua.

Kollega Janne kirjoitti muutama päivä sitten hyvän listauksen, miten voit vähentää häiriötekijöitä (työ)elämästäsi. Itse ehdotan simppeliä ajatuskikkaa.

Elämätyö

Lopetetaan puhuminen ja suunnitteleminen työelämä -sanajohdannaisen ympärillä. Käännetään se elämätyöksi, jolloin ensin tulee aina se muu kuin työ. Minä ainakaan en ole täällä vain tekemässä vaikutusta johonkin kaukaiseksi jäävään ihmiseen, joka ei koskaan käy meillä, emmekä me hällä.

Luuletko vanhuuden päiväsi olevan autuaammat, kun juoksit robottina vastoin tahtoasi?

Ota siis elämä omaan haltuusi, vaikka se toki tuntuu pelottavalta. Ei sinun tarvitse juosta velkapyörässä, koska sen vauhti alkaa olla jo mahdotonta. Kaikki muutkin isot asiat ovat nyt murenemassa. Twitterissä n. kolmekymppinen freelancer-toimittaja sanoi parhaiten:

”Poliitikot ihmettelevät, miksei nuoret osta asuntoja? Olen hieman päälle 30:nen ja nyt minulla on ensi kertaa varaa omaan, uuteen sänkyyn.”

Tekisikin sedille hyvää jutella 20-30 -vuotiaiden kanssa työurista, kun kaikki romuttuu alta. Luottamus ei ole kovin vahva kuin itseen, minkä voi lukea mm. tässä Hesarin jutussa.

Omistamisen tilalle tulee vuokra-, vaihto- ja jakamistalous, muttei vain ekologisista syistä, vaan siksi ettei useimmilla ole koskaan varaa muuhun.

Lainaan April Rinnettä, joka on toiminut jakamistalous- ja kehityskonsulttina:

Suuret ikäluokat kasvoivat yhteiskunnassa, jossa omaisuus määritti ihmisen yhteiskunnallisen aseman. Talo, loma-asunto, kaksi tai kolme autoa ja autotalli – näillä asioilla olemme osoittaneet olevamme kelpo ihmisiä, jotka pystyvät huolehtimaan perheestään.”

Tämä elämänkatsomus ruokkii velanottoa ja johtaa ympäristölle tuhoisaan resurssien tuhlaukseen. Pakkomielteisellä omistamisella on myös sosiaaliset vaikutuksensa, Rinne väittää. Tuloksena on aika yksinäinen yhteiskunta.”

”Ilmeisin esimerkki tästä on bruttokansantuote. Ei sen pitänyt olla mikään taloustieteen Graalin malja eikä varsinkaan hyvinvoinnin yleismittari ja poliittisen päätöksenteon perusta.”

Kansantalouden tuotannon arvoa mittaava bkt levisi maailmalle toisen maailmansodan jälkeen pidetyn Bretton Woods -kokouksen myötä. Samalla syntynsä saivat Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki, jotka seuraavat silmä kovana maiden talouskuntoa juuri bkt:n avulla.

”Ekonomisteja ilmiö hämmentää. Oletuksena on, että terve kansantalous perustuu tuottavuudelle, kulutukselle, omistajuudelle ja työllisyydelle. Nämä neljä peruspilaria ovat myllerryksen keskellä.”

Vähillä rahoilla kaikki irti – vaikka sitten muualla

Eli nyt kaiken romuuttuessa (!) meidän ja varsinkin nuorempien on pakko ottaa elämästä kaikki irti vähemmällä rahalla. Pätkä- ja satunnaistyötä tekevien osuus kasvaa koko ajan ja epävarmuudesta tuli default-tila.

Ainoa keino vähentää pelkoa on menojen rankan karsimisen lisäksi joku perustulomalli. Se tulee väistämättä, mutta siihen asti, kunnes sedät asian ymmärtävät (tai kuolevat ymmärtämättä), pyristellään pelossa.

Vaikka Suomi on yksi maailman parhaista maista monella mittarilla, ymmärrän kyllä hyvin niitä nuoria ja vähän vanhempiakin, jotka muuttavat pysyvästi maihin, joissa a) yrittäminen on positiivinen asia eikä rikos ja b) elämisen peruskustannukset ovat 30%-50% sikakalliin Suomen vastaavasta.

Kun nyt katsoo tärkeintä valtiollista mittaria, Suomen tulevaa huoltosuhdetta, syytä pelkoon on meillä kaikilla, ellemme muuta nopeaan ja rankasti koko sosiaalijärjestelmäämme. Mutta silti: Elämä ennen työtä.

Sain kunnian olla Vakka-Suomen Sanomien ”viikon henkilö”. Tosin en tiedä miksi, mutta kuitenkin erittäin mukava toimittaja ajeli torpallemme ja joimme sumpit sekä turisimme elämästä runsaan tunnin. Jutusta tuli sitten tällainen. Linkki Vakka-Suomen Sanomiin tästä (tarvitset lukuoikeuden).

 

Turkulainen viestintäalan yrittäjä Jari Liitola viettää puolisonsa Pia Nolvi-Liitolan kanssa ensimmäistä puolivuotiskauttaan Taivassalon kesäasukkaana. Onnikmaalla sijaitsevassa 120-vuotiaassa torpassa pariskunta elää lähellä onnea. Työ ja vapaa-aika kietoutuvat toistensa lomaan ilman selkeitä rajoja.

– Otimme 17 vuotta sitten kolmikymppisinä yhteiseksi tavoitteeksemme, että kumpikin voisi jonain päivänä työskennellä ilman fyysistä työpaikkaa. Toukokuussa saavutimme sen, kun Pia siirtyi omaan yritykseemme. Mottomme on yrittää elää sellaista elämää, ettei ikinä tarvitsisi miettiä lomia, vaan vapaa-aika ja työ olisivat jatkuvasti tasapainossa, Jari Liitola kertoo.

Kun aurinko paistaa, torpan isäntä ruopsuttaa pihamaata ja antaa asiakkaidensa projektien levätä. Sadesäällä on aikaa istua läppärin kanssa tupakeittiön pöydän ääressä. Onni syntyy tasapainosta.

– Onni on sitä, että vapaa-aikaa on riittävästi, saa nukkua riittävästi ja elämässä on riittävästi rakkautta. Mutta myös työ on tärkeää. Ihmisellä täytyy olla jokin mielenkiinto herätä aamulla, jotakin sellaista, missä pääsee toteuttamaan asioita ja joista on oikeasti kiinnostunut, eikä vain palkkalapun vastineeksi. Ainakin tietotöissä pitäisi jo olla päästy eroon siitä, että suoritetaan tietty työaika eikä työtä itsessään.

Yhdessä puolison kanssa valittu elämäntapa ei ole aina ollut itsestäänselvyys. Vielä kolmikymppisenä Liitola ahersi isossa mediayrityksessä ympäripyöreitä päiviä silkasta tekemisen ja uuden oppimisen riemusta. Pahimpaan aikaan Liitola ahmi kaiken työn mitä tarjottiin.

– Se oli ihan hullua, ei silloin elämässä tehty mitään muuta. Menin puoliltaöin nukkumaan ja heräsin aamukolmelta miettimään työasioita.
Eräänä aamuna Liitola heräsi tunteeseen, ettei saanut happea. Kroppa kertoi, ettei se enää jaksa.

– Pelästyin tietysti, mutta lääkäri ei löytänyt minusta mitään vikaa. Tuosta tapauksesta asti olen uskonut siihen, että kroppa kertoo meille asioita, ja se on fiksumpi kuin me luulemme.

Liitola selvisi burn outista vähentämällä rajusti työmääräänsä. Hän perusti muutaman hyvän ystävänsä kanssa oman yrityksen, Viidakkorummun, jonka arvoihin kuului alusta asti kohtuutalous.

– Me emme halua kasvaa. On hätkähdyttävää, millaisia reaktioita se on saanut aikaan. Jos tyytyykin siihen, että muutama ihminen saa yrityksestä voita leivän päälle, se on monelle järkytys.

Väljemmällä työtahdilla on hintansa, mutta Liitola on valmis sen maksamaan. Ihmiselle riittää lopulta vähä.

– En ole enää kuluttaja vaan ihminen. On edellisen sukupolven ajattelua, että jos varantoa tulee hiukan lisää, pitää vaihtaa aina isompaan asuntoon ja kalliimpaan autoon.

Toisten ihmisten odotusten vastaisesti eläminen vaatii rohkeutta. Pariskunnalta, joka aikoinaan valitsi lapsettomuudenkin osin ekologisista syistä, se onnistuu.

– Oman yrityksen perustamisen jälkeen vei vuosia olla pelkäämättä, mitä ensi kuussa tapahtuu. Tällaiselle ihmiselle, joka on tarkka että projektit menevät hyvin ja budjetit pitävät, on iso askel heittäytyä pois oravanpyörästä. Mutta se klisee tuntuu pitävän paikkansa, että kun uskaltaa heittäytyä, jotenkin asiat vaan lutviutuvat hyvin.

Saara Huovinen